KKO:1997:134
Dokumentin versiot
På svenska
Vakuutussopimus - Vastuuvakuutus - Vakuutusehdon tulkinta
Diaarinumero: S96/1799
Esittelypäivä: 6.2.1997
Antopäivä: 16.9.1997
Taltio: 3143
Yhtiöllä oli johtajiensa vahingonkorvausvastuuta koskeva vastuuvakuutus, jonka vakuutusyhtiö oli irtisanonut yhtiön jouduttua konkurssiin. Vakuutusehtojen mukaan vakuutus korvasi vakuutettuihin kohdistuvan vahingon edellyttäen, että vakuutetuille esitettiin korvausvaatimus vakuutuksen voimassaoloaikana. Säilyttääkseen oikeutensa korvaukseen vakuutetun ja yhtiön oli ilmoitettava välittömästi vakuutusyhtiölle mistä tahansa saatu tieto, että jotakuta johtajaa vastaan aiottiin nostaa vahingonkorvausvaatimus. Mikäli vakuutettu sai vakuutuksen voimassaoloaikana tietoonsa tapahtuman, joka todennäköisesti johti vakuutetulle korvattavaan korvausvaatimukseen, ja hän ilmoitti vakuutusyhtiölle tapahtumasta vakuutuksen voimassaoloaikana, katsottiin tätä tapahtumaa koskeva myöhempi vahingonkorvausvaatimus tehdyksi vakuutuksen voimassaoloaikana riippumatta siitä, milloin vahingonkorvausvaatimus tosiasiassa tehtiin.

Vakuutuksen voimassaollessa vakuutettuja vastaan ei ollut esitetty vahingonkorvausvaatimuksia eivätkä vakuutetut olleet ilmoittaneet vakuutusyhtiölle, että heitä vastaan esitettiin vaatimuksia. Vakuutusehtoja yhdessä tulkiten ja ottaen huomioon vakuutussopimuslain 21 §:n säännös katsottiin, ettei vakuutusyhtiö ollut vapautunut vakuutussopimuksen mukaisesta vastuustaan, kun vakuutusyhtiö vakuutuksen voimassaollessa oli päivälehdestä saanut tiedon, että vakuutetuilta aiottiin vaatia vahingonkorvausta.

VakuutussopimusL 21 § (132/33)

ASIAN KÄSITTELY ALEMMISSA OIKEUKSISSA
MUUTOKSENHAKU KORKEIMMASSA OIKEUDESSA
KORKEIMMAN OIKEUDEN RATKAISU 16.9.1997
ASIAN KÄSITTELY ALEMMISSA OIKEUKSISSA
Helsingin käräjäoikeuden tuomio 26.4.1994
Riidattomat seikat

Käräjäoikeus lausui A:n, B:n, C:n, D:n, E:n ja F:n Vakuutusosakeyhtiö Sampoa (jäljempänä Sampo) vastaan nostaman kanteen johdosta, että A ja hänen myötäpuolensa olivat vuonna 1991 kuuluneet NoveraYhtymä Oy:n (jäljempänä Novera) hallitukseen. Noveran hallitus oli tehnyt kesällä 1991 päätöksen enintään 100 000 000 markan määräisen vakuudettoman joukkovelkakirjalainan liikkeelle laskemisesta. Novera oli asetettu konkurssiin 3.7.1992. A:lle ja hänen myötäpuolilleen oli syyskuussa 1992 annettu tiedoksi ensimmäiset joukkovelkakirjalainan merkitsijöiden korvauskanteet.

