KKO:2001:70

Vahingonkorvaus - Korvauksen sovittelu
Konkurssi - Konkurssi hallinto - Pesänhoitajan vastuu - Asianajaja - Kommandiittiyhtiö - Osakeyhtiö
Diaarinumero: S99/776
Esittelypäivä: 30.5.2001
Antopäivä: 9.8.2001
Taltio: 1509
Asianajaja A oli toiminut yhdessä asianajajien B, C, D ja E kanssa Asianajotoimisto A Ky:n vastuunlaisena yhtiömiehenä. Kommandiittiyhtiö oli sittemmin muuttunut Asianajotoimisto A Oy:ksi, jonka hallituksen jäseninä A, B, C, D ja E olivat toimineet. A:n luovuttua myöhemmin osakkuudestaan yhtiössä yhtiö oli muuttanut nimensä Asianajotoimisto B, C, D & E Oy:ksi.

A oli toimiessaan konkurssipesien pesänhoitajana kavaltanut 11 konkurssipesästä varoja.

Asianajajat F, G ja H olivat toimineet A:n pesänhoitokumppanina kukin yhdessä mainituista konkurssipesistä.

Korkeimman oikeuden tuomiosta ilmenevillä perusteilla katsottiin, että

- Asianajotoimisto B, C, D & E Oy vastasi A:n kavalluksillaan konkurssipesille sekä yhtiön kommandiittiyhtiöaikana että osakeyhtiöaikana aiheuttamista vahingoista eikä korvausta ollut perusteltua sovitella,

- B:n, C:n, D:n ja E:n yhtiömiesasemaan perustuvaa vastuuta yhtiön vahingonkorvausvelvollisuudesta kommandiittiyhtiöajalta voitiin sovitella, ja että

- F, G ja H asianajoyhtiöineen vastasivat A:n heidän pesänhoitokumppaninaan aiheuttamista vahingoista eikä korvausta ollut perusteltua sovitella. (Ään.)

ASIAN KÄSITTELY ALEMMISSA OIKEUKSISSA
MUUTOKSENHAKU KORKEIMMASSA OIKEUDESSA
KORKEIMMAN OIKEUDEN RATKAISU 9.8.2001
ASIAN KÄSITTELY ALEMMISSA OIKEUKSISSA
Taustatietoja
A harjoitti Lahdessa asianajotoimintaa Asianajotoimisto A Ky:n vastuunalaisena yhtiömiehenä vuodesta 1984. Yhtiön vastuunalaisiksi yhtiömiehiksi liittyivät C 21.12.1989, B ja D 15.1.1990 sekä E 1.2.1991. Yhtiön muutos Asianajotoimisto A Oy:ksi merkittiin kaupparekisteriin 26.1.1994. Yhtiön hallituksen jäseninä toimivat mainitut osakkaat ja hallituksen puheenjohtajana A. Yhtiö on toiminut 19.4.1995 lähtien nimellä Asianajotoimisto B, C, D & E Oy.

A oli saanut määräyksen Muurame Oy:n, I Oy:n, Askel Oy:n, Plan-Kaluste Oy:n, Planwood Oy:n, Suur-Savon Auto Oy:n, Savon Vesi ja Lämpö Oy:n, Ekate Oy:n, Jasec Oy:n, Messilän Lomakeskus Oy:n ja Kujanen Oy:n konkurssipesien (konkurssipesät) pesänhoitajaksi vuosina 1987 - 1994. A:n pesänhoitokumppanina toimi Muurame Oy:n konkurssipesässä asianajaja F, I Oy:n konkurssipesässä asianajaja G ja Askel Oy:n konkurssipesässä asianajaja H. Konkurssiasiamiehen hakemuksesta A vapautettiin keväällä 1995 pesänhoitajan tehtävistään. A tuomittiin 21.6.1995 annetulla, sittemmin lainvoiman saaneella tuomiolla muun muassa yhdestätoista konkurssipesiin kohdistuneesta 5.11.1991 ja 24.2.1995 välisenä aikana tehdystä törkeästä kavalluksesta vankeusrangaistukseen ja korvaamaan konkurssipesille aiheutuneet vahingot.

Kanteet Lahden käräjäoikeudessa
Kanteissaan konkurssipesät vaativat, että Asianajotoimisto B, C, D & E Oy, B, C, D ja E sekä F ja Asianajotoimisto F ja Suokas Oy, G ja Asianajotoimisto G Ky sekä H ja Asianajotoimisto H & Vanhanen Oy velvoitetaan suorittamaan konkurssipesille korvausta A:n kavalluksillaan aiheuttamista vahingoista muun ohella seuraavasti:

- Muurame Oy:n konkurssipesälle Asianajotoimisto B, C, D & E Oy sekä B, C, D ja E yhteisvastuullisesti 1 722 299,40 markkaa ja näiden kanssa yhteisvastuullisesti F ja Asianajotoimisto F ja Suokas Oy 1 692 299,40 markkaa,

- I Oy:n konkurssipesälle Asianajotoimisto B, C, D & E Oy, B, C, D ja E sekä G ja Asianajotoimisto G Ky yhteisvastuullisesti 948 270 markkaa,

- Askel Oy:n konkurssipesälle Asianajotoimisto B, C, D & E Oy, B, C, D ja E sekä H ja Asianajotoimisto H & Vanhanen Oy yhteisvastuullisesti 2 646 877,60 markkaa,

- Plan-Kaluste Oy:n konkurssipesälle Asianajotoimisto B, C, D & E Oy sekä B, C, D ja E yhteisvastuullisesti 226 332 markkaa,

- Planwood Oy:n konkurssipesälle Asianajotoimisto B, C, D & E Oy sekä B, C, D ja E yhteisvastuullisesti 190 900 markkaa,

- Suur-Savon Auto Oy:n konkurssipesälle Asianajotoimisto B, C, D & E Oy sekä B, C, D ja E yhteisvastuullisesti 250 000 markkaa,

- Savon Vesi ja Lämpö Oy:n konkurssipesälle Asianajotoimisto B, C, D & E Oy sekä B, C, D ja E yhteisvastuullisesti 60 000 markkaa,

- Ekate Oy:n konkurssipesälle Asianajotoimisto B, C, D & E Oy sekä B, C, D ja E yhteisvastuullisesti 15 236,50 markkaa,

- Jasec Oy:n konkurssipesälle Asianajotoimisto B, C, D & E Oy sekä B, C, D ja E yhteisvastuullisesti 24 347 markkaa,

- Messilän Lomakeskus Oy:n konkurssipesälle Asianajotoimisto B, C, D & E Oy sekä B, C, D ja E yhteisvastuullisesti 37 268 markkaa, ja

- Kujanen Oy:n konkurssipesälle Asianajotoimisto B, C, D & E Oy sekä B, C, D ja E yhteisvastuullisesti 8 017,77 markkaa, kaikki määrät korkoineen.

Kanteissaan konkurssipesät kertoivat muun muassa, että A oli kavalluksillaan aiheuttanut konkurssipesille edellä kerrotut vahingot, jotka hänet oli velvoitettu rikostuomionsa yhteydessä konkurssipesille korvaamaan. A oli 17.11.1995 asetettu Lahden käräjäoikeudessa henkilökohtaiseen konkurssiin ja kantajakonkurssipesien A:n konkurssipesästä saamat jako- osuudet oli kohdistettu A:n kavallusasiassa maksettavaksi tuomittuihin korkoihin.

Asianajotoimisto B, C, D & E Oy:öön kohdistetut kanteet perustuivat siihen, että pesänhoitoon kuuluvat tehtävät suoritetaan asianajoyhtiön lukuun siten, että yhtiö vastaa määräyksenvaraisessa asianajotehtävässä aiheutuneesta vahingosta asianajajan ohella. Konkurssipesän hoitaminen on asianajotoimiston saama toimeksianto ja luo sopimussuhteen konkurssipesän ja asianajotoimiston välille.

B:hen ja tämän myötäpuoliin kohdistetut kanteet perustuivat A:n asianajoyhtiönsä henkilöyhtiöaikana tekemien kavallusten osalta heidän asemaansa asianajoyhtiön vastuunalaisina yhtiömiehinä sekä heidän tuottamukseensa ja A:n yhtiönsä osakeyhtiöaikana tekemien kavallusten osalta heidän tuottamukseensa. B ja hänen myötäpuolensa olivat henkilöyhtiön vastuunlaisina yhtiömiehinä ja osakeyhtiön hallituksen jäseninä kanteissa tarkemmin kerrotuin tavoin laiminlyöneet järjestää asianajoyhtiönsä toiminnan sekä sen kirjanpidon ja varainhoidon valvonnan asianmukaisesti sillä tavoin kuin hyvää asianajajatapaa koskevat ohjeet ja osakeyhtiölain 8 luvun 6 §:n 2 momentti edellyttivät. B ja hänen myötäpuolensa olivat jo hyvin varhaisessa vaiheessa tulleet tietoisiksi A:n asianajotehtävien hoidossa olleista epäselvyyksistä ja tämän vuoksi heillä oli korostettu toimimisvelvollisuus asianajotoimiston hallinnon ja asiakasvarojen hoidon järjestämiseksi.

Muurame Oy:n konkurssipesän F:ään, I Oy:n konkurssipesän G:hen ja Askel Oy:n konkurssipesän H:hon kohdistamat kanteet perustuivat siihen, että he olivat kanteissa tarkemmin kerrotuin tavoin laiminlyöneet konkurssisäännön 70 §:ssä säädetyn huolellisuusvelvollisuutensa pesänhoitajina. Asianajotoimisto F ja Suokas Oy:n, Asianajotoimisto G Ky:n ja Asianajotoimisto H & Vanhanen Oy:n osalta mainittujen konkurssipesien kanteet perustuivat siihen, että F, G ja H olivat hoitaneet pesänhoitotoimeksiantoja asianajajayhtiöidensä lukuun.

Vastaukset
Vastaajat vaativat kanteiden hylkäämistä.

Perusteluinaan Asianajotoimisto B, C, D & E Oy sekä B myötäpuolineen lausuivat muun ohessa, että pesänhoitajaksi määrätyn asianajajan asianajoyhtiö ei ole vastuussa pesänhoitotehtävän suorittamisesta eikä siinä aiheutetuista vahingoista. Asianajoyhtiöllä ei ollut ollut pesänhoidosta toimeksiantoa eikä siten mitään sopimussuhdetta ja siihen perustuvaa toimimisvelvollisuutta, johon vahingonkorvausvelvollisuus olisi voinut perustua. Korvausvelvollisuudelle ei ollut mitään muutakaan perustetta. Vaikka asianajajaosakas asianajajalain 5 §:n 2 momentin nojalla aina vastasi hoitamiensa toimeksiantojen osalta yhtiön velvoitteista myös henkilökohtaisesti, ei yhtiö vastannut yhtiömiehen henkilökohtaisista velvoitteista. Siten myöskään asianajoyhtiön vastuunalaiset yhtiömiehet tai hallituksen jäsenet eivät olleet vastuussa. Näillä ei ollut ollut oikeudellisia eikä tosiasiallisia mahdollisuuksia kontrolloida A:n käyttäytymistä ja huolehtia siitä, ettei varojen kavaltaminen konkurssipesistä olisi ollut mahdollista. He eivät olleet laiminlyöneet velvollisuuttaan järjestää toimistonsa hallinto ja asiakasvarainhoito asianmukaisesti ja lain edellyttämällä tavalla, eivätkä hallituksen jäsenet edes olisi osakeyhtiölain 15 luvun 1 §:n perusteella vastuussa kantajakonkurssipesille yhtiön hallinnon tai kirjanpidon järjestämisestä, koska vahinkoa ei ollut aiheutettu rikkomalla osakeyhtiölakia tai yhtiöjärjestystä.

F, G ja H sekä heidän asianajoyhtiönsä kiistivät F:n, G:n tai H:n laiminlyöneen valvontavelvollisuuttaan konkurssipesän omaisuuden hoidossa. He olivat menetelleet pesänhoidossa huolellisen miehen tavoin, ja A:n kavalluksillaan aiheuttamat vahingot olivat sellaisia, joita he eivät olleet voineet estää.

Kaikki vastaajat vaativat mahdollisen korvausvastuunsa sovittelua.

Käräjäoikeuden tuomio 6.2.1998
Käräjäoikeus lausui kanteista muun ohella seuraavaa.

Onko pesänhoitajan määräys asianajotoimiston toimeksianto, onko konkurssipesän ja asianajotoimiston välille syntynyt sopimussuhde

Tuomioistuin määrää pesänhoitajat tehtäväänsä ja pesänhoitajan tehtävä on henkilökohtainen sekä pesänhoitaja-asema oikeuksineen, velvollisuuksineen ja vastuineen luovuttamaton. Käytännössä suurimmat velkojat määräävät pesänhoitajan henkilön. Hänen luotettavuudelleen ja kyvyilleen annetaan silloin keskeinen merkitys. Tärkeä merkitys on kuitenkin myös pesänhoitajan taustatoimiston osaamisella.

Pesänhoitajalla on oikeus velkojainkokouksen hyväksymään palkkioon konkurssipesän varoista. Vaikka palkkio on henkilökohtainen oikeus, niin käytännössä se kuitenkin maksetaan pesänhoitajan asianajoyhtiölle. Yhtiö saa korvauksen myös kuluistaan ja pesänhoidossa apulaisina käytetyn henkilökunnan palkoista. Palkkion ohjaaminen toimistolle on sääntö. Yleensä tämä johtuu jo asianajoyhtiön osakkaiden sopimuksesta, mutta myös siitä, että ylipäätänsä erilaisia asianajotoimeksiantoja asianajaja suorittaa normaalisti vain asianajoyhtiön, ei omaan lukuunsa. Asianajajaohjeiston mukaan asianajajan onkin säilytettävä asianajajatehtävänsä kokonaisuutena.

A:n toimiston osakassopimuksessa oli osakkaita kielletty harjoittamasta asianajotoimintaa muun kuin heidän yhtiönsä lukuun. Edun saaminen ja tavoittelu ovat sopimus- ja vahingonkorvausoikeudessa sidoksissa vastuuseen.

Käräjäoikeus edelleen totesi, että tehtävä oli kuitenkin henkilökohtainen, eikä taustayhteisöllä ollut oikeutta puuttua pesänhoitotoimiin tai sitä suoranaisesti valvoa. Asianajotoimiston valvontamahdollisuuden puute, tehtävän henkilökohtaisuus ja määräyksenvaraisuus puhuvat sen puolesta, ettei sopimusta pesän ja asianajoyhtiön välille synny. Vastuuta ei voinut olla ilman valvontamahdollisuutta.

Usein asianajotoimistojen liikevaihdosta olennainen osa muodostuu pesänhoitopalkkioista. Olisi outoa, mikäli toimisto voisi oikeudellisesti irtisanoutua pesänhoitoa koskevasta vahinkovastuusta, joka johtuu tavalla tai toisella toimenpiteistä, joista se saa liikevaihtonsa merkittävän osan. Tämä ei olisi yhdenmukaista normaalin yhtiölainsäädännön vastuuperiaatteiden kanssa. Hyödyn tavoittelu ja saaminen tuo myös vastuun. Asianajoyhtiö ei voi olla poikkeus muusta liiketoiminnasta.

Asianajotoiminnan julkisoikeudellinen luonne ja luotettavuus edellyttävät erityisesti, että myös yhtiö vastaa kaikista sen osakkaille tai muille henkilöille annetuista toimeksiannoista. Asianajoyhtiön vastuuta punnittaessa ei voi olla eroa sillä, onko kysymyksessä pesänhoitajan, välimiehen tai uskotun miehen tehtävä taikka jonkun yhtiön hallituksen jäsenyys, johon asianajaja on valittu nimenomaan asianajajaominaisuutensa vuoksi. Tehtävät on katsottava suoritetuiksi asianajoyhtiön lukuun.

Hallituksen esityksessä laiksi asianajajista (HE 1991/152 s.6 - 9) pesänhoitotehtävää pidetään asianajotehtävänä. Tällaisesta tehtävästä johtuvasta vahingonkorvausvelvollisuudesta vastaa yhtiön lisäksi pesänhoitajana toimiva vahingon aiheuttanut osakkeenomistaja yhteisvastuullisesti yhtiön kanssa (laki asianajajista 5 § 2 momentti).

Pesänhoitotehtävä suoritetaan siis yhtiön lukuun. Yhteisölainsäädännön vakiintuneiden periaatteiden mukaan yhtiö vastaa siitä vahingosta, jonka sen työntekijä on aiheuttanut yhtiön toimialan mukaisessa toiminnassa eli yhtiön lukuun työskennellessään. Työnantajan ensisijainen vahingonkorvausvelvollisuus on todettu muun muassa vahingonkorvauslaissa.

Pesänhoitotehtävä oli ollut A:n asianajotoimiston toimialaan kuuluvaa asianajotoimintaa ja sen liikevaihdosta olivat merkittävän osan muodostaneet pesänhoitopalkkiot. Tästä seuraa myös yhtiön vahingonkorvausvastuu A:n rikoksillaan pesänhoitotehtävissä aiheuttamien vahinkojen johdosta. Paitsi asianajaja- ja muu yhtiölainsäädäntö myös vahingonkorvauslain 3 luvun 1 §:n 3 momentti on selkeä normi asianajoyhtiön pesänhoidosta aiheutuvan korvausvelvollisuuden osalta.

Yhteenvetona käräjäoikeus totesi, että sopimussuhdetta vastaan puhuvat olennaisimmat seikat olivat pesänhoitotehtävän määräyksenvaraisuus, henkilökohtaisuus sekä konkurssiorganisaation yksinomainen valvontaoikeus ja -velvollisuus. Vakiintunutta oikeuskäytäntöä konkurssipesän ja asianajoyhtiön sopimussuhteesta ei suuntaan tai toiseen ole. Oikeuskirjallisuudessa on asiasta esitetty erisuuntaisia kannanottoja. Sopimuksen synnyn puolesta tärkeimpinä näkökohtina olivat, että pesänhoitotehtävä on leimallisesti ulkopuolistenkin silmissä tyypillinen asianajotehtävä, asianajotoimiston tärkeä rooli tehtävän asianmukaisessa suorittamisessa sekä siitä koituvien, joskus mittavien palkkioiden saaminen. Sopimussuhdetta voimakkaasti puolsi myös asianajotoiminnan julkisoikeudellinen ja erityisosaamista korostava luonne, jonka vuoksi myös vastuuperusteiden tulee olla yhtäläisiä esimerkiksi tilintarkastusyhteisön tai lääkäriyhtiön kanssa.

