KKO:1985-II-82
Taloudellinen yhdistys - Yhdistyksen toimiala
Vahingonkorvauslaki - Korvauksen sovittelu
Diaarinumero: S84/1029
Esittelypäivä: 13.12.1984
Antopäivä: 16.5.1985
Taltio: 4042/84
Taloudellisen yhdistyksen hallituksen jäsenet ja yhdistyksen toimitusjohtaja olivat yhdistyksen puolesta harjoittaneet toimintaa, jonka he olivat tienneet olevan yhdistyksen sääntöjen edellyttämään toimintaan kuulumatonta. He olivat myös käsittäneet, että toiminta, huomioon ottaen yhdistyksen rahalliset voimavarat, oli riskialtista. He olivat sen vuoksi vastuussa toiminnan yhdistykselle aiheuttamasta taloudellisesta tappiosta. Vahingonkorvausta soviteltiin soveltaen VahL 2 luvun 1 §:n 2 mom:sta ilmenevää periaatetta.
I-jaosto
ASIAN KÄSITTELY ALEMMISSA OIKEUKSISSA
VALITUSLUVAN MYÖNTÄMINEN, HAKIJOIDEN VAATIMUKSET JA VÄLITOIMET
KORKEIMMAN OIKEUDEN RATKAISU
ASIAN KÄSITTELY ALEMMISSA OIKEUKSISSA
Kanne Helsingin raastuvanoikeudessa
Helsingin KTK-yhdistys (KTK) on A:lle, B:lle, C:lle, D:lle ja E:lle 26.5.1981, F:lle, G:lle, H:lle ja I:lle 27.5.1981 sekä J:lle 29.5.1981 tiedoksi toimitetun haasteen nojalla kertonut seuraavaa: Kantaja oli niin sanottu taloudellinen yhdistys, jonka hallitukseen kuului puheenjohtaja, varapuheenjohtaja ja yhdeksän varsinaista jäsentä sekä kunkin jäsenen henkilökohtainen varamies. Yhdistyksen määräämään toimintatarkoitukseen ei sisältynyt maanrakennuksen kokonaisurakointi. Siitä huolimatta ja vaikka yhdistyksen kokous ei ollut heitä siihen oikeuttanut, A, F, B, G, J, H, C, I ja D yhdistyksen hallitukseen kuuluessaan ja E yhdistyksen toimitusjohtajana ollessaan olivat vähäisessä määrin vuoden 1979 loppupuolella ja varsinaisesti vuonna 1980 harjoittaneet yhdistyksen nimissä maanrakennuksen kokonaisurakointia. Näin tehdessään he olivat myös menetelleet vastoin huolellisuusvelvoitettaan, koska yhdistyksen toimialan ulkopuolella olevaan maanrakennuksen kokonaisurakointiin heillä ei ollut kykyä eikä yhdistyksellä asianmukaista organisaatiota ja henkilöstöä. Yhdistyksen päättävillä elimillä ei ollut ollut minkäänlaista asiantuntemusta osallistua urakointia koskevaan päätöksentekoon. Vastaajat eivät olleet edes valvomaan valitsemansa apulaisen toimintaa eikä ohjaamaan sitä hallitukselta vaadittavalla asiantuntemuksella. Vastaajat olivat myös ryhtyneet puheena olevaan toimintaan tilintarkastajan, lainopillisten asiantuntijain, eräiden hallituksen jäsenten ja jäsenkunnan vastustuksesta huolimatta ja hyvin tietäen, ettei heillä ollut oikeutta harjoittaa sitä yhdistyksen varoilla ja vastuulla. He olivat solmineet vahinkoa aiheuttaneet isot urakkasopimukset ajankohtina, jolloin yhdistyksen jäsenillä ei ollut ollut mahdollisuutta päättää asioista. Näihin sopimuksiin ratkaisevasti vaikuttaneet henkilöt olivat ilmeisesti olleet tietoisia niiden tappiollisuudesta jo urakkasopimuksia tehtäessä. Tästä maanrakennusurakoinnista yhdistykselle oli aiheutunut noin 1.060.000 markan suuruinen tappio.
Yhdistyksen 12.4.1981 pidetyssä varsinaisessa kevätkokouksessa ja 10.5.1981 pidetyssä ylimääräisessä kokouksessa vastuuvapaus oli evätty niiltä tilivelvollisilta, jotka eivät olleet vastustaneet mainittua säätöjen vastaista toimintaa. Jälkimmäisessä kokouksessa näitä henkilöitä vastaan oli päätetty nostaa vahingonkorvauskanne. Sen vuoksi yhdistys on vaatinut, että A, F, B, G, J, H, C, I, D ja E velvoitettaisiin yhteisvastuullisesti korvaamaan yhdistykselle aiheuttamansa vahinko 6 prosentin korkoineen haastepäivästä sekä yhdistyksen oikeudenkäyntikulut.
Raastuvanoikeuden päätös 9.11.1982
A:n, F:n, B:n, G:n, J:n, H:n, C:n, I:n, D:n ja E:n kiistettyä kanteen ja vaadittua korvausta oikeudenkäyntikuluistaan raastuvanoikeus on lausunut selvitetyksi, että Helsingin KTK-yhdistys (KTK), entiseltä nimeltään Kuorma-autojen Tilauskeskusyhdistys (KTK), oli 11.3.1953 perustettu ja 8.5.1953 kaupparekisteriin merkittyjen sääntöjen eli yhdistysjärjestyksen 2 §:n mukaan oli toimia kuljetusliikkeenä markkinoiden tehokkaasti jäsentensä kuljetuspalvelua ylläpitämällä kotipaikkakunnallaan autotilaustoimistoja sekä ryhtymällä muihinkin tarkoitustaan edistäviin toimenpiteisiin, huolehtia taloudellisesta, tarkoituksenmukaisesta ja tehokkaasta kuljetustoiminnasta ylläpitämällä ja perustamalla tilaustoimistoja, joiden tehtävänä oli ottaa vastaan ja hankkia ajotilauksia yhdistyksen jäsenten kuljetus- ja muulle kalustolle ja näin helpottaa jäsentensä ammatinharjoittamista ja toimialueensa autonkuljetustarvetta, toimia jäsentensä puolesta laskuttajana ja saatavien perijänä, sopimuksien tekijänä sekä muutenkin hoitaa jäsentensä ammatinharjoittamiseen liittyviä tehtäviä, toimien kuitenkin vain jäsenen asiamiehenä ilman vastuuta kuljetustapahtumasta, tilittää perityt maksut jäsenilleen, yhdistykselle tulevalla hyvityksellä vähennettynä, hallituksen määräämänä aikana ja harjoittaa yhdistyksen muuhun toimintaan liittyvää muunkinlaista taloudellista toimintaa.
Yhdistysjärjestyksen 7 §:n mukaan yhdistyksen hallintoelimiä olivat yhdistyksen kokous, hallitus ja toimitusjohtaja. Yhdistysjärjestyksen 11 §:n mukaan yhdistyksen hallitukseen kuului puheenjohtaja, varapuheenjohtaja ja yhdeksän jäsentä. Se oli päätösvaltainen, kun puheenjohtaja ja viisi hallituksen jäsentä oli paikalla. Hallituksen puheenjohtaja ja varapuheenjohtaja valittiin kalenterivuodeksi ja jäsenet kolmeksi vuodeksi kerrallaan. Sääntöjen mukaan jäsenelle voitiin valita henkilökohtainen varamies, minkä valitseminen olikin kuulunut yhdistyksen käytäntöön. Yhdistysjärjestyksen 12 §:n mukaan hallituksen tehtävänä oli muun muassa kehittää ja valvoa yhdistyksen toimintaa, päättää uusien toimialojen ja osastojen perustamisesta ja asettaa omasta puolestaan tilientarkkailijat vuosittain valvomaan yhdistyksen rahavarain käyttöä ja yleistä hallintoa. Yhdistysjärjestyksen 13 §:n mukaan toimitusjohtajan tehtävänä oli muun muassa johtaa yhdistyksen työtä ja valvoa sen asioiden hoitoa ja toimia asioiden esittelijänä ja sihteerinä hallituksen kokouksissa. Yhdistysjärjestyksen 14 §:n mukaan taloudellista laatua olevissa asioissa yhdistyksen toiminimen kirjoitti hallituksen puheenjohtaja, varapuheenjohtaja, yhdistyksen toimitusjohtaja sekä ne henkilöt, jotka hallitus oli siihen valtuuttanut, aina kaksi yhdessä.
Yhdistyksen hallitukseen olivat kuuluneet, vuonna 1979 G puheenjohtajana, H varapuheenjohtajana sekä jäseninä, paitsi eräät muut, A, F, B, J, C, I ja D, 1.1.-6.9.1980 J puheenjohtajana ja F varapuheenjohtajana sekä jäseninä, paitsi eräät muut, A, B, G, H, C, I ja D sekä 7.9.-31.12.1980 J puheenjohtajana sekä jäseninä, paitsi eräät muut, A, G, H, C, D.
Yhdistyksen toimitusjohtajana oli kaupparekisteriin 22.7.1966 tehdyn merkinnän mukaan ollut E.
Sen jälkeen kun yhdistyksessä oli useiden vuosien ajan keskusteltu ja tehty suunnitelmia maanrakennuksen kokonaisurakoinnin aloittamisesta, 21.5.1979 pidetyssä yhdistyksen hallituksen kokouksessa oli tehty päätös kokonaisurakointia hoitavan itsenäisen tulosyksikön perustamisesta yhdistyksen toimitusjohtajan suoranaiseen alaisuuteen. Tämän osaston päälliköksi oli nimetty rakennusmestari. Toiminnan koeajaksi oli määritelty vuosi 1979. Vuoden 1979 aikana pidetyissä hallituksen kokouksissa oli lähinnä mainitun rakennusmestarin alustusten pohjalta keskusteltu maanrakennuksen kokonaisurakoinnin toteuttamisesta. Samalla oli todettu, että yhdistys oli antanut muutamia kokonaisurakointia koskevia tarjouksia.
Hallituksen kokouksessa 17.12.1979, jossa olivat olleet läsnä G puheenjohtajana, H varapuheenjohtajana sekä jäseninä A, F, B, J, C ja I, oli yksimielisesti päätetty kokonaisurakoinnin jatkamisesta. Toimitusjohtajan harkittavaksi oli samalla jätetty, jatkuisiko toiminta entisen kaltaisena, mitä etuja ja haittoja olisi siitä, että toiminta siirrettäisiin erilliselle yhtiölle, ja minkälainen johto-organisaation tulisi olla. Maanrakennusautoilijoita edustavan kivineuvoston, johon olivat kuuluneet muun muassa A, B, G ja J, kokouksessa 8.1.1980 oli todettu, että kokonaisurakointia jatkettiin, että sitä hoitavan osaston päällikön tuli saada tukea ja että henkilökuntaa tarvittaessa tuli lisätä.
Kokouksessaan 17.1.1980 hallitus oli antanut johtoryhmän tehtäväksi valmistella yrityksen kehittämiseen liittyvät asiat ja esitellä ne toimitusjohtajan kautta edelleen hallituksen päätettäväksi. Johtoryhmään oli valittu E, yhdistyksen konttoripäällikkö, myyntipäällikkö sekä urakointiosaston päällikkö. Samassa kokouksessa oli työvaliokunnan jäseniksi valittu muun muassa F, J, E ja yhdistyksen myyntipäällikkö. Lisäksi oli tili- ja tositetarkkailijoiksi valittu H ja eräs toinen hallituksen jäsen.
Vuoden 1980 tammi- ja helmikuussa pidetyissä hallituksen kokouksissa maanrakennuksen kokonaisurakointi oli ollut joka kerran esillä. Niinpä 28.1.1980 oli todettu, ettei uusia työkohteita ollut saatu ja että tarjoukset samoinkuin tarjouspyynnötkin olivat minimissään. Samalla kokonaisurakointiosaston tueksi oli perustettu erillinen urakointityöryhmä, johon oli valittu A, B, G, E, urakointiosaston päällikkö ja yksi asiantuntijajäsen.
Vantaan Sähkölaitos Oy:lle oli 27.2.1980 annettu tarjous kaukolämpöjohtojen rakennustöiden suorittamisesta. Se ei kuitenkaan tässä vaiheessa ollut johtanut sopimukseen.
Hallituksen kokouksessa 3.3.1980 E oli antanut selvityksen yhdistyksen tilintarkastajan kanssa käymästään kokonaisurakointiasiaa koskeneesta keskustelusta. Tässä keskustelussa oli käynyt selväksi, että tilintarkastaja oli katsonut kokonaisurakoinnin olevan sen laatuista taloudellista toimintaa, ettei se voinut sisältyä yhdistysjärjestyksen 2 §:n tarkoitusperiin muun muassa siitä syystä, että toiminta aiheutti huomattavasti laajakohtaisempia taloudellisia vaaratekijöitä kuin 2 §:n tarkoitusperät edellyttivät. Yhdistysjärjestyksen mukaan yhdistys ei siten voinut harjoittaa kokonaisurakointitoimintaa. Se ei voisi olla edes takuumiehenä tällaista toimintaa harjoittavalle erilliselle yhtiölle, jonka osake-enemmistön yhdistys omistaisi. Näillä perusteilla tilintarkastaja oli katsonut, että kokonaisurakointi tapahtui yhdistyksessä hallituksen vastuulla. Sen vuoksi tilintarkastaja oli kehoittanut hallitusta tarkoin harkitsemaan joko urakointitoiminnan lopettamista tai sen siirtämistä erilliselle yhtiölle taikka yhdistysjärjestyksen pikaista muuttamista. Samassa hallituksen kokouksessa oli todettu, että eräältä asianajajalta oli pyydetty kirjallinen lausunto kokonaisurakoinnin soveltuvuudesta yhdistyksen toimialaan ja että hallitus tekisi asiassa päätöksen lausunnon saatuaan. Asianajaja oli 4.3.1980 päivätyssä kirjallisessa lausunnossaan todennut muun muassa, että mikäli yhdistyksen hallitus yleisesti päättäisi ryhtyä harjoittamaan maanrakennuksen kokonaisurakointia, päätös ei olisi yhdistyksen sääntöjen mukainen.
Kokonaisurakointityöryhmän 13.3.1980 pidetyssä kokouksessa, jossa olivat läsnä B, G, J, E ja urakointiosaston päällikkö, oli todettu, ettei käsillä ollut asianajajan kokonaisurakointia koskeva lausunto saanut aiheuttaa minkäänlaista haittaa alkavalle toiminnalle ja että yhdistyksen säännöt olivat nykyisen toiminnan huomioon ottaen vanhentuneet. Samalla oli päätetty, että hallituksen puheenjohtaja ja toimitusjohtaja hankkisivat joltakin asiantuntijalta toisen lausunnon yhdistyksen toimintamahdollisuuksista varsinaisen kuljetustoiminnan ulkopuolella. Lopuksi oli vielä todettu, että erään lisärakennuksen perustustyöt ja eräs purkutyö olivat käynnissä.
Hallituksen kokouksessa 17.3.1980 oli keskusteltu kokonaisurakointiasiasta edellä mainittujen tilintarkastajan suullisen ja asianajajan kirjallisen lausunnon perusteella, minkä jälkeen oli todettu, että sääntöjen muutos oli toteutettava pikaisesti ja että kokonaisurakointia toistaiseksi jatkettiin jo tehtyjen päätösten edellyttämässä laajuudessa. Sääntömuutosesitysten teko oli jätetty johtoryhmän valmisteltavaksi. Eräs kokouksessa läsnä ollut hallituksen jäsen oli ollut sitä mieltä, että kokonaisurakointi oli heti lopetettava ja ettei hän näin ollen katsonut voivansa olla jatkossa enää vastuussa kokonaisurakoinnin mahdollisesti tuottamista vastuista.
Edellä mainittu asianajaja oli lähettänyt E:lle 2.4.1980 päivätyn kirjeen, joka sisälsi ehdotuksen Yhdistysjärjestyksen 2 §:n uudeksi 2 momentiksi. Siinä oli esitetty yhdistyksen voivan harjoittaa muun muassa maanrakennuksen kokonais- ja osaurakointia.
Yhdistys oli 8.4.1980 tehnyt Vakuutusosakeyhtiö Pohjolalle urakkatarjouksen eräästä pohjarakennusurakasta. Tämän tarjouksen olivat yhdistyksen puolesta allekirjoittaneet E ja yhdistyksen konttoripäällikkö. Tarjous oli koskenut muun muassa maankaivuuta, kallion louhintaa, ja betonirakenteita ja salaojaa.