Noveralla oli ollut vuodesta 1989 alkaen Sammossa yritysjohdon vastuuvakuutus, joka oli muutettu vuoden 1992 alusta yhtiön johdon vastuuvakuutukseksi. Yhtiön johdon vastuuvakuutuksen ehtojen 3.1 kohdan mukaan vakuutus korvasi vakuutettuihin henkilöihin, joko yhdessä tai erikseen, kohdistuvan vahingon, edellyttäen, että korvausvaatimus esitettiin vakuutuksen voimassaoloaikana ja että vahingon perusteena oli vakuutetun tekemä tai väitetty oikeudenvastainen teko, jonka vakuutettu oli tehnyt toimessaan vakuutuskirjassa mainitun yhtiön johtajana ja josta hän oli voimassa olevan oikeuden mukaan korvausvelvollinen. Ehdon 7.2 kohdan mukaan mikäli vakuutettu sai vakuutuksen voimassaoloaikana tai mahdollisen vahingon ilmenemisestä määrittelevän lisätiedon osoittamana aikana tietoonsa tapahtuman, joka johtaa kohtien 3.1 - 3.2 mukaan korvattavaan korvausvaatimukseen, ja hän ilmoitti tapahtumasta kirjallisesti Sammolle vakuutuksen voimassaoloaikana, katsottiin tätä tapahtumaa koskeva myöhempi vahingonkorvausvaatimus tehdyksi vakuutuksen voimassaoloaikana riippumatta siitä, milloin ko. vahingonkorvausvaatimus tosiasiallisesti tehtiin. Sopimukseen liittyvien yleisten sopimusehtojen kohdan 892.5 mukaan, jos vakuutuksenottaja todettiin maksukyvyttömäksi tai asetettiin konkurssiin, vakuutusyhtiöllä oli oikeus irtisanoa vakuutussopimus lakkaamaan 14 päivän kuluttua.

Kauppalehdessä oli 8.7.1992 julkaistu kirjoitus, jossa oli mainittu eräiden nimeltä mainitsemattomien joukkovelkakirjalainan merkitsijöiden aikomuksista nostaa vahingonkorvauskanne Noveran hallituksen jäseniä vastaan.

Sampo oli Noveran konkurssipesälle osoittamassaan 9.7.1992 päivätyssä kirjeessä irtisanonut Noveran konkurssin vuoksi kyseisen vakuutussopimuksen päättymään 14 päivän kuluttua kirjeen päiväyksestä.

Sammolle oli toimitettu 21.9.1992 tiedoksi ilmoitus, jonka mukaan oli odotettavissa, että vakuutetuilta hallituksen jäseniltä tultaisiin vaatimaan vahingonkorvauksia sen johdosta, että yhtiön liikkeelle laskeman joukkovelkakirjalainan merkitsijät kärsivät konkurssin johdosta vahinkoa. Ilmoituksen johdosta Sampo oli tehnyt ratkaisun, jonka mukaan tapahtuma ei kuulunut vakuutuksen korvauspiiriin, koska noudatettavien ehtojen mukaan ilmoitus olisi tullut tehdä vakuutuksen voimassaoloaikana. Tämän vuoksi Sampo oli katsonut, että vakuutuksesta ei voitu korvata oikeudenkäyntikuluja tai vakuutettujen maksettavaksi mahdollisesti tuomittavia vahingonkorvauksia.

Vahinkoilmoitus ja jäljennös eräille vakuutetuista tiedoksiannetusta haasteesta oli toimitettu Sammolle 26.10.1992.

Novera oli maksanut vastuuvakuutuksen vakuutusmaksut vuoteen 1991 saakka. Vuoden 1992 vakuutusmaksua, joka oli erääntynyt huhti-toukokuussa, ei ollut maksettu.

A ja hänen myötäpuolensa olivat 17.12.1992 kirjallisesti tarjoutuneet maksamaan Sammolle vakuutusmaksun voidakseen ylläpitää vakuutusturvan, mutta Sampo ei ollut siihen suostunut.