Johtopäätöksenään käräjäoikeus katsoi, että asianajoyhtiön ja konkurssipesän sopimussuhteen puolesta puhuvat seikat olivat verrattomasti painavampia kuin sitä vastaan puhuvat, lähinnä juristeriaa hipovat näkökohdat. Pesänhoitotehtävä suoritetaan siten asianajoyhtiön lukuun. Tällä perusteella A:n asianajoyhtiö oli vastuussa A:n tekemien rikoksien aiheuttamien vahinkojen korvaamisesta. Yhtiömuodolla ei tässä suhteessa ollut merkitystä.

Asianajotoimisto B, C, D & E Oy:n sekä B:n, C:n, D:n ja E:n vastuu A:n kavalluksista aiheutuneesta vahingosta

Koska A:n saamat pesänhoitajan määräykset edellä selostetuin tavoin oli katsottava samalla asianajajan ja hänen asianajotoimistonsa eli tässä Asianajotoimisto B, C, D & E Oy:n edeltäjän Asianajotoimisto A Ky:n tai Asianajotoimisto A Oy:n saamiksi toimeksiannoiksi ja kun asianajotoimiston ja konkurssipesän välille oli siten katsottava syntyneen sopimussuhde, Asianajotoimisto B, C, D & E Oy oli korvausvelvollinen kantajakonkurssipesille niistä vahingoista, jotka A oli yhtiön puolesta toimiessaan rikollisella menettelyllään konkurssipesille aiheuttanut sekä kommandiittiyhtiön että osakeyhtiön ajalta.

Kommandiittiyhtiön henkilökohtaisesti vastuunalaisina yhtiömiehinä B, C, D ja E vastasivat yhteisvastuullisesti kommandiittiyhtiön aikana syntyneistä velvoitteista. I Oy:n, Planwood Oy:n, Savon Vesi ja Lämpö Oy:n, Jasec Oy:n, Kujanen Oy:n, Plan-Kaluste Oy:n ja Ekate Oy:n konkurssipesien osalta kaikki kavallukset olivat tapahtuneet aikana, jolloin asianajoyhtiö oli ollut kommandiittiyhtiömuotoinen. Muurame Oy:n osalta anastustapahtumat 12.6.1992 - 24.1.1994 määrältään yhteensä 782 259,40 markkaa ja Askel Oy:n konkurssipesän osalta anastustapahtuma 24.11.1992 määrältään 111 863,04 markkaa olivat tapahtuneet niinikään henkilöyhtiön aikana, joten A:n lisäksi myös muut kommandiittiyhtiön vastuunalaiset yhtiömiehet vastasivat tuolloin syntyneestä vahingosta. Henkilöyhtiön eli kommandiittiyhtiön ajalta B:n, C:n, D:n ja E:n vastuu vahingoista perustui siihen, että kommandiittiyhtiön vastuunalainen yhtiömies vastaa yhtiön veloista kuten omista veloistaan (laki avoimista yhtiöistä ja kommandiittiyhtiöistä 1 luku 1 §). Kommandiittiyhtiön ajalta oli jäänyt näyttämättä, että B:n, C:n, D:n tai E:n vastuu A:n aiheuttamista vahingoista olisi perustunut myös tuottamukseen eli että osakkaat olisivat syyllistyneet laiminlyönteihin ja mahdollistaneet kavallukset.

Loput kavalluksista Muurame Oy:n ja Askel Oy:n konkurssipesissä ja kaikki kavallukset Suur-Savon Auto Oy:n ja Messilän Lomakeskus Oy:n konkurssipesissä olivat tapahtuneet asianajo-osakeyhtiön syntymisen 26.1.1994 jälkeen. Koska ne oli aiheuttanut asianajajaosakas, eivät muut asianajajaosakkaat olleet niistä henkilökohtaisessa vastuussa pelkästään osakasasemansa takia.

Osakeyhtiön ajalta osakkaitten henkilökohtainen vastuu olisi voinut perustua tuottamukseen tai siihen, että osakkaat olivat myös osakeyhtiölain 15 luvun 1 §:n nojalla hallituksen jäseninä vahingonkorvausvelvollisia. Osakeyhtiölain 8 luvun 6 § asetti osakeyhtiön hallituksen jäsenille positiivisen velvollisuuden yhtiön kirjanpidon ja varainhoidon valvontaan. Käräjäoikeus katsoi näyttämättä kuitenkin jääneen, että B, C, D tai E olisivat laiminlyöneet järjestää asiakasvarojen hoidon asianmukaisella tavalla tai laiminlyöneet noudattaa asianajajaliiton ohjeita taikka rikkoneet osakeyhtiölain määräyksiä ja että he tämän vuoksi tuottamuksensa perusteella olisivat henkilökohtaisesti vastuussa A:n aiheuttamista vahingoista.

Perusteluinaan käräjäoikeus lausui muun ohessa, että B:llä ja hänen myötäpuolillaan ei ollut ollut oikeudellisia eikä tosiasiallisia mahdollisuuksia huolehtia siitä, ettei varojen kavaltaminen konkurssipesistä olisi ollut mahdollista. Kantajat eivät olleet näyttäneet, että asianajoyhtiön kirjanpito, varainhoito tai asiakasvarainhoito olisi ollut huonosti tai puutteellisesti järjestetty. Kantajat eivät olleet näyttäneet, että muilla osakkailla olisi ollut tai oli pitänyt olla tieto A:n pesänhoitotoimien epäasianmukaisuudesta tai että nämä olisivat ennen A:n rikosten paljastumista tienneet A:n taloudellisista vaikeuksista. Kantajat eivät myöskään olleet näyttäneet, että vahingonkorvauksen tuomitsemiseen olisi ollut vahingonkorvauslain 5 luvun 1 §:ssä tarkoitettuja erittäin painavia syitä. Osakeyhtiölaissa ei ollut säännöstä yleisestä huolellisuusvelvollisuudesta. Hallituksen jäsenet eivät olleet vastuussa kantajille yhtiönsä hallinnon tai kirjanpidon järjestämisestä, eivätkä he olisi osakeyhtiölain 15 luvun 1 §:n nojalla velvollisia korvaamaan kantajille väitetyistä, mutta näyttämättä jääneistä laiminlyönneistään aiheutunutta vahinkoa, koska sitä ei ollut aiheutettu rikkomalla osakeyhtiölakia tai yhtiöjärjestystä.

Käräjäoikeus totesi ottaneensa B:n ja hänen myötäpuoltensa tuottamusta harkitessaan huomioon, että A oli tunnetusti ollut erityisen taitava asianajotehtävässään ja että hän oli tämän taitonsa myös osannut hyödyntää kavalluksia tehdessään. Hän oli osannut ajoittaa kavalluksensa sellaiseen aikaan, jolloin konkurssipesän suurimmat velkojat olivat jo menettäneet aktiivisen kiinnostuksensa pesän realisointitilanteeseen heidän jo saatuaan huomattavia ennakkojako-osuuksia ja kanssapesänhoitajat olivat jo saaneet huomattavia ennakkopalkkioita ja odottivat pesän lopettamistoimenpiteitä. A:n taito salata kavalluksensa ilmeni myös siinä, että hän oli liittänyt konkurssipesien kirjanpitoon huolellisesti suunnitellen laatimiaan vääränsisältöisiä tositteita, joiden sisältämä väärä informaatio oli ollut tarkastettavissa vain ottamalla yhteyttä maksun saajaksi merkittyyn tahoon. B:ltä ja hänen myötäpuoliltaan ei voitu vaatia, että heidän olisi pitänyt asianajotoimistonsa valvontaa harjoittaessaan havaita A:n kavallukset, joita kanssapesänhoitajatkaan eivät olleet havainneet ja jotka olisi voitu havaita vain konkurssipesän kirjanpidon erityisen syvällisessä tarkastuksessa.

Kantajat eivät olleet näyttäneet, että vastaajat olisivat menetelleet huolimattomasti toimistonsa valvonnassa tai muutoin tuottamuksellaan aiheuttaneet vahingon syntymisen. Siten mitään oikeusperustetta vahingonkorvauksen tuomitsemiseen tuottamukseen perustuen B:n ja hänen myötäpuoltensa henkilökohtaisesti maksettavaksi ei ollut olemassa.

Asianajotoimisto B, C, D & E Oy:n sekä B:n, C:n, D:n ja E:n korvausvastuun sovittelu

Käräjäoikeus viittasi vahingonkorvauslain 6 luvun 3 §:ään ja totesi, että kanteen perustana oleva vahinko oli aiheutettu A:n tahallisella rikoksella ja rikoksesta saatu hyöty oli jäänyt yksinomaan A:n hyväksi. B, C, D tai E eivät olleet voineet estää A:n rikollista menettelyä, koska heillä ei ollut ollut mahdollisuutta tai oikeutta valvoa konkurssipesien hoitamista tai niihin liittyviä maksu- ja tilitapahtumia. A oli rikosasiassa annetulla lainvoimaisella tuomiolla velvoitettu korvaamaan konkurssipesille aiheutunut vahinko. Ottaen huomioon, että rikoksista oli aiheutunut myös B:lle, C:lle, D:lle ja E:lle ja heidän toimistolleen pelkkää vahinkoa, käräjäoikeus katsoi, että korvausvelvollisuutta oli kohtuuden vuoksi soviteltava.

Korvausvaatimus liittyi yhteentoista vahingonkorvauskanteeseen, joiden yhteenlaskettu määrä korkoineen oli koronlaskun aloittamisen ajankohdasta riippuen yli 10 miljoonaa markkaa. Korvausvaatimus oli täydellisesti vastaajien maksukyvyn yläpuolella. Vahinkoa olivat kärsineet konkurssipesät eli viime kädessä konkurssipesien velkojat. Suurimmat velkojat olivat Merita-Pankki Oy ja valtion laitoksia, joiden varallisuusasemaan vahingoilla ei ollut ollut suurta merkitystä. B:n, C:n, D:n ja E:n sekä Asianajotoimisto B, C, D & E Oy:n osalta korvauksen tuomitseminen täysimääräisenä olisi merkinnyt heidän ja toimiston kaiken varallisuuden menettämistä.

Asianajajan on Suomen Asianajajaliiton ohjeiden mukaan tosin suojauduttava tuottamusperusteisen vastuun osalta vastuuvakuutuksella. Vastuuvakuutuksen olemassaolo oli otettava huomioon maksuvelvollisuuden kohtuuttomuutta harkittaessa. Tässä tapauksessa vakuutusyhtiöt olivat vastaajien ilmoituksen mukaan kieltäytyneet korvauksia suorittamasta, koska vahinko oli aiheutettu A:n tahallisella rikollisella teolla. Asian käsittely vakuutusyhtiöiden kanssa oli ilmeisesti kesken. Käräjäoikeus katsoi, että vastuuvakuutusta ei tässä tapauksessa voitu ottaa huomioon sovittelua estävänä seikkana, vaan käräjäoikeuden oli määrättävä vastaajien korvausvelvollisuudesta ja sovittelusta vastuuvakuutuksen ehtoja tulkitsematta. Vakuutusyhtiön, vakuutetun ja vahingonkärsineen välisten suhteiden selvittäminen ei tässä yhteydessä ollut mahdollista.

Käräjäoikeus harkitsi kohtuulliseksi sovitella Asianajotoimisto B, C, D & E Oy:n ja samalla B:n, C:n, D:n ja E:n korvausvelvollisuutta siten, että korvausvelvollisuutta A:n kavalluksillaan aiheuttamista vahingoista alennettiin vaadittujen pääomien osalta 80 prosenttia. Siten asianajotoimiston maksettavaksi jäi 20 prosenttia vaadituista pääomista sekä B:n, C:n, D:n ja E:n maksettavaksi kommandiittiyhtiön ajalta yhteisvastuullisesti asianajotoimiston kanssa mainittu 20 prosenttia vaadituista ja heidän maksettavikseen tulevista pääomista.

F:n ja Asianajotoimisto F ja Suokas Oy:n vastuu

Muurame Oy:n konkurssipesän hallintotoimi oli ollut A:n ja F:n kesken jakamatta konkurssisäännön 70 §:n 2 momentissa tarkoitetuin tavoin. Muurame Oy:n konkurssipesä ei ollut näyttänyt, että F olisi menetellyt Muurame Oy:n toisena pesänhoitajana sillä tavoin huolimattomasti, että hän olisi vastuussa konkurssipesään nähden toisen pesänhoitajan eli A:n tahallisella rikollisella teolla aiheuttamasta vahingosta. Kantajan vaatimus koski kokonaisuudessaan sellaista vahinkoa, jota F ei ollut voinut eikä olisi voinut pesänhoitajakumppanina estää. Muurame Oy:n konkurssipesä ei ollut näyttänyt F:n laiminlyöneen valvontavelvollisuuttaan konkurssipesän omaisuuden hoidon osalta. Sen sijaan F oli näyttänyt huolehtineensa pesänhoitajan tehtävistään siinä laajuudessa, joka hänelle olosuhteet huomioon ottaen vaatimukseksi voitiin asettaa.

Asianajotoimisto F ja Suokas Oy:öön kohdistetut yhteisvastuulliset korvausvaatimukset olivat liitännäisiä F:ään kohdistettuihin vaatimuksiin ja perustuivat F:n osakkuuteen tässä yhtiössä ja sen saamaan pesänhoitotoimeksiantoon. Asianajotoimistolle syntyi korvausvastuu vain, jos näytettiin, että F Muurame Oy:n konkurssipesän pesänhoitajana ei ollut menetellyt huolellisen miehen tavoin ja että hän olisi voinut toisen pesänhoitajan menettelystä syntyneen vahingon estää.

Koska F:n oli katsottava omalta osaltaan hoitaneen Muurame Oy:n konkurssipesää niinkuin huolellinen mies hoitaa omaansa, ei F tai Asianajotoimisto F ja Suokas Oy ollut korvausvelvollinen vahingosta, jonka A rikoksellaan oli Muurame Oy:n konkurssipesälle aiheuttanut.

Tuomiostaan tarkemmin ilmenevin perustein käräjäoikeus katsoi selvitetyksi muun muassa, että F oli 6.8.1993 toimittanut Muurame Oy:n konkurssipesän tilan, tehtyjen toimenpiteiden ja hallinnon tarkastuksen, missä yhteydessä oli tarkastettu myös pesän kirjanpito. F oli pesän hoidossa menetellyt tuohon aikaan eli vuosina 1992 - 1994 noudatetun pesänhoitotavan mukaisesti. Todistajina kuullut kokeneet konkurssipesien hoitajat olivat kertoneet, että heillä ei ollut ollut tapana kanssapesänhoitajina suorittaa erityisiä tarkastuksia toisen pesänhoitajan toimien osalta, vaan pesänhoitajakumppanin toimien seuranta oli perustunut luottamukseen. Henkilötodistelu edelleen osoitti, ettei asianajajakunnan tai pankkien tiedossa ennen kavallusten paljastumista ollut ollut mitään sellaista, joka olisi antanut aiheen F:n taholta A:n pesänhoitajatoimien erityiseen tarkkailemiseen tai suoranaiseen tarkastamiseen tuolloin vallinneesta yleisestä pesänhoitotavasta poiketen. A:n asemassa olleen ja sellaisen taustan omanneen henkilön syyllistyminen hallussaan olleiden varojen laajamittaiseen väärinkäyttöön tai rikoksiin oli ollut ennalta-arvaten täysin uskomatonta.

F:n oli osaltaan katsottava riittävällä tavalla huolehtineen toisena pesänhoitajana kirjanpidon järjestämisestä. Myöskään jako-osuuksien tilittämisessä ei F:n ollut näytetty menetelleen huolimattomasti tai viivytelleen. Käytännössä F:n oli toisena pesänhoitajana ollut täysin mahdotonta millään toimilla estää toista pesänhoitajaa syyllistymästä rikokseen, jos tämä halusi sellaisen tehdä. Ottaen huomioon, että suunniteltu konkurssipesän lopettaminen lopputilityksineen oli lähestynyt hyvää vauhtia, ei se jälkikäteen todettu tapahtumainkulku ja se vahinko, jonka A:n myöhemmin oli voitu todeta aiheuttaneen, ollut ollut kohtuudella F:n ennakoitavissa.

Kavalluseräkohtaisessa tarkastelussaan käräjäoikeus totesi muun muassa, että 14.10.1992 kavalletun KOP:lle suoritetuksi kirjatun jako-osuusennakon 320 000 markkaa nostotosite oli laadittu siten, että sen perusteella oli ollut mahdotonta havaita siihen sisältyvää vilppiä ilman ilmoitetulle suorituksen saajalle tehtyä kyselyä, eikä jako-osuusmaksun virheellisyyttä ollut voitu todeta edes suoritetussa erikoistilintarkastuksessa. F oli myöntänyt, että A:n perusteettomat nostot 9.11.1993 ja 23.5.1994 välisenä aikana määriltään yhteensä 1 425 440 markkaa, jotka oli pesän kirjanpidossa kirjattu palkkioennakoiksi, olivat selviä väärinkäytöksiä, jotka olisi voitu havaita varainkäytön tarkastamisella. F:n 6.8.1993 suorittaman tarkastuksen jälkeen kirjanpidon tai varainhoidon jatkuvaan valvontaan, jossa nostot olisivat paljastuneet, ei kuitenkaan ollut ollut erityistä aihetta eikä kantajan väittämä vahinko näiltä osin ollut kohtuudella ollut ennakoitavissa. Tarkastuksen jälkeen ei ole ilmennyt mitään sellaista seikkaa tai syytä, jonka perusteella F:n olisi pitänyt epäillä A:n luotettavuutta.

