Velkakirja ja yrityskaupan uskottava näyttö?

Tapauksessa oli kysymys siitä, oliko vastaaja sitoutunut lainasopimuksella suorittamaan kantajalle vaaditun velkamäärän, vai oliko määrällä tarkoitus suorittaa yhtiön velkoja. Mikäli vastaajaa pidetään sopimusosapuolena, toissijaisesti kysymys oli siitä, oliko sopimusta pidettävänä varallisuusoikeudellisista oikeustoimista annetun lain 31 §:ssä tarkoitetun kiskomisen perusteella pätemättömänä.

Kantaja oli pyytänyt, että käräjäoikeus velvoittaa vastaajan suorittamaan kantajalle osapuolten kesken laaditun lainasopimuksen osoittaman velan. Vastaajan mukaan kanne oli hylättävä ja kantaja olisi velvoitettava korvaamaan vastaajan oikeudenkäyntikulut laillisine korkoineen. Vastaajan mukaan kantaja ei ollut antanut vastaajalle velaksi velkakirjassa mainittua summaa. Vastaaja ei ollut siten kantajalle velkaa.
Vastaajan mukaan hänen tarkoituksena oli ollut luopua yhtiön omistuksestaan siten, että velat oli tarkoitus suorittaa kauppahinnasta sillä tavalla, että kantaja suorittaisi niitä vastaavan määrän yhtiölle.

Käräjäoikeus katsoi velkakirjan sitovaksi ja määräsi vastaajan suorittamaan velkakirjan mukaisen velvoitteen. Hovioikeuden mukaan kantaja ei ollut esittänyt uskottavaa näyttöä siitä, että vastaaja olisi vastoin kiistämistään ja sen tueksi esitettyä selvitystä sitoutunut suorittamaan vaaditun lainan. Siten kanne hylättiin hovioikeudessa.

Lisäksi tapauksessa oli vastaajan vastakanteessa osaltaan kysymys siitä, oliko kantaja velvollinen suorittamaan vastaajalle osakekauppasopimuksen mukaisen kauppahinnan, vai oliko kantajalla oikeus purkaa kauppa sen vuoksi, että kaupan kohteena ollut yhtiö ei ollut vastannut sovittua. Vastaaja esitti vastakanteessaan, että kantaja on velvoitettava suorittamaan vastaajalle 863.142 euroa velkaa. Kantajan mukaan hän oli suorittanut kyseisen summan vastaajan henkilökohtaiselle tilille.

Käräjäoikeus katsoi jääneen näyttämättä, että vastaaja olisi laiminlyönyt kauppakirjan tarkoittamia velvoitteita, joten väite kaupan pätemättömyydestä hylättiin ja kantaja velvoitettiin suorittamaan kauppakirjan osoittama velvoite. Toisin kuin käräjäoikeus, hovioikeuden mukaan vastakanne oli hylättävä, koska vastaaja ei ollut esittänyt uskottavaa näyttöä siitä, että hänellä olisi oikeus saada vaadittu kauppahinta kantajalta.

Hovioikeus hylkäsi kantajan kanteen sekä vastaajan vastakanteen. Koska kumpikin asianosainen hävisi asiansa ja muutoksenhakunsa, oikeudenkäymiskaaren 21 luvun 3 §:n 1 momentin perusteella he saivat pitää oikeudenkäyntikulunsa käräjäoikeudesta ja hovioikeudesta vahinkonaan.


LUE KOKO TAPAUS: Velkakirja ja yrityskaupan uskottava näyttö?