Claims made -periaatteesta yleisesti

Vakuutussopimuslain 91 §:n mukaan kun vakuutus on otettu sen vahingonvastuun varalta, mitä jollakulla on toista kohtaan sopimuksen tarkoittaman tapahtuman sattuessa, ja sellainen tapahtuma on sattunut vakuutusaikana, vahinko on korvattava, vaikka se olisikin ilmaantunut myöhemmin. Säännös ei ole pakottava, vaan siitä voidaan sopimuksella poiketa.

Erityisesti tuotevastuu-, ympäristö- ja ammatinharjoittajien vastuuvahingot saattoivat ilmetä vasta pitkän ajan kuluttua vahingon aiheuttaneesta teosta tai laiminlyönnistä. Sellaiset vaatimukset, jotka oli tehty pitkän ajan kuluttua vahingon aiheuttaneesta teosta tai laiminlyönnistä, olivat lisääntyneet merkittävästi. Muun muassa näistä syistä vastuuvakuutusten tuotto oli ollut vakuutusyhtiöille kansainvälisesti negatiivinen ja vakuutusyhtiöt olivat kehittäneet vakuutusmuotoja, jotka tekivät riskien hallinnan helpommaksi. Yhdysvalloissa vakuutusyhtiöt olivat ottaneet 1970-luvulla ammatinharjoittamiseen liittyvissä vastuuvakuutuksissa (professional liability insurance) ehtoja, joiden mukaan vahinkotapahtuman katsottiin sattuneen silloin, kun kolmas henkilö teki vaatimuksia (Claims made -periaate, Nordisk forsikringstidsskrift 1988 s. 86, NFT 1987 s. 96). Myöhemmin tällaisia ehtoja oli otettu myös Euroopassa esimerkiksi ympäristö- ja tuotevastuuvahinkovakuutuksiin.

Claims made -periaatteella ei ollut kansainvälisillä vakuutusmarkkinoilla yhtenäistä määritelmää. Kotimaisessa oikeuskirjallisuudessa claims made -periaate on kuvattu järjestelynä, jonka mukaan vakuutuksesta korvataan vain ne vahingot, joiden osalta vakuutustapahtuma oli sattunut vakuutuksen voimassaoloaikana ja joiden osalta myös korvausvaade oli tänä aikana esitetty vakuutuksenantajalle (Hoppu, Esko - Routamo, Eero; Suomen vakuutusoikeus, Helsinki 1990 s. 88). Samassa teoksessa on toisaalla esitetty määritelmä, jonka mukaan vakuutuksesta korvataan vain ne vahingot, joiden osalta vahingon kärsinyt oli esittänyt vakuutuksenottajaa kohtaan korvausvaatimuksen vakuutuksen voimassaoloaikana (s. 216).

Ulkomaisessa oikeuskirjallisuudessa claims made -ehto on määritelty muun muassa seuraavasti:

Vakuutus koskee henkilö- ja esinevahinkoa, josta vahingonkorvausvaatimus esitetään vakuutuskauden aikana. Vaatimus on esitetty tänä aikana silloin, kun - vaatimus ensimmäisen kerran kirjallisesti ilmoitetaan vakuutetulle; - vakuutettu ensimmäisen kerran kirjallisesti ilmoittaa vakuutuksenantajalle tapahtumasta, jonka voidaan kohtuudella odottaa johtavan vahingonkorvausvaatimukseen.

Ensimmäinen näistä kahdesta ajankohdasta määrää vakuutussuojan ulottuvuuden (NFT 1986 s. 302).

Esimerkkinä claims made -teoriasta on mainittu myös se, että vakuutus koskee vain niitä vaatimuksia, jotka kirjallisesti esitetään vakuutetulle vakuutuskauden voimassaoloaikana. (NFT 1986 s. 302, NFT 1988 s. 46).