Näillä ja muilla mainitsemillaan perusteilla käräjäoikeus hylkäsi Muurame Oy:n konkurssipesän kanteen F:ään ja Asianajotoimisto Suokas ja F Oy:öön kohdistettuina kokonaisuudessaan toteen näyttämättömänä.

G:n ja Asianajotoimisto G Ky:n vastuu

I Oy:n konkurssipesän hallintotoimi oli ollut A:n ja G:n kesken jakamatta konkurssisäännön 70 §:n 2 momentissa tarkoitetuin tavoin. I Oy:n konkurssipesä ei ollut näyttänyt, että G olisi menetellyt toisena pesänhoitajana sillä tavoin huolimattomasti, että hän olisi vastuussa konkurssipesään nähden toisen pesänhoitajan eli A:n tahallisella rikollisella teolla aiheuttamasta vahingosta. Kantajan vaatimus koski kokonaisuudessaan sellaista vahinkoa, jota G ei ollut voinut eikä olisi voinut pesänhoitajakumppanina estää. I Oy:n konkurssipesä ei ollut näyttänyt G:n laiminlyöneen valvontavelvollisuuttaan konkurssipesän omaisuuden hoidon osalta. Sen sijaan G oli näyttänyt huolehtineensa pesänhoitajan tehtävistään siinä laajuudessa, joka hänelle olosuhteet huomioon ottaen vaatimukseksi voitiin asettaa.

A:n kavallukset olivat tahallisia rikoksia ja ne oli ollut mahdollista tehdä valvonnasta huolimatta. A oli taitavasti peitellyt kavalluksensa kirjanpidossa eikä kavalluksia olisi voitu havaita, vaikka G olisi tarkastanut kirjanpidon tosite tositteelta. Käytännössä tuohon aikaan ei pesänhoitajakumppanien valvontaa ollut harrastettu. Tässä tapauksessa A:n nauttima yleinen luottamus oli ollut olennainen elementti vaikuttamassa siihen, että G oli suostunut toiseksi pesänhoitajaksi konkurssipesään ja siihen, ettei G:llä ollut syytä erityiseen valvontaan A:n toimien osalta.

Käräjäoikeus hyväksyi G:n näkemyksen, että jälkikäteenkin arvioiden konkurssipesän kirjanpidosta ilmenevät kavalluserät olivat näyttäneet asianmukaisilta konkurssihallinnon kulueriltä, suuruudeltaan asianmukaisilta A:n pesänhoitopalkkion ennakkoeriltä, normaaliin pesänhoitoon kuuluvalta sijoitustoiminnalta ja ennakkojako-osuuksien maksamiselta.

Asianajotoimisto G Ky:öön kohdistetut yhteisvastuulliset korvausvaatimukset olivat liitännäisiä G:hen kohdistettuihin vaatimuksiin ja perustuivat G:n omistukseen ja asemaan tässä yhtiössä. Asianajotoimistolle syntyi korvausvastuu vain, jos näytettiin, että G I Oy:n konkurssipesän pesänhoitajana ei ollut menetellyt huolellisen miehen tavoin ja että hän olisi voinut toisen pesänhoitajan menettelystä syntyneen vahingon estää.

Koska G:n oli katsottava omalta osaltaan hoitaneen I Oy:n konkurssipesää niinkuin huolellinen mies hoitaa omaansa, ei G taikka Asianajotoimisto G Ky ollut korvausvelvollinen siitä vahingosta, jonka A rikoksellaan oli I Oy:n konkurssipesälle aiheuttanut. G ei ollut voinut vahinkoja estää.

Tuomiostaan tarkemmin ilmenevin perustein käräjäoikeus katsoi selvitetyksi muun muassa, että konkurssipesän kirjanpito oli järjestetty hyvin. Vaikka vastuu kirjanpidosta pesänhoitajien hiljaisen sopimuksen mukaisesti oli A:lla, sen käytännön toteuttamisesta vastasivat useat eri henkilöt ja tilitoimisto, mikä oli ollut omiaan lisäämään aikanaan itsestään selvää luottamusta pesän hallintotapaa kohtaan.

G oli pesän hoidossa menetellyt tuohon aikaan eli vuosina 1992 - 1994 noudatetun pesänhoitotavan mukaisesti. Todistajina kuullut kokeneet konkurssipesien hoitajat olivat kertoneet, että heillä ei ollut ollut tapana kanssapesänhoitajina suorittaa erityisiä tarkastuksia toisen pesänhoitajan toimien osalta, vaan pesänhoitajakumppanin toimien seuranta oli perustunut luottamukseen. Henkilötodistelu edelleen osoitti, ettei asianajajakunnan tai pankkien tiedossa ennen kavallusten paljastumista ollut ollut mitään sellaista, joka olisi antanut aiheen G:n taholta A:n pesänhoitajatoimien erityiseen tarkkailemiseen tai suoranaiseen tarkastamiseen tuolloin vallinneesta yleisestä pesänhoitotavasta poiketen. A:n asemassa olleen ja sellaisen taustan omanneen henkilön syyllistyminen hallussaan olleiden varojen laajamittaiseen väärinkäyttöön tai rikoksiin oli ollut ennalta-arvaten täysin uskomatonta.

Suurempien konkurssipesien kohdalla oli tavanomaista, että niihin määrättiin kaksi tai useampia pesänhoitajia. Tavallista myös oli, että pesänhoitajien kesken hallintotoimet jaettiin joko nimenomaisesti taikka käytännön tarpeita vastaten hiljaisesti. Varsin yleinen menettelytapa oli se, että konkurssipesän rahaliikenteestä ja kirjanpidosta vastasi yksi pesänhoitajista, yleensä väliaikaisena pesänhoitajana toiminut pesänhoitaja. Pesänhoitajien keskinäinen työnjako perustui käytännön vaatimuksiin ja tarkoituksenmukaisuuden tavoitteluun. Työnjaon periaatteen kanssa ei ollut sopusoinnussa se, että pesänhoitajakumppanit joutuisivat valvomaan toisen hallintotoimia enemmän kuin perustellusta syystä oli tarpeen. Asianajotoimiston yhtiökumppanin taikka konkurssipesän pesänhoitajakumppanin valvominen sen varalta, että tämä syyllistyisi epärehellisyyteen tai suoranaiseen rikokseen, ei ollut tavanomaista eikä rationaalisia tavoitteita palvelevaa.

Pesänhoitajan oli huolehdittava siitä, että konkurssipesän rahavarat sijoitettiin turvallisesti ja tuloa tuottavasti. Tavallisin sijoitustapa oli pankkitalletus. Konkurssisäännön 59 §:n mukaan pesän varat oli säilytettävä yleisessä rahalaitoksessa. Konkurssipesän varojen lainaaminen oli periaatteessa sallittua ainoastaan velkojainkokouksen päätöksellä turvaavaa vakuutta vastaan. Kuitenkaan ei voitu kantajakonkurssipesän esittämin tavoin katsoa, että pesänhoitajan oma-aloitteisessa varojen lainaamisessa pesien välillä aina olisi kysymys luottamusaseman väärinkäytöstä siten, että pelkästään kirjanpitoa tarkastelemalla tällainen A:n tekemä tahallinen rikos olisi heti paljastunut.

G oli todistelulla näyttänyt, että tavallista tuohon aikaan oli ollut, että pesänhoitaja erityisestä rahoitustarpeesta, esimerkiksi palkanmaksun rahoittamisesta johtuen oli lainannut varoja toiselle hoidossaan olevalle konkurssipesälle varmistuttuaan siitä, että velallispesällä oli vastaisuudessa realisointi- tai muita tuloja, joilla tilapäislaina voitiin maksaa takaisin ja että korko ylitti pankista saatavan koron. Velkojainkokouksen koolle kutsuminen ei ollut tällaisissa tapauksissa ollut tavanmukaisia, koska lainantarve oli yleensä ollut kiireellinen.

Kavalluseräkohtaisessa tarkastelussaan käräjäoikeus totesi muun muassa, että G ei ollut väittänyt yksityiskohtaisesti ja väärinkäytösten torjumisen tarkoituksessa tarkastaneensa konkurssipesän kirjanpitoa ennen kuin A:n kavallukset olivat tulleet ilmi.

Käräjäoikeus hyväksyi G:n näkemyksen siitä, että I Oy:n konkurssipesän kokoon ja siihen liittyvien toimenpiteiden moninaisuuteen verrattuna kannekirjelmän kaksi ensimmäistä korvauserää eli J:lle 5.11.1991 maksettu 30 400 markkaa ja K:lle 30.4.1992 maksettu 11 870 markkaa olivat olleet kirjanpidosta ilmeneviltä perusteiltaan ja suuruusluokaltaan sellaisia, etteivät ne olisi voineet kokonaisuuteen sisältyvinä herättää erityistä huomiota. Samoin hyväksyttävä oli G:n näkemys siitä, että A:n laskuun perustumattomat varainnostot 15.10.1992, 19.2.1993 ja 30.4.1993, jotka olivat yhteismäärältään 194 000 markkaa ja jotka oli kirjattu pesänhoitopalkkion ennakoksi, olivat kukin erikseen ja yhteensäkin arvioituna suuruudeltaan sellaisia, ettei niitä voitu arvioida liiallisiksi, kun otettiin huomioon velkojainkokouksen päätös palkkioennakoitten nostovaltuudesta ja se, että pesän arvioidun realisointituloksen perusteella pesänhoitopalkkio oli arvioitu yli miljoonaksi markaksi. G oli henkilötodistelulla näyttänyt, että huolelliseen pesänhoitoon ei tuona aikana vallinneen yleisen pesänhoitotavan mukaan ollut kuulunut konkurssipesän kirjanpidon edes kuukausittain tapahtuva tarkastaminen, ellei siihen ollut erityistä syytä. A:n maine menestyneenä ja korkeaa asianajomoraalia edustavana henkilönä oli aiheuttanut sen, että juuri A:ta viimeiseksi olisi pitänyt epäillä kavalluksista konkurssipesässä.

Kirjanpito näytti osoittavan, että A oli lainannut Askel Oy:n ja Plan-Kaluste Oy:n konkurssipesille yhteensä 223 000 markkaa 75 000, 60 000 markan ja 88 000 markan määräisissä erissä 18.11.1992, 17.2.1993 ja 26.2.1993. Käräjäoikeus katsoi G:n näyttäneen, että lainatut summat olivat sen suuruisia, ettei G:llä olisi ollut syytä epäillä velallispesien maksukykyä eikä pesänhoitajakumppanin henkilökohtaista vastuukykyä siinäkään tapauksessa, että asia olisi kiinnittänyt G:n huomiota. Henkilötodistelu oli osoittanut, ettei varojen lainaaminen saman pesänhoitajan hoitamien kahden eri konkurssipesän välillä ollut ollut tuolloin noudatetun pesänhoitotavan vastaista.

500 000 markan määräisten ennakkojako-osuuksien maksaminen 22.12.1992 oli kirjanpitoa tarkasteltaessa vaikuttanut konkurssisäännön ja hyvän pesänhoitotavan mukaiselta toimenpiteelta. Kirjanpidosta ei ollut voitu havaita sitä, ettei jako-osuuksia ollut todellisuudessa suoritettu konkurssivelkojille. Edes Uudenmaan Erikoistilit Oy:n tarkastuksessa ei ollut voitu varmuudella todeta, oliko ennakkojako-osuudet 22.12.1992 todella suoritettu velkojille vaan asia oli ollut erikseen varmistettava.

I Oy:n konkurssipesä ei ollut näyttänyt, että vastoin G:n käsitystä lisäjako-osuuksien maksamiseen olisi ollut mahdollisuuksia tai että G osaltaan olisi viivytellyt niiden maksattamisessa. Näyttämättä oli jäänyt, että konkurssipesässä ei olisi normaaliin tapaan maksettu jako-osuusennakoita.

I Oy:n konkurssipesän varat olivat olleet pesän omistamilla ja pesän nimillä olevilla pankkitileillä, joita oli G:n kertoman mukaan pesänhoitajien keskinäisen sopimuksen mukaisesti käyttänyt A. Käräjäoikeus katsoi G:n täyttäneen asiakasvaroja koskevan huolellisuusvelvoitteensa sovittuaan A:n kanssa siitä, että konkurssipesän kirjanpito ja rahaliikenne hoidettiin A:n toimesta ja A:n toimiston kautta. A:n kavallukset olivat tapahtuneet suhteellisen lyhyenä ajanjaksona eikä G edes kirjanpitoa tarkastamalla olisi voinut jo tapahtuneita kavalluksia estää tai edes A:n huolellisesti peittelemästä tositemateriaalista kavalluksia havaita.

Näillä ja muilla mainitsemillaan perusteilla käräjäoikeus hylkäsi I Oy:n konkurssipesän kanteen G:hen ja Asianajotoimisto G Ky:öön kohdistettuna kokonaisuudessaan toteen näyttämättömänä.

H:n ja Asianajotoimisto H & Vanhanen Oy:n vastuu

Oikeus ei ollut antanut määräystä pesänhoitajien hallintotoimen jakamisesta. Syntyneen vahingon määrästä osapuolet olivat yksimielisiä.

H:lla oli näyttötaakka siitä, ettei hän ollut voinut estää toisen pesälle aiheuttamaa vahinkoa ja että hän oli muutoinkin toiminut riittävän huolellisesti. Huolellisuusvaatimus oli niin korkea, että lieväkin tuottamus laukaisi korvausvelvollisuuden. Ainoastaan sellainen vahinko, jota H ei olisi voinut estää, ei aiheuttanut korvausvelvollisuutta.

Lainsäädännön, oikeuskäytännön ja oikeuskirjallisuuden perusteella kanssapesänhoitajalle oli asetettava hyvin korkeat vaatimukset myös pesänhoitokumppaninsa toiminnan silmälläpidossa. Konkurssipesän hallinto oli normaalisti kuten tässäkin tapauksessa ollut jakamaton. Se merkitsi solidaarista vastuuta kaikista toimenpiteistä huolimatta siitä, että asiallisesti jotkut toimet hoiti toinen pesänhoitaja. Käytännössä suurissa pesissä, joissa oli useampia pesänhoitajia, he keskinäisellä sopimuksella jakoivat tehtäviä. Juridiseen vastuuperusteeseen tällä seikalla ei ollut merkitystä.

Lain tarkoituksena oli ollut osoittaa, että huolellisuusvelvoite oli hyvin korkeatasoinen. Ennalta arvaamattomia vahinkotilanteita ei laki voinut kuitenkaan tarkoittaa, vaikka sen sanamuoto "ei ole voinut estää" pelkistetysti ymmärrettynä sitä tarkoittaisikin.

Käräjäoikeus lähti siitä, että mikäli A:n rikosten oli katsottava olleen H:llekin täysin ennalta arvaamattomia, niin tällä seikalla tarkoitettiin konkurssisäännön 70 §:n viimeisen lauseen vahinkoa, jota hän ei ollut voinut estää. Tällainen vahinko jäi siten korvausvelvollisuuden ulkopuolelle. Näyttövelvollisuus huolellisuusvelvoitteen täyttämisestä oli H:lla. Lieväkin tuottamus riitti korvausperusteeksi.

Johtopäätöksinään H:n toiminnasta käräjäoikeus totesi, että kysymyksessä oli suuri konkurssipesä, jonka varat pesäluettelon mukaan olivat noin 80 miljoonaa markkaa ja tytär-yhtiön varat vielä noin 15 miljoonaa markkaa. H:n ja A:n yhteistoiminta oli väärinkäytöksen paljastumiseen saakka ollut saumatonta. Käräjäoikeus ei katsonut mitään sellaista konkreettisesti ilmenneen, että pesänhoitoa ei olisi voitu pitää asianmukaisesti järjestettynä. Kantajakin oli kritisoinut vain kirjanpidon hoitotapaa ja toisaalta yleisesti H:n riittämätöntä rahaliikenteen valvontaa. Kirjanpito oli ollut asianmukaisesti hoidettu. H ei ollut väittänytkään suorittaneensa konkreettisia A:n toiminnan tarkastuksia.

Käräjäoikeus katsoi, että pesänhoitajan ei käytännössä edellytettykään jälkitarkastavan konkreettisesti toisen pesänhoitajan toimenpiteitä. Kuten F:n ja G:n pesänhoitotoimintaa arvioitaessa oli todettu, ei erillisen valvonnan ja tarkastamisen järjestämistä yleensäkään pesänhoitajien kesken suoritettu toinen toistensa toimenpiteiden suhteen. Pesänhoitokumppanuus perustui luottamukselliseen yhteistoimintaan. Tämän periaatteen mukaisesti oli ollut oikeutettu toimimaan myös H. A oli tunnettu liike-elämän ja pankkien luottamusta nauttivana kokeneena konkurssijuristina. H oli tätä taustaa vasten voinut suhtautua luottavaisesti A:n toimiin pesänhoitajana.

Se, että A oli onnistunut kavaltamaan pesästä suuren summan rahaa, oli H:n pesänhoidon onnistumisen kannalta negatiivinen seikka. Voitiin myös väittää, että teoriassa jo ensimmäinen kavalluserä olisi voinut tarkalla kirjanpidon ja tositteiden seurannalla selvitä ja siten myöhemmät kavallukset estyä. H ei ollut edes väittänyt tarkastaneensa kirjanpitoa. Hän oli luottanut A:han. Edelleen voitiin H:n kannalta raskauttavaksi seikaksi lukea se, että kavallukset olivat sattuneet runsaan kahden vuoden ajanjaksolla. Myös sillä seikalla voitiin spekuloida jälkikäteen, että mikäli H olisi vaatinut KOP:n Lahden konttoria toimittamaan sinne jo 9.3.1993 tehdystä 2,1 miljoonan markan talletuksesta säännöllisesti ajantasalla olevan tiliotteen, ei A tästä tietoisena olisi ehkä 31.3.1994 kavaltanut rahoja. Tällainen toisen pesänhoitajan toiminnan valvonta olisi kuitenkin ollut hyvin epätavallista ja se olisi omiaan osoittamaan, ettei pesänhoitajien kesken vallinnut luottamus. Asiassa kuullun todistelun perusteella tällaista valvontaa ei H:lta voitu edellyttää.