Samana päivänä pidetyssä hallituksen kokouksessa oli todettu, että yhdistys oli tehnyt viisi urakkatarjousta. Niistä oli merkittävin edellä mainittu Pohjolan urakka, jonka urakkasumma oli lähes 2,5 miljoonaa markkaa. Kokouksessa oli lisäksi keskusteltu 20.4.1980 pidettävän yhdistyksen kevätkokouksen asioista ja esitetty yhdistysjärjestyksen 2 §:n muuttamista edellä mainitussa 2.4.1980 päivätyssä asianajajan kirjeessä ehdotetulla tavalla.
Yhdistyksen kokouksen 26.11.1978 valitsemat Keskuskauppakamarin hyväksymät tilintarkastajat olivat, suoritettuaan yhdistyksen vuoden 1979 hallinnon ja tilien tarkastuksen, antaneet yhdistyksen 20.4.1980 pidettävälle kokoukselle 14.4.1980 päivätyn kirjallisen lausunnon. Siinä he olivat todenneet muun muassa, että tilivuoden aikana yhdistys oli ryhtynyt harjoittamaan vähäisessä määrin maanrakennusurakointia ja että hallitus oli valmistellut tätä koskevan yhdistysjärjestyksen muutosesityksen. Tilintarkastajat olivat todenneet, että yhdistystä oli kuluneena tilivuonna heidän saamansa käsityksen mukaan hoidettu asiaan kuuluvalla huolellisuudella ja tarkastuksen perusteella ehdottaneet vuosikokoukselle, että tilinpäätös vahvistettaisiin ja että tilivelvollisille myönnettäisiin vastuuvapaus vuodelta 1979.
Hallituksen 16.4.1980 pidetyssä kokouksessa oli todettu, että urakkasopimuksen mahdollinen allekirjoittaminen Vakuutusosakeyhtiö Pohjolan kanssa oli ehdotettu tapahtuvaksi 18.4.1980. Sen jälkeen oli keskusteltu siitä, voitiinko näin mittava sopimus solmia ennen varsinaista kevätkokousta, vai tulisiko se siirtää toteutettavaksi kevätkokouksen jälkeen. Eräs toinen jäsen oli esittänyt eriävän mielipiteensä koko sopimuksen allekirjoittamisen suhteen. Samassa kokouksessa oli myös tutustuttu asianajajan esitykseen yhdistysjärjestyksen 2 §:n uudeksi 2 momentiksi, johon tilintarkastaja oli tehnyt eräitä muutoksia. Muutosten jälkeen ehdotuksen sanamuoto oli ollut: "Lisäksi yhdistys voi harjoittaa huoltoasema-, varastointi- ja huolintatoimintaa, maanrakennuksen kokonais- ja osaurakointia, toimia jäsentensä hankintaelimenä sekä olla osakkaana ja jäsenenä sellaisissa yhteisöissä, joiden toimialaan kuuluu sellaisen toiminnan harjoittaminen, joka tämän pykälän mukaan sisältyy yhdistyksen tarkoitukseen." Hallituksen enemmistö oli ollut sitä mieltä, että tämä muutosesitys täytyi sellaisenaan viedä varsinaiseen kevätkokoukseen käsiteltäväksi.
Vakuutusosakeyhtiö Pohjola ja yhdistys olivat tehneet 18.4.1980 päivätyn kirjallisen rakennusurakkasopimuksen Helsingin kaupungin 30. kaupunginosan korttelin 30127 tontilla n:o 2 rakennettavan liikerakennuksen pohjarakennustöistä. Sopimuksen olivat yhdistyksen puolesta allekirjoittaneet E ja yhdistyksen konttoripäällikkö.
Yhdistyksen varsinaisessa kevätkokouksessa 20.4.1980 oli esitetty hallituksen toimintakertomus vuodelta 1979 ja se oli keskustelun jälkeen hyväksytty sellaisenaan. Yksi jäsen oli esittänyt eriävän mielipiteensä toimintakertomuksen yleistä -kohdan maininnasta "Kokonaisurakointi otettiin pysyvästi mukaan..." katsoen, että toimintakertomuksessa mainittu maanrakennuksen kokonaisurakointi oli sääntöjen vastaisena laitonta. Tilinpäätöksestä keskusteltaessa oli todettu kokonaisurakoinnin liikevaihdoksi 783.591,34 markkaa ja sen tilikautena tuottamaksi ylijäämäksi 2.997,12 markkaa. Keskustelun jälkeen kevätkokous oli hyväksynyt tilinpäätöksen esitetyssä muodossaan. Koska kenelläkään ei ollut ollut mitään huomauttamista laadittua tilinpäätöstä vastaan, eikä aihetta muihinkaan huomautuksiin katsottu olevan, kokous oli yksimielisesti päättänyt yhtyä tilintarkastajien esitykseen ja myöntänyt tilivelvollisille vastuuvapauden vuodelta 1979. Kevätkokouksessa oli myös ollut esillä asianajajan esittämä ja tilintarkastajan korjaama esitys yhdistysjärjestyksen 2 §:n uudeksi 2 momentiksi. Asiasta oli käyty laaja keskustelu, jossa mielipiteet olivat vaihdelleet sääntöjen muuttamisesta ja niiden säilyttämisestä ennallaan. Esitetyn sääntömuutoksen puolesta oli äänestänyt 73 jäsentä. yhdistysjärjestyksen 2 §:n säilyttämistä muuttamattomana oli kannattanut 81 jäsentä ja 16 jäsentä oli jättänyt äänensä käyttämättä. Esitetty sääntömuutos ei siten ollut tullut hyväksytyksi.
E oli yhdistyksen puolesta laatinut patentti- ja rekisterihallituksen kaupparekisteriosaston apulaisosastopäällikölle 28.4.1980 päivätyn kirjeen, jossa hän oli pyytänyt lausuntoa asiassa "yhdistysjärjestyksen tulkinta ja mahdollinen muuttaminen". Hallituksen 28.4.1980 pidetyssä kokouksessa kirje oli päätetty lähettää. Lisäksi J oli velvoitettu hankkimaan vielä yksi puolueeton lausunto yhdistysjärjestyksen 2 §:n muuttamisen tarpeellisuudesta. Selvitysten ja lausuntojen saavuttua työryhmän tuli ottaa kantaa, miten ja missä muodossa yhdistysjärjestyksen muutos tulisi toteuttaa, jossa ylipäänsä oli tarpeellista. Kokonaisurakointia oli päätetty jatkaa toistaiseksi. Kuitenkin oli muistettava asianajajan lausuntoon sisältynyt maininta siitä, että kuljetuslaskutuksen tuli ylittää 50 prosenttia urakkahinnasta. Uusia suuria töitä ei tullut ottaa, ellei hallitus niitä erikseen hyväksynyt. Työvaliokunnan tuli kokoontua valmistelemaan asiat niin sovun säilyttämiseksi kuin mahdollisen yhdistysjärjestyksen muutosesityksen sanamuodon määrittelemiseksi ja toimenpiteet tuli toteuttaa ensi tilassa, kuitenkin toukokuun kuluessa. Eräs jäsen oli esittänyt eriävän mielipiteen hallituksen päätökseen. Lisäksi puheena olevassa kokouksessa oli todettu, että kokonaisurakoinnin tuloslaskelma 1.1.-31.3.1980 osoitti ylijäämäksi 52.956,34 markkaa. Kokouspöytäkirjan mukaan tämä todisti, että suoritetut kokonaisurakointitoimenpiteet olivat olleet hinnoitukseltaan oikeat.
Suomen Yhdyspankki Oy:n lakiasiainosaston lakimies oli antanut yhdistyksen pyynnöstä 12.5.1980 päivätyn kirjallisen lausunnon, jossa oli muun muassa katsottu, että yhdistysjärjestyksen 2 §:n tulkinta riippui alalla muotoutuneesta käytännöstä. Toimialapykälän kohtaa "harjoittaa yhdistyksen muuhun toimintaan liittyvää muunkinlaista taloudellista toimintaa" oli lausunnon antajan käsityksen mukaan tulkittava suhteellisen ahtaasti. Lopuksi lausunnossa oli katsottu, että yhdistyksen toimialapykälää olisi aiheellista muuttaa siten, että se kattaisi yhdistyksen lausuntopyynnössä esitetyt perinteisen toiminnan ulkopuoliset toiminnot. Näin menetellen voitaisiin varmistua siitä, että yhdistyksen toiminta saattoi sitä laajennettaessa jatkua häiriöttömästi.
Patentti- ja rekisterihallituksen kaupparekisteriosaston apulaisosastopäällikkö oli antanut E:n pyynnöstä yhdistysjärjestyksen tulkinnasta ja yhdistysjärjestyksen mahdollisesta muuttamisesta 20.5.1980 päivätyn yksityisluontoisen lausunnon, jossa hän oli muun muassa todennut, ettei maassamme ollut varsinaista taloudellisia yhdistyksiä koskevaa lainsäädäntöä. Yhdistysjärjestyksen määräyksillä oli tällöin ratkaiseva merkitys yhdistyksen toiminnan laajuuden määrittelyssä. Kysymykseen, vaatiiko yhdistysjärjestyksen 2 § muutoksen, jos perinteistä toimintaa ryhdyttiin laajentamaan muille sektoreille, kuten varastointi- ja huolintatoimintaan tai maanrakennuksen kokonais- ja osaurakointiin, lausunnossa vastattiin: "Jos taas toimintaa laajennetaan esitetyllä tavoin, on vastaus epäröimättä, että nämä toiminnot menevät yhdistyksen voimassa olevan yhdistysjärjestyksen tarkoituksen ulkopuolelle ja vaativat näin ollen yhdistysjärjestyksen 2 §:n muuttamista."
Hallituksen 21.5.1980 pidetyssä kokouksessa lausunnot olivat olleet esillä. Niiden perusteella eräs jäsen oli esittänyt, että kokonaisurakointi yhdistyksen nimissä oli heti lopetettava. F ja I olivat yhtyneet tähän mielipiteeseen. Hallituksen enemmistö oli kuitenkin pysynyt hallituksen edellisen kokouksen päätöksessä, jonka mukaan kokonaisurakointitoimintaa jatkettiin, kuitenkin siten ettei uusia suuria töitä otettu, ellei hallitus niitä erikseen hyväksynyt. Muutoin oli päätetty, että yhdistysjärjestyksen muutos toteutetaan ensi tilassa ja että sille pyritään saamaan sekä hallituksen että jäsenistön määräenemmistön kannatus.
Yhdistys oli tehnyt Vantaan Sähkölaitos Oy:lle 27.5.1980 päivätyn kirjallisen tarjouksen, joka oli koskenut eräitä vähäisempiä, jo edelliseen 27.2.1980 päivättyyn tarjoukseen sisältyneitä töitä. Kysymys oli ollut kaukolämpöjohtojen rakennustöiden suorittamisesta. Tähän työhön, jonka arvioitu urakkasumma oli 618.240 markkaa, olivat kuuluneet runkokanavat sekä talohaarat ja erilliset talohaarat. Tarjouksen olivat allekirjoittaneet yhdistyksen puolesta E ja yhdistyksen konttoripäällikkö.
Hallituksen työvaliokunnan ja johtoryhmän kokouksessa 5.6.1980, jossa olivat olleet läsnä muun muassa J puheenjohtajana, F varapuheenjohtajana, konttoripäällikkö ja urakointiosaston päällikkö, oli yhdistysjärjestyksen muutosesitystä käsiteltäessä päätetty esittää hallitukselle maanrakennusliikkeen perustamista ensi tilassa ja sääntömuutoksen tekemistä myöhemmin.
Hallituksen kokouksessa 9.6.1980 oli päätetty ehdottaa tulevalle yhdistyskokoukselle kokonaisurakoinnin harjoittamista erillisenä yhtiönä ja yhdistysjärjestyksen muuttamista patentti- ja rekisterihallituksen kaupparekisteriosaston hyväksymään muotoon ja sellaiseksi, että kaikki toiminnot tulisivat laillistetuiksi. Koska kokouksen enemmistö oli kannattanut esitettyä sääntömuutosehdotusta, asia oli päätetty saattaa 29.6.1980 pidettävän jäsenistön ylimääräisen kokouksen ratkaistavaksi. Urakkatarjousten antamisesta keskusteltaessa niitä oli äänin 6-3 päätetty antaa siksi, kunnes jäsenistön kokous olisi ratkaissut asian. I ja kaksi muuta jäsentä olivat olleet sitä mieltä, ettei tarjouksia tullut lainkaan antaa.
Vantaan Sähkölaitos Oy oli 16.6.1980 tilannut yhdistyksen 27.5.1980 päivätyn tarjouksen mukaisen kaukolämpötyömaan urakan.
Yhdistyksen jäsenistön ylimääräisessä kokouksessa 29.6.1980 oli ollut esillä kaksi hallituksen tekemää vaihtoehtoa yhdistysjärjestyksen 2 §:n muuttamiseksi. Kokouksessa oli lisäksi tehty kolmas muutosesitys. Kokoukseen osallistuneet jäsenet olivat lähes yksimielisesti olleet sitä mieltä, että yhdistysjärjestyksen 2 § tuli muuttaa joko hallituksen esittämien vaihtoehtojen tai kokouksessa tehdyn vaihtoehdon pohjalta. Kokouksen puheenjohtaja olikin todennut, ettei missään puheenvuorossa ollut esitetty, että sääntöjä ei ollut syytä muuttaa. Näin ollen kokous oli ilman äänestystä ollut yksimielinen siitä, että yhdistysjärjestystä oli muutettava. Kokousteknisistä syistä päätös oli kuitenkin jäänyt tekemättä. Kumpikaan hallituksen ehdotus ei mainitusta yksimielisyydestä huolimatta ollut saanut riittävää enemmistöä, joten sääntömuutosesitys ei, kun kolmannesta vaihtoehdosta oli lisäksi luovuttu, ollut toteutunut.
Hallituksen 30.6.1980 pidetyssä kokouksessa oli todettu, että seuraava yhdistyksen kokous, jossa käsiteltäisiin yhdistysjärjestyksen muutosasioita, pidettäisiin myöhemmin. Siihen mennessä kokonaisurakoinnin toiminnan suunnitteluesitys tulisi selvittää lähinnä siltä pohjalta, että kokonaisurakointia varten perustettaisiin uusi yhtiö.
Hallituksen 21.7.1980 pidetyssä kokouksessa oli todettu, että oli jätetty muutamia vähäisiä kokonaisurakointia koskeneita tarjouksia, jotka olivat noudattaneet hallituksen asiasta aikanaan tekemiä päätöksiä. Samassa kokouksessa oli yksimielisesti päätetty antaa Vantaan Sähkölaitos Oy:lle 31.12.1980 saakka kaukolämpöjohtojen rakennusteknisten töiden kokonaisurakointia koskeva 55.000 markan suuruinen vakuus.
Kokouksessaan 18.8.1980 hallitus oli toennut, ettei yhdistysjärjestyksen muutos ollut tapahtunut laillisesti. Kun hallitus ei ollut päässyt yksimielisyyteen sen kaikkia jäseniä tyydyttävän vaihtoehdon saattamisesta jäsenistön kokouksen käsiteltäväksi, se oli todennut, ettei yhteistyö voinut jatkua tällaisena. Sen vuoksi oli päätetty ryhtyä valmistelemaan uutta jäsenistön kokousta, jossa todettaisiin hallituksen eroavan. Kokonaisurakoinnin tuloslaskelma 1.1.-30.6.1980 oli osoittanut alijäämäksi 64.523,30 markkaa. Tästä tuloslaskelmasta puuttuivat keskeneräiset työt, joten laskelma ei ollut lopullinen. Kokonaisurakoinnista oli vielä todettu, ettei uusia tilauksia ja urakoita enää otettaisi. Käynnissä olleet työt hoidettaisiin kuitenkin loppuun. Valvontahenkilöstöä palkattaisiin, mikäli johtoryhmä toteaisi sen tarpeellisuuden.
Johtoryhmän kokouksessa 20.8.1980 F:n, J:n, E:n, urakointiosaston päällikön ja konttoripäällikön läsnä ollessa oli esitetty, että hallituksen tuli jäsenistön kokouksessa 7.9.1980 yksimielisesti tai selvällä enemmistöllä esittää hyväksyttäväksi säännönmuutos, joka oli samansisältöinen kuin edellisen jäsenkokouksen säännönmuutosehdotus n:o 1. Ilman tätä muutosta hallitus ei voisi kehittää yhdistystä. Jos hallituksen esitystä ei hyväksyttäisi, hallitus tulisi pyytämään eroa.
Hallituksen kokouksessa 24.8.1980 oli päätetty pitää ylimääräinen jäsenistön kokous 7.9.1980. Tuossa kokouksessa otettaisiin esille edellisen jäsenkokouksen sääntömuutosehdotuksen n:o 1 hyväksymistä koskeva asia.