Vakuutuksenantajalle claims made -teorian etuna oli lähinnä se, että vakuutuksenantajalla oli heti vakuutuskauden päätyttyä tieto kaikista vahingoista, jotka olivat tapahtuneet vakuutuskauden aikana. (NFT 1986 s. 303, NFT 1987 s. 97) Tällöin oli tosin otettava huomioon vahingot, jotka olivat tapahtuneet, mutta joista ei ollut ilmoitettu vakuutuksenantajalle. Claims made -teorialla oli sattumisteoriaan verrattuna etuna vakaampi perusta riskienhallinnalle. Uuden yrityksen alkuaikoina riski korvausvaatimuksista oli vähäisempi ja yleensä tämä otettiin huomioon alhaisempina vakuutusmaksuina. (NFT 1987, s. 97).

Vakuutuksenottajien suurin kritiikki claims made -teoriaa vastaan liittyi ongelmiin vakuutuksen irtisanomisen ja vakuutuksenantajan vaihdon yhteydessä. (NFT 1986, s. 302). Lisäksi ongelmia liittyi tilanteisiin, joissa vakuutuksenottaja lopetti ammatinharjoittamisen. Claims made -ehdot eivät turvanneet jatkuvuutta. Eläkkeelle jäänyt liikemies tai ammatinharjoittaja oli suojattu tulevia vaatimuksia vastaan vain silloin, kun hän piti vakuutusta voimassa tai jos hänellä oli vakuutuksessa erityisehto, joka kattoi myös jatkon (optional extension endorsement eli ns. "tail", NFT 1987 s. 95, 98).

Kritiikkinä claims made -periaatteelle on esitetty myös, että se pakotti vakuutetun tekemään vakuutusyhtiölle ilmoituksen kaikista "sattumuksista", jotka saattoivat johtaa korvausvastuuseen. (NFT 1987 s. 98, NFT 1986 s. 304).

Joissakin tapauksissa claims made -ehtoisella vakuutuksella oli vakuutuksenottajalle myös etuja. Tämä koski vahinkotapahtumia, jotka eivät tulleet korvattavaksi sattumisteorian mukaan, mutta joista vaatimus tehtiin vakuutuksen voimaantultua ja ne näin ollen tulisivat korvattavaksi claims made -periaatteen mukaisesti.

Vakuutuksenottajien suojaa oli claims made -periaatteelle tehdyissä vakuutuksissa yleisesti lisätty eräillä vakuutuksen ulottuvuutta lisäävillä lausekkeilla vakuutuksenantajan vaihdon, vakuutuksen irtisanomisen ja sellaisten tilanteiden varalta, jolloin vakuutuksenottaja lopetti ammatinharjoittamisen. Näiden ehtojen tarkoituksena ei ollut ainoastaan antaa vakuutuksenottajalle lisäaikaa tehdä vakuutuksenantajalle ilmoitukset vaatimuksista, jotka oli tehty vakuutuksen voimassaoloaikana, vaan erityisesti kattaa sellaiset vaatimukset, jotka oli tehty vakuutuskauden päättymisen jälkeen. (NFT 1987 s. 98).

Noveran ja Sammon välisistä vakuutusehdoista

Vakuutusehtojen 416 kohdan 3.1 mukaan vakuutus korvasi vakuutettuihin henkilöihin, joko yhdessä tai erikseen, kohdistuvan vahingon edellyttäen, että korvausvaatimus esitettiin vakuutuksen voimassaoloaikana ja että vahingon perusteena oli vakuutetun tekemä tai väitetty oikeudenvastainen teko, jonka vakuutettu oli tehnyt toimiessaan vakuutuskirjassa mainitun yhtiön johtajana ja josta hän oli voimassa olevan oikeuden mukaan korvausvelvollinen. Ehtojen 7. kohdan mukaan vakuutetun ja yhtiön oli ilmoitettava välittömästi Sammolle kirjallisesti mistä tahansa saatu tieto, että jotakin johtajaa vastaan aiotaan nostaa vahingonkorvausvaatimus. Mikäli vakuutettu sai vakuutuksen voimassaoloaikana tai mahdollisen vahingon ilmenemistä määrittelevän lisäehdon osoittamana aikana tietoonsa tapahtuman, joka todennäköisesti johtaisi kohtien 3.1 - 3.2 mukaan korvattavaan korvausvaatimukseen, ja hän ilmoitti tapahtumasta kirjallisesti Sammolle vakuutuksen voimassaoloaikana, niin katsottiin tätä tapahtumaa koskeva myöhempi vahingonkorvausvaatimus tehdyksi vakuutuksen voimassaoloaikana riippumatta siitä, milloin ko. vahingonkorvausvaatimus tosiasiallisesti tehtiin.