Painavimpana H:n puolesta puhuvana seikkana käräjäoikeus piti sitä, että A:ta oli pidetty yleisesti luotettavana, arvostettuna ja osaavana konkurssijuristina. Tämä lähtökohta oli luonut H:n pesänhoitotoiminnalle sellaisen perustan, että hän oli voinut täysin luottaa pesänhoitokumppaniinsa, eikä erillisen valvontamekanismin rakentaminen ollut ollut tarpeen.

Kavalluseräkohtaisessa tarkastelussaan käräjäoikeus totesi muun muassa, että konkurssipesän kirjanpitoa ja rahaliikennettä oli hoitanut henkilö, joka oli ollut aikaisemmin Askeleen palveluksessa ja jonka voitiin tällä perusteella olettaa tietäneen ja ymmärtäneen, minkä tyyppistä rahaliikennettä pesän toiminta tuli pitämään sisällään. Tämän henkilön epäilyksiä ei ollut herättänyt 24.11.1992 tapahtunut ensimmäinen 111 863,04 markan A:n nosto, joka oli sittemmin osoittautunut kavallukseksi. Nosto oli ollut pennimääräinen ja A arvovallallaan ja asemallaan oli selittänyt sen menevän pesän tarpeellisiin kuluihin. Kirjanpitoa hoitanut henkilö, johon puolestaan H oli rahaliikenteen hoitajana luottanut, ei ollut informoinut asiasta H:ta. H:n ei voitu katsoa laiminlyöneen huolellisuus- ja valvontavelvollisuuttaan.

Toinen kavallus eli noin 2,1 miljoonan markan nosto Kansallis-Osake-Pankista 31.3.1994 oli tapahtunut vasta noin vuosi neljä kuukautta ensimmäisen noston jälkeen. A ja H olivat sopineet varojen siirtämisestä 9.3.1993 Kansallis-Osake-Pankin Lahden konttorin tilille, jonka saadun selvityksen perusteella oli pitänyt olla ns. jäädytetty tili. Siihen, miksi näin piti olla, oli H:n taholta annettu hyväksyttävä ja järkiperäinen selitys, samoin kuin siihen, miksei kyseistä rahamäärää ollut käytetty jako-osuuksien ennakoihin. H:n oli myös asiaa kokonaisuutena tarkastellen katsottava voineen luottaa siihen, että rahat pysyivät Kansallis-Osake-Pankin tilillä, jossa ne olivatkin olleet yli vuoden ajan. Kun A oli ne kuitenkin sieltä suunnitelmallisesti yhdellä nostolla kavaltanut, oli katsottava, ettei H ollut voinut kavallusta estää.

Kolmas kavalluserä oli ollut tasausveroerä 168 428 markkaa. Kun rahamäärä ei ollut laisinkaan tullut konkurssipesän tilille vaan A:n toimiston omalle tilille, oli katsottava, ettei H ollut voinut kavallusta estää. Hän oli ollut oikeutettu tässäkin asiassa luottamaan siihen, että A hoiti mahdollisesti palautettavat veroerät konkurssipesän tilille. Viimeinen eli neljäs kavallus määrältään 221 207,10 markkaa oli tapahtunut 23.2.1995 eli silloin, kun A:n väärinkäytöksistä oli ollut alustava tieto hänen omassa toimistossaan. Tässä vaiheessa A oli nauttinut edelleen H:n täyttä luottamusta. H:lla ei ollut voinutkaan olla pienintäkään epäilystä A:n toiminnasta. Kun A tässä ahdistavassa tilanteessa vielä oli tehnyt Askel Oy:n konkurssipesästä kyseisen kavalluksen, oli katsottava, ettei H:lla ollut mitään mahdollisuuksia estää kavallusta.

Käräjäoikeus katsoi, että H oli toiminut huolellisesti. Kavallusten suorittamistapa oli ollut niin suunnitelmallinen ja peitelty, ettei toisen pesänhoitajan toiminnan normaalilla valvomisella niitä olisi voinut estää. Mitään yksittäistä korvausvelvollisuuden aiheuttavaa laiminlyöntiä ei ollut osoitettu. A:n kavallukset olivat olleet H:lle täysin ennalta arvaamattomia ja hän ei ollut voinut niitä estää. H:n oli katsottava täyttäneen konkurssisäännön 70 §:n mukaisen pesänhoitajalle asetettavan huolellisuuden tason. Koska H:n ei ollut katsottava syyllistyneen edes lievään tuottamukseen, ei hän ollut myöskään korvausvelvollinen A:n aiheuttamista vahingoista. Tämän vuoksi ei myöskään Asianajotoimisto H & Vanhanen Oy ollut korvausvastuussa.

Näillä ja muilla mainitsemillaan perusteilla käräjäoikeus hylkäsi Askel Oy:n konkurssipesän kanteen H:hon ja Asianajotoimisto H & Vanhanen Oy:öön kohdistettuna kokonaisuudessaan näyttämättömänä.

Tuomiolauselma
Käräjäoikeus velvoitti vaatimukset enemmälti hyläten asianajotoimisto B, C, D & E Oy:n sekä B:n, C:n, D:n ja E:n suorittamaan kantajakonkurssipesille vahingonkorvausta korkoineen, sovitellen korvausvastuuta 20 prosenttiin aiheutetuista vahingoista, seuraavasti:

- Muurame Oy:n konkurssipesälle Asianajotoimisto B, C, D & E Oy yksin 188 008 markkaa sekä sanottu yhtiö ja B, C, D ja E yhteisvastuullisesti 156 371,88 markkaa,

- I Oy:n konkurssipesälle Asianajotoimisto B, C, D & E Oy, B, C, D ja E yhteisvastuullisesti 191 854 markkaa,

- Askel Oy:n konkurssipesälle Asianajotoimisto B, C, D & E Oy yksin 507 002,91 markkaa sekä sanottu yhtiö ja B, C, D ja E yhteisvastuullisesti 22 372,61 markkaa,

- Plan-Kaluste Oy:n konkurssipesälle Asianajotoimisto B, C, D & E Oy, B, C, D ja E yhteisvastuullisesti 45 264 markkaa,

- Planwood Oy:n konkurssipesälle Asianajotoimisto B, C, D & E Oy, B, C, D ja E yhteisvastuullisesti 38 180 markkaa,

- Suur-Savon Auto Oy:n konkurssipesälle Asianajotoimisto B, C, D & E Oy 50 000 markkaa,

- Savon Vesi ja Lämpö Oy:n konkurssipesälle Asianajotoimisto B, C, D & E Oy, B, C, D ja E yhteisvastuullisesti 12 000 markkaa,

- Ekate Oy:n konkurssipesälle Asianajotoimisto B, C, D & E Oy sekä B, C, D ja E yhteisvastuullisesti 3 047,30 markkaa,

- Jasec Oy:n konkurssipesälle Asianajotoimisto B, C, D & E Oy, B, C, D ja E yhteisvastuullisesti 4 869,40 markkaa,

- Messilän Lomakeskus Oy:n konkurssipesälle Asianajotoimisto B, C, D & E Oy 7 453,60 markkaa, ja

- Kujanen Oy:n konkurssipesälle Asianajotoimisto B, C, D & E Oy, B, C, D ja E yhteisvastuullisesti 1 603,55 markkaa.

Asian ovat ratkaisseet käräjätuomarit Juhani Kivihalme, Kari Penttilä ja Tarja Solaja.

Kouvolan hovioikeuden tuomio 20.5.1999
Konkurssipesät, Asianajotoimisto B, C, D & E Oy sekä B, C, D ja E valittivat hovioikeuteen. Hovioikeus lausui seuraavaa.

Pesänhoitotehtävän luonne

Hovioikeus hyväksyi käräjäoikeuden tuomion perustelut siltä osin kuin käräjäoikeus oli katsonut, että pesänhoitajan määräys sai aikaan toimeksiantosopimuksen pesänhoitajan asianajotoimiston ja konkurssipesän välillä. Sen vuoksi Asianajotoimisto B, C, D & E Oy oli vastuussa käräjäoikeuden tuomiosta muutoin ilmenevin perustein A:n pesille aiheuttamasta vahingosta sekä asianajotoimiston kommandiittiyhtiönä että osakeyhtiönä tapahtuneen toiminnan ajalta.

B:n, C:n, D:n ja E:n vastuu vahingoista tuottamuksen perusteella

B:llä, C:llä, D:llä ja E:llä oli todistustaakka siitä, etteivät he olleet aiheuttaneet tuottamuksellaan konkurssipesille syntynyttä vahinkoa. Käräjäoikeuden tuomion perusteluista ilmeni, että vastaajat olivat esittäneet näyttöä tästä seikasta. Käräjäoikeus oli perusteluista ilmenevällä tavalla todennut, etteivät vastaajat olleet tuottamuksellaan aiheuttaneet vahinkoa asianajotoimiston kommandiittiyhtiönä eikä myöskään osakeyhtiönä tapahtuneen toiminnan ajalta. Hovioikeus hyväksyi näin tarkennettuna käräjäoikeuden tuomion perustelut tältä osin.

Korvausvastuun sovittelu

Hovioikeus hyväksyi käräjäoikeuden tuomion siltä osin kuin korvausvelvollisuutta oli soviteltu 20 prosenttiin vaadituista pääomista.

Korvausvastuun jakaantuminen korvausvelvollisten kesken

Asianajotoimisto B, C, D & E Oy ja sen osakkaat ovat heidän vastattavakseen tulevan korvausvelvollisuuden osalta samassa asemassa, minkä vuoksi korvausvelvollisuutta ei ole syytä jakaa heidän kesken vahingonkorvauslain 6 luvun 3 §:n nojalla.

Asianajotoimisto F ja Suokas Oy:n ja F:n, Asianajotoimisto G Ky:n ja G:n sekä Asianajotoimisto H & Vanhanen Oy:n ja H:n vastuu konkurssisäännön 70 §:n nojalla

F, G ja H olivat käräjäoikeuden tuomiosta ilmenevin tavoin näyttäneet, etteivät he olleet voineet estää vahinkoa, jota A oli aiheuttanut Muurame Oy:n, I Oy:n ja Askel Oy:n konkurssipesille. Sen vuoksi vastaajat eivät olleet vastuussa konkurssipesille aiheutuneesta vahingosta miltään osin.

Tuomiolauselma
Hovioikeus ei muuttanut käräjäoikeuden tuomiota.

Asian ovat ratkaisseet hovioikeuden jäsenet Juhani Heikkilä, Hilpi Ketola ja Risto Karila. Esittelijä Tuomo Kurki.

MUUTOKSENHAKU KORKEIMMASSA OIKEUDESSA
Konkurssipesille sekä Asianajotoimisto B, C, D & E Oy:lle ja B:lle, C:lle, D:lle ja E:lle myönnettiin valituslupa.

Konkurssipesien vaatimukset

Muurame Oy:n konkurssipesä vaati, että

- Asianajotoimisto B, C, D & E Oy, B, C, D ja E velvoitetaan yhteisvastuullisesti korvausvelvollisuutta sovittelematta suorittamaan konkurssipesälle vahingonkorvauksena yhteensä 1 722 299,40 markkaa sekä Asianajotoimisto F ja Suokas Oy ja F yhteisvastuullisesti edellä mainittujen kanssa 1 692 299,40 markkaa.

I Oy:n konkurssipesä vaati, että

- Asianajotoimisto B, C, D & E Oy, B, C, D ja E, Asianajotoimisto G Ky ja G velvoitetaan korvausvelvollisuutta sovittelematta yhteisvastuullisesti suorittamaan konkurssipesälle vahingonkorvauksena yhteensä 948 270 markkaa.

Askel Oy:n konkurssipesä vaati, että

- Asianajotoimisto B, C, D & E Oy, B, C, D, E, Asianajotoimisto H & Vanhanen Oy ja H velvoitetaan korvausvelvollisuutta sovittelematta yhteisvastuullisesti suorittamaan konkurssipesälle vahingonkorvauksena yhteensä 2 646 877,60 markkaa.

Plan-Kaluste Oy:n konkurssipesä vaati, että

- Asianajotoimisto B, C, D & E Oy, B, C, D ja E velvoitetaan yhteisvastuullisesti korvausvelvollisuutta sovittelematta suorittamaan konkurssipesälle vahingonkorvauksena 226 332 markkaa.

Planwood Oy:n konkurssipesä vaati, että

- Asianajotoimisto B, C, D & E Oy, B, C, D ja E velvoitetaan yhteisvastuullisesti korvausvelvollisuutta sovittelematta suorittamaan konkurssipesälle vahingonkorvauksena yhteensä 190 900 markkaa.

Suur-Savon Auto Oy:n konkurssipesä vaati, että

- Asianajotoimisto B, C, D & E Oy, B, C, D ja E velvoitetaan yhteisvastuullisesti korvausvelvollisuutta sovittelematta suorittamaan konkurssipesälle vahingonkorvauksena yhteensä 250 000 markkaa.

Savon Vesi ja Lämpö Oy:n konkurssipesä vaati, että

- Asianajotoimisto B, C, D & E Oy, B, C, D ja E velvoitetaan yhteisvastuullisesti korvausvelvollisuutta sovittelematta suorittamaan konkurssipesälle vahingonkorvauksena yhteensä 60 000 markkaa.

Ekate Oy:n konkurssipesä vaati, että

- Asianajotoimisto B, C, D & E Oy, B, C, D ja E velvoitetaan yhteisvastuullisesti korvausvelvollisuutta sovittelematta suorittamaan konkurssipesälle vahingonkorvauksena 15 236,50 markkaa.

Jasec Oy:n konkurssipesä vaati, että

- Asianajotoimisto B, C, D & E Oy, B, C, D ja E velvoitetaan yhteisvastuullisesti korvausvelvollisuutta sovittelematta suorittamaan konkurssipesälle vahingonkorvauksena yhteensä 24 347 markkaa.

Messilän Lomakeskus Oy:n konkurssipesä vaati, että

- Asianajotoimisto B, C, D & E Oy, B, C, D ja E velvoitetaan yhteisvastuullisesti korvausvelvollisuutta sovittelematta suorittamaan konkurssipesälle vahingonkorvauksena 37 268 markkaa.

Kujanen Oy:n konkurssipesä vaati, että

- Asianajotoimisto B, C, D & E Oy, B, C, D ja E velvoitetaan yhteisvastuullisesti korvausvelvollisuutta sovittelematta suorittamaan konkurssipesälle vahingonkorvauksena 8 017,77 markkaa.

Kaikki konkurssipesät pyysivät vielä toissijaisesti, että Korkein oikeus toimittaa asiassa suullisen käsittelyn todistajien ja muiden kuultavien uudelleen kuulemiseksi tai vaihtoehtoisesti kumoten hovioikeuden tuomion palauttaa asian hovioikeuteen suullisen käsittelyn toimittamista varten.

Asianajotoimisto B, C, D & E Oy:n ja sen myötäpuolten vaatimukset

Asianajotoimisto B, C, D & E Oy myötäpuolineen vaativat, että konkurssipesien kanteet hylätään kokonaan perusteettomina. Toissijaisesti yhtiö myötäpuolineen vaati, että tuomittuja määriä sovitellaan tähän mennessä soviteltua enemmän.

Vastaukset
Konkurssipesät vastasivat Asianajotoimisto B, C, D & E Oy:n, B:n, C:n, D:n ja E:n valitukseen.

Asianajotoimisto B, C, D & E Oy, B, C, D ja E vastasivat konkurssipesien valitukseen.

F ja Asianajotoimisto F ja Suokas Oy vastasivat Muurame Oy:n konkurssipesän valitukseen.

G ja Asianajotoimisto G Ky vastasivat I Oy:n konkurssipesän valitukseen.

H ja Asianajotoimisto H & Vanhanen Oy vastasivat Askel Oy:n konkurssipesän valitukseen.

H:n asiamies on Korkeimpaan oikeuteen 23.4.2001 saapuneella kirjeellä ilmoittanut, että H on kuollut 28.2.2001. H:n kuolinpesän osakkaat ovat toistaneet H:n puolesta asiassa aikaisemmin lausutun ja vaaditun. He ovat lisäksi pyytäneet, että jos vahingonkorvausvelvollisuus katsotaan olevan olemassa, sovittelun perusteena otettaisiin huomioon kaikki olosuhteet ja erityisesti kuolinpesän osakkaiden asema ja vahingonkärsijöiden tarve. Asiamies on vielä 21.5.2001 toimittanut Korkeimpaan oikeuteen selvityksen H:n kuolinpesän varallisuudesta.

Askel Oy:n konkurssipesä on antanut H:n kuolinpesän sovitteluvaatimuksen johdosta pyydetyn lausuman.

KORKEIMMAN OIKEUDEN RATKAISU 9.8.2001
Käsittelyratkaisu
Siltä osin kuin Korkein oikeus arvioi vastaajien vahingonkorvausvelvollisuutta toisin kuin hovioikeus, ratkaisu perustuu asiakirjoista ilmeneviin riidattomiin tosiseikkoihin. Muilta osin Korkein oikeus arvioi näyttöä samoin kuin alemmat oikeudet. Näin ollen sekä ottaen huomioon myös, että asian käsittelyssä hovioikeudessa on ollut sovellettava oikeudenkäymiskaaren 26 luvun säännöksiä sellaisina kuin ne olivat laissa 661/1978,suullisen käsittelyn toimittaminen Korkeimmassa oikeudessa ei ole asiassa tarpeen. Oikeudenkäymiskaaren 30 luvun 20 §:n nojalla Muurame Oy:n konkurssipesän ja sen myötäpuolten pyyntö suullisen käsittelyn toimittamisesta hylätään.