Maanrakennusautoilijoiden työryhmän kokouksessa 27.8.1980, jossa olivat olleet läsnä muun muassa A, B, J ja urakointiosaston päällikkö, oli todettu, että hallituksen esityksen tukeminen olisi urakoinnin jatkumisen kannalta tärkeätä. Jos hallituksen ehdotus ei saisi riittävää kannatusta, urakointi jouduttaisiin nykyisessä muodossaan lopettamaan.
Jäsenistön ylimääräisessä kokouksessa 7.9.1980 hallituksen esitystä yhdistysjärjestyksen 2 §:n muuttamiseksi oli kannattanut 92 ja vastustanut 68 jäsentä, joten esitystä ei ollut kannattanut tarvittava kolmen neljäsosan enemmistö. Kun esitetty muutos ei ollut toteutunut, hallitus oli pyytänyt eroa, mihin kokous oli suostunut. Samassa kokouksessa oli valittu uusi hallitus, jonka puheenjohtajaksi oli tullut J ja jäseniksi muun muassa A, G, H, C ja D.
Uuden hallituksen kokouksessa 15.9.1980 oli todettu, että koskei yhdistyksen ylimääräinen kokous ollut suostunut yhdistysjärjestyksen 2 §:n muuttamiseen, hallituksella ei ollut mitään mahdollisuuksia jatkaa kokonaisurakointia. Mainittu toiminta oli yksimielisesti päätetty lopettaa siten, että käynnissä olleet työt tehtäisiin mahdollisimman hyvin valmiiksi ja suoritettaisiin tarkka tuloksen analysointi.
Hallituksen kokouksessa 5.1.1981 oli tutustuttu 30.12.1980 pidetyn kokonaisurakointikokouksen muistioon. Siinä esitetyn urakointiosaston päällikön käsityksen mukaan kokonaisurakoinnin tulos muodostuisi +/- tasolle. Kun johtoryhmän käsitykset olivat kuitenkin melkoisesti poikenneet tästä mielipiteestä, hallitus oli päättänyt, että ellei urakointiosaston päällikkö pysynyt ensi tilassa antamaan parempaa selvitystä kokonaisurakointitilanteen silloisesta vaiheesta, toimitusjohtaja sai palkata ulkopuolisen asiantuntijan.
Jutussa todistajan kuullun rakennusmestarin laatiman 20.2.1981 päivätyn urakoinnin kustannuserittelyn mukaan työmaiden nettotappio oli 963.000 markkaa. Tappio Vakuutusosakeyhtiö Pohjolan urakasta oli 739.000 markkaa ja Vantaan Sähkölaitos Oy:n urakasta 519.000 markkaa.
Tilintarkastajien allekirjoittaman 24.3.1981 päivätyn lausunnon mukaan yhdistys oli tilivuoden 1980 aikana harjoittanut yhdistyksen sääntöihin kuulumatonta maanrakennuksen kokonaisurakointia, mistä tilinpäätöksen mukaan oli aiheutunut yhdistykselle 915.423,45 markan tappio. Tarkastuksen perusteella tilintarkastajat olivat puoltaneet tilinpäätöksen vahvistamista ja ehdottaneet vastuuvapauden myöntämistä tilivelvollisille maanrakennuksen kokonaisurakointia lukuunottamatta. Sen osalta tilintarkastajat olivat jättäneet asian yhdistyksen kokouksen päätettäväksi ja viitanneet antamaansa erilliseen muistioon. Siinä oli todettu yhdistyksen pyytäneen kolme asiantuntijalausuntoa sääntöjen mukaisen toimialan laajuudesta erityisesti maanrakennuksen kokonaisurakoinnin osalta. Kaikissa lausunnoissa oli muistion mukaan todettu, että sääntöjen 2 §:n toimiala oli tulkittava suppeasti ja ettei maanrakennuksen kokonaisurakoinnin voitu katsoa sisältyvän yhdistysjärjestyksessä tarkoitettuun toimitaan. Lausuntojen mukaan yhdistyksen hallitus (ja toimitusjohtaja) olivat vastuussa yhdistyksen toimialaan kuulumattomasta toiminnasta ja sen aiheuttamasta tappiosta. Muistioissaan tilintarkastajat, yhdistyksen sääntöjen mukaiseen toimialaan, asiantuntijalausuntoihin ja yhdistyksen kokousten päätöksiin viitaten, eivät katsoneet voivansa puoltaa vastuuvapauden myöntämistä maanrakennuksen urakointitoiminnan osalta niille tilivelvollisille, jotka eivät olleet vastustaneet sanottua yhdistyksen sääntöjen vastaista toimintaa.
Yhdistyksen varsinaisessa kevätkokouksessa 12.4.1981 oli todettu, että kokonaisurakoinnin liikevaihto oli 3.265.021,99 ja tilikauden alijäämä 915.423,45 markkaa. Kokous oli päättänyt yksimielisesti myöntää tilivelvollisille tili- ja vastuuvapauden 31.12.1980 päättyneeltä tilikaudelta lukuunottamatta maanrakennuksen kokonaisurakointia. Kokous oli yksimielisesti päättänyt, ettei tili- ja vastuuvapautta myönnetä maanrakennuksen urakkatoiminnan osalta niille tilivelvollisille, jotka eivät olleet vastustaneet tätä yhdistyksen sääntöihin kuulumatonta toimintaa.
Yhdistyksen jäsenistön ylimääräisessä kokouksessa 10.5.1981 oli ensin kuultu lakimiestä siitä, millaisiin oikeudellisiin toimenpiteisiin oli harjoitetun maanrakennusurakoinnin johdosta ehkä aihetta, ja tilintarkastajaa niistä syistä, joiden perusteella tilintarkastajien lausunto tilivuodelta 1980 oli tullun sen sisältöiseksi kuin edellä on mainittu. Sen jälkeen kokouksessa oli keskusteltu tili- ja vastuuvapauden myöntämisestä siltä osin kuin se oli jäänyt myöntämättä 12.4.1981 pidetyssä kevätkokouksessa. Äänin 119-73, 39 osanottajan äänestäessä tyhjää ja yhden lipun tultua hylätyksi, kokous oli päättänyt, ettei tili ja vastuuvapautta nytkään myönnetä. Tämän jälkeen kokous oli äänin 78-67 päättänyt, että yhdistyksen tuli ajaa kanne niitä vastuuvelvollisia henkilöitä vastaan, joille ei ollut kokonaisurakoinnin osalta myönnetty tili- ja vastuuvapautta.
Jäsenistön ylimääräisessä kokouksessa 31.5.1981 oli esitetty, että hallitus tulisi maanrakennusurakoinnin vuoksi erottaa. Erottamista oli kannatettu äänin 101-59. Tämän jälkeen yhdistykselle oli valittu uusi hallitus loppuvuodeksi 1981.
Oikeudelle esitetyn kokonaisurakointia koskevan tuloslaskelman mukaan tilikauden 1.1.-31.12.1981 alijäämä oli 141.375,01 markkaa.
Päätöksessään raastuvanoikeus on todennut, että yhdistysjärjestyksen 2 §:n sisältämässä yhdistyksen toimintatarkoituksessa ja yhdistysjärjestyksen mainitsemissa yhdistyksen toiminnoissa oli pääpaino selvästi kuljetuksen, siis kuljetusliikkeen ja kuljetustoiminnan kohdalla. Kun yhdistys yhdistysjärjestyksen 2 §:n mukaan voi myös harjoittaa "sen muuhun toimintaan liittyvää muunkinlaista taloudellista toimintaa", niin tällä sääntökohdalla oli katsottava tarkoitettavan sellaista toimintaa, joka sai pääasiallisen sisältönsä itse kuljetustoimesta ja sen harjoittamisesta ja joka sellaisena tuki ja palveli tuota kuljetustoimintaa. Maanrakennuksen kokonaisurakoinnissa pääpaino ei ollut varsinaisessa kuljetustoiminnassa, joka tosin saattoi kuulua ja kuuluikin tuohon urakointiin mutta muodosti siinä vain vähäisen ja epäolennaisen osan. Jo luonteensa mukaisesti maanrakennus oli muuta kuin varsinaista kuljetustoimintaa. Maanrakennuksen kokonaisurakointia ei siten voitu pitää kuljetustoimintana eikä kuljetusliikkeen harjoittamisena eikä edes sellaisena toimintana, joka olisi yhdistyksen "muuhun toimintaan liittyvää muunkinlaista taloudellista toimintaa". Yhdistysjärjestyksen 12 §:n 4 kohdan mukaan yhdistyksen hallituksen tehtävänä oli "päättää uusien toimialojen ja osastojen perustamisesta". Kun otettiin huomioon edellä selostetut yhdistysjärjestyksen 2 §:n määräykset, joiden mukaan yhdistyksen varsinaisena tarkoituksena oli toimia kuljetusliikkeenä ja edistää jäsentensä kuljetustoiminnan harjoittamista, oli katsottava, että 12 §:n 4 kohdan määräys kytkeytyi tähän yhteyteen ja oli tulkittava yhdessä tämän kanssa. Vaikka tämänkin sääntökohdan tulkinnassa oli oikeutettua ottaa huomioon yrityksen normaaliin kehitykseen kuuluva toimialan liukuma, ei määräys kuitenkaan antanut oikeutta perustaa ja ottaa käyttöön sellaista toimialaa, joka pääasiallisesti muuta kuin kuljetustoimintaa sisältävänä tai sitä välittömästi edistävänä kokonaan tai olennaisesti poikkesi yhdistyksen varsinaisesta toimialasta. Sen vuoksi on katsottava, ettei yhdistysjärjestyksen 12 §:n 4 kohta ollut oikeuttanut hallitusta perustamaan yhdistyksen maanrakennuksen kokonaisurakointiosastoa ja harjoittamaan sanottua toimintaa yhdistyksen puitteissa.
Näillä perusteilla raastuvanoikeus on katsonut, että kanteessa tarkoitettu maanrakennuksen kokonaisurakointi on ollut yhdistysjärjestyksen vastaista toimintaa. Harjoittaessaan yhdistyksen nimissä tällaista urakointia vastaajat olivat rikkoneet yhdistysjärjestyksen määräyksiä vastaan. Samalla he olivat laiminlyöneet noudattaa heille hallituksen jäseninä ja toimitusjohtajana kuuluvan velvollisuuden huolellisen miehen tavoin hoitaa yhdistyksen asioita. Tähän huolimattomuuteen toiminnassaan he olivat syyllistyneet siten, etteivät he, huomioon ottaen sen, että maanrakennuksen kokonaisurakointi oli ollut yhdistykselle uusi toimiala, olleet riittävällä huolellisuudella perehtyneet sen vaatimiin toimintaedellytyksiin eivätkä sen jälkeen tarpeellisella huolellisuudella valinneet henkilökuntaa, joka olisi asiantuntevasti ja pätevästi kyennyt hoitamaan urakointitoimintaa. Toiminnan kestäessä vastaajat olivat rikkoneet huolellisuusvelvollisuutensa siten, että he olivat laiminlyöneet perustaa tehokkaan ja toimintakykyisen organisaation huolehtimaan maanrakennuksen ja kokonaisurakoinnin harjoittamisesta. Samoin he olivat laiminlyöneet kokonaisurakointiosaston johdon toimintojen asianmukaisen valvonnan ja maanrakennuksen kokonaisurakointitoiminnan tuloksen kehityksen järjestelmällisen seurannan.
Sen jälkeen kun hankittujen lausuntojen perusteella oli syntynyt epäilys siitä, ettei harjoitettu maanrakennusurakointi ehkä ollutkaan yhdistyksen sääntöjen mukaista, vastaajat olivat toisin toiminnan laillistaakseen pyrkineet muuttamaan yhdistyksen sääntöjä. Niinpä he olivat saattaneet asian lukuisia kertoja yhdistysjärjestyksen muutosesityksen yhteydessä yhdistyksen kokouksen käsiteltäväksi. Kun säätöjen muutosesitys oli yhdistyksen kokouksessa 20.4.1980 tullut hylätyksi, vastaajilla ei silloin tiedossaan olleiden seikkojen nojalla ollut voinut olla perusteltua syytä odottaa yhdistyksen jäsenistön myöhemminkään suostuvan maanrakennuksen kokonaisurakoinnin harjoittamiseen. Vastaajien olisi pitänyt käsittää, että mainittu toiminta tulisi vastaisuudessakin olemaan yhdistysjärjestyksen vastaista. Tähän nähden ja kun vastaajat eivät edellä mainituissa lausunnoissa esitetyt epäilyt ja kannanotot tiedoksi saatuaan eivätkä vielä senkään jälkeen, kun yhdistyksen kokous oli 20.4.1980 hylännyt sääntöjen muutosesityksen, olleet lopettaneet harjoittamaansa toimintaa, niin oli katsottava, että vastaajat myös tällä laiminlyönnillään olivat menetelleet huolellisuusvelvollisuutensa vastaisesti.
Kun vastaajat olivat esittäneet, että hyväksyessään toimintakertomuksen ja tilinpäätöksen ja myöntäessään vastuuvapauden jäsenistön kokous oli 20.4.1980 nimenomaisesti hyväksynyt maanrakennuksen kokonaisurakoinnin, niin raastuvanoikeus on todennut, että maanrakennuksen kokonaisurakointia tosin oli kosketeltu toimintakertomuksen käsittelyn yhteydessä. Kuitenkin urakoinnin sallittavuutta koskeva kysymys oli varsinaisesti ollut esillä kokouksessa yhdistysjärjestyksen muutosta koskevan asian yhteydessä. Myönnetty vastuuvapaus oli myös koskenut vuotta 1979, jolloin urakointi oli ollut vielä kokeiluluontoista ja alkuvaiheessaan. Urakointi oli käynnistynyt varsinaisesti vasta vuonna 1980. Kokouksessa 20.4.1980 esillä ollut yhdistysjärjestyksen muuttamista koskenut esitys, jonka mukaan yhdistys olisi voinut harjoittaa myös maanrakennuksen kokonaisurakointia ja jonka hyväksyminen olisi vaatinut yhdistyksen kahdessa kokouksessa vähintään kolmen neljäsosan määräenemmistön jäsenten äänistä, ei ollut saanut edes yksinkertaista enemmistöä, vaan se oli tullut äänestyksen jälkeen hylätyksi. Jäsenistön ei niin ollen voitu katsoa hyväksyneen maanrakennuksen kokonaisurakointia. Tällaista hyväksymistä yhdistyksen kokous ei ollut myöhemminkään antanut.
E:tä vastaan ajetun kanteen johdosta raastuvanoikeus on todennut, että E oli hallituksen kokouksessa 21.5.1979, jolloin oli päätetty maanrakennuksen kokonaisurakoinnin aloittamisesta ja kokonaisurakointia hoitavan itsenäisen tulosyksikön perustamisesta toimitusjohtajan suoranaiseen alaisuuteen, ollut asiasta eri mieltä. E oli hallituksen kokouksessa 3.3.1980 antanut selvityksen urakointiasiassa tilintarkastajan kanssa käymästään keskustelusta. E oli katsonut tämän merkitsevän sitä, että maanrakennuksen asemaa ja sen suhdetta yhdistysjärjestykseen oli ryhdytty selvittämään hänen aloitteestaan. E oli myös katsonut, ettei Vantaan Sähkölaitos Oy:n urakkaa koskeneessa 27.5.1980 päivätyssä tarjouksessa tarkoitetusta uudesta suuresta työstä, mitä ei tuullut ottaa, ellei hallitus sitä erikseen hyväksynyt. Hallitus oli jo 27.2.1980 hyväksynyt kysymyksessä olevaa urakkaa koskeneen tarjouksen antamisen. Myöhemmin oli ollut kysymys vain osasta tuota alkuperäistä tarjousta. Yksikköhinnatkin olivat olleet alkuperäisiä korkeammat. E oli myös katsonut yhdistyksen kokouksessaan 12.4.1981 tosiasiassa myöntäneen hänelle vastuuvapauden myös maanrakennuksen kokonaisurakoinnin osalta, koska vastuuvapaus oli evätty vain niiltä vastuuvelvollisilta, jotka eivät olleet tehtyjä päätöksiä vastustaneet.