Siitä ajankohdasta, jolloin vahinko oli todettu, oli esitetty useita teorioita. Ongelmat liittyivät esimerkiksi tapauksiin, jolloin vahinko aiheutui vähitellen. Ainakin Yhdysvalloissa oli vallannut alaa tapauskohtainen arvostelu (ns. "injury-in-fact" -rule). Käräjäoikeus totesi, että vastuuvakuutuksissa vahingon sattumisteorian, ilmenemis- eli toteamisteorian ja claims made -teorian mukaiset ajankohdat eivät olleet yleensä samoja. Noveran konkurssi oli johtunut ylivelkaisuudesta ja joukkovelkakirjalainojen merkitsemiseen perustuvat saamiset olivat olleet etuoikeusasetuksen (32/1868) 16 §:n 2 momentin mukaan sellaisia saamisia, joilla oli muita saatavia huonompi etuoikeus. Tämän vuoksi käräjäoikeus katsoi, että joukkovelkakirjalainan merkitsijöiden vahinko oli ilmennyt silloin, kun yhtiö oli asetettu konkurssiin. Vakuutuksenantajan Sammon tietoon oli tullut Kauppalehdessä olleen kirjoituksen johdosta vakuutuksen voimassaollessa se, että yhtiön johtoa vastaan tultiin mahdollisesti nostamaan vahingonkorvausvaatimuksia. Näin ollen oli katsottava, että nyt kyseessä oleva vahinko oli ilmennyt vakuutuksen voimassaollessa.

Ehtojen 416 sitovuudesta

Vakuutussopimuslain 91 §:n säännös on dispositiivinen. Näin ollen voitiin pätevästi sopia siitä, että vakuutuksesta ei korvata vahinkoa, joka todetaan vakuutuksen voimassaolon päättymisen jälkeen, vaikka vahingon aiheuttanut teko tai laiminlyönti olisi tapahtunut vakuutuksen voimassaollessa. Kotimaisessa oikeuskirjallisuudessa on katsottu, että tämän vuoksi voitiin pätevästi sopia "claims made" periaatteesta (Hoppu - Routamo s. 88). Käräjäoikeus totesi kuitenkin, että kysymyksessä olevassa tapauksessa vahinko oli ilmennyt silloin, kun voitiin kohtuudella olettaa syntyneen sellaisen seuraamuksen, joka johti yhtiön johtoa vastaan nostettavaan korvausvaatimukseen. Tässä tapauksessa sellaisena ajankohtana oli pidettävä edellä kerrotusti Noveran konkurssiin asettamishetkeä.

Vakuutussopimuslain 21 §:n mukaan, jos vakuutuksenottaja laiminlöi tehdä vakuutuksenantajalle ilmoituksen tapahtumasta, josta vakuutustapahtuma voi aiheutua, ja oli syytä olettaa, että vakuutuksenantaja laiminlyönnin takia ei ollut voinut estää tai rajoittaa vakuutustapahtuman seurauksia tahi että hän oli kärsinyt muuta haittaa, ratkaistiin haitan suuruuden ja laadun sekä muiden asianhaarain nojalla, oliko vakuutuksenantaja vastuusta vapaa taikka saava kohtuullisen vähennyksen siitä, mitä muuten olisi suoritettava. Säännös oli pakottava eikä vakuutuksenantaja saanut vedota sopimukseen, jonka mukaan hänen vastuunsa mainitun ilmoituksen laiminlyönnistä supistuisi edellä kerrottua enemmän.