Pääasiaratkaisu
Perustelut
1. Taustatiedot

A on harjoittanut Lahdessa asianajotoimintaa Asianajotoimisto A Ky:n vastuunalaisena yhtiömiehenä vuodesta 1984. Yhtiön vastuunalaisiksi yhtiömiehiksi ovat liittyneet C 21.12.1989, B ja D 15.1.1990 sekä E 1.2.1991. Yhtiön muutos Asianajotoimisto A Oy:ksi on merkitty kaupparekisteriin 26.1.1994. Yhtiön hallituksen jäseninä ovat toimineet mainitut osakkaat ja hallituksen puheenjohtajana A. Yhtiö on toiminut 19.4.1995 lähtien nimellä Asianajotoimisto B, C, D & E Oy.

A on saanut määräyksen Muurame Oy:n, I Oy:n, Askel Oy:n, Plan-Kaluste Oy:n, Planwood Oy:n, Suur-Savon Auto Oy:n, Savon Vesi ja Lämpö Oy:n, Ekate Oy:n, Jasec Oy:n, Messilän Lomakeskus Oy:n ja Kujanen Oy:n konkurssipesien (konkurssipesät) pesänhoitajaksi vuosina 1987 - 1994. A:n pesänhoitokumppanina on toiminut Muurame Oy:n konkurssipesässä F, I Oy:n konkurssipesässä G ja Askel Oy:n konkurssipesässä H. Konkurssiasiamiehen hakemuksesta A on vapautettu keväällä 1995 pesänhoitajan tehtävistään.

A on tuomittu 21.6.1995 annetulla, sittemmin lainvoiman saaneella tuomiolla muun muassa yhdestätoista konkurssipesiin kohdistuneesta 5.11.1991 ja 24.2.1995 välisenä aikana tehdystä törkeästä kavalluksesta vankeusrangaistukseen ja korvaamaan konkurssipesille aiheuttamansa vahingot. Konkurssipesien kanteiden mukaan kavalluksista on aiheutunut vahinkoa seuraavasti: Muurame Oy:n konkurssipesälle 1 722 299,40 markkaa, I Oy:n konkurssipesälle 948 270 markkaa, Askel Oy:n konkurssipesälle 2 646 877,60 markkaa, Plan-Kaluste Oy:n konkurssipesälle 226 332 markkaa, Planwood Oy:n konkurssipesälle 190 900 markkaa, Suur-Savon Auto Oy:n konkurssipesälle 250 000 markkaa, Savon Vesi ja Lämpö Oy:n konkurssipesälle 60 000 markkaa, Ekate Oy:n konkurssipesälle 15 236,50 markkaa, Jasec Oy:n konkurssipesälle 24 347 markkaa, Messilän Lomakeskus Oy:n konkurssipesälle 37 268 markkaa ja Kujanen Oy:n konkurssipesälle 8 017,77 markkaa.

2. Asianajotoimisto B, C, D & E Oy:n vastuu

Asiassa on kysymys ensinnä siitä, onko yhtiö korvausvastuussa niistä vahingoista, jotka A on kavalluksillaan konkurssipesille aiheuttanut.

Konkurssipesien kanteet perustuvat tältä osin siihen, että vaikka asianajajan toiminta konkurssipesän hoitajana perustuu tuomioistuimen määräykseen, pesänhoitoon kuuluvat tehtävät suoritetaan asianajoyhtiön lukuun siten, että yhtiö vastaa myös tällaisessa määräyksenvaraisessa asianajotehtävässä aiheutuneesta vahingosta asianajajan ohella. Konkurssipesät ovat katsoneet, että pesänhoitajan asianajoyhtiön ja konkurssipesän välille syntyy toimeksiantosopimussuhde.

Asianajotoimisto B, C, D & E Oy on puolestaan katsonut, ettei se ole vastuussa A:n pesänhoitotehtävissä aiheuttamista vahingoista, koska pesänhoitomääräyksestä ei seuraa, että asianajoyhtiö olisi sopimussuhteessa konkurssipesään, eikä yhtiön korvausvastuulle ole muutakaan perustetta.

Alemmat oikeudet ovat katsoneet Asianajotoimisto B, C, D & E Oy:n olevan korvausvastuussa A:n kavalluksilla aiheuttamista vahingoista sillä perusteella, että pesänhoitotehtävä suoritetaan asianajoyhtiön lukuun ja pesänhoitajan määräys saa aikaan toimeksiantosopimuksen pesänhoitajan asianajoyhtiön ja konkurssipesän välillä.

Korkein oikeus toteaa, että pesänhoitajan henkilökohtaisesta korvausvastuusta pesänhoitotehtävissä aiheutetuista vahingoista säädetään konkurssisäännön 70 §:ssä. Laissa ei sitä vastoin nimenomaisesti säännellä sitä, voiko myös pesänhoitajan asianajoyhtiö olla vastuussa pesänhoitotehtävässä aiheutetuista vahingoista. Yleisenä lähtökohtana on, että jos yhtiön lukuun harjoitettavassa toiminnassa aiheutetaan vahinkoa, yhtiö on siitä vastuussa. Näin ollen ratkaisevaa Asianajotoimisto B, C, D & E Oy:n vastuun kannalta on ensinnäkin se, onko A myös pesänhoitotehtävissään toiminut asianajoyhtiönsä lukuun. Se, minkälaisten sääntöjen mukaan yhtiön vastuu määräytyy, riippuu lisäksi siitä, minkälaisesta vahinkotilanteesta on kysymys, eli muun muassa siitä, onko vahinko syntynyt sopimussuhteessa vai ei.

Silloin, kun asianajotehtävä suoritetaan toimeksiantosopimuksen nojalla asianajoyhtiön lukuun, yhtiö vastaa tehtävästä johtuvista velvoitteista sopimussuhteissa noudatettavien korvausperiaatteiden mukaan. Näin on asia riippumatta siitä, onko asianajoyhtiö henkilöyhtiö vai osakeyhtiö. Yhtiön vastuu ilmenee henkilöyhtiön osalta ratkaisusta KKO 1987:129 ja osakeyhtiön osalta asianajajista annetun lain 5 §:n 2 momentin muutoksesta (laissa 197/1992) ja sen perusteluista (HE 152/1991 s. 8).

Myös erilaisia määräyksenvaraisia asianajotehtäviä voidaan hoitaa asianajoyhtiön lukuun, niin kuin edellä mainitun, asianajajista annetun lain 5 §:n 2 momentin säätämiseen johtaneesta hallituksen esityksestä (HE 152/1991 s. 9) ilmenee. Mainitun säännöksen varsinaisena tarkoituksena on säilyttää asianajajan henkilökohtainen vastuu silloinkin, kun asianajotoimintaa harjoitetaan osakeyhtiömuodossa. Säännöksen perustelut kuitenkin osoittavat lainsäätäjänkin lähteneen siitä, että asianajoyhtiön toiminnan ja vastuun kannalta asianajajan ammatissa hoidettavat tehtävät eivät ole, eikä niiden tule olla, erilaisessa asemassa riippuen siitä, perustuuko tehtävä toimeksiantosopimukseen vai tuomioistuimen määräykseen.

Konkurssipesän hoitajan tehtävä on tyypillinen asianajotehtävä. Pesänhoitajan määrää tehtäväänsä tuomioistuin konkurssisäännön säännösten nojalla, eikä pesänhoitajan tehtävä siten perustu sopimukseen. Tästä huolimatta pesänhoitotehtävien asema yhtiössä harjoitettavassa asianajotoiminnassa muistuttaa läheisesti sopimukseen perustuvien asianajotehtävien osalta vallitsevaa tilannetta sillä tavoin, että pesänhoitotehtäviä yleensä hoidetaan osana asianajoyhtiön normaalia toimintaa sen henkilökuntaa ja apuvälineitä hyväksi käyttäen. Pesänhoitajalle tuleva palkkiokin suoritetaan tavallisesti suoraan pesänhoitajan asianajoyhtiölle.

A on vahinkoja pesänhoitajana aiheuttaessaan hoitanut hänelle asianajoyhtiönsä osakkaana kuuluneita asianajotehtäviä, ja hänen toimintansa pesänhoitajana on ollut tuon yhtiön toimialan mukaista tavanomaista asianajotoimintaa.

Asianajoyhtiön toiminta-ajatuksena on erilaatuisten toimeksiantojen ja muiden asianajotehtävien hoitaminen nimenomaan yhtiön lukuun. Myös konkurssipesiä hoidetaan asianajoyhtiöissä osana niiden normaalia asianajotoimintaa, ja näin on menetelty myös A:n asianajotoimistossa. Mainitusta asianajoyhtiön toiminta-ajatuksesta seuraa jo sellaisenaan, että yhtiön osakkaat hoitavat asianajajana toimeksi saamiaan asianajotehtäviä nimenomaan yhtiönsä lukuun. Tavanomaista myös on, että harjoitettaessa asianajotoimintaa asianajoyhtiössä yhtiön osakkaat nimenomaisesti sitoutuvat harjoittamaan asianajoa vain yhtiönsä lukuun. Myös A oli sitoutunut olemaan harjoittamatta asianajotoimintaa muutoin kuin asianajoyhtiönsä lukuun, ja hänen asianajoyhtiönsä on ollut oikeutettu pesänhoitotoiminnasta laskutettuihin palkkioihin. A:n ei myöskään ole edes väitetty hoitaneen kantajakonkurssipesiä omaan lukuunsa. Näin ollen kantajakonkurssipesien hoitaminen on tapahtunut A:n asianajoyhtiön eikä hänen omaan lukuunsa.

Konkurssipesän hoitajan tehtävä tosin on, kuten tuomioistuimen määräykseen perustuvat tehtävät yleensäkin, korostetun henkilökohtainen niin, ettei pesänhoitaja voi siirtää tehtäväänsä toiselle. Asianajotoimisto A Ky:n ja Asianajotoimisto A Oy:n eli nykyisen Asianajotoimisto B, C, D & E Oy:n toimialana on kuitenkin ollut myös tällaisten määräyksenvaraisten ja siis sinänsä henkilökohtaisten asianajotehtävien hoitaminen, ja näitäkin tehtäviä on hoidettu yhtiön lukuun eli hyödyntäen yhtiön voimavaroja ja tarkoituksin saada pesänhoitotehtävistä kertyvät palkkiot yhtiölle. Yhtiön on vastattava myös tämän toimintansa aiheuttamista vahingoista, eikä pesänhoitotehtävien henkilökohtaisuudella siten ole yhtiön vastuun kannalta merkitystä.

Kuten edellä on todettu, pesänhoitajan tehtävä ei perustu sopimukseen vaan tuomioistuimen lain nojalla antamaan määräykseen. Näin ollen myöskään tehtävästä seuraava asianajoyhtiön vastuu ei perustu sopimussuhteeseen yhtiön ja konkurssipesän välillä. Tuomioistuimen määräyksen perusteella yhtiössä hoidettavana olevasta pesänhoitotehtävästä aiheutuva vastuu on erityistyyppistä, sopimusperusteisen vastuun ja sopimukseen perustumattoman vastuun välille sijoittuvaa vastuuta. Vaikka yhtiön vastuun muodollisena perusteena ei ole sopimussuhde, edellä kuvattu tilanne, jossa yhtiön vastuu tulee ajankohtaiseksi, muistuttaa kuitenkin läheisesti sopimusvastuun olosuhteita. Pesänhoitajan henkilökohtainen vastuu konkurssisäännön 70 §:n nojalla käsittää tyypillisesti nimenomaan sellaisia taloudellisia vahinkoja, jotka eivät ole yhteydessä henkilö- tai esinevahinkoon, eli niin sanottuja puhtaita varallisuusvahinkoja. Kun pesänhoitotehtäviä suoritetaan asianajoyhtiön lukuun, myöskään yhtiön vastuuseen ei näin ollen ole perusteltua soveltaa niitä rajoituksia, jotka vahingonkorvauslain 5 luvun 1 §:ssä on säädetty puhtaan varallisuusvahingon korvaamiselle.

Koska A on aiheuttanut vahingot hoitaessaan asianajoyhtiönsä lukuun hänelle kuuluneita asianajotehtäviä, merkitystä yhtiön vastuun kannalta ei ole myöskään sillä, että vahingot on aiheutettu tahallisella rikoksella. Asianajoyhtiön korvausvastuu ei edellytä sitä, että yhtiö olisi hyötynyt sen lukuun asianajotehtävissä toimittaessa tehdystä rikoksesta.

Edellä mainituilla perusteilla Korkein oikeus katsoo, että Asianajotoimisto B, C, D & E Oy on vastuussa kanteissa kerrotuista A:n kavalluksillaan aiheuttamista vahingoista, joiden määriä yhtiö ei ole riitauttanut.

3. B:n, C:n, D:n ja E:n vastuu

3.1. Vastuu yhtiömiesaseman perusteella

B, C, D ja E ovat yhdessä A:n kanssa toimineet Asianajotoimisto A Ky:n vastuunalaisina yhtiömiehinä C 21.12.1989, B ja D 15.1.1990 sekä E 1.2.1991 lukien siihen asti, kunnes yhtiö on 26.1.1994 muutettu osakeyhtiöksi.

Avoimesta yhtiöstä ja kommandiittiyhtiöstä annetun lain 1 luvun 1 §:n ja 8 luvun 5 §:n 1 momentin mukaan kommandiittiyhtiön vastuunalaiset yhtiömiehet vastaavat yhtiön velvoitteista niiden täyteen määrään niin kuin omasta velastaan, eivätkä he vapaudu vastaamasta yhtiön velasta sen johdosta, että yhtiö on muuttunut osakeyhtiöksi, elleivät velkojat ole antaneet siihen suostumustaan. B ja hänen myötäpuolensa ovat siten yhtiömiesasemansa perusteella vastuussa niistä vahingoista, jotka A on konkurssipesille aiheuttanut asianajoyhtiön toimiessa henkilöyhtiönä.

A on sanottuna aikana aiheuttanut kavalluksillaan konkurssipesille vahinkoja käräjäoikeuden toteamin tavoin seuraavasti: Muurame Oy:n konkurssipesälle 782 259,40 markkaa, I Oy:n konkurssipesälle vaatimusten koko määrän eli 948 270 markkaa, Askel Oy:n konkurssipesälle 111 863,04 markkaa, Plan-Kaluste Oy:n konkurssipesälle vaatimusten koko määrän eli 226 332 markkaa, Planwood Oy:n konkurssipesälle vaatimusten koko määrän eli 190 900 markkaa, Savon Vesi ja Lämpö Oy:n konkurssipesälle vaatimusten koko määrän eli 60 000 markkaa, Ekate Oy:n konkurssipesälle vaatimusten koko määrän eli 15 236,50 markkaa, Jasec Oy:n konkurssipesälle vaatimusten koko määrän eli 24 347 markkaa ja Kujanen Oy:n konkurssipesälle vaatimusten koko määrän eli 8 017,77 markkaa.

Käräjäoikeus on katsonut kavallusten Messilän Lomakeskus Oy:n konkurssipesässä tapahtuneen asianajo-osakeyhtiön syntymisen jälkeen. Korkein oikeus toteaa, ettei Messilän Lomakeskus Oy:n konkurssipesä ole hakenut tuomioon tältä osin muutosta.

3.2. Vastuu tuottamusperusteella

Konkurssipesät ovat katsoneet B:n myötäpuolineen olevan vastuussa kanteissa kerrotuista vahingoista myös sillä perusteella, että he olivat henkilöyhtiön vastuunalaisina yhtiömiehinä ja osakeyhtiön hallituksen jäseninä laiminlyöneet järjestää asianajoyhtiönsä toiminnan sekä sen kirjanpidon ja varainhoidon valvonnan asianmukaisesti sillä tavoin kuin hyvää asianajajatapaa koskevat ohjeet ja osakeyhtiölain 8 luvun 6 §:n 2 momentti edellyttävät. Tämä ilmeni muun muassa siinä, että myös asianajotoimiston toimistosihteereillä oli ollut oikeus käyttää yhtiön lukuun hoidettujen konkurssipesien tilejä, ja että B ja hänen myötäpuolensa eivät olleet kiinnittäneet huomiota siihen, että asianajotoimistolle ei juurikaan ollut tuloutettu ennakkopalkkioita A:n hoitamista pesistä. Konkurssipesät ovat lisäksi viitanneet siihen, että B ja hänen myötäpuolensa olivat jo hyvin varhaisessa vaiheessa tulleet tietoisiksi A:n asianajotehtävien hoidossa olleista epäselvyyksistä ja että heillä tämän vuoksi oli ollut korostunut toimimisvelvollisuus asianajotoimiston hallinnon ja asiakasvarojen hoidon järjestämiseksi.

Konkurssipesät ovat vaatineet B:n ja hänen myötäpuoltensa velvoittamista korvaamaan tuottamuksensa perusteella sekä asianajoyhtiön henkilöyhtiöaikana että osakeyhtiöaikana konkurssipesille aiheutetut vahingot. Konkurssipesät ovat lausuneet, että niillä on asianajoyhtiön henkilöyhtiöajaltakin edellä kohdassa 3.1. todetun vastuuperusteen lisäksi oikeudellinen tarve saada vahvistetuksi A:n yhtiökumppaneiden tuottamus, jotta ne voivat saada vahingonkorvausta yhtiön vastuuvakuutuksen perusteella.

Korkein oikeus toteaa, että hyvää asianajajatapaa koskevien ohjeiden mukaan asianajajan tulee järjestää asianajotoimistonsa asianmukaisesti ja huolehtia muun muassa siitä, että toimiston kirjanpito ja asiakasvarojen hoito vastaavat sitä, mitä niistä on laissa tai muutoin noudatettavaksi määrätty. Asianajajista annetun lain 5 §:n 3 momentin mukaan asianajajan on pidettävä päämiehilleen kuuluvat raha- ja muut varat erillään omista varoistaan. Asiakasvarojen hoitoa koskevan ohjesäännön mukaan asiakasvarat on pantava erilliselle asiakasvarojen tilille tai erilliselle asiakkaan nimeä kantavalle tilille, milloin laki niin määrää tai se muutoin varojen määrän, toimeksiannon laadun tai muun syyn takia on katsottava aiheelliseksi. Asiakasvarojen hoitoa koskevan ohjesäännön soveltamisohjeen kohdan 3 mukaan viimeksi mainitulla tavalla on meneteltävä aina kysymyksen ollessa konkurssipesän rahavarojen hoidosta.