Raastuvanoikeus on katsonut selvitetyksi, että E ei hallituksen kokouksessa 21.5.1979 tehdyn päätöksen jälkeen, joka oli koskenut koeajaksi tarkoitettua toimintaa, ollut enää 21.12.1979 pidetyssä kokouksessa, jossa toimintaa oli päätetty jatkaa, eikä myöhemminkään toiminnan tultua käynnistetyksi missään yhteydessä ilmaissut eriävää kantaansa harjoitetun toiminnan suhteen. Hän oli päinvastoin aktiivisesti ja täysipainoisesti osallistunut päätöksentekoon, sen valmisteluun ja toimeenpanoon. Huolimatta hallituksen 21.5.1980 tekemästä päätöksestä, jonka oli katsottava tarkoittaneen suuruusluokaltaan Vantaan Sähkölaitos Oy:n urakkasopimuksen kaltaisia urakoita, E oli tehnyt yhdistyksen puolesta siitä tarjouksen ja sopimuksen. E ei, hänen toimintaansa kokonaisuutena arvostellen, ollut vastustanut yhdistyksen puitteissa harjoitettua maanrakennuksen kokonaisurakointitoimintaa. Kun kysymys hänen vastuuvapaudestaan ei 12.4. ja 10.5.1981 pidetyissä yhdistyksen kokouksissa ollut joutunut suoranaisesti käsittelyn kohteeksi, kuten niistä laaditut pöytäkirjat osoittivat, E:n ei ollut katsottava saaneen yhdistyksen jäsenistöltä vastuuvapautta maanrakennuksen kokonaisurakoinnin osalta. Kanteen nostamisesta päättäessään jäsenistön ei myöskään voitu katsoa tarkoittaneen sulkea E vastuuvelvollisten joukosta.
Mitä tuli Vantaan Sähkölaitos Oy:n kanssa tehtyyn urakkasopimukseen, niin raastuvanoikeus on todennut hallituksen jo 27.2.1980 tehneen osakeyhtiölle urakkatarjouksen, joka ei kuitenkaan ollut johtanut tulokseen. Hallituksen tehtyä 21.5.1980 päätöksen kokonaisurakointitoiminnan jatkamisesta, kuitenkin siten, ettei uusia suuria töitä otettu ellei hallitus niitä hyväksynyt, E oli tästä huolimatta tehnyt osakeyhtiölle uuden, aikaisempaa vähäisemmän tarjouksen, jonka tarkoittama työ oli laajuudeltaan ollut sellainen, jota 21.5.1980 tehdyssä päätöksessä oli tarkoitettu. Raastuvanoikeus on katsonut selvitetyksi, että varsinkin 9.6.1980 tarjousten jatkamista ja 21.7.1980 vakuuden osakeyhtiölle antamista koskeneet hallituksen päätökset huomioon ottaen hallituksen oli täytynyt tulla tietoiseksi E:n tekemästä näinkin merkittävästä uudesta tarjouksesta. Kun jutussa ei ollut näytetty hallituksen moittineen uuden tarjouksen tekemistä tai itse sopimuksen solmimista, hallituksen oli katsottava hyväksyneen E:n tätä urakkaa koskeneet toimenpiteet ja tulleen siten vastuuseen urakasta.
F ja I olivat 21.5.1980 pidetyssä hallituksen kokouksessa esittäneet maanrakennuksen kokonaisurakoinnin välitöntä lopettamista. Lisäksi I oli hallituksen kokouksessa 9.6.1980 ollut sitä mieltä, ettei urakkatarjouksia pitänyt lainkaan antaa. F puolestaan oli 9.6.1980 yhtynyt enemmistön kantaan, jonka mukan tarjouksia tultiin edelleen antamaan.
Koska F ja I olivat 21.5.1980 pidetyssä hallituksen kokouksessa esittäneet kokonaisurakoinnin välitöntä lopettamista eikä Nimisen tämän jälkeen esittämällä edellä mainitulla kannanotolla ollut merkitystä asiassa ja kun Vantaan Sähkölaitos Oy:n kanssa 16.6.1980 solmittuun urakkasopimukseen johtanut tarjous oli tehty 27.5.1980 eli 21.5.1980 pidetyn hallituksen kokouksen jälkeen, niin raastuvanoikeus on katsonut, etteivät I ja F olleet vastuussa sanotusta urakasta yhdistykselle aiheutuneesta tappiosta.
Vastaajina olleet hallituksen jäsenet olivat 16.4.1980 pidetyssä hallituksen kokouksessa myötävaikuttaneet päätökseen, jonka mukaisesti urakkasopimus Vakuutusosakeyhtiö Pohjolan kanssa oli allekirjoitettu, ja he olivat siten tulleet vastuuseen sanotusta urakasta. Myös E, jonka ei ollut näytetty vastustaneen sopimuksen solmimista vaan osallistuneen sen tekemiseen ja toimeenpanemiseen, oli toimitusjohtajana joutunut siitä vastuuseen.
Raastuvanoikeus on katsonut selvitetyksi, että edellä selostetusta maanrakennuksen kokonaisurakoinnin harjoittamisesta oli aiheutunut yhdistykselle 1.055.181 markan 34 pennin tappio. Mainittuun summaan sisältyi myös takausprovision muodossa koitunut 1.380 markan tappio. Tästä 1.055.181 markan 34 pennin tappiosta Vakuutusosakeyhtiö Pohjolan urakka oli aiheuttanut 60 ja Vantaan Sähkölaitos Oy:n urakka 40 prosenttia.
Edellä mainituilla perusteilla ja koska vastaajat kerrotuin tavoin menetellessään olivat tuottamuksellaan aiheuttaneet yhdistykselle puheena olevan vahingon, raastuvanoikeus on katsonut, että vastaajat olivat jäljellä mainituin tavoin vastuussa sen korvaamisesta yhdistykselle.
Raastuvanoikeus on todennut, että yhdistys oli taloudellinen yhdistys, jota koskevaa lainsäädäntöä ei maassamme ollut. Siten ei laista ollut löydettävissä nimenomaista korvausten sovittelemista koskevaa säännöstä. Jo vuoden 1955 alusta voimaan tulleeseen osuuskuntalakiin sisältyi mahdollisuus alentaa korvausta, jos korvausvelvollisen syyksi jäi vain lievä tuottamus. Uusi vuoden 1980 alusta voimaan tullut osakeyhtiölaki, jossa viitataan 1.9.1974 voimaan tulleen vahingonkorvauslain 2 ja 6 luvun säännöksiin, oikeutti korvausten sovitteluun tietyin vahingonkorvauslaissa tarkemmin säädetyin edellytyksin. Koska vahingonkorvauslain ilmaisema kohtuullistuttamisoikeus merkitsi sellaista yleiseksi katsottavaa periaatetta, jota voitiin analogisesti soveltaa vahingonkorvauksen alueilla, niin raastuvanoikeus on katsonut, ettei jutussa ollut estettä vahingonkorvauslain 2 ja 6 luvun säännösten soveltamiselle.
Vahingonkorvauksen sovittelun edellytyksiä harkitessaan raastuvanoikeus on katsonut, että vastaajien ja yhdistyksen taloudelliset olot ja muut olosuhteet huomioon ottaen vastaajien velvoittaminen täyden korvauksen suorittamiseen merkitsisi heille kohtuuttoman raskasta velvoitetta. Sen vuoksi raastuvanoikeus on, hyläten kanteen enemmälti ja soveltaen vahingonkorvauslain 2 luvun 1 §:n 2 momentin säännöstä, velvoittanut A:n, B:n, G:n, J:n, H:n, C:n, D:n ja E:n yhteisvastuullisesti suorittamaan yhdistykselle vahingonkorvauksena kaksi kolmasosaa sen kärsimän 1.055.181 markan 34 pennin suuruisen vahingon määrästä eli 703.454 markkaa 23 penniä 5 prosentin korkoineen raastuvanoikeuden päätöksen julistamispäivästä 9.11.1982. Tuomittuun korvaukseen F:n ja I:n oli osallistuttava yhteisvastuullisesti aikaisemmin mainitussa 60/40 suhteessa eli 422.072 markalla 53 pennillä edellä mainittuine korkoineen.
Lisäksi A, F, B, G, J, H, C, I, D ja E on velvoitettu yhteisvastuullisesti suorittamaan yhdistykselle korvaukseksi oikeudenkäyntikuluista 70.000 markkaa.
Helsingin hovioikeuden tuomio 22.8.1984
Hovioikeus, jonka tutkittavaksi asianosaiset puolin ja toisin valittamalla olivat saattaneet jutun, on tuomiossaan lausunut, että yhdistykselle maksettava vahingonkorvaus oli vahingonkorvauslain 2 luvun 1 §:n 2 momentista ilmenevän periaatteen mukaan soviteltava raastuvanoikeuden päätöksessä mainitun vahingon määrästä ja että korvaukselle oli laskettava korko vaatimuksen mukaisesti haasteen tiedoksiantopäivästä 29.5.1981 alkaen. Sen vuoksi hovioikeus on alentanut yhdistykselle maksettavan vahingonkorvauksen 527.590 markkaan 67 penniin ja velvoittanut suorittamaan yhdistykselle, A:n, B:n, G:n, J:n, H:n, C:n, D:n ja E:n yhteisvastuullisesti sanotun suuruisen korvauksen sekä yhteisvastuullisesti heidän kanssaan F:n ja I:n raastuvanoikeuden päätöksessä mainitun suhteen mukaisesti 316.554 markkaa 40 penniä. Korvaukselle oli maksettava korkoa 5 prosenttia haastepäivästä 29.5.1981 alkaen. Muilta osin hovioikeus on jättänyt raastuvanoikeuden päätöksen voimaan.
VALITUSLUVAN MYÖNTÄMINEN, HAKIJOIDEN VAATIMUKSET JA VÄLITOIMET
Hakijoille on myönnetty valituslupa 15.11.1984. Korkein oikeus on samalla määrännyt, ettei hovioikeuden tuomiota ole toistaiseksi pantava täytäntöön tai, mikäli täytäntöönpano jo oli alkanut, ettei sitä ollut jatkettava.
Hakijat ovat vaatineet
Helsingin KTK-yhdistys (KTK), että vastaajat velvoitettaisiin yhteisvastuullisesti korvaamaan yhdistykselle koko aiheuttamansa vahingon 1.055.181,34 markkaa korkoineen sekä yhdistyksen oikeudenkäyntikulut Korkeimmassa oikeudessa.
A, F, B, G, J, H, C, I ja D yhdistyksen kanteen hylkäämistä tai ainakin vahingonkorvauksen sovittelua suuremmassa määrin kuin hovioikeuden tuomiossa sekä korvausta oikeudenkäyntikuluistaan, minkä lisäksi he ovat pyytäneet suullisen käsittelyn toimittamista Korkeimmassa oikeudessa, ja
E yhdistyksen kanteen hylkäämistä tai ainakin vahingonkorvauksen sovittelua suuremmassa määrin kuin muiden korvausvelvollisten osalta sekä korvausta oikeudenkäyntikuluistaan.
Osapuolet ovat vastanneet toistensa hakemuksiin.
KORKEIMMAN OIKEUDEN RATKAISU
Suullisen kuulustelun toimittamista koskeva ratkaisu
Korkein oikeus katsoo, ettei suullinen käsittely ole jutussa tarpeen Korkeimmassa oikeudessa ja hylkää pyynnön sellaisen käsittelyn toimittamisesta.
Pääasiaa koskevan ratkaisun perustelut
Korkein oikeus katsoo selvitetyksi, että A, F, B, G, J, H, C, I ja D ovat Helsingin KTK-yhdistyksen (KTK) hallituksen jäseninä ja E sen toimitusjohtajana vuosien 1979 ja 1980 aikana raastuvanoikeuden päätöksestä ilmenevin tavoin harjoittaneet yhdistyksen nimissä maanrakennuksen kokonaisurakointia. Yhdistysjärjestyksen mukaan yhdistyksen tarkoituksena on jäsentensä puolesta
- markkinoida näiden kuljetuspalveluja,
- välittää näille ajotilauksia,
- periä näiden puolesta kuljetusmaksuja ja
- muutenkin jäsentensä asiamiehenä hoitaa näiden ammatinharjoittamiseen liittyviä tehtäviä.
Lisäksi yhdistys voi "harjoittaa yhdistyksen muuhun toimintaan liittyvää muunkinlaista taloudellista toimintaa".
Yhdistysjärjestyksen mukaan yhdistyksen tarkoituksena on siten ollut ammattimaisen kuljetuspalvelutoiminnan tukeminen ja keinoksi tämän tarkoituksen toteuttamiseen on osoitettu ensisijaisesti jäsenten avustaminen niiden omassa liiketoiminnassa. Yhdistyksen vuonna 1980 harjoittamassa maanrakennuksen kokonaisurakoinnissa pääpaino ei ole ollut kuljetuksessa vaan maanrakennuksessa niin, että kuljetusten osuus kokonaislaskutuksesta on ollut vain noin viidesosa. Tätä urakointia yhdistys on harjoittanut omaan lukuunsa, itsenäisenä yrittäjänä, yksin välittömästi vastuussa sekä urakoinnin sopimusvelvoitteiden täyttämisestä että sen taloudellisesta tuloksesta. Maanrakennuksen kokonaisurakointi on siten laadultaan ja luonteeltaan olennaisesti eronnut yhdistyksen toimialasta. Näin ollen sitä ei myöskään voida pitää yhdistysjärjestyksen sallimana, yhdistyksen muuhun varsinaiseen toimintaan liittyvänä muunlaisena toimintana.
Yhdistyksen hallituksen jäsenet ja toimitusjohtaja ovat tienneet maanrakennuksen kokonaisurakoinnin olevan yhdistysjärjestyksen edellyttämään toimintaan kuulumatonta. He eivät ole näyttäneet, että tuo toiminta olisi yhdistyksen taloudelliseen asemaan vaikuttamatonta tai muutoin vähämerkityksellistä, vaan he ovat käsittäneet, että urakointi huomioon ottaen yhdistyksen rahalliset voimavarat on ollut riskialtista toimintaa. Ryhtyessään maanrakennuksen kokonaisurakointitoimintaan hallituksen jäsenet ja toimitusjohtaja ovat siis tämän vuoksi tulleet vastuuseen toiminnan yhdistykselle aiheuttamasta taloudellisesta tappiosta.
Sitä vastoin jutussa on jäänyt näyttämättä, että hallituksen jäsenet tai toimitusjohtaja urakoinnin harjoittamiseen liittyneitä tehtäviä hoitaessaan tai valvoessaan olisivat menetelleet huolimattomasti, eivätkä he siten ole tällä perusteella vastuussa vahingosta.
Yhdistyksen hallitus oli yhdistyksen varsinaisessa kevätkokouksessa 20.4.1980 käsittelyssä vuoden 1979 toimintakertomuksessaan ilmoittanut ottaneensa kokonaisurakoinnin pysyvästi mukaan yhdistyksen toimitiloihin. Kevätkokoukselle antamassaan lausunnossa yhdistyksen tilintarkastajat olivat puolestaan kertoneet, että yhdistys oli vuoden 1979 aikana ryhtynyt harjoittamaan vähäisessä määrin maanrakennusurakointia ja että hallitus oli ryhtynyt valmistelemaan tätä koskevaa yhdistysjärjestyksen muutosesitystä. Lisäksi tilintarkastajat olivat, katsoen että yhdistystä oli tilivuonna hoidettu asiaankuuluvalla huolellisuudella, esittäneet vastuuvapauden myöntämistä tilivelvollisille vuodelta 1979. Yhdistyksen kokous oli myöntänyt vastuuvapauden, mutta ei ollut hyväksynyt hallituksen esitystä yhdistysjärjestyksen muuttamisesta.
Korkein oikeus katsoo, että hallituksen toimintakertomuksen hyväksyessään sekä tili- ja vastuuvapauden myöntäessään kokous on hyväksynyt toimintakertomuksesta ja tilintarkastajien lausunnosta ilmenevän maanrakennusurakoinnin vain käsiteltävänä olleen vuoden 1979 osalta. Näillä päätöksillä yhdistyksen kokous ei ole voinut valtuuttaa hallitusta ja toimitusjohtajaa jättämään noudattamatta yhdistysjärjestyksen säännöksiä. Niillä ei myöskään ole luovuttu yhdistyksen oikeudesta vahingonkorvaukseen yhdistysjärjestyksen vastaisen maanrakennuksen kokonaisurakoinnin mahdollisesta tappiosta tulevina vuosina.
A, F, B, G, J, H, C, I, D ja E ovat näin ollen velvolliset korvaamaan Helsingin KTK-yhdistykselle (KTK) sen taloudellisen vahingon, joka on aiheutunut yhdistykselle heidän sen puolesta hyväksymästään ja harjoittamastaan maanrakennuksen kokonaisurakoinnista.
Näillä sekä hovioikeuden korvausvastuun jakautumisesta ja korvauksen sovittelusta lausumilla perusteilla Korkein oikeus on ratkaissut jutun tuomiolauselmasta ilmenevällä tavalla.
Tuomiolauselma
Hovioikeuden tuomion lopputulosta ei muuteta. Näin ollen täytäntöönpanokielto kumotaan.