Käräjäoikeus katsoi, että kun vahinko oli ilmennyt vakuutuksen voimassaoloaikana eikä vakuutuksenantajalle ollut ilmoituksen laiminlyönnistä aiheutunut vakuutussopimuslain 21 §:ssä tarkoitetulla tavalla haittaa, vakuutussopimuksessa ei ollut voitu pätevästi sopia claims made -periaatteesta siltä osin, että vakuutuksenantaja vapautuisi korvausvastuusta, jos ilmoitusta vakuutuksenantajalle ei ollut tehty vakuutussopimuksen voimassaollessa. Kun edellä kerrotun säännöksen tarkoituksena oli antaa vakuutuksenantajalle mahdollisuus ryhtyä toimenpiteisiin vahingon rajoittamiseksi tai oikeuksien säilyttämiseksi vahingon aiheuttajaa kohtaan ja kun vakuutuksenantaja oli saanut muuta kautta tiedon vakuutustapahtumasta, ei vakuutuksenantaja tämänkään perusteella voinut vedota laiminlyöntiin ilmoituksen tekemisessä.

Oikeusohjeet

Vakuutussopimuslaki 3 §, 21 §, 91 § Hoppu, Esko - Routamo, Eero; Suomen vakuutusoikeus, Helsinki 1990 Waldenvik, Anders; Ansvarsförsäkringens inträffandeoch claims made-teorier - en jämförelse, NFT 1986 s. 301 - 304 Pfennigstorf, Werner; Defining the Liability Coverage between Occurrence and Claims Made, NFT 1987 s. 86 -100 Lett, Georg; Indforelse af Claims Made-klausul i dansk forsikring; NFT 1988 s. 45 - 52

Tuomiolauselma
Käräjäoikeus vahvisti, että A:han ja hänen myötäpuoliinsa yhteisvastuullisesti ja kuhunkin erikseen kohdistuva taloudellinen, oikeudenkäyntikulujen ja suoritettavien korvausten muodossa ilmenevä vahinko, joka johtui vuonna 1991 tapahtuneesta Noveran joukkovelkakirjalainan liikkeellelaskemisesta syntyneistä ja mahdollisesti syntyvistä oikeudenkäynneistä, oli sellainen vakuutustapahtuma, jota tarkoitettiin Noveran Sammolta ottamassa vastuuvakuutuksessa, eikä Sammolla ollut oikeutta evätä korvausta vakuutusehtojen 416 kohtien 3.1 ja 7.2 sekä vakuutusehtojen 892.2 ja 892.5 nojalla.

Asian on ratkaissut käräjätuomari Heiskanen.

Helsingin hovioikeuden tuomio 30.5.1996
Sampo valitti hovioikeuteen. Hovioikeus ei muuttanut käräjäoikeuden tuomiota.

Asian ovat ratkaisseet hovioikeuden jäsenet Rosokivi, Karppinen ja Hänninen. Esittelijä Jussi Sippola.

MUUTOKSENHAKU KORKEIMMASSA OIKEUDESSA
Sammolle on myönnetty valituslupa. Valituksessaan Sampo on vaatinut hovioikeuden tuomion kumoamista ja kanteen hylkäämistä.

A ja hänen myötäpuolensa ovat antaneet yhteisen vastauksen, jossa he ovat vaatineet valituksen hylkäämistä.

KORKEIMMAN OIKEUDEN RATKAISU 16.9.1997
Perustelut
Vakuutussopimuslain 91 §:n (132/33) mukaan kun vakuutus on otettu sen vahingonvastuun varalta, mikä jollakulla on toista kohtaan sopimuksen tarkoittaman tapahtuman sattuessa, ja sellainen tapahtuma on sattunut vakuutusaikana, vahinko on korvattava, vaikka se olisikin ilmaantunut vasta myöhemmin. Säännös ei ole pakottava, vaan siitä voidaan sopimuksella poiketa.