Harjoitettaessa asianajotoimintaa henkilöyhtiömuodossa asianajotoimiston asianmukaisesta järjestämisestä vastaavat vastuunalaiset yhtiömiehet. Osakeyhtiön toiminnan asianmukaisesta järjestämisestä vastaa osakeyhtiölain 8 luvun 6 §:n 1 momentin mukaan yhtiön hallitus. Pykälän 2 momentin mukaan hallituksen on huolehdittava myös siitä, että kirjanpidon ja varainhoidon valvonta on asianmukaisesti järjestetty. Kirjanpidon ja varainhoidon valvonnan järjestämisen asianmukaisuutta arvioitaessa huomioon on otettava ne vaatimukset, jotka tässä suhteessa seuraavat asianajajia koskevista säännöksistä ja määräyksistä. Osakeyhtiölain 15 luvun 1 §:n mukaan osakeyhtiön hallituksen jäsen on velvollinen korvaamaan vahingon, jonka hän on toimessaan yhtiöjärjestystä tai osakeyhtiölakia rikkomalla aiheuttanut kolmannelle.Toisin kuin alemmat oikeudet Korkein oikeus katsoo, että laiminlyönti yhtiön kirjanpidon ja varainhoidon valvonnan asianmukaisessa järjestämisessä voi olla sellaista osakeyhtiölain vastaista menettelyä, josta osakeyhtiön hallituksen jäsen on osakeyhtiölain 15 luvun 1 §:n nojalla korvausvastuussa kolmannelle.

Kanteissa on kysymys A:n konkurssipesien pesänhoitajana aiheuttamien vahinkojen korvaamisesta. Konkurssipesä on erillinen varallisuusmassa, jonka hallinnoinnista pesänhoitajat vastaavat itsenäisesti konkurssituomioistuimen ja velkojien valvonnassa. Myös konkurssipesien pankkitilien ja muiden varojen hallinnointi sekä muut pesänhoitoon liittyvät tehtävät kuuluvat siten asianomaisille pesänhoitajille, jotka ovat näitä tehtäviä hoitaessaan velvollisia menettelemään huolellisesti siten kuin muun muassa hyvää asianajajatapaa koskevat ohjeet edellyttävät.

Pesänhoitajan itsenäisestä asemasta seuraa, ettei pesänhoitajan asianajoyhtiön vastuunalaisella yhtiömiehellä tai hallituksen jäsenellä ole lähtökohtaisesti velvollisuutta puuttua toisen osakkaan pesänhoitoon tai ryhtyä selvittämään sen asianmukaisuutta, ellei siihen ole erityistä aihetta. Kun konkurssipesää kuitenkin hoidetaan asianajoyhtiön lukuun osana yhtiön liiketoimintaa, muut yhtiömiehet tai hallituksen jäsenet eivät voi pysytellä passiivisina, jos he tietävät tai heidän on syytä epäillä pesänhoitajan syyllistyvän konkurssipesän varoihin kohdistuviin väärinkäytöksiin. Asianajoyhtiön hallituksen jäsenten laiminlyönti puuttua yhtiössä hoidettavana olevan konkurssipesän varainhoidossa esiin tulleisiin tai epäiltyihin väärinkäytöksiin voi merkitä osakeyhtiölain 8 luvun 6 §:n 2 momentin vastaista menettelyä.

Jotta B:n ja hänen myötäpuoltensa voitaisiin katsoa olevan asianajoyhtiön toiminnan sekä kirjanpidon ja varainhoidon valvonnan laiminlyönnin perusteella korvausvastuussa konkurssipesille, on A:n kavalluksillaan aiheuttamien vahinkojen oltava syy-yhteydessä heidän laiminlyönteihinsä. Tämä puolestaan edellyttää sitä, että laiminlyönnit ovat mahdollistaneet A:n kavallukset konkurssipesistä tai niiden jatkumisen.

Alempien oikeuksien tavoin Korkein oikeus katsoo selvitetyksi, että konkurssipesien varoja oli säilytetty niiden nimissä olleilla erillisillä tileillä siten kuin niitä koskevat ohjeet edellyttivät. B:n ja hänen myötäpuoltensa velvollisuus järjestää yhtiönsä toiminta, varainhoito ja sen valvonta asianmukaisesti ei ole merkinnyt sitä, että heidän olisi tullut yksityiskohtaisesti valvoa A:n pesänhoitotoimenpiteiden asianmukaisuutta tai tämän hoitamien konkurssipesien yksittäisiä tilitapahtumia, ellei siihen ole ilmennyt erityistä aihetta.

A on kavalluksia tehdessään käyttänyt hyväksi myös asianajoyhtiönsä asiakasvarojen tilejä ja yhtiön omaakin pankkitiliä kierrättämällä kavaltamiaan varoja osaksi niiden kautta. Hän on joulukuussa 1992 avannut Suomen Yhdyspankin Helsingin Kauppapankissa yhtiön nimissä tilin, jota hyväksi käyttäen hän on suorittanut suuren osan kavalluksista. Näyttämättä kuitenkin on jäänyt, että B ja hänen myötäpuolensa olivat olleet tai heidän olisi pitänyt olla tietoisia tästä tilistä. A:n on lisäksi selvitetty toteuttaneen kavalluksensa niin, ettei niitä voinut vaikeuksitta havaita asianajoyhtiön kirjanpidosta. Asiassa ei ole voitu osoittaa, että kavallukset konkurssipesistä olisivat olleet B:n ja hänen myötäpuoltensa havaittavissa sellaisessa yhtiön tilien seurannassa, jota heiltä on voitu kohtuudella edellyttää. He eivät siten ole näiltä osin syyllistyneet sellaisiin laiminlyönteihin, jotka olisivat syy-yhteydessä A:n tahallisilla rikoksilla konkurssipesille aiheuttamiin vahinkoihin.

Asianajotoimiston varainhoidon järjestämisen tai sen valvonnan epäasianmukaisuutta ei vielä sellaisenaan osoita myöskään se, että jotkut toimiston toimistosihteereistäkin olivat olleet valtuutettuja käyttämään konkurssipesien tilejä. Tällä ei ole näytetty olleen merkitystä sille, että A on voinut toteuttaa kavalluksensa.

B:n ja hänen myötäpuoltensa tuottamuksen kannalta ratkaisevaksi muodostuu siten se, onko heillä ollut korostunut toimimisvelvollisuus sen vuoksi, että he tai ainakin eräät heistä olisivat tulleet tietoisiksi A:n konkurssipesien omaisuuteen kohdistuneista väärinkäytöksistä tai että heillä olisi ollut erityistä aihetta epäillä sellaista tapahtuneen.

Alemmat oikeudet ovat pitäneet asiassa esitetyn henkilötodistelun valossa uskottavana, että B ja hänen myötäpuolensa olivat saaneet todellisen kuvan A:n taloudellisesta asemasta vasta kavallusten ilmitulon jälkeen. Myöskään A:n tilittämien palkkioennakoiden kokonaismäärän ei ollut voitu havaita olleen epäsuhteessa A:n pesänhoitotoiminnan laatuun tai laajuuteen nähden. Alemmat oikeudet ovat katsoneet jääneen näyttämättä, että B:llä ja hänen myötäpuolillaan olisi ollut tai pitänyt olla tieto A:n pesänhoitotoimien epäasianmukaisuudesta.

Konkurssipesien muutoksenhakemuksessa on väitetty, että B:n ja hänen myötäpuoltensa tuottamusta koskeva näyttö on kirjattu käräjäoikeuden tuomioon puutteellisesti ja arvioitu virheellisesti. Konkurssipesät ovat hovioikeudelle tekemässään muutoksenhakemuksessa, johon ne ovat Korkeimmassa oikeudessa viitanneet, selostaneet yksityiskohtaisesti käräjäoikeudessa kuultujen todistajien kertomuksia siltä osin kuin ne konkurssipesien näkemyksen mukaan tukevat kannetta.

Korkein oikeus toteaa, että konkurssipesien selostamista todistajankertomuksista lähinnä vain A:n vaimon X:n joulukuussa 1997 käräjäoikeudessa toistama esitutkintakertomus keskusteluistaan kesällä 1994 E:n ja D:n kanssa viittaa suoranaisesti siihen, että D ja E olisivat myöntämäänsä aikaisemmin tulleet tietoisiksi A:n rikoksista. D ja E ovat kiistäneet, että he olisivat käyneet X:n kuvaamia keskusteluja, ja kertoneet keskustelujen liittyneen muihin asioihin kuin A:n kavalluksiin. A puolestaan on käräjäoikeudessa kertonut, ettei hänen tiedossaan ollut mitään sellaista, jonka vuoksi olisi ollut syytä uskoa muiden osakkaiden tienneen hänen rikoksistaan. X:n kertomusta vakuuttavampaa näyttöä B:n ja tämän myötäpuolten tietoisuudesta ei asiassa ole esitetty, eikä X:n kertomukselle myöskään ole saatavissa riittävästi tukea konkurssipesien valituksessa selostetusta tai muusta näytöstä asiassa. Pelkästään X:n kertomusta ei voida pitää riittävänä näyttönä huomioon ottaen, että se on perustunut jälkikäteisiin muistikuviin D:n ja E:n kanssa käydystä kahdesta lyhyestä keskustelusta, joiden tarkempi sisältö, asiayhteys ja ajankohta on jäänyt epäselväksi. Siihen, että D ja E ovat tulleet tietoisiksi A:n väärinkäytöksistä vasta myöntämänään ajankohtana helmikuussa 1995, viittaa myös se, että he olivat välittömästi tämän ajankohdan jälkeen antaneet A:lle lyhyen määräajan hoitaa konkurssipesiin liittyneet epäselvyydet kuntoon.

Näin ollen alempien oikeuksien näytön arvioinnin oikeellisuutta ei ole konkurssipesien siihen kohdistamasta arvostelusta huolimatta perusteltua aihetta epäillä siltäkään osin kuin kysymys on B:n ja hänen myötäpuoltensa tietoisuudesta A:n menettelystä. Siten Korkein oikeus alempien oikeuksien tavoin katsoo jääneen näyttämättä, että B, C, D ja E olisivat olleet tai heidän olisi pitänyt olla tietoisia A:n väärinkäytöksistä pesänhoitotoimissa ennen myöntämiään ajankohtia.

B ja C ovat tulleet tietämään A:n väärinkäytöksistä maaliskuussa 1995. D ja E puolestaan ovat tunnustaneet, että he olivat tulleet tietoisiksi A:n pesänhoitoon liittyvistä taloudellisista epäselvyyksistä helmikuussa 1995, kun oli käynyt ilmi, että A oli nostanut liikaa palkkioennakoita Messilän Lomakeskus Oy:n konkurssipesästä. Tämän johdosta D ja E olivat heti laadituttaneet toimistossaan luettelon A:n selvittämättömistä nostoista konkurssipesistä. A oli 16.2.1995 pidetyssä neuvottelussa myöntänyt D:lle ja E:lle nostaneensa konkurssipesien varoja omaan käyttöönsä. D:llä ja E:llä oli kuitenkin vielä tuolloin ollut sellainen käsitys, että A:n nostot eivät olisi ylittäneet hänelle tulevien pesänhoitopalkkioiden määriä ja että vahinko siten kohdistuisi vain asianajotoimistoon. D:n ja E:n mukaan kavallusten määrä ja niiden kohdistuminen myös konkurssipesiin oli paljastunut vasta maaliskuun puolessa välissä 1995, johon asti he olivat antaneet A:lle aikaa hoitaa asia kuntoon.

A:n viimeinen kavallusteko eli 221 217,10 markan kavallus Askel Oy:n konkurssipesästä on tapahtunut 23.2.1995 eli sen jälkeen, kun D ja E ovat tulleet tietoisiksi siitä, että A oli nostanut useista hoidettavinaan olleista konkurssipesistä varoja omaan käyttöönsä. Kyse on siten ollut vakavista epäselvyyksistä toimiston asiakkaina olleiden konkurssipesien varainhoidossa. Osa konkurssipesistä on ollut huomattavan laajoja. Näissä olosuhteissa heillä on ollut perusteltua aihetta epäillä sitä, että A:n väärinkäytökset pesänhoitajana olivat voineet kohdistua paitsi omaan asianajotoimistoon myös konkurssipesien varoihin.

Huolellinen menettely yhtiössä hoidettavana olleiden konkurssipesien varojen hoidon valvonnassa olisi tällaisessa tilanteessa edellyttänyt D:ltä ja E:ltä yhtiön hallituksen jäseninä pikaisia toimia sen selvittämiseksi, oliko yhtiön asiakkaille aiheutunut vahinkoa. Joka tapauksessa heidän olisi tullut mahdollisuuksiensa mukaan varmistautua siitä, että enemmät väärinkäytökset estyisivät. Sen sijaan he ovat vain luottaneet A:n oma-aloitteisesti selvittävän asian. Ilmeistä on, että jos he olisivat ryhtyneet asianmukaisiin toimenpiteisiin, esimerkiksi ottaneet yhteyttä kanssapesänhoitajiin, A:n kavallus 23.2.1995 Askel Oy:n konkurssipesästä olisi estynyt. Laiminlyönnillään D ja E ovat mahdollistaneet A:n sanotun kavalluksen Askel Oy:n konkurssipesästä.

D ja E eivät siten ole sanotuilta osin asianajoyhtiön hallituksen jäseninä ryhtyneet asianmukaisiin toimenpiteisiin yhtiössä hoidettavana olleisiin konkurssipesiin kohdistuneiden A:n väärinkäytösten estämiseksi. Kuten edellä on selostettu, osakeyhtiölain 8 luvun 6 §:n 2 momentista seuraa, että heillä olisi ollut tähän velvollisuus siihen nähden, että heillä on ollut perusteltua aihetta epäillä väärinkäytöksiä. D ja E ovat näin ollen osakeyhtiölain 15 luvun 1 §:n nojalla vastuussa A:n 23.2.1995 tekemällään kavalluksella Askel Oy:n konkurssipesälle aiheuttamasta 221 217,10 markan vahingosta.

Muilta osin konkurssipesät eivät ole näyttäneet B:n, C:n, D:n tai E:n tuottamuksellaan aiheuttaneen kanteissa tarkoitettuja vahinkoja.

4. Kanssapesänhoitajien vastuu

4.1. Yleistä

A:n pesänhoitokumppanina on Muurame Oy:n konkurssipesässä toiminut F, I Oy:n konkurssipesässä G ja Askel Oy:n konkurssipesässä H. Asianajotoimisto B, C, D & E Oy:n sekä B:n, C:n, D:n ja E:n ohella Muurame Oy:n konkurssipesä on kohdistanut vahingonkorvauskanteensa myös F:ään ja Asianajotoimisto F ja Suokas Oy:öön, I Oy:n konkurssipesä G:hen ja Asianajotoimisto G Ky:öön sekä Askel Oy:n konkurssipesä H:hon ja Asianajotoimisto H & Vanhanen Oy:öön vaatien kunkin mainitun kanssapesänhoitajan ja tämän asianajoyhtiön velvoittamista korvaamaan keskenään yhteisvastuullisesti sekä yhteisvastuullisesti edellä kohdissa 2 ja 3 tarkoitettujen vastaajien kanssa A:n kullekin mainitulle konkurssipesälle aiheuttamat vahingot.

Vaatimukset on F:n, G:n ja H:n osalta perustettu siihen, että he olivat laiminlyöneet konkurssisäännön 70 §:ssä säädetyn huolellisuusvelvollisuutensa pesänhoitajina.

Konkurssisäännön 70 §:n 1 momentin mukaan uskottujen miesten ja toimitsijamiesten on hoidettava konkurssipesän omaisuutta huolellisen miehen tavoin korvausvastuun uhalla. Jos uskottuja miehiä tai toimitsijamiehiä on useampia ja he tahtovat keskenään jakaa hallintotoimen, on siitä oikeuden määrättävä. Jos pesänhoitajien hallintoa ei ole tällä tavoin jaettu, vastaavat he pykälän 2 momentin mukaan kukin yhtäläisesti pesän koko hallinnosta, kuitenkin niin, että pesänhoitaja ei ole vastuussa sellaisesta pesänhoitokumppaninsa tuottamasta vahingosta, jota hän ei ole voinut estää.

Säännöksistä ilmenee, että pesänhoitajan on kaikissa pesänhoitotoimissaan meneteltävä sellaisella huolellisuudella kuin vastaavassa asemassa olevalta huolelliselta henkilöltä voidaan objektiivisesti arvioiden vastaavassa tilanteessa edellyttää. Jos konkurssipesän hallintoa ei ole pesänhoitajien kesken tuomioistuimen määräyksellä jaettu, kullakin pesänhoitajalla on vahingonkorvausvastuu koko pesän ja siten myös pesänhoitokumppanien pesänhoitotoimien osalta. Tästä korvausvastuusta pesänhoitaja välttyy vain, jos hän näyttää, ettei hän olisi voinut vahinkoa estää edellä mainittua huolellisuutta noudattamalla. Pesänhoitajan tulee siten huolehtia siitä, että hän on riittävästi selvillä pesän asioista, mikä viime kädessä edellyttää myös kanssapesänhoitajan toimien oma-aloitteista valvontaa. Konkurssisäännön 70 §:n 2 momentista seuraavan valvontavelvollisuuden tarkoituksena on estää vahingot mahdollisuuksien mukaan ennakolta, ja jo pelkkä tietoisuus valvontatoimien asianmukaisuudesta on omiaan vaikuttamaan siihen, että epäasianmukaisesta menettelystä pesänhoidossa pidättäydytään.