Ratkaisuun osallistuneet: presidentti Olsson, oikeusneuvokset Saarni-Rytkölä, Ådahl, Aro ja Roos
Taloudellinen yhdistys - Yhdistyksen toimiala
Vahingonkorvauslaki - Korvauksen sovittelu
Diaarinumero: S84/1029
Esittelypäivä: 13.12.1984
Antopäivä: 16.5.1985
Taltio: 4042/84
Taloudellisen yhdistyksen hallituksen jäsenet ja yhdistyksen toimitusjohtaja olivat yhdistyksen puolesta harjoittaneet toimintaa, jonka he olivat tienneet olevan yhdistyksen sääntöjen edellyttämään toimintaan kuulumatonta. He olivat myös käsittäneet, että toiminta, huomioon ottaen yhdistyksen rahalliset voimavarat, oli riskialtista. He olivat sen vuoksi vastuussa toiminnan yhdistykselle aiheuttamasta taloudellisesta tappiosta. Vahingonkorvausta soviteltiin soveltaen VahL 2 luvun 1 §:n 2 mom:sta ilmenevää periaatetta.
I-jaosto
ASIAN KÄSITTELY ALEMMISSA OIKEUKSISSA
VALITUSLUVAN MYÖNTÄMINEN, HAKIJOIDEN VAATIMUKSET JA VÄLITOIMET
KORKEIMMAN OIKEUDEN RATKAISU
ASIAN KÄSITTELY ALEMMISSA OIKEUKSISSA
Kanne Helsingin raastuvanoikeudessa
Helsingin KTK-yhdistys (KTK) on A:lle, B:lle, C:lle, D:lle ja E:lle 26.5.1981, F:lle, G:lle, H:lle ja I:lle 27.5.1981 sekä J:lle 29.5.1981 tiedoksi toimitetun haasteen nojalla kertonut seuraavaa: Kantaja oli niin sanottu taloudellinen yhdistys, jonka hallitukseen kuului puheenjohtaja, varapuheenjohtaja ja yhdeksän varsinaista jäsentä sekä kunkin jäsenen henkilökohtainen varamies. Yhdistyksen määräämään toimintatarkoitukseen ei sisältynyt maanrakennuksen kokonaisurakointi. Siitä huolimatta ja vaikka yhdistyksen kokous ei ollut heitä siihen oikeuttanut, A, F, B, G, J, H, C, I ja D yhdistyksen hallitukseen kuuluessaan ja E yhdistyksen toimitusjohtajana ollessaan olivat vähäisessä määrin vuoden 1979 loppupuolella ja varsinaisesti vuonna 1980 harjoittaneet yhdistyksen nimissä maanrakennuksen kokonaisurakointia. Näin tehdessään he olivat myös menetelleet vastoin huolellisuusvelvoitettaan, koska yhdistyksen toimialan ulkopuolella olevaan maanrakennuksen kokonaisurakointiin heillä ei ollut kykyä eikä yhdistyksellä asianmukaista organisaatiota ja henkilöstöä. Yhdistyksen päättävillä elimillä ei ollut ollut minkäänlaista asiantuntemusta osallistua urakointia koskevaan päätöksentekoon. Vastaajat eivät olleet edes valvomaan valitsemansa apulaisen toimintaa eikä ohjaamaan sitä hallitukselta vaadittavalla asiantuntemuksella. Vastaajat olivat myös ryhtyneet puheena olevaan toimintaan tilintarkastajan, lainopillisten asiantuntijain, eräiden hallituksen jäsenten ja jäsenkunnan vastustuksesta huolimatta ja hyvin tietäen, ettei heillä ollut oikeutta harjoittaa sitä yhdistyksen varoilla ja vastuulla. He olivat solmineet vahinkoa aiheuttaneet isot urakkasopimukset ajankohtina, jolloin yhdistyksen jäsenillä ei ollut ollut mahdollisuutta päättää asioista. Näihin sopimuksiin ratkaisevasti vaikuttaneet henkilöt olivat ilmeisesti olleet tietoisia niiden tappiollisuudesta jo urakkasopimuksia tehtäessä. Tästä maanrakennusurakoinnista yhdistykselle oli aiheutunut noin 1.060.000 markan suuruinen tappio.
Yhdistyksen 12.4.1981 pidetyssä varsinaisessa kevätkokouksessa ja 10.5.1981 pidetyssä ylimääräisessä kokouksessa vastuuvapaus oli evätty niiltä tilivelvollisilta, jotka eivät olleet vastustaneet mainittua säätöjen vastaista toimintaa. Jälkimmäisessä kokouksessa näitä henkilöitä vastaan oli päätetty nostaa vahingonkorvauskanne. Sen vuoksi yhdistys on vaatinut, että A, F, B, G, J, H, C, I, D ja E velvoitettaisiin yhteisvastuullisesti korvaamaan yhdistykselle aiheuttamansa vahinko 6 prosentin korkoineen haastepäivästä sekä yhdistyksen oikeudenkäyntikulut.
Raastuvanoikeuden päätös 9.11.1982
A:n, F:n, B:n, G:n, J:n, H:n, C:n, I:n, D:n ja E:n kiistettyä kanteen ja vaadittua korvausta oikeudenkäyntikuluistaan raastuvanoikeus on lausunut selvitetyksi, että Helsingin KTK-yhdistys (KTK), entiseltä nimeltään Kuorma-autojen Tilauskeskusyhdistys (KTK), oli 11.3.1953 perustettu ja 8.5.1953 kaupparekisteriin merkittyjen sääntöjen eli yhdistysjärjestyksen 2 §:n mukaan oli toimia kuljetusliikkeenä markkinoiden tehokkaasti jäsentensä kuljetuspalvelua ylläpitämällä kotipaikkakunnallaan autotilaustoimistoja sekä ryhtymällä muihinkin tarkoitustaan edistäviin toimenpiteisiin, huolehtia taloudellisesta, tarkoituksenmukaisesta ja tehokkaasta kuljetustoiminnasta ylläpitämällä ja perustamalla tilaustoimistoja, joiden tehtävänä oli ottaa vastaan ja hankkia ajotilauksia yhdistyksen jäsenten kuljetus- ja muulle kalustolle ja näin helpottaa jäsentensä ammatinharjoittamista ja toimialueensa autonkuljetustarvetta, toimia jäsentensä puolesta laskuttajana ja saatavien perijänä, sopimuksien tekijänä sekä muutenkin hoitaa jäsentensä ammatinharjoittamiseen liittyviä tehtäviä, toimien kuitenkin vain jäsenen asiamiehenä ilman vastuuta kuljetustapahtumasta, tilittää perityt maksut jäsenilleen, yhdistykselle tulevalla hyvityksellä vähennettynä, hallituksen määräämänä aikana ja harjoittaa yhdistyksen muuhun toimintaan liittyvää muunkinlaista taloudellista toimintaa.
Yhdistysjärjestyksen 7 §:n mukaan yhdistyksen hallintoelimiä olivat yhdistyksen kokous, hallitus ja toimitusjohtaja. Yhdistysjärjestyksen 11 §:n mukaan yhdistyksen hallitukseen kuului puheenjohtaja, varapuheenjohtaja ja yhdeksän jäsentä. Se oli päätösvaltainen, kun puheenjohtaja ja viisi hallituksen jäsentä oli paikalla. Hallituksen puheenjohtaja ja varapuheenjohtaja valittiin kalenterivuodeksi ja jäsenet kolmeksi vuodeksi kerrallaan. Sääntöjen mukaan jäsenelle voitiin valita henkilökohtainen varamies, minkä valitseminen olikin kuulunut yhdistyksen käytäntöön. Yhdistysjärjestyksen 12 §:n mukaan hallituksen tehtävänä oli muun muassa kehittää ja valvoa yhdistyksen toimintaa, päättää uusien toimialojen ja osastojen perustamisesta ja asettaa omasta puolestaan tilientarkkailijat vuosittain valvomaan yhdistyksen rahavarain käyttöä ja yleistä hallintoa. Yhdistysjärjestyksen 13 §:n mukaan toimitusjohtajan tehtävänä oli muun muassa johtaa yhdistyksen työtä ja valvoa sen asioiden hoitoa ja toimia asioiden esittelijänä ja sihteerinä hallituksen kokouksissa. Yhdistysjärjestyksen 14 §:n mukaan taloudellista laatua olevissa asioissa yhdistyksen toiminimen kirjoitti hallituksen puheenjohtaja, varapuheenjohtaja, yhdistyksen toimitusjohtaja sekä ne henkilöt, jotka hallitus oli siihen valtuuttanut, aina kaksi yhdessä.
Yhdistyksen hallitukseen olivat kuuluneet, vuonna 1979 G puheenjohtajana, H varapuheenjohtajana sekä jäseninä, paitsi eräät muut, A, F, B, J, C, I ja D, 1.1.-6.9.1980 J puheenjohtajana ja F varapuheenjohtajana sekä jäseninä, paitsi eräät muut, A, B, G, H, C, I ja D sekä 7.9.-31.12.1980 J puheenjohtajana sekä jäseninä, paitsi eräät muut, A, G, H, C, D.
Yhdistyksen toimitusjohtajana oli kaupparekisteriin 22.7.1966 tehdyn merkinnän mukaan ollut E.
Sen jälkeen kun yhdistyksessä oli useiden vuosien ajan keskusteltu ja tehty suunnitelmia maanrakennuksen kokonaisurakoinnin aloittamisesta, 21.5.1979 pidetyssä yhdistyksen hallituksen kokouksessa oli tehty päätös kokonaisurakointia hoitavan itsenäisen tulosyksikön perustamisesta yhdistyksen toimitusjohtajan suoranaiseen alaisuuteen. Tämän osaston päälliköksi oli nimetty rakennusmestari. Toiminnan koeajaksi oli määritelty vuosi 1979. Vuoden 1979 aikana pidetyissä hallituksen kokouksissa oli lähinnä mainitun rakennusmestarin alustusten pohjalta keskusteltu maanrakennuksen kokonaisurakoinnin toteuttamisesta. Samalla oli todettu, että yhdistys oli antanut muutamia kokonaisurakointia koskevia tarjouksia.
Hallituksen kokouksessa 17.12.1979, jossa olivat olleet läsnä G puheenjohtajana, H varapuheenjohtajana sekä jäseninä A, F, B, J, C ja I, oli yksimielisesti päätetty kokonaisurakoinnin jatkamisesta. Toimitusjohtajan harkittavaksi oli samalla jätetty, jatkuisiko toiminta entisen kaltaisena, mitä etuja ja haittoja olisi siitä, että toiminta siirrettäisiin erilliselle yhtiölle, ja minkälainen johto-organisaation tulisi olla. Maanrakennusautoilijoita edustavan kivineuvoston, johon olivat kuuluneet muun muassa A, B, G ja J, kokouksessa 8.1.1980 oli todettu, että kokonaisurakointia jatkettiin, että sitä hoitavan osaston päällikön tuli saada tukea ja että henkilökuntaa tarvittaessa tuli lisätä.
Kokouksessaan 17.1.1980 hallitus oli antanut johtoryhmän tehtäväksi valmistella yrityksen kehittämiseen liittyvät asiat ja esitellä ne toimitusjohtajan kautta edelleen hallituksen päätettäväksi. Johtoryhmään oli valittu E, yhdistyksen konttoripäällikkö, myyntipäällikkö sekä urakointiosaston päällikkö. Samassa kokouksessa oli työvaliokunnan jäseniksi valittu muun muassa F, J, E ja yhdistyksen myyntipäällikkö. Lisäksi oli tili- ja tositetarkkailijoiksi valittu H ja eräs toinen hallituksen jäsen.
Vuoden 1980 tammi- ja helmikuussa pidetyissä hallituksen kokouksissa maanrakennuksen kokonaisurakointi oli ollut joka kerran esillä. Niinpä 28.1.1980 oli todettu, ettei uusia työkohteita ollut saatu ja että tarjoukset samoinkuin tarjouspyynnötkin olivat minimissään. Samalla kokonaisurakointiosaston tueksi oli perustettu erillinen urakointityöryhmä, johon oli valittu A, B, G, E, urakointiosaston päällikkö ja yksi asiantuntijajäsen.
Vantaan Sähkölaitos Oy:lle oli 27.2.1980 annettu tarjous kaukolämpöjohtojen rakennustöiden suorittamisesta. Se ei kuitenkaan tässä vaiheessa ollut johtanut sopimukseen.
Hallituksen kokouksessa 3.3.1980 E oli antanut selvityksen yhdistyksen tilintarkastajan kanssa käymästään kokonaisurakointiasiaa koskeneesta keskustelusta. Tässä keskustelussa oli käynyt selväksi, että tilintarkastaja oli katsonut kokonaisurakoinnin olevan sen laatuista taloudellista toimintaa, ettei se voinut sisältyä yhdistysjärjestyksen 2 §:n tarkoitusperiin muun muassa siitä syystä, että toiminta aiheutti huomattavasti laajakohtaisempia taloudellisia vaaratekijöitä kuin 2 §:n tarkoitusperät edellyttivät. Yhdistysjärjestyksen mukaan yhdistys ei siten voinut harjoittaa kokonaisurakointitoimintaa. Se ei voisi olla edes takuumiehenä tällaista toimintaa harjoittavalle erilliselle yhtiölle, jonka osake-enemmistön yhdistys omistaisi. Näillä perusteilla tilintarkastaja oli katsonut, että kokonaisurakointi tapahtui yhdistyksessä hallituksen vastuulla. Sen vuoksi tilintarkastaja oli kehoittanut hallitusta tarkoin harkitsemaan joko urakointitoiminnan lopettamista tai sen siirtämistä erilliselle yhtiölle taikka yhdistysjärjestyksen pikaista muuttamista. Samassa hallituksen kokouksessa oli todettu, että eräältä asianajajalta oli pyydetty kirjallinen lausunto kokonaisurakoinnin soveltuvuudesta yhdistyksen toimialaan ja että hallitus tekisi asiassa päätöksen lausunnon saatuaan. Asianajaja oli 4.3.1980 päivätyssä kirjallisessa lausunnossaan todennut muun muassa, että mikäli yhdistyksen hallitus yleisesti päättäisi ryhtyä harjoittamaan maanrakennuksen kokonaisurakointia, päätös ei olisi yhdistyksen sääntöjen mukainen.
Kokonaisurakointityöryhmän 13.3.1980 pidetyssä kokouksessa, jossa olivat läsnä B, G, J, E ja urakointiosaston päällikkö, oli todettu, ettei käsillä ollut asianajajan kokonaisurakointia koskeva lausunto saanut aiheuttaa minkäänlaista haittaa alkavalle toiminnalle ja että yhdistyksen säännöt olivat nykyisen toiminnan huomioon ottaen vanhentuneet. Samalla oli päätetty, että hallituksen puheenjohtaja ja toimitusjohtaja hankkisivat joltakin asiantuntijalta toisen lausunnon yhdistyksen toimintamahdollisuuksista varsinaisen kuljetustoiminnan ulkopuolella. Lopuksi oli vielä todettu, että erään lisärakennuksen perustustyöt ja eräs purkutyö olivat käynnissä.
Hallituksen kokouksessa 17.3.1980 oli keskusteltu kokonaisurakointiasiasta edellä mainittujen tilintarkastajan suullisen ja asianajajan kirjallisen lausunnon perusteella, minkä jälkeen oli todettu, että sääntöjen muutos oli toteutettava pikaisesti ja että kokonaisurakointia toistaiseksi jatkettiin jo tehtyjen päätösten edellyttämässä laajuudessa. Sääntömuutosesitysten teko oli jätetty johtoryhmän valmisteltavaksi. Eräs kokouksessa läsnä ollut hallituksen jäsen oli ollut sitä mieltä, että kokonaisurakointi oli heti lopetettava ja ettei hän näin ollen katsonut voivansa olla jatkossa enää vastuussa kokonaisurakoinnin mahdollisesti tuottamista vastuista.
Edellä mainittu asianajaja oli lähettänyt E:lle 2.4.1980 päivätyn kirjeen, joka sisälsi ehdotuksen Yhdistysjärjestyksen 2 §:n uudeksi 2 momentiksi. Siinä oli esitetty yhdistyksen voivan harjoittaa muun muassa maanrakennuksen kokonais- ja osaurakointia.
Yhdistys oli 8.4.1980 tehnyt Vakuutusosakeyhtiö Pohjolalle urakkatarjouksen eräästä pohjarakennusurakasta. Tämän tarjouksen olivat yhdistyksen puolesta allekirjoittaneet E ja yhdistyksen konttoripäällikkö. Tarjous oli koskenut muun muassa maankaivuuta, kallion louhintaa, ja betonirakenteita ja salaojaa.