Vastuuvakuutusten osalta vakuutusyhtiöt ovat kehittäneet vakuutusmuotoja, jotka ovat helpottaneet riskien hallintaa. Vakuutusyhtiöt ovat ottaneet myös Suomessa vastuuvakuutuksiin ehtoja, joiden mukaan vahinkotapahtuman katsotaan sattuneen silloin, kun vahinkoa kärsinyt tekee vaatimuksia vakuutetulle (claims made -periaate).

Claims made -periaatteella ei ole kansainvälisillä vakuutusmarkkinoilla yhtenäistä vakiintunutta määritelmää. Claims made -ehtoon liittyviä tunnusmerkkejä oikeuskirjallisuuden perusteella ovat muun muassa seuraavat seikat: Vakuutus koskee henkilö- ja esinevahinkoa, jonka osalta vakuutustapahtuma on sattunut vakuutuksen voimassaoloaikana ja josta vahingosta korvausvaatimus esitetään vakuutuskauden aikana. Vaatimus on esitetty tänä aikana silloin, kun vahinkoa kärsinyt on ilmoittanut siitä vakuutetulle tai kun vakuutettu on ilmoittanut vakuutuksenantajalle tapahtumasta, jonka voidaan kohtuudella odottaa johtavan vahingonkorvausvaatimukseen.

Vakuutuksenantajalle claims made -periaatteen etuna on se, että vakuutuksenantajalla on heti vakuutuskauden päätyttyä tieto kaikista vahingoista, jotka ovat tapahtuneet vakuutuskauden aikana ja näin periaate antaa vakaamman perustan riskienhallinnalle. Vakuutuksenottajien kannalta claims made -periaatteen käyttöön on liittynyt ongelmia erityisesti vakuutuksen irtisanomisen ja vakuutuksenantajan vaihdon yhteydessä sekä tilanteissa, joissa vakuutuksenottaja lopettaa ammatinharjoittamisen. Claims made -ehdot eivät tällöin turvaa jatkuvuutta. Näitä tapauksia silmällä pitäen vakuutuksenottajien suojaa onkin claims made -periaatteelle tehdyissä vakuutuksissa yleisesti lisätty eräillä vakuutuksen ulottuvuutta lisäävillä lausekkeilla. Kysymyksessä olevassa tapauksessa vakuutuksenantaja on irtisanonut vakuutuksen vakuutuksenottajayhtiön konkurssin johdosta.

Vakuutussopimuslain 91 §:n säännöksen dispositiivisuudesta johtuen Vakuutusosakeyhtiö Sammon ja Novera-Yhtymä Oy:n välillä tehdyssä yhtiön johdon vastuuvakuutussopimuksessa on pätevästi voitu sopia claims made -periaatteen mukaisista vakuutusehtojen 416 kohdista 3.1 ja 3.2.

Korkein oikeus katsoo, että vakuutusehtojen 416 kohtia 3.1 ja 3.2 sekä 7.1 ja 7.2 on arvioitava yhdessä. Kohdan 3.1 mukaan vakuutus korvaa vakuutettuihin henkilöihin, joko yhdessä tai erikseen, kohdistuvan vahingon edellyttäen, että korvausvaatimus esitetään vakuutuksen voimassaoloaikana vakuutetulle ja että vahingon perusteena on vakuutetun tekemä tai väitetty oikeudenvastainen teko, jonka vakuutettu on tehnyt toimiessaan vakuutuskirjassa mainitun yhtiön johtajana ja josta hän on voimassa olevan oikeuden mukaan korvausvelvollinen.