Varsinkin laajojen konkurssipesien hoidon kannalta on tarkoituksenmukaista, että pesänhoitotehtävät jaetaan pesänhoitajien kesken. Tehtävien jaolla ei kuitenkaan ole ilman tuomioistuimen vahvistusta vaikutusta pesänhoitajien vastuuseen pesän hallinnosta, vaan heidän on korvausvastuun uhalla varmistauduttava siitä, että myös toiselle pesänhoitajalle työnjaon mukaan kuuluvat tehtävät tulevat asianmukaisesti suoritetuiksi.

Niin kuin asiassa on väitetty,yleinen menettelytapa pesänhoidossa saattaa olla se, että konkurssipesän rahaliikenteestä ja kirjanpidosta käytännössä huolehtii yksi pesänhoitajista. Tällaisesta pesän rahavarojen hoitoa koskevasta tosiasiallisesta järjestelystä ei kuitenkaan voi edellä lausuttu huomioon ottaen seurata, että varainhoitoon osallistumaton pesänhoitaja vapautuisi velvollisuudestaan valvoa toisen pesänhoitajan toimien asianmukaisuutta. Silloin, kun konkurssipesä on laaja, tositekohtainen pesän kirjanpidon läpikäynti ei välttämättä ole mahdollinen eikä edes tarpeen, jollei siihen ole esimerkiksi pesän tiliotteista tai kirjanpitoa koskevista tietokonetulosteista ilmenevien poikkeuksellisten tapahtumien vuoksi aihetta. Huolellinen menettely edellyttää kuitenkin sitä, että varainhoitoon osallistumaton pesänhoitaja säännöllisesti ja riittävän seikkaperäisesti tiliotteista, kirjanpitotulosteista tai vastaavista selvityksistä varmistautuu pesän koko hallinnon asianmukaisuudesta ja erityisesti pesän rahavarojen hoidosta.

Konkurssisäännön 70 §:stä seuraavaa vastuuta arvioitaessa ei merkitystä ole sillä, pitävätkö pesänhoitajat käytännössä tarpeellisena valvoa toistensa toimia. Toiminta pelkän luottamuksen varassa merkitsee riskin ottamista siitä, että pesänhoitajalle voi kanssapesänhoitajan toimien vuoksi syntyä vahingonkorvausvastuu, jos luottamus osoittautuu perusteettomaksi. Merkitystä ei vastuun kannalta ole silläkään, ettei tuomioistuimen vahvistusta pesänhoitajien tehtävien jaolle ole käytännössä tapana hakea.

4.2. F:n vastuu A:n Muurame Oy:n konkurssipesästä kavaltamista varoista

F oli määrätty yhdessä A:n kanssa Muurame Oy:n konkurssipesän uskotuksi mieheksi 16.1.1992 ja sittemmin toimitsijamieheksi. Pesänhoitotehtäviä ei ollut A:n ja F:n kesken jaettu konkurssisäännön 70 §:ssä säädetyin tavoin.

Konkurssipesä oli jatkanut liiketoimintaansa vuoden 1992 loppupuolelle ja vuoden 1992 aikana konkurssipesästä oli maksettu jako-osuusennakoita etuoikeutetuille velkojille yhteensä yli kuusi miljoonaa markkaa. Velkojainkokouksessa 28.1.1992 pesänhoitajille oli annettu oikeus nostaa palkkioennakoita 80 prosenttiin asti realisoinneista. Konkurssipesän kirjanpitoa oli pidetty eräässä tilitoimistossa 28.2.1994 saakka,ja sen jälkeistä kirjanpitoa oli järjestetty mappiin ja osin tiliöity.

Konkurssipesän toiminnan yleisessä järjestämisessä, kirjanpidossa, jako-osuusennakoiden tilittämisessä velkojille tai pesänhoidossa muutoinkaan ei ole voitu osoittaa olleen A:n kavalluksia lukuunottamatta sellaisia puutteita, joilla olisi vaikutusta F:n vastuuseen pesänhoitajana.

A:n Muurame Oy:n konkurssipesästä tekemät yhteensä 1 692 299,40 markan määräiset kavallukset, joista F:ltä on vaadittu korvausta, ovat tapahtuneet 14.10.1992 - 23.5.1994 kymmenenä eri nostona konkurssipesän pankkitililtä. Ensimmäinen kavallus 14.10.1992, määrältään 320 000 markkaa, on kirjattu pesän kirjanpitoon Kansallis-Osake-Pankille maksetuksi jako-osuusennakoksi. A:ta koskevassa rikostuomiossa on tämän kavalluksen katsottu 266 859,40 markan osalta kohdistuneen Muurame Oy:n konkurssipesään ja muulta osalta A:n asianajotoimistoon. Tämän jälkeisistä A:n yhteensä 1 425 440 markan määräisistä nostoista konkurssipesän tililtä ei pesän kirjanpitoon ole liitetty laskua, ja ne on kirjattu tiliotteen perusteella palkkioennakoiksi.

Kavallukset ovat paljastuneet alkuvuodesta 1995 sen jälkeen, kun A:n asianajotoimistossa oli kohdassa 3.2. kerrotuin tavoin helmikuussa 1995 alettu selvittää A:n pesänhoitoon liittyneitä epäselvyyksiä.

Kavallus 14.10.1992 on käräjäoikeuden tuomiossa selostetuin tavoin suoritettu siten, ettei se olisi pesän tilejä, kirjanpitoa tai edes tositteitakaan tarkastamalla tullut ilmi, eivätkä konkurssipesässä tarkastuksen tehneet tilintarkastajatkaan olleet sitä ensin havainneet, vaikka he olivat tehneet tarkastuksensa tietoisina A:n kavalluksista. Koska kavallusta ei olisi voitu havaita pesän tilien, kirjanpidon ja tositteiden yksityiskohtaisella tarkastamisellakaan, kavalluksella aiheutettu vahinko ei ole syy-yhteydessä F:n menettelyyn pesänhoitajana. Muurame Oy:n konkurssipesän vaatimus on siten tältä osin perusteeton.

F on myöntänyt, että A:n 9.11.1993 ja sen jälkeen tekemät nostot konkurssipesän tililtä, määriltään yhteensä 1 425 440 markkaa, ovat olleet selviä anastuksia, jotka olisi voitu varainkäytön tarkastuksella todeta. F on kuitenkin kertonut, että pesän liiketoiminnan lopettamisen jälkeen pesänhoitotehtävät oli tosiasiassa jaettu niin, että muun muassa pesän pankkitilien ja rahaliikenteen hoito oli jäänyt yksin A:lle, eikä F:llä ollut tilien käyttöoikeutta. F on vedonnut siihen, että hän oli 6.8.1993 tarkastanut A:n toimistossa pesän tilan, toimenpiteet sekä hallinnon. Myös kirjanpidon tarkastus oli suoritettu kirjanpitoajojen pohjalta. Tuolloin oli A:n kanssa sovittu myös siitä, että pesänhoitopalkkioiden ennakoiden nostoon ei enää olisi varaa. F on katsonut, että tarkastuksen jälkeen ei ollut ilmennyt mitään sellaista seikkaa tai syytä, jonka perusteella hänen olisi pitänyt epäillä A:n luotettavuutta.

Korkein oikeus toteaa, että A:ta oli pidetty kokeneena ja osaavana konkurssipesien hoitajana. F on siten voinut perustellusti lähteä siitä, ettei A:n pesänhoitotoimia ollut aiheellista valvoa tavanomaista tarkemmin, kuten voitaisiin katsoa tarpeelliseksi kokemattoman pesänhoitajan kyseessä ollessa. Tästä ei kuitenkaan ole seurannut, että F olisi vapautunut konkurssisäännön 70 §:n mukaisesta valvontavastuustaan. Kun pesänhoitotehtäviä ei ollut konkurssisäännön 70 §:ssä säädetyin tavoin jaettu, F on ollut velvollinen valvomaan kohdassa 4.1. kerrotulla tavalla pesän hallintoa ja siten myös pesänhoitokumppaninsa toimien asianmukaisuutta, vaikka tämän luotettavuutta tai toimia pesänhoidossa ei sinänsä olisi ollut aihetta epäillä. A:n väärinkäytöksiä konkurssipesissä ei alempien oikeuksien katsomin tavoin voida hänen hyvästä maineestaan huolimatta pitää sillä tavoin ennalta-arvaamattomina, ettei F:n hänen pesänhoitokumppaninaan olisi tullut ottaa niiden mahdollisuutta pesänhoitotoimien järjestelyssä lukuun.

Konkurssipesän pankkitilien ja rahaliikenteen hoidon jäätyä yksin A:lle F ei 6.8.1993 suorittamaansa tarkastusta lukuunottamatta ole valvonut pesän varojen säilymistä pesässä. Hänellä ei ole ollut käyttöoikeuksia pesän tileihin, eikä hän ole edellyttänyt tiliotteiden toimittamista tarkastettavakseen tai muutakaan luotettavaa raportointia pesän varainhoidosta ja tileistä. Tarve valvoa pesän varojen säilymistä pesässä ei ollut lakannut F:n pesässä suorittaman tarkastuksen jälkeenkään, vaikka etuoikeutetuille velkojille oli jo maksettu huomattavia jako-osuusennakoita. Tarkastushetkellä pesän realisaatio on ollut kesken, ja pesään on sen jälkeen kertynyt huomattava määrä rahaa.

A on 9.11.1993 lukien hieman yli kuuden kuukauden aikana kavaltanut yli 1,4 miljoonaa markkaa pesästä. Kysymys on ollut toistuvista, selvistä ja määriltään huomattavista väärinkäytöksistä. Koska A ei ollut ollut pesänhoitajien sopimuksen mukaan enää oikeutettu mihinkään omiin nostoihin pesästä, väärinkäytökset olisivat paljastuneet pesän tiliotteiden pintapuolisellakin tarkastamisella. A:n menettelyn on mahdollistanut se, ettei F ollut asianmukaisesti valvonut pesän rahavarojen hoitoa. Jo 9.11.1993 tehty nosto olisi voinut estyä, jos F olisi näin menetellyt.

Edellä mainituilla perusteilla Korkein oikeus katsoo, ettei F ole näyttänyt, että hän olisi konkurssisäännön 70 §:ssä tarkoitetulla huolellisuudella hoitanut konkurssipesän omaisuutta ja ettei pesälle A:n kavalluksista 9.11.1993 ja 23.5.1994 välisenä aikana aiheutunut 1 425 440 markan vahinko olisi ollut asianmukaisella huolellisuudella estettävissä. Siten F on konkurssisäännön 70 §:n nojalla näiltä osin vastuussa Muurame Oy:n konkurssipesälle aiheutuneen vahingon korvaamisesta.

4.3. G:n vastuu A:n I Oy:n konkurssipesästä kavaltamista varoista

G oli määrätty yhdessä A:n kanssa I Oy:n konkurssipesän uskotuksi mieheksi 16.5.1991 ja sittemmin toimitsijamieheksi. Pesänhoitotehtäviä ei ollut jaettu ja G:n kesken konkurssisäännön 70 §:ssä säädetyin tavoin.

Konkurssipesä oli jatkanut liiketoimintaa noin vuoden ajan ja pesän realisaatio oli suoritettu pääosin loppuun vuoden 1992 loppuun mennessä. Konkurssipesästä oli 20.1.1992 - 12.2.1993 suoritettu jako-osuusennakoita yhteensä yli 9 miljoonaa markkaa. Velkojainkokouksessa 6.6.1991 pesänhoitajille oli annettu oikeus nostaa palkkioennakoita 80 prosenttiin asti realisoinneista.

Konkurssipesän toiminnan yleisessä järjestämisessä, kirjanpidossa, jako-osuusennakoiden tilittämisessä velkojille tai pesänhoidossa muutoinkaan ei ole voitu osoittaa olleen A:n kavalluksia lukuunottamatta sellaisia puutteita, joilla olisi vaikutusta G:n vastuuseen pesänhoitajana.

Kanteessa kysymyksessä olevat yhteensä 948 270 markan suuruiset kavallukset I Oy:n konkurssipesästä ovat konkurssipesässä tehdyn kirjanpidon tarkastuksen mukaan tapahtuneet 5.11.1991 - 30.4.1993 seuraavasti:

1. 5.11.1991 tilisiirto 30 400 markkaa tositteen mukaan J -nimiselle henkilölle. Suoritus on kirjattu konkurssipesän tilille "tilintarkastus".

2. 30.4.1992 tilisiirto 11 870 markkaa tositteen mukaan K -nimiselle henkilölle. Suoritus on kirjattu A:n tositteelle tekemän merkinnän mukaisesti tilille "kiinteistön korjaus".

3. 15.10.1992 nosto tililtä 80 000 markkaa ilman laskua. Nosto on kirjattu tilille "palkkioennakot".

4. 18.11.1992 nosto tililtä 75 000 markkaa. Nostotositteeseen tehdyn merkinnän mukaan "Lainattu Askel Oy:n konk.pesälle", kirjattu tilille "muut kulut".

5. 22.12.1992 nosto tililtä 500 000 markkaa. Kirjanpitoon on liitetty jäljennökset kolmesta yhteensä 500 000 markan määräisestä pankkivekselin ostotositteesta, joihin on käsin tehty merkinnät "KOP" (492 925,00 mk), "Lel" (7 065,00mk) ja "Lääninvero" (10,00 mk).

6. 17.2.1993 nosto tililtä 60 000 markkaa. Nostotositteeseen on käsin tehty merkintä "laina Plan-Kaluste Oy:lle". Kirjanpitoon on liitetty A:n Plan-Kaluste Oy:n väliaikaisena pesänhoitajana allekirjoittama velkakirja lainasta.

7. 19.2.1993 nosto tililtä 70 000 markkaa ilman laskua. Nosto on kirjattu tilille "palkkioennakot" G:n palkkioennakoksi. Nostotositteeseen on A:n allekirjoituksen lisäksi merkitty epäselvästi nimi, joka voisi tarkoittaa G:tä.

8. 26.2.1993 nosto tililtä 88 000 markkaa. Nostotositteeseen on käsin tehty merkintä "Planille lainatut palkkarahat". Kirjanpitoon on liitetty A:n Plan-Kaluste Oy:n väliaikaisena pesänhoitajana allekirjoittama velkakirja lainasta. Korvausvaatimus on tämän noston osalta 77 000 markkaa.

9. 30.4.1993 nosto tililtä 44 000 markkaa ilman laskua. Nosto on kirjattu tilille "palkkioennakot".

Kavallukset ovat paljastuneet alkuvuodesta 1995 A:n asianajotoimistossa tehtyjen, pesänhoitoon liittyneitä epäselvyyksiä koskeneiden selvitysten yhteydessä.

G:n mukaan pesänhoitotehtävät oli tosiasiassa jaettu muun muassa niin, että A oli huolehtinut pesän kirjanpidosta ja rahavarojen käytöstä. Pesän rahaliikenne oli hoidettu A:n toimiston kautta, eikä G ollut konkurssipesää koskevan tarkastuskertomuksen mukaan käyttänyt pesän pankkitilejä.

G on kertonut, että hän ei ollut yksityiskohtaisesti ja väärinkäytösten torjumisen tarkoituksessa tarkastanut konkurssipesän kirjanpitoa ennen kuin A:n" kavallukset olivat tulleet ilmi. G ei ole väittänyt muutoinkaan erityisesti valvoneensa A:n toimia pesän rahavarojen hoidossa, vaan on ilmoittanut lähteneensä siitä, että luonnollisella tavalla normaalin toiminnan yhteydessä tapahtunut valvonta on ollut riittävää, kun muuhun valvontaan ei ole ollut A:n henkilö huomioon ottaen erityistä tarvetta eikä se ole ollut yleinen käytäntökään pesänhoidossa.

Näiltä osin Korkein oikeus viittaa siihen, mitä edellä kohdassa 4.1. on todettu pesänhoitokumppanien konkurssisäännön 70 §:n mukaisesta yhteisvastuusta pesänhoitajien hallinnon ollessa jakamaton ja pesänhoitotehtävien tosiasiallisen jaon merkityksestä tuon vastuun kannalta sekä siitä, mitä huolellinen pesänhoito tällaisessa tilanteessa edellyttää pesän varainhoidon ja erityisesti tilien valvonnalta. Edelleen Korkein oikeus viittaa siihen, mitä kohdassa 4.2. on todettu A:n taidon, kokemuksen ja maineen merkityksestä pesänhoitokumppanien yhteisvastuun kannalta sekä siitä, onko A:n väärinkäytöksiä voitu pitää kanssapesänhoitajan vastuun kannalta merkityksellisellä tavalla ennalta-arvaamattomina.

I Oy:n konkurssipesän varainhoito ja maksuliikenne ovat tosiasiassa jääneet yksin A:n hoitoon. Tässä tilanteessa huolellinen menettely, toisin kuin G on väittänyt, olisi edellyttänyt, että hän olisi varmistautunut A:n toimien asianmukaisuudesta ja ainakin siitä, että pesän varat säilyvät asianmukaisesti pesän hallussa. G ei ole ennen kavallusten paljastumista pyrkinyt ottamaan selkoa A:n toimista pesän rahavarojen hoidossa. Se, että A on voinut käteisnostoilla anastaa pesän tileiltä verraten lyhyen ajan kuluessa noin 900 000 markkaa G:n kiinnittämättä siihen lainkaan huomiota, osoittaa osaltaan, ettei G ole asianmukaisesti valvonut pesän rahavarojen hoitoa.

G on vedonnut lisäksi siihen, että jälkikäteenkin arvioiden konkurssipesän kirjanpidosta ilmenevät kavalluserät ovat näyttäneet asianmukaisilta konkurssihallinnon kulueriltä, A:n" pesänhoitopalkkion asianmukaisilta ennakkoeriltä, normaalilta pesänhoitoon kuuluvalta sijoitustoiminnalta ja jako-osuusennakoiden maksamiselta. G on katsonut, että kavallusten taitava peittely kirjanpidossa oli estänyt niiden havaitsemisen huolellisellakin menettelyllä, eikä hän siten ollut voinut kavalluksia estää. Käräjäoikeus ja hovioikeus ovat hyväksyneet tämän G:n käsityksen ja hylänneet kanteen myös tällä perusteella.