Samana päivänä pidetyssä hallituksen kokouksessa oli todettu, että yhdistys oli tehnyt viisi urakkatarjousta. Niistä oli merkittävin edellä mainittu Pohjolan urakka, jonka urakkasumma oli lähes 2,5 miljoonaa markkaa. Kokouksessa oli lisäksi keskusteltu 20.4.1980 pidettävän yhdistyksen kevätkokouksen asioista ja esitetty yhdistysjärjestyksen 2 §:n muuttamista edellä mainitussa 2.4.1980 päivätyssä asianajajan kirjeessä ehdotetulla tavalla.
Yhdistyksen kokouksen 26.11.1978 valitsemat Keskuskauppakamarin hyväksymät tilintarkastajat olivat, suoritettuaan yhdistyksen vuoden 1979 hallinnon ja tilien tarkastuksen, antaneet yhdistyksen 20.4.1980 pidettävälle kokoukselle 14.4.1980 päivätyn kirjallisen lausunnon. Siinä he olivat todenneet muun muassa, että tilivuoden aikana yhdistys oli ryhtynyt harjoittamaan vähäisessä määrin maanrakennusurakointia ja että hallitus oli valmistellut tätä koskevan yhdistysjärjestyksen muutosesityksen. Tilintarkastajat olivat todenneet, että yhdistystä oli kuluneena tilivuonna heidän saamansa käsityksen mukaan hoidettu asiaan kuuluvalla huolellisuudella ja tarkastuksen perusteella ehdottaneet vuosikokoukselle, että tilinpäätös vahvistettaisiin ja että tilivelvollisille myönnettäisiin vastuuvapaus vuodelta 1979.
Hallituksen 16.4.1980 pidetyssä kokouksessa oli todettu, että urakkasopimuksen mahdollinen allekirjoittaminen Vakuutusosakeyhtiö Pohjolan kanssa oli ehdotettu tapahtuvaksi 18.4.1980. Sen jälkeen oli keskusteltu siitä, voitiinko näin mittava sopimus solmia ennen varsinaista kevätkokousta, vai tulisiko se siirtää toteutettavaksi kevätkokouksen jälkeen. Eräs toinen jäsen oli esittänyt eriävän mielipiteensä koko sopimuksen allekirjoittamisen suhteen. Samassa kokouksessa oli myös tutustuttu asianajajan esitykseen yhdistysjärjestyksen 2 §:n uudeksi 2 momentiksi, johon tilintarkastaja oli tehnyt eräitä muutoksia. Muutosten jälkeen ehdotuksen sanamuoto oli ollut: "Lisäksi yhdistys voi harjoittaa huoltoasema-, varastointi- ja huolintatoimintaa, maanrakennuksen kokonais- ja osaurakointia, toimia jäsentensä hankintaelimenä sekä olla osakkaana ja jäsenenä sellaisissa yhteisöissä, joiden toimialaan kuuluu sellaisen toiminnan harjoittaminen, joka tämän pykälän mukaan sisältyy yhdistyksen tarkoitukseen." Hallituksen enemmistö oli ollut sitä mieltä, että tämä muutosesitys täytyi sellaisenaan viedä varsinaiseen kevätkokoukseen käsiteltäväksi.
Vakuutusosakeyhtiö Pohjola ja yhdistys olivat tehneet 18.4.1980 päivätyn kirjallisen rakennusurakkasopimuksen Helsingin kaupungin 30. kaupunginosan korttelin 30127 tontilla n:o 2 rakennettavan liikerakennuksen pohjarakennustöistä. Sopimuksen olivat yhdistyksen puolesta allekirjoittaneet E ja yhdistyksen konttoripäällikkö.
Yhdistyksen varsinaisessa kevätkokouksessa 20.4.1980 oli esitetty hallituksen toimintakertomus vuodelta 1979 ja se oli keskustelun jälkeen hyväksytty sellaisenaan. Yksi jäsen oli esittänyt eriävän mielipiteensä toimintakertomuksen yleistä -kohdan maininnasta "Kokonaisurakointi otettiin pysyvästi mukaan..." katsoen, että toimintakertomuksessa mainittu maanrakennuksen kokonaisurakointi oli sääntöjen vastaisena laitonta. Tilinpäätöksestä keskusteltaessa oli todettu kokonaisurakoinnin liikevaihdoksi 783.591,34 markkaa ja sen tilikautena tuottamaksi ylijäämäksi 2.997,12 markkaa. Keskustelun jälkeen kevätkokous oli hyväksynyt tilinpäätöksen esitetyssä muodossaan. Koska kenelläkään ei ollut ollut mitään huomauttamista laadittua tilinpäätöstä vastaan, eikä aihetta muihinkaan huomautuksiin katsottu olevan, kokous oli yksimielisesti päättänyt yhtyä tilintarkastajien esitykseen ja myöntänyt tilivelvollisille vastuuvapauden vuodelta 1979. Kevätkokouksessa oli myös ollut esillä asianajajan esittämä ja tilintarkastajan korjaama esitys yhdistysjärjestyksen 2 §:n uudeksi 2 momentiksi. Asiasta oli käyty laaja keskustelu, jossa mielipiteet olivat vaihdelleet sääntöjen muuttamisesta ja niiden säilyttämisestä ennallaan. Esitetyn sääntömuutoksen puolesta oli äänestänyt 73 jäsentä. yhdistysjärjestyksen 2 §:n säilyttämistä muuttamattomana oli kannattanut 81 jäsentä ja 16 jäsentä oli jättänyt äänensä käyttämättä. Esitetty sääntömuutos ei siten ollut tullut hyväksytyksi.
E oli yhdistyksen puolesta laatinut patentti- ja rekisterihallituksen kaupparekisteriosaston apulaisosastopäällikölle 28.4.1980 päivätyn kirjeen, jossa hän oli pyytänyt lausuntoa asiassa "yhdistysjärjestyksen tulkinta ja mahdollinen muuttaminen". Hallituksen 28.4.1980 pidetyssä kokouksessa kirje oli päätetty lähettää. Lisäksi J oli velvoitettu hankkimaan vielä yksi puolueeton lausunto yhdistysjärjestyksen 2 §:n muuttamisen tarpeellisuudesta. Selvitysten ja lausuntojen saavuttua työryhmän tuli ottaa kantaa, miten ja missä muodossa yhdistysjärjestyksen muutos tulisi toteuttaa, jossa ylipäänsä oli tarpeellista. Kokonaisurakointia oli päätetty jatkaa toistaiseksi. Kuitenkin oli muistettava asianajajan lausuntoon sisältynyt maininta siitä, että kuljetuslaskutuksen tuli ylittää 50 prosenttia urakkahinnasta. Uusia suuria töitä ei tullut ottaa, ellei hallitus niitä erikseen hyväksynyt. Työvaliokunnan tuli kokoontua valmistelemaan asiat niin sovun säilyttämiseksi kuin mahdollisen yhdistysjärjestyksen muutosesityksen sanamuodon määrittelemiseksi ja toimenpiteet tuli toteuttaa ensi tilassa, kuitenkin toukokuun kuluessa. Eräs jäsen oli esittänyt eriävän mielipiteen hallituksen päätökseen. Lisäksi puheena olevassa kokouksessa oli todettu, että kokonaisurakoinnin tuloslaskelma 1.1.-31.3.1980 osoitti ylijäämäksi 52.956,34 markkaa. Kokouspöytäkirjan mukaan tämä todisti, että suoritetut kokonaisurakointitoimenpiteet olivat olleet hinnoitukseltaan oikeat.
Suomen Yhdyspankki Oy:n lakiasiainosaston lakimies oli antanut yhdistyksen pyynnöstä 12.5.1980 päivätyn kirjallisen lausunnon, jossa oli muun muassa katsottu, että yhdistysjärjestyksen 2 §:n tulkinta riippui alalla muotoutuneesta käytännöstä. Toimialapykälän kohtaa "harjoittaa yhdistyksen muuhun toimintaan liittyvää muunkinlaista taloudellista toimintaa" oli lausunnon antajan käsityksen mukaan tulkittava suhteellisen ahtaasti. Lopuksi lausunnossa oli katsottu, että yhdistyksen toimialapykälää olisi aiheellista muuttaa siten, että se kattaisi yhdistyksen lausuntopyynnössä esitetyt perinteisen toiminnan ulkopuoliset toiminnot. Näin menetellen voitaisiin varmistua siitä, että yhdistyksen toiminta saattoi sitä laajennettaessa jatkua häiriöttömästi.
Patentti- ja rekisterihallituksen kaupparekisteriosaston apulaisosastopäällikkö oli antanut E:n pyynnöstä yhdistysjärjestyksen tulkinnasta ja yhdistysjärjestyksen mahdollisesta muuttamisesta 20.5.1980 päivätyn yksityisluontoisen lausunnon, jossa hän oli muun muassa todennut, ettei maassamme ollut varsinaista taloudellisia yhdistyksiä koskevaa lainsäädäntöä. Yhdistysjärjestyksen määräyksillä oli tällöin ratkaiseva merkitys yhdistyksen toiminnan laajuuden määrittelyssä. Kysymykseen, vaatiiko yhdistysjärjestyksen 2 § muutoksen, jos perinteistä toimintaa ryhdyttiin laajentamaan muille sektoreille, kuten varastointi- ja huolintatoimintaan tai maanrakennuksen kokonais- ja osaurakointiin, lausunnossa vastattiin: "Jos taas toimintaa laajennetaan esitetyllä tavoin, on vastaus epäröimättä, että nämä toiminnot menevät yhdistyksen voimassa olevan yhdistysjärjestyksen tarkoituksen ulkopuolelle ja vaativat näin ollen yhdistysjärjestyksen 2 §:n muuttamista."
Hallituksen 21.5.1980 pidetyssä kokouksessa lausunnot olivat olleet esillä. Niiden perusteella eräs jäsen oli esittänyt, että kokonaisurakointi yhdistyksen nimissä oli heti lopetettava. F ja I olivat yhtyneet tähän mielipiteeseen. Hallituksen enemmistö oli kuitenkin pysynyt hallituksen edellisen kokouksen päätöksessä, jonka mukaan kokonaisurakointitoimintaa jatkettiin, kuitenkin siten ettei uusia suuria töitä otettu, ellei hallitus niitä erikseen hyväksynyt. Muutoin oli päätetty, että yhdistysjärjestyksen muutos toteutetaan ensi tilassa ja että sille pyritään saamaan sekä hallituksen että jäsenistön määräenemmistön kannatus.
Yhdistys oli tehnyt Vantaan Sähkölaitos Oy:lle 27.5.1980 päivätyn kirjallisen tarjouksen, joka oli koskenut eräitä vähäisempiä, jo edelliseen 27.2.1980 päivättyyn tarjoukseen sisältyneitä töitä. Kysymys oli ollut kaukolämpöjohtojen rakennustöiden suorittamisesta. Tähän työhön, jonka arvioitu urakkasumma oli 618.240 markkaa, olivat kuuluneet runkokanavat sekä talohaarat ja erilliset talohaarat. Tarjouksen olivat allekirjoittaneet yhdistyksen puolesta E ja yhdistyksen konttoripäällikkö.
Hallituksen työvaliokunnan ja johtoryhmän kokouksessa 5.6.1980, jossa olivat olleet läsnä muun muassa J puheenjohtajana, F varapuheenjohtajana, konttoripäällikkö ja urakointiosaston päällikkö, oli yhdistysjärjestyksen muutosesitystä käsiteltäessä päätetty esittää hallitukselle maanrakennusliikkeen perustamista ensi tilassa ja sääntömuutoksen tekemistä myöhemmin.
Hallituksen kokouksessa 9.6.1980 oli päätetty ehdottaa tulevalle yhdistyskokoukselle kokonaisurakoinnin harjoittamista erillisenä yhtiönä ja yhdistysjärjestyksen muuttamista patentti- ja rekisterihallituksen kaupparekisteriosaston hyväksymään muotoon ja sellaiseksi, että kaikki toiminnot tulisivat laillistetuiksi. Koska kokouksen enemmistö oli kannattanut esitettyä sääntömuutosehdotusta, asia oli päätetty saattaa 29.6.1980 pidettävän jäsenistön ylimääräisen kokouksen ratkaistavaksi. Urakkatarjousten antamisesta keskusteltaessa niitä oli äänin 6-3 päätetty antaa siksi, kunnes jäsenistön kokous olisi ratkaissut asian. I ja kaksi muuta jäsentä olivat olleet sitä mieltä, ettei tarjouksia tullut lainkaan antaa.
Vantaan Sähkölaitos Oy oli 16.6.1980 tilannut yhdistyksen 27.5.1980 päivätyn tarjouksen mukaisen kaukolämpötyömaan urakan.
Yhdistyksen jäsenistön ylimääräisessä kokouksessa 29.6.1980 oli ollut esillä kaksi hallituksen tekemää vaihtoehtoa yhdistysjärjestyksen 2 §:n muuttamiseksi. Kokouksessa oli lisäksi tehty kolmas muutosesitys. Kokoukseen osallistuneet jäsenet olivat lähes yksimielisesti olleet sitä mieltä, että yhdistysjärjestyksen 2 § tuli muuttaa joko hallituksen esittämien vaihtoehtojen tai kokouksessa tehdyn vaihtoehdon pohjalta. Kokouksen puheenjohtaja olikin todennut, ettei missään puheenvuorossa ollut esitetty, että sääntöjä ei ollut syytä muuttaa. Näin ollen kokous oli ilman äänestystä ollut yksimielinen siitä, että yhdistysjärjestystä oli muutettava. Kokousteknisistä syistä päätös oli kuitenkin jäänyt tekemättä. Kumpikaan hallituksen ehdotus ei mainitusta yksimielisyydestä huolimatta ollut saanut riittävää enemmistöä, joten sääntömuutosesitys ei, kun kolmannesta vaihtoehdosta oli lisäksi luovuttu, ollut toteutunut.
Hallituksen 30.6.1980 pidetyssä kokouksessa oli todettu, että seuraava yhdistyksen kokous, jossa käsiteltäisiin yhdistysjärjestyksen muutosasioita, pidettäisiin myöhemmin. Siihen mennessä kokonaisurakoinnin toiminnan suunnitteluesitys tulisi selvittää lähinnä siltä pohjalta, että kokonaisurakointia varten perustettaisiin uusi yhtiö.
Hallituksen 21.7.1980 pidetyssä kokouksessa oli todettu, että oli jätetty muutamia vähäisiä kokonaisurakointia koskeneita tarjouksia, jotka olivat noudattaneet hallituksen asiasta aikanaan tekemiä päätöksiä. Samassa kokouksessa oli yksimielisesti päätetty antaa Vantaan Sähkölaitos Oy:lle 31.12.1980 saakka kaukolämpöjohtojen rakennusteknisten töiden kokonaisurakointia koskeva 55.000 markan suuruinen vakuus.
Kokouksessaan 18.8.1980 hallitus oli toennut, ettei yhdistysjärjestyksen muutos ollut tapahtunut laillisesti. Kun hallitus ei ollut päässyt yksimielisyyteen sen kaikkia jäseniä tyydyttävän vaihtoehdon saattamisesta jäsenistön kokouksen käsiteltäväksi, se oli todennut, ettei yhteistyö voinut jatkua tällaisena. Sen vuoksi oli päätetty ryhtyä valmistelemaan uutta jäsenistön kokousta, jossa todettaisiin hallituksen eroavan. Kokonaisurakoinnin tuloslaskelma 1.1.-30.6.1980 oli osoittanut alijäämäksi 64.523,30 markkaa. Tästä tuloslaskelmasta puuttuivat keskeneräiset työt, joten laskelma ei ollut lopullinen. Kokonaisurakoinnista oli vielä todettu, ettei uusia tilauksia ja urakoita enää otettaisi. Käynnissä olleet työt hoidettaisiin kuitenkin loppuun. Valvontahenkilöstöä palkattaisiin, mikäli johtoryhmä toteaisi sen tarpeellisuuden.
Johtoryhmän kokouksessa 20.8.1980 F:n, J:n, E:n, urakointiosaston päällikön ja konttoripäällikön läsnä ollessa oli esitetty, että hallituksen tuli jäsenistön kokouksessa 7.9.1980 yksimielisesti tai selvällä enemmistöllä esittää hyväksyttäväksi säännönmuutos, joka oli samansisältöinen kuin edellisen jäsenkokouksen säännönmuutosehdotus n:o 1. Ilman tätä muutosta hallitus ei voisi kehittää yhdistystä. Jos hallituksen esitystä ei hyväksyttäisi, hallitus tulisi pyytämään eroa.
Hallituksen kokouksessa 24.8.1980 oli päätetty pitää ylimääräinen jäsenistön kokous 7.9.1980. Tuossa kokouksessa otettaisiin esille edellisen jäsenkokouksen sääntömuutosehdotuksen n:o 1 hyväksymistä koskeva asia.