Kysymyksessä olevassa tapauksessa vahingon perusteena on vakuutuksen voimassaoloaikana yhtiön liikkeelle laskema joukkovelkakirjalaina, jonka merkitsijät etuoikeudettomina velkojina kärsivät yhtiön konkurssin johdosta vahinkoa ja jonka perusteella yhtiön johtoa vastaan voidaan nostaa korvausvaatimus. Kohdan 3.1 mukaista vahingon kärsijän vaatimusta vakuutetuille ei ole kuitenkaan esitetty vakuutuksen voimassaollessa.

Kohdan 7.1 mukaan säilyttääkseen kohdissa 3.1 - 3.2 mainitut oikeudet korvauksiin, vakuutetun ja vakuutuksenottajayhtiön on ilmoitettava välittömästi vakuutuksenantajalle kirjallisesti mistä tahansa saatu tieto, että jotakin johtajaa vastaan aiotaan nostaa vahingonkorvausvaatimus. Kohdan 7.2 mukaan, mikäli vakuutettu saa vakuutuksen voimassaoloaikana tietoonsa tapahtuman, joka todennäköisesti johtaa kohtien 3.1 - 3.2 mukaan korvattavaan korvausvaatimukseen ja hän ilmoittaa tapahtumasta kirjallisesti vakuutusyhtiölle vakuutuksen voimassaoloaikana, katsotaan tätä tapahtumaa koskeva myöhempi vahingonkorvausvaatimus tehdyksi vakuutuksen voimassaoloaikana riippumatta siitä, milloin ko. vahingonkorvausvaatimus tosiasiallisesti tehdään.

Korkein oikeus toteaa, että vakuutusehtojen 7.2 kohdassa tarkoitettu tapahtuma, joka todennäköisesti johtaa korvausvaatimuksen esittämiseen vakuutettuja kohtaan, on tullut vakuutettujen tietoon heidän oman ilmoituksensa mukaan vakuutuksen voimassaollessa, mutta he eivät ole sinä aikana ilmoittaneet siitä vakuutuksenantajalle.

Vakuutuksenantaja on kuitenkin saanut vakuutuksen voimassaoloaikana tiedon vakuutuksenottajayhtiön konkurssiin asettamisesta ja päivälehdessä 8.7.1992 julkaistun kirjoituksen perusteella siitä, että joukkovelkakirjalainan merkitsijät aikovat yhtiön johtoa vastaan esittää vahingonkorvausvaatimuksen.

Vakuutussopimuslain 21 §:n (132/33) mukaan jos vakuutuksenottaja laiminlyö tehdä vakuutuksenantajalle ilmoituksen tapahtumasta, josta vakuutustapahtuma voi aiheutua, ja on syytä olettaa, että vakuutuksenantaja laiminlyönnin takia ei ole voinut estää tai rajoittaa vakuutustapahtuman seurauksia tahi että hän on kärsinyt muuta haittaa, ratkaistaan haitan suuruuden ja laadun sekä muiden asianhaarain nojalla, onko vakuutuksenantaja vastuusta vapaa taikka saava kohtuullisen vähennyksen siitä, mitä muuten olisi suoritettava. Säännös on pakottava eikä vakuutuksenantaja saa vedota sopimukseen, jonka mukaan hänen vastuunsa mainitun ilmoituksen laiminlyönnistä supistuisi edellä kerrottua enemmän.

Kun otetaan huomioon vakuutussopimuslain 21 §:n tarkoitus niin se, että tieto vakuutustapahtumasta ei ole tullut vakuutetuilta itseltään, ei ole aiheuttanut vakuutusyhtiölle haittaa tai vahinkoa.

Näillä perusteilla Korkein oikeus on ratkaissut jutun tuomiolauselmasta ilmenevällä tavalla.

Tuomiolauselma
Hovioikeuden tuomion lopputulosta ei muuteta.

Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Portin, Paasikoski, Tapale ja Kitunen sekä ylimääräinen oikeusneuvos Tepora. Esittelijä Kristiina Laakso.