G:n korvausvastuu edellyttää lisäksi, että hänen laiminlyöntinsä ja aiheutuneen vahingon välillä on syy-yhteys. Sitenvastuun edellytyksenä on, että A:n väärinkäytökset olisivat olleet havaittavissa ja estettävissä, jos G olisi menetellyt konkurssisäännön 70 §:n mukaan edellytettävällä huolellisuudella.

G:n mukaan I Oy:n konkurssipesän kirjanpito käsitti 13 - 14 mappia ja noin 2000 tositetta.

Tähän nähden Korkein oikeus toteaa G:n tyytyneen jättämään pesän maksuliikenteen ja varainhoidon yksin A:n hoidettaviksi. Pesän laajuus huomioon ottaen ei voida edellyttää, että G olisi tositekohtaisesti seurannut pesän varainhoitoa, jollei siihen ole ollut säännöllisessä pesän tilien seurannassa ilmenneiden tavanomaisesta poikkeavien tilitapahtumien vuoksi tai muusta syystä aihetta. Huolellinen menettely on kuitenkin edellyttänyt pesän tilien säännöllistä tarkkailua sitä silmällä pitäen, onko yksin A:lle jääneen varainhoidon asianmukaisuutta ollut syytä lähemmin selvittää.

Kaksi ensimmäistä kavallusta konkurssipesän tileiltä ovat tapahtuneet tilisiirtoina siten, että suoritukset ovat sekä perusteiltaan että määriltään voineet näyttää sinänsä asianmukaisilta pesän kuluilta, eikä niiden perusteettomuuteen olisi välttämättä kiinnitetty huomiota pesän pankkitilejä tai tositteitakaan tarkastelemalla. Korkein oikeus katsoo alempien oikeuksien tavoin, ettei G olisi voinut estää vahinkoa näiltä osin.

Myöhemmät eli 15.10.1992 ja sen jälkeen tapahtuneet kavallukset on toteutettu nostoina konkurssipesän tililtä noin viiden kuukauden kuluessa seitsemässä määriltään 44 000 - 500 000 markan suuruisessa erässä, joiden yhteismäärä on ollut yli 900 000 markkaa. Mainitun suuruiset käteis- tai pankkivekselinostot pesän tileiltä ovat jo sellaisinaan konkurssipesän tavanomaisen maksuliikenteen kannalta poikkeuksellisia tapahtumia. Näistä myöhemmistä nostoista jo ensimmäinen, 80 000 markan suuruinen käteisnosto 15.10.1992 olisi lähemmässä tarkastelussa ollut omiaan herättämään epäilyjä. Palkkioennakoksi kirjatusta nostosta ei ollut liitetty pesän kirjanpitoon laskua tai muutakaan selvitystä, vaikka A oli kaikkien aikaisempien ennakkopalkkioidensa osalta näin menetellyt. A:n väärinkäytökset pesässä olisivat siten saattaneet tulla ilmi jo tässä vaiheessa. Koska tästä ei kuitenkaan ole riittävää varmuutta, Korkein oikeus katsoo, ettei G ole tästä kavalluksesta aiheutuneesta vahingosta vastuussa.

Seuraavassa, 18.11.1992 tehdyssä 75 000 markan nostossa kyse on tositteeseen tehdyn merkinnän mukaan ollut lainasta Askel Oy:n konkurssipesälle. G on viitannut tältä osin siihen, että varojen lainaaminen saman pesänhoitajan hallinnoitavina olevien konkurssipesien välillä oli verraten tavanomaista. Käräjäoikeuden tuomion mukaan henkilötodistelu oli osoittanut, että menettely ei ollut ollut kyseiseen aikaan noudatetun pesänhoitotavan vastaista.

Konkurssisäännön 59 §:n mukaan rahan lainaaminen konkurssipesästä edellyttää velkojainkokouksen päätöstä. Sillä seikalla, että pesänhoidossa on joissakin tapauksissa saatettu käytännössä menetellä konkurssisäännön vastaisesti, ei ole G:n vastuun arvioinnin kannalta merkitystä. Varojen lainaaminen pesästä on poikkeuksellista, eikä siitä päättäminen kuulu pesänhoitajien toimivaltaan muutoin kuin konkurssisäännön 60 §:ssä tarkoitetuissa tilanteissa, joista nyt ei ole kyse. G:n olisi siten tullut viimeistään tässä vaiheessa ryhtyä tarkemmin selvittämäänA:n toimia pesän varainhoidossa. Jos G olisi näin menetellyt, on lisäksi ilmeistä, että A:n myöhemmät kavallukset I Oy:n konkurssipesästä, joista ensimmäinen on tapahtunut 22.12.1992 ja siis yli kuukauden kuluttua mainitusta 75 000 markan nostosta, olisivat estyneet. Tämän vuoksi G:n vastuun kannalta ei ole merkitystä sillä, miten A oli pyrkinyt kavalluksia pesän kirjanpidossa peittelemään.

Edellä mainituilla perusteilla Korkein oikeus katsoo, ettei G ole näyttänyt, että hän olisi konkurssisäännön 70 §:ssä tarkoitetulla tavalla hoitanut konkurssipesän omaisuutta ja ettei hän olisi asianmukaisella huolellisuudella voinut estää ainakin 18.11.1992 ja sen jälkeen tapahtuneilla kavalluksilla I Oy:n konkurssipesälle aiheutunutta yhteensä 826 000 markan vahinkoa. Siten G on mainitun lainkohdan nojalla vastuussa tuon vahingon korvaamisesta konkurssipesälle.

4.4. H:n vastuu A:n Askel Oy:n konkurssipesästä kavaltamista varoista

H oli määrätty yhdessä kanssa Askel Oy:n konkurssipesän uskotuksi mieheksi 25.7.1991 ja sittemmin toimitsijamieheksi. Pesänhoitotehtäviä ei ollut jaettu A:n ja H:n kesken konkurssisäännön 70 §:ssä säädetyin tavoin.

Konkurssipesä oli jatkanut liiketoimintaa muutaman kuukauden syksyllä 1991. Jako-osuusennakoita oli vuosina 1991 - 1992 maksettu yhteensä noin 6,5 miljoonaa markkaa.

Konkurssipesän toiminnan järjestämisessä, jako-osuusennakoiden tilittämisessä velkojille tai pesänhoidossa muutoinkaan ei ole voitu osoittaa olleenA:n kavalluksia lukuunottamatta sellaisia puutteita, joilla olisi vaikutusta H:n vastuuseen pesänhoitajana. Edelleen Korkein oikeus käräjäoikeuden lausumin tavoin katsoo, että pesänhoitajat olivat huolehtineet myös konkurssipesän kirjanpidon järjestämisestä riittävästi, kun otetaan huomioon, että pesä oli jatkanut liiketoimintaa vain muutaman kuukauden. A:n yhteensä 2 646 877,60 markan kavallukset Askel Oy:n konkurssipesästä ovat tapahtuneet 24.11.1992 - 23.2.1995 neljänä eri nostona konkurssipesän tileiltä. Kavallukset ovat paljastuneet vuoden 1995 alkupuolella sen jälkeen, kun A:n toimia eri konkurssipesissä oli ryhdytty hänen asianajotoimistossaan selvittämään.

H:n mukaan pesänhoitotehtäviä oli käytännössä ollut pakko jakaa pesänhoitajien kesken. H on kertonut, että konkurssipesän rahaliikenteestä, varainhoidosta ja kirjanpidosta oli huolehtinut pesän palvelukseen jäänyt Y pesänhoitajien ohjeiden mukaisesti. Askel Oy:n konkurssipesää koskevan tarkastuskertomuksen mukaan tositeaineiston perusteella pesän maksuliikennettä oli hoitanut pääasiassa Y. H on katsonut, että hänellä ei ollut ollut aihetta mihinkään erityistarkastuksiin pesässä, koska mikään seikka ei ollut sitä vaatinut eikä mikään pesänhoitoa koskeva ohje tai hyvä pesänhoitotapa ollut sitä edellyttänyt. H on lisäksi viitannut siihen, että käytännön työnjako oli yleinen ja hyväksytty tapa konkurssipesien hoidossa ja että pesän hallinnon jakaminen konkurssisäännön 70 §:ään perustuen oli käytännölle täysin vieras menettelytapa. A:n rikollinen menettely ei ollut ollut ennalta-arvattavissa, vaan H:lla oli ollut perusteltu syy luottaa siihen, ettei A menettele moitittavasti.

Korkein oikeus viittaa siihen, mitä edellä kohdassa 4.1. on todettu pesänhoitokumppanien konkurssisäännön 70 §:n mukaisesta yhteisvastuusta silloin, kun pesänhoitajien hallintoa ei ole mainitun lainkohdan mukaisesti jaettu, ja pesänhoitotehtävien tosiasiallisen jaon merkityksestä tuon vastuun kannalta sekä siitä, mitä huolellinen pesänhoito tällaisessa tilanteessa edellyttää pesän varainhoidon ja erityisesti tilien valvonnalta. Edelleen Korkein oikeus viittaa siihen, mitä kohdassa 4.2. on todettu A:n taidon, kokemuksen ja maineen merkityksestä pesänhoitokumppanien yhteisvastuun kannalta sekä siitä, onkoA:n väärinkäytöksiä voitu pitää kanssapesänhoitajan vastuun kannalta merkityksellisellä tavalla ennalta-arvaamattomina.

Kun pesänhoitoa ei ollut pesänhoitajien kesken konkurssisäännön 70 §:n mukaisesti jaettu, huolellinen menettely olisi edellyttänyt, että H olisi varmistautunut myösA:n toimien asianmukaisuudesta pesän varojen hoidossa ja ainakin siitä, että pesän varat säilyvät asianmukaisesti pesän hallussa. Huomioon ottaen Askel Oy:n konkurssipesän laajuus ei voida edellyttää, että H olisi tositekohtaisesti seurannut pesän varainhoitoa, jollei siihen ole ollut säännöllisessä pesän tilien seurannassa ilmenneiden tavanomaisesta poikkeavien tilitapahtumien vuoksi tai muusta syystä aihetta. Huolellinen menettely on kuitenkin edellyttänyt pesän tilien säännöllistä tarkkailua sitä silmällä pitäen, onko A:n pesänhoidon asianmukaisuutta ollut syytä lähemmin selvittää. H ei ole näin menetellyt.

A:n ensimmäinen, 111 863,04 markan suuruinen kavallus Askel Oy:n konkurssipesästä 24.11.1992 on toteutettu tilisiirrolla Asianajotoimisto A Ky:n tilille. Koska siirto ei kanssapesänhoitajalta kohtuudella edellytettävässä tilitapahtumien tarkastelussa välttämättä olisi ollut omiaan herättämään huomiota, siitä aiheutuneen vahingon ei ole näytetty olevan syy-yhteydessä H:n menettelyyn pesänhoitajana. Siten H ei ole tältä osin aiheutuneesta vahingosta vastuussa.

Käräjäoikeuden toteamin tavoin A:n seuraava, 2 144 369,50 markan kavallus 31.3.1994 on toteutettu niin, että konkurssipesän Kansallis-Osake-Pankissa olleelta tililtä on nostettu sanottu summa ja talletettu se samana päivänä A:n asianajotoimistonsa nimiin joulukuussa 1992 avaamalle tilille. Viimeksi mainitulta tililtä A on vielä samana päivänä siirtänyt Suomen Yhdyspankin tilille yhteensä 1 500 000 markkaa kolmena määräaikaistalletuksena, jotka ovat erääntyneet ilmeisesti kesä-, elo- ja syyskuussa 1994, minkä lisäksi hän on lyhentänyt erästä velkaansa 200 000 markalla. Loput varoista A on käräjäoikeuden tuomiossa selostetuin tavoin nostanut omiin tarkoituksiinsa 14.4., 4.5. ja 19.5.1994.

A on siten yli kahden miljoonan markan käteisnostollaan tyhjentänyt pesän tilin, vaikka pesänhoitajat olivat H:n mukaan sopineet siitä, että varoja säilytetään tilillä "jäädytettyinä" pesän odotettavissa olevia menoja varten. A:n väärinkäytös olisi tullut ilmi jo konkurssipesän tilin pintapuolisella tarkastelulla. Se, että A on voinut tyhjentää tilin H:n kiinnittämättä siihen lainkaan huomiota, osoittaa osaltaan, ettei H ole asianmukaisesti valvonut pesän rahavarojen hoitoa.

H on väittänyt, että varojen siirtely Kansallis-Osake-Pankin tililtä eteenpäin oli tapahtunut niin lyhyenä aikana, ettei hän olisi käytännössä voinut sitä estää ennen kuin varat olivat joutuneet ulottumattomiin. Tämän väitteen johdosta Korkein oikeus toteaa, että A:n kavallus 31.3.1994 Askel Oy:n konkurssipesästä olisi saattanut kokonaan estyä, jos H olisi huolellisen pesänhoidon edellyttämin tavoin varmistautunut pesän rahavarojen säilymisestä pesän tileillä. A:n menettely on tullut mahdolliseksi, koska H ei ollut näin menetellyt. A on edellä mainittua 200 000 markan maksua lukuunottamatta vasta myöhemmin keväällä, kesällä ja syksyllä samana vuonna käyttänyt kavaltamansa varat omiin tarkoituksiinsa. H ei siten ole näyttänyt, etteivät kavalletut varat olisi olleet palautettavissa konkurssipesään ja ettei A:n kavalluksesta aiheutunut vahinko olisi ollut näin estettävissä, jos H olisi riittävällä huolellisuudella valvonut konkurssipesän varainhoitoa.

Ilmeistä on, että myös A:n kavallukset 31.10.1994, määrältään 169 428 markkaa, ja 23.2.1995, määrältään 221 217,10 markkaa, olisivat kokonaan estyneet, jos H olisi asianmukaisesti puuttunut jo 31.3.1994 tapahtuneeseen tililtäottoon. Tämän vuoksi H:n vastuun kannalta ei ole merkitystä sillä, ettei hän sinänsä käräjäoikeuden tuomiosta ilmenevistä syistä ole voinut havaita kavallusta 31.10.1994.

H:n huolellisuusvelvoitetta ja vastuuta pesänhoitajana konkurssipesään nähden on arvioitava itsenäisesti ja riippumatta siitä, onko myös jokin muu taho vastuussa vahingoista. Merkitystä H:n vastuun kannalta ei siten ole myöskään sillä hänen esiin tuomallaan seikalla, että A:n yhtiökumppaneista D ja E olivat ennen viimeistä kavallusta 23.2.1995 tulleet tietoisiksi A:n väärinkäytöksistä konkurssipesissä ja että myös heidän tuottamuksellisen menettelynsä on katsottu edellä kohdassa 3.2. mainituin perustein olevan syy-yhteydessä tähän vahinkoon.

Näillä perusteilla Korkein oikeus katsoo, ettei H ole näyttänyt, että hän olisi konkurssisäännön 70§:ssä tarkoitetulla tavalla hoitanut konkurssipesän omaisuutta ja ettei hän olisi asianmukaisella huolellisuudella voinut estää kavalluksilla 31.3.1994 ja sen jälkeen Askel Oy:n konkurssipesälle aiheutunutta yhteensä 2 535 014,60 markan suuruista vahinkoa. Siten H on mainitun lainkohdan nojalla vastuussa tuon vahingon korvaamisesta pesälle.

H on kuollut 28.2.2001. Näin ollen H:n korvausvastuu on siirtynyt hänen kuolinpesälleen.

5. Asianajotoimisto F ja Suokas Oy:n, Asianajotoimisto G Ky:n ja Asianajotoimisto H & Vanhanen Oy:n vastuu

Muurame Oy:n konkurssipesän Asianajotoimisto F ja Suokas Oy:öön, I Oy:n konkurssipesän Asianajotoimisto G Ky:öön ja Askel Oy:n konkurssipesän Asianajotoimisto H & Vanhanen Oy:öön kohdistamat kanteet perustuvat siihen, että F, G ja H ovat hoitaneet pesänhoitotoimeksiantoa sen asianajoyhtiön lukuun, jossa kukin heistä on ollut osakkaana. Vastaajista Asianajotoimisto F ja Suokas Oy on myöntänyt Muurame Oy:n konkurssipesän vaatimuksen oikeaksi sikäli kuin F:n katsottaisiin olevan joltain osin korvausvelvollinen.

Kuten edellä kohdassa 2 on todettu, se seikka, että pesänhoitajan tehtävä ei perustu sopimukseen vaan tuomioistuimen lain nojalla antamaan määräykseen, sen enempää kuin pesänhoitajan tehtävän henkilökohtainen luonnekaan, ei merkitse sitä, että tällaista asianajotoimeen liittyvää tehtävää ei toimeksiantosopimukseen perustuvien asianajotehtävien tavoin voitaisi katsoa hoidettavan asianajoyhtiön lukuun. F:n, G:n ja H:n toiminta pesänhoitajina on ollut heidän asianajoyhtiönsä toimialan mukaista, tavanomaista asianajotoimintaa, eivätkä he ole edes väittäneet hoitaneensa nyt kysymyksessä olevia konkurssipesiä omaan lukuunsa. Näin ollen kohdassa 2 mainituilla perusteilla pesänhoitotoiminta on tapahtunut heidän asianajoyhtiöidensä lukuun, ja yhtiöt ovat vastuussa myös tässä toiminnassa aiheutetuista vahingoista.

Kuten kohdassa 2 on edelleen todettu, pesänhoitajan tehtävän perustuessa tuomioistuimen määräykseen myöskään tehtävästä seuraava asianajoyhtiön vastuu ei perustu sopimussuhteeseen yhtiön ja konkurssipesän välillä. Vaikka yhtiön vastuun muodollisena perusteena ei ole sopimussuhde, tilanne, jossa yhtiön vastuu tulee ajankohtaiseksi, muistuttaa kuitenkin läheisesti sopimusvastuun olosuhteita. Pesänhoitajan henkilökohtainen vastuu konkurssisäännön 70 §:n nojalla käsittää tyypillisesti nimenomaan sellaisia taloudellisia vahinkoja, jotka eivät ole yhteydessä henkilö