Maanrakennusautoilijoiden työryhmän kokouksessa 27.8.1980, jossa olivat olleet läsnä muun muassa A, B, J ja urakointiosaston päällikkö, oli todettu, että hallituksen esityksen tukeminen olisi urakoinnin jatkumisen kannalta tärkeätä. Jos hallituksen ehdotus ei saisi riittävää kannatusta, urakointi jouduttaisiin nykyisessä muodossaan lopettamaan.
Jäsenistön ylimääräisessä kokouksessa 7.9.1980 hallituksen esitystä yhdistysjärjestyksen 2 §:n muuttamiseksi oli kannattanut 92 ja vastustanut 68 jäsentä, joten esitystä ei ollut kannattanut tarvittava kolmen neljäsosan enemmistö. Kun esitetty muutos ei ollut toteutunut, hallitus oli pyytänyt eroa, mihin kokous oli suostunut. Samassa kokouksessa oli valittu uusi hallitus, jonka puheenjohtajaksi oli tullut J ja jäseniksi muun muassa A, G, H, C ja D.
Uuden hallituksen kokouksessa 15.9.1980 oli todettu, että koskei yhdistyksen ylimääräinen kokous ollut suostunut yhdistysjärjestyksen 2 §:n muuttamiseen, hallituksella ei ollut mitään mahdollisuuksia jatkaa kokonaisurakointia. Mainittu toiminta oli yksimielisesti päätetty lopettaa siten, että käynnissä olleet työt tehtäisiin mahdollisimman hyvin valmiiksi ja suoritettaisiin tarkka tuloksen analysointi.
Hallituksen kokouksessa 5.1.1981 oli tutustuttu 30.12.1980 pidetyn kokonaisurakointikokouksen muistioon. Siinä esitetyn urakointiosaston päällikön käsityksen mukaan kokonaisurakoinnin tulos muodostuisi +/- tasolle. Kun johtoryhmän käsitykset olivat kuitenkin melkoisesti poikenneet tästä mielipiteestä, hallitus oli päättänyt, että ellei urakointiosaston päällikkö pysynyt ensi tilassa antamaan parempaa selvitystä kokonaisurakointitilanteen silloisesta vaiheesta, toimitusjohtaja sai palkata ulkopuolisen asiantuntijan.
Jutussa todistajan kuullun rakennusmestarin laatiman 20.2.1981 päivätyn urakoinnin kustannuserittelyn mukaan työmaiden nettotappio oli 963.000 markkaa. Tappio Vakuutusosakeyhtiö Pohjolan urakasta oli 739.000 markkaa ja Vantaan Sähkölaitos Oy:n urakasta 519.000 markkaa.
Tilintarkastajien allekirjoittaman 24.3.1981 päivätyn lausunnon mukaan yhdistys oli tilivuoden 1980 aikana harjoittanut yhdistyksen sääntöihin kuulumatonta maanrakennuksen kokonaisurakointia, mistä tilinpäätöksen mukaan oli aiheutunut yhdistykselle 915.423,45 markan tappio. Tarkastuksen perusteella tilintarkastajat olivat puoltaneet tilinpäätöksen vahvistamista ja ehdottaneet vastuuvapauden myöntämistä tilivelvollisille maanrakennuksen kokonaisurakointia lukuunottamatta. Sen osalta tilintarkastajat olivat jättäneet asian yhdistyksen kokouksen päätettäväksi ja viitanneet antamaansa erilliseen muistioon. Siinä oli todettu yhdistyksen pyytäneen kolme asiantuntijalausuntoa sääntöjen mukaisen toimialan laajuudesta erityisesti maanrakennuksen kokonaisurakoinnin osalta. Kaikissa lausunnoissa oli muistion mukaan todettu, että sääntöjen 2 §:n toimiala oli tulkittava suppeasti ja ettei maanrakennuksen kokonaisurakoinnin voitu katsoa sisältyvän yhdistysjärjestyksessä tarkoitettuun toimitaan. Lausuntojen mukaan yhdistyksen hallitus (ja toimitusjohtaja) olivat vastuussa yhdistyksen toimialaan kuulumattomasta toiminnasta ja sen aiheuttamasta tappiosta. Muistioissaan tilintarkastajat, yhdistyksen sääntöjen mukaiseen toimialaan, asiantuntijalausuntoihin ja yhdistyksen kokousten päätöksiin viitaten, eivät katsoneet voivansa puoltaa vastuuvapauden myöntämistä maanrakennuksen urakointitoiminnan osalta niille tilivelvollisille, jotka eivät olleet vastustaneet sanottua yhdistyksen sääntöjen vastaista toimintaa.
Yhdistyksen varsinaisessa kevätkokouksessa 12.4.1981 oli todettu, että kokonaisurakoinnin liikevaihto oli 3.265.021,99 ja tilikauden alijäämä 915.423,45 markkaa. Kokous oli päättänyt yksimielisesti myöntää tilivelvollisille tili- ja vastuuvapauden 31.12.1980 päättyneeltä tilikaudelta lukuunottamatta maanrakennuksen kokonaisurakointia. Kokous oli yksimielisesti päättänyt, ettei tili- ja vastuuvapautta myönnetä maanrakennuksen urakkatoiminnan osalta niille tilivelvollisille, jotka eivät olleet vastustaneet tätä yhdistyksen sääntöihin kuulumatonta toimintaa.
Yhdistyksen jäsenistön ylimääräisessä kokouksessa 10.5.1981 oli ensin kuultu lakimiestä siitä, millaisiin oikeudellisiin toimenpiteisiin oli harjoitetun maanrakennusurakoinnin johdosta ehkä aihetta, ja tilintarkastajaa niistä syistä, joiden perusteella tilintarkastajien lausunto tilivuodelta 1980 oli tullun sen sisältöiseksi kuin edellä on mainittu. Sen jälkeen kokouksessa oli keskusteltu tili- ja vastuuvapauden myöntämisestä siltä osin kuin se oli jäänyt myöntämättä 12.4.1981 pidetyssä kevätkokouksessa. Äänin 119-73, 39 osanottajan äänestäessä tyhjää ja yhden lipun tultua hylätyksi, kokous oli päättänyt, ettei tili ja vastuuvapautta nytkään myönnetä. Tämän jälkeen kokous oli äänin 78-67 päättänyt, että yhdistyksen tuli ajaa kanne niitä vastuuvelvollisia henkilöitä vastaan, joille ei ollut kokonaisurakoinnin osalta myönnetty tili- ja vastuuvapautta.
Jäsenistön ylimääräisessä kokouksessa 31.5.1981 oli esitetty, että hallitus tulisi maanrakennusurakoinnin vuoksi erottaa. Erottamista oli kannatettu äänin 101-59. Tämän jälkeen yhdistykselle oli valittu uusi hallitus loppuvuodeksi 1981.
Oikeudelle esitetyn kokonaisurakointia koskevan tuloslaskelman mukaan tilikauden 1.1.-31.12.1981 alijäämä oli 141.375,01 markkaa.
Päätöksessään raastuvanoikeus on todennut, että yhdistysjärjestyksen 2 §:n sisältämässä yhdistyksen toimintatarkoituksessa ja yhdistysjärjestyksen mainitsemissa yhdistyksen toiminnoissa oli pääpaino selvästi kuljetuksen, siis kuljetusliikkeen ja kuljetustoiminnan kohdalla. Kun yhdistys yhdistysjärjestyksen 2 §:n mukaan voi myös harjoittaa "sen muuhun toimintaan liittyvää muunkinlaista taloudellista toimintaa", niin tällä sääntökohdalla oli katsottava tarkoitettavan sellaista toimintaa, joka sai pääasiallisen sisältönsä itse kuljetustoimesta ja sen harjoittamisesta ja joka sellaisena tuki ja palveli tuota kuljetustoimintaa. Maanrakennuksen kokonaisurakoinnissa pääpaino ei ollut varsinaisessa kuljetustoiminnassa, joka tosin saattoi kuulua ja kuuluikin tuohon urakointiin mutta muodosti siinä vain vähäisen ja epäolennaisen osan. Jo luonteensa mukaisesti maanrakennus oli muuta kuin varsinaista kuljetustoimintaa. Maanrakennuksen kokonaisurakointia ei siten voitu pitää kuljetustoimintana eikä kuljetusliikkeen harjoittamisena eikä edes sellaisena toimintana, joka olisi yhdistyksen "muuhun toimintaan liittyvää muunkinlaista taloudellista toimintaa". Yhdistysjärjestyksen 12 §:n 4 kohdan mukaan yhdistyksen hallituksen tehtävänä oli "päättää uusien toimialojen ja osastojen perustamisesta". Kun otettiin huomioon edellä selostetut yhdistysjärjestyksen 2 §:n määräykset, joiden mukaan yhdistyksen varsinaisena tarkoituksena oli toimia kuljetusliikkeenä ja edistää jäsentensä kuljetustoiminnan harjoittamista, oli katsottava, että 12 §:n 4 kohdan määräys kytkeytyi tähän yhteyteen ja oli tulkittava yhdessä tämän kanssa. Vaikka tämänkin sääntökohdan tulkinnassa oli oikeutettua ottaa huomioon yrityksen normaaliin kehitykseen kuuluva toimialan liukuma, ei määräys kuitenkaan antanut oikeutta perustaa ja ottaa käyttöön sellaista toimialaa, joka pääasiallisesti muuta kuin kuljetustoimintaa sisältävänä tai sitä välittömästi edistävänä kokonaan tai olennaisesti poikkesi yhdistyksen varsinaisesta toimialasta. Sen vuoksi on katsottava, ettei yhdistysjärjestyksen 12 §:n 4 kohta ollut oikeuttanut hallitusta perustamaan yhdistyksen maanrakennuksen kokonaisurakointiosastoa ja harjoittamaan sanottua toimintaa yhdistyksen puitteissa.
Näillä perusteilla raastuvanoikeus on katsonut, että kanteessa tarkoitettu maanrakennuksen kokonaisurakointi on ollut yhdistysjärjestyksen vastaista toimintaa. Harjoittaessaan yhdistyksen nimissä tällaista urakointia vastaajat olivat rikkoneet yhdistysjärjestyksen määräyksiä vastaan. Samalla he olivat laiminlyöneet noudattaa heille hallituksen jäseninä ja toimitusjohtajana kuuluvan velvollisuuden huolellisen miehen tavoin hoitaa yhdistyksen asioita. Tähän huolimattomuuteen toiminnassaan he olivat syyllistyneet siten, etteivät he, huomioon ottaen sen, että maanrakennuksen kokonaisurakointi oli ollut yhdistykselle uusi toimiala, olleet riittävällä huolellisuudella perehtyneet sen vaatimiin toimintaedellytyksiin eivätkä sen jälkeen tarpeellisella huolellisuudella valinneet henkilökuntaa, joka olisi asiantuntevasti ja pätevästi kyennyt hoitamaan urakointitoimintaa. Toiminnan kestäessä vastaajat olivat rikkoneet huolellisuusvelvollisuutensa siten, että he olivat laiminlyöneet perustaa tehokkaan ja toimintakykyisen organisaation huolehtimaan maanrakennuksen ja kokonaisurakoinnin harjoittamisesta. Samoin he olivat laiminlyöneet kokonaisurakointiosaston johdon toimintojen asianmukaisen valvonnan ja maanrakennuksen kokonaisurakointitoiminnan tuloksen kehityksen järjestelmällisen seurannan.
Sen jälkeen kun hankittujen lausuntojen perusteella oli syntynyt epäilys siitä, ettei harjoitettu maanrakennusurakointi ehkä ollutkaan yhdistyksen sääntöjen mukaista, vastaajat olivat toisin toiminnan laillistaakseen pyrkineet muuttamaan yhdistyksen sääntöjä. Niinpä he olivat saattaneet asian lukuisia kertoja yhdistysjärjestyksen muutosesityksen yhteydessä yhdistyksen kokouksen käsiteltäväksi. Kun säätöjen muutosesitys oli yhdistyksen kokouksessa 20.4.1980 tullut hylätyksi, vastaajilla ei silloin tiedossaan olleiden seikkojen nojalla ollut voinut olla perusteltua syytä odottaa yhdistyksen jäsenistön myöhemminkään suostuvan maanrakennuksen kokonaisurakoinnin harjoittamiseen. Vastaajien olisi pitänyt käsittää, että mainittu toiminta tulisi vastaisuudessakin olemaan yhdistysjärjestyksen vastaista. Tähän nähden ja kun vastaajat eivät edellä mainituissa lausunnoissa esitetyt epäilyt ja kannanotot tiedoksi saatuaan eivätkä vielä senkään jälkeen, kun yhdistyksen kokous oli 20.4.1980 hylännyt sääntöjen muutosesityksen, olleet lopettaneet harjoittamaansa toimintaa, niin oli katsottava, että vastaajat myös tällä laiminlyönnillään olivat menetelleet huolellisuusvelvollisuutensa vastaisesti.
Kun vastaajat olivat esittäneet, että hyväksyessään toimintakertomuksen ja tilinpäätöksen ja myöntäessään vastuuvapauden jäsenistön kokous oli 20.4.1980 nimenomaisesti hyväksynyt maanrakennuksen kokonaisurakoinnin, niin raastuvanoikeus on todennut, että maanrakennuksen kokonaisurakointia tosin oli kosketeltu toimintakertomuksen käsittelyn yhteydessä. Kuitenkin urakoinnin sallittavuutta koskeva kysymys oli varsinaisesti ollut esillä kokouksessa yhdistysjärjestyksen muutosta koskevan asian yhteydessä. Myönnetty vastuuvapaus oli myös koskenut vuotta 1979, jolloin urakointi oli ollut vielä kokeiluluontoista ja alkuvaiheessaan. Urakointi oli käynnistynyt varsinaisesti vasta vuonna 1980. Kokouksessa 20.4.1980 esillä ollut yhdistysjärjestyksen muuttamista koskenut esitys, jonka mukaan yhdistys olisi voinut harjoittaa myös maanrakennuksen kokonaisurakointia ja jonka hyväksyminen olisi vaatinut yhdistyksen kahdessa kokouksessa vähintään kolmen neljäsosan määräenemmistön jäsenten äänistä, ei ollut saanut edes yksinkertaista enemmistöä, vaan se oli tullut äänestyksen jälkeen hylätyksi. Jäsenistön ei niin ollen voitu katsoa hyväksyneen maanrakennuksen kokonaisurakointia. Tällaista hyväksymistä yhdistyksen kokous ei ollut myöhemminkään antanut.
E:tä vastaan ajetun kanteen johdosta raastuvanoikeus on todennut, että E oli hallituksen kokouksessa 21.5.1979, jolloin oli päätetty maanrakennuksen kokonaisurakoinnin aloittamisesta ja kokonaisurakointia hoitavan itsenäisen tulosyksikön perustamisesta toimitusjohtajan suoranaiseen alaisuuteen, ollut asiasta eri mieltä. E oli hallituksen kokouksessa 3.3.1980 antanut selvityksen urakointiasiassa tilintarkastajan kanssa käymästään keskustelusta. E oli katsonut tämän merkitsevän sitä, että maanrakennuksen asemaa ja sen suhdetta yhdistysjärjestykseen oli ryhdytty selvittämään hänen aloitteestaan. E oli myös katsonut, ettei Vantaan Sähkölaitos Oy:n urakkaa koskeneessa 27.5.1980 päivätyssä tarjouksessa tarkoitetusta uudesta suuresta työstä, mitä ei tuullut ottaa, ellei hallitus sitä erikseen hyväksynyt. Hallitus oli jo 27.2.1980 hyväksynyt kysymyksessä olevaa urakkaa koskeneen tarjouksen antamisen. Myöhemmin oli ollut kysymys vain osasta tuota alkuperäistä tarjousta. Yksikköhinnatkin olivat olleet alkuperäisiä korkeammat. E oli myös katsonut yhdistyksen kokouksessaan 12.4.1981 tosiasiassa myöntäneen hänelle vastuuvapauden myös maanrakennuksen kokonaisurakoinnin osalta, koska vastuuvapaus oli evätty vain niiltä vastuuvelvollisilta, jotka eivät olleet tehtyjä päätöksiä vastustaneet.
Raastuvanoikeus on katsonut selvitetyksi, että E ei hallituksen kokouksessa 21.5.1979 tehdyn päätöksen jälkeen, joka oli koskenut koeajaksi tarkoitettua toimintaa, ollut enää 21.12.1979 pidetyssä kokouksessa, jossa toimintaa oli päätetty jatkaa, eikä myöhemminkään toiminnan tultua käynnistetyksi missään yhteydessä ilmaissut eriävää kantaansa harjoitetun toiminnan suhteen. Hän oli päinvastoin aktiivisesti ja täysipainoisesti osallistunut päätöksentekoon, sen valmisteluun ja toimeenpanoon. Huolimatta hallituksen 21.5.1980 tekemästä päätöksestä, jonka oli katsottava tarkoittaneen suuruusluokaltaan Vantaan Sähkölaitos Oy:n urakkasopimuksen kaltaisia urakoita, E oli tehnyt yhdistyksen puolesta siitä tarjouksen ja sopimuksen. E ei, hänen toimintaansa kokonaisuutena arvostellen, ollut vastustanut yhdistyksen puitteissa harjoitettua maanrakennuksen kokonaisurakointitoimintaa. Kun kysymys hänen vastuuvapaudestaan ei 12.4. ja 10.5.1981 pidetyissä yhdistyksen kokouksissa ollut joutunut suoranaisesti käsittelyn kohteeksi, kuten niistä laaditut pöytäkirjat osoittivat, E:n ei ollut katsottava saaneen yhdistyksen jäsenistöltä vastuuvapautta maanrakennuksen kokonaisurakoinnin osalta. Kanteen nostamisesta päättäessään jäsenistön ei myöskään voitu katsoa tarkoittaneen sulkea E vastuuvelvollisten joukosta.
Mitä tuli Vantaan Sähkölaitos Oy:n kanssa tehtyyn urakkasopimukseen, niin raastuvanoikeus on todennut hallituksen jo 27.2.1980 tehneen osakeyhtiölle urakkatarjouksen, joka ei kuitenkaan ollut johtanut tulokseen. Hallituksen tehtyä 21.5.1980 päätöksen kokonaisurakointitoiminnan jatkamisesta, kuitenkin siten, ettei uusia suuria töitä otettu ellei hallitus niitä hyväksynyt, E oli tästä huolimatta tehnyt osakeyhtiölle uuden, aikaisempaa vähäisemmän tarjouksen, jonka tarkoittama työ oli laajuudeltaan ollut sellainen, jota 21.5.1980 tehdyssä päätöksessä oli tarkoitettu. Raastuvanoikeus on katsonut selvitetyksi, että varsinkin 9.6.1980 tarjousten jatkamista ja 21.7.1980 vakuuden osakeyhtiölle antamista koskeneet hallituksen päätökset huomioon ottaen hallituksen oli täytynyt tulla tietoiseksi E:n tekemästä näinkin merkittävästä uudesta tarjouksesta. Kun jutussa ei ollut näytetty hallituksen moittineen uuden tarjouksen tekemistä tai itse sopimuksen solmimista, hallituksen oli katsottava hyväksyneen E:n tätä urakkaa koskeneet toimenpiteet ja tulleen siten vastuuseen urakasta.
F ja I olivat 21.5.1980 pidetyssä hallituksen kokouksessa esittäneet maanrakennuksen kokonaisurakoinnin välitöntä lopettamista. Lisäksi I oli hallituksen kokouksessa 9.6.1980 ollut sitä mieltä, ettei urakkatarjouksia pitänyt lainkaan antaa. F puolestaan oli 9.6.1980 yhtynyt enemmistön kantaan, jonka mukan tarjouksia tultiin edelleen antamaan.
Koska F ja I olivat 21.5.1980 pidetyssä hallituksen kokouksessa esittäneet kokonaisurakoinnin välitöntä lopettamista eikä Nimisen tämän jälkeen esittämällä edellä mainitulla kannanotolla ollut merkitystä asiassa ja kun Vantaan Sähkölaitos Oy:n kanssa 16.6.1980 solmittuun urakkasopimukseen johtanut tarjous oli tehty 27.5.1980 eli 21.5.1980 pidetyn hallituksen kokouksen jälkeen, niin raastuvanoikeus on katsonut, etteivät I ja F olleet vastuussa sanotusta urakasta yhdistykselle aiheutuneesta tappiosta.
Vastaajina olleet hallituksen jäsenet olivat 16.4.1980 pidetyssä hallituksen kokouksessa myötävaikuttaneet päätökseen, jonka mukaisesti urakkasopimus Vakuutusosakeyhtiö Pohjolan kanssa oli allekirjoitettu, ja he olivat siten tulleet vastuuseen sanotusta urakasta. Myös E, jonka ei ollut näytetty vastustaneen sopimuksen solmimista vaan osallistuneen sen tekemiseen ja toimeenpanemiseen, oli toimitusjohtajana joutunut siitä vastuuseen.
Raastuvanoikeus on katsonut selvitetyksi, että edellä selostetusta maanrakennuksen kokonaisurakoinnin harjoittamisesta oli aiheutunut yhdistykselle 1.055.181 markan 34 pennin tappio. Mainittuun summaan sisältyi myös takausprovision muodossa koitunut 1.380 markan tappio. Tästä 1.055.181 markan 34 pennin tappiosta Vakuutusosakeyhtiö Pohjolan urakka oli aiheuttanut 60 ja Vantaan Sähkölaitos Oy:n urakka 40 prosenttia.
Edellä mainituilla perusteilla ja koska vastaajat kerrotuin tavoin menetellessään olivat tuottamuksellaan aiheuttaneet yhdistykselle puheena olevan vahingon, raastuvanoikeus on katsonut, että vastaajat olivat jäljellä mainituin tavoin vastuussa sen korvaamisesta yhdistykselle.
Raastuvanoikeus on todennut, että yhdistys oli taloudellinen yhdistys, jota koskevaa lainsäädäntöä ei maassamme ollut. Siten ei laista ollut löydettävissä nimenomaista korvausten sovittelemista koskevaa säännöstä. Jo vuoden 1955 alusta voimaan tulleeseen osuuskuntalakiin sisältyi mahdollisuus alentaa korvausta, jos korvausvelvollisen syyksi jäi vain lievä tuottamus. Uusi vuoden 1980 alusta voimaan tullut osakeyhtiölaki, jossa viitataan 1.9.1974 voimaan tulleen vahingonkorvauslain 2 ja 6 luvun säännöksiin, oikeutti korvausten sovitteluun tietyin vahingonkorvauslaissa tarkemmin säädetyin edellytyksin. Koska vahingonkorvauslain ilmaisema kohtuullistuttamisoikeus merkitsi sellaista yleiseksi katsottavaa periaatetta, jota voitiin analogisesti soveltaa vahingonkorvauksen alueilla, niin raastuvanoikeus on katsonut, ettei jutussa ollut estettä vahingonkorvauslain 2 ja 6 luvun säännösten soveltamiselle.
Vahingonkorvauksen sovittelun edellytyksiä harkitessaan raastuvanoikeus on katsonut, että vastaajien ja yhdistyksen taloudelliset olot ja muut olosuhteet huomioon ottaen vastaajien velvoittaminen täyden korvauksen suorittamiseen merkitsisi heille kohtuuttoman raskasta velvoitetta. Sen vuoksi raastuvanoikeus on, hyläten kanteen enemmälti ja soveltaen vahingonkorvauslain 2 luvun 1 §:n 2 momentin säännöstä, velvoittanut A:n, B:n, G:n, J:n, H:n, C:n, D:n ja E:n yhteisvastuullisesti suorittamaan yhdistykselle vahingonkorvauksena kaksi kolmasosaa sen kärsimän 1.055.181 markan 34 pennin suuruisen vahingon määrästä eli 703.454 markkaa 23 penniä 5 prosentin korkoineen raastuvanoikeuden päätöksen julistamispäivästä 9.11.1982. Tuomittuun korvaukseen F:n ja I:n oli osallistuttava yhteisvastuullisesti aikaisemmin mainitussa 60/40 suhteessa eli 422.072 markalla 53 pennillä edellä mainittuine korkoineen.
Lisäksi A, F, B, G, J, H, C, I, D ja E on velvoitettu yhteisvastuullisesti suorittamaan yhdistykselle korvaukseksi oikeudenkäyntikuluista 70.000 markkaa.
Helsingin hovioikeuden tuomio 22.8.1984
Hovioikeus, jonka tutkittavaksi asianosaiset puolin ja toisin valittamalla olivat saattaneet jutun, on tuomiossaan lausunut, että yhdistykselle maksettava vahingonkorvaus oli vahingonkorvauslain 2 luvun 1 §:n 2 momentista ilmenevän periaatteen mukaan soviteltava raastuvanoikeuden päätöksessä mainitun vahingon määrästä ja että korvaukselle oli laskettava korko vaatimuksen mukaisesti haasteen tiedoksiantopäivästä 29.5.1981 alkaen. Sen vuoksi hovioikeus on alentanut yhdistykselle maksettavan vahingonkorvauksen 527.590 markkaan 67 penniin ja velvoittanut suorittamaan yhdistykselle, A:n, B:n, G:n, J:n, H:n, C:n, D:n ja E:n yhteisvastuullisesti sanotun suuruisen korvauksen sekä yhteisvastuullisesti heidän kanssaan F:n ja I:n raastuvanoikeuden päätöksessä mainitun suhteen mukaisesti 316.554 markkaa 40 penniä. Korvaukselle oli maksettava korkoa 5 prosenttia haastepäivästä 29.5.1981 alkaen. Muilta osin hovioikeus on jättänyt raastuvanoikeuden päätöksen voimaan.
VALITUSLUVAN MYÖNTÄMINEN, HAKIJOIDEN VAATIMUKSET JA VÄLITOIMET
Hakijoille on myönnetty valituslupa 15.11.1984. Korkein oikeus on samalla määrännyt, ettei hovioikeuden tuomiota ole toistaiseksi pantava täytäntöön tai, mikäli täytäntöönpano jo oli alkanut, ettei sitä ollut jatkettava.
Hakijat ovat vaatineet
Helsingin KTK-yhdistys (KTK), että vastaajat velvoitettaisiin yhteisvastuullisesti korvaamaan yhdistykselle koko aiheuttamansa vahingon 1.055.181,34 markkaa korkoineen sekä yhdistyksen oikeudenkäyntikulut Korkeimmassa oikeudessa.
A, F, B, G, J, H, C, I ja D yhdistyksen kanteen hylkäämistä tai ainakin vahingonkorvauksen sovittelua suuremmassa määrin kuin hovioikeuden tuomiossa sekä korvausta oikeudenkäyntikuluistaan, minkä lisäksi he ovat pyytäneet suullisen käsittelyn toimittamista Korkeimmassa oikeudessa, ja
E yhdistyksen kanteen hylkäämistä tai ainakin vahingonkorvauksen sovittelua suuremmassa määrin kuin muiden korvausvelvollisten osalta sekä korvausta oikeudenkäyntikuluistaan.
Osapuolet ovat vastanneet toistensa hakemuksiin.
KORKEIMMAN OIKEUDEN RATKAISU
Suullisen kuulustelun toimittamista koskeva ratkaisu
Korkein oikeus katsoo, ettei suullinen käsittely ole jutussa tarpeen Korkeimmassa oikeudessa ja hylkää pyynnön sellaisen käsittelyn toimittamisesta.
Pääasiaa koskevan ratkaisun perustelut
Korkein oikeus katsoo selvitetyksi, että A, F, B, G, J, H, C, I ja D ovat Helsingin KTK-yhdistyksen (KTK) hallituksen jäseninä ja E sen toimitusjohtajana vuosien 1979 ja 1980 aikana raastuvanoikeuden päätöksestä ilmenevin tavoin harjoittaneet yhdistyksen nimissä maanrakennuksen kokonaisurakointia. Yhdistysjärjestyksen mukaan yhdistyksen tarkoituksena on jäsentensä puolesta
- markkinoida näiden kuljetuspalveluja,
- välittää näille ajotilauksia,
- periä näiden puolesta kuljetusmaksuja ja
- muutenkin jäsentensä asiamiehenä hoitaa näiden ammatinharjoittamiseen liittyviä tehtäviä.
Lisäksi yhdistys voi "harjoittaa yhdistyksen muuhun toimintaan liittyvää muunkinlaista taloudellista toimintaa".
Yhdistysjärjestyksen mukaan yhdistyksen tarkoituksena on siten ollut ammattimaisen kuljetuspalvelutoiminnan tukeminen ja keinoksi tämän tarkoituksen toteuttamiseen on osoitettu ensisijaisesti jäsenten avustaminen niiden omassa liiketoiminnassa. Yhdistyksen vuonna 1980 harjoittamassa maanrakennuksen kokonaisurakoinnissa pääpaino ei ole ollut kuljetuksessa vaan maanrakennuksessa niin, että kuljetusten osuus kokonaislaskutuksesta on ollut vain noin viidesosa. Tätä urakointia yhdistys on harjoittanut omaan lukuunsa, itsenäisenä yrittäjänä, yksin välittömästi vastuussa sekä urakoinnin sopimusvelvoitteiden täyttämisestä että sen taloudellisesta tuloksesta. Maanrakennuksen kokonaisurakointi on siten laadultaan ja luonteeltaan olennaisesti eronnut yhdistyksen toimialasta. Näin ollen sitä ei myöskään voida pitää yhdistysjärjestyksen sallimana, yhdistyksen muuhun varsinaiseen toimintaan liittyvänä muunlaisena toimintana.
Yhdistyksen hallituksen jäsenet ja toimitusjohtaja ovat tienneet maanrakennuksen kokonaisurakoinnin olevan yhdistysjärjestyksen edellyttämään toimintaan kuulumatonta. He eivät ole näyttäneet, että tuo toiminta olisi yhdistyksen taloudelliseen asemaan vaikuttamatonta tai muutoin vähämerkityksellistä, vaan he ovat käsittäneet, että urakointi huomioon ottaen yhdistyksen rahalliset voimavarat on ollut riskialtista toimintaa. Ryhtyessään maanrakennuksen kokonaisurakointitoimintaan hallituksen jäsenet ja toimitusjohtaja ovat siis tämän vuoksi tulleet vastuuseen toiminnan yhdistykselle aiheuttamasta taloudellisesta tappiosta.
Sitä vastoin jutussa on jäänyt näyttämättä, että hallituksen jäsenet tai toimitusjohtaja urakoinnin harjoittamiseen liittyneitä tehtäviä hoitaessaan tai valvoessaan olisivat menetelleet huolimattomasti, eivätkä he siten ole tällä perusteella vastuussa vahingosta.
Yhdistyksen hallitus oli yhdistyksen varsinaisessa kevätkokouksessa 20.4.1980 käsittelyssä vuoden 1979 toimintakertomuksessaan ilmoittanut ottaneensa kokonaisurakoinnin pysyvästi mukaan yhdistyksen toimitiloihin. Kevätkokoukselle antamassaan lausunnossa yhdistyksen tilintarkastajat olivat puolestaan kertoneet, että yhdistys oli vuoden 1979 aikana ryhtynyt harjoittamaan vähäisessä määrin maanrakennusurakointia ja että hallitus oli ryhtynyt valmistelemaan tätä koskevaa yhdistysjärjestyksen muutosesitystä. Lisäksi tilintarkastajat olivat, katsoen että yhdistystä oli tilivuonna hoidettu asiaankuuluvalla huolellisuudella, esittäneet vastuuvapauden myöntämistä tilivelvollisille vuodelta 1979. Yhdistyksen kokous oli myöntänyt vastuuvapauden, mutta ei ollut hyväksynyt hallituksen esitystä yhdistysjärjestyksen muuttamisesta.
Korkein oikeus katsoo, että hallituksen toimintakertomuksen hyväksyessään sekä tili- ja vastuuvapauden myöntäessään kokous on hyväksynyt toimintakertomuksesta ja tilintarkastajien lausunnosta ilmenevän maanrakennusurakoinnin vain käsiteltävänä olleen vuoden 1979 osalta. Näillä päätöksillä yhdistyksen kokous ei ole voinut valtuuttaa hallitusta ja toimitusjohtajaa jättämään noudattamatta yhdistysjärjestyksen säännöksiä. Niillä ei myöskään ole luovuttu yhdistyksen oikeudesta vahingonkorvaukseen yhdistysjärjestyksen vastaisen maanrakennuksen kokonaisurakoinnin mahdollisesta tappiosta tulevina vuosina.
A, F, B, G, J, H, C, I, D ja E ovat näin ollen velvolliset korvaamaan Helsingin KTK-yhdistykselle (KTK) sen taloudellisen vahingon, joka on aiheutunut yhdistykselle heidän sen puolesta hyväksymästään ja harjoittamastaan maanrakennuksen kokonaisurakoinnista.
Näillä sekä hovioikeuden korvausvastuun jakautumisesta ja korvauksen sovittelusta lausumilla perusteilla Korkein oikeus on ratkaissut jutun tuomiolauselmasta ilmenevällä tavalla.
Tuomiolauselma
Hovioikeuden tuomion lopputulosta ei muuteta. Näin ollen täytäntöönpanokielto kumotaan.
Ratkaisuun osallistuneet: presidentti Olsson, oikeusneuvokset Saarni-Rytkölä, Ådahl, Aro ja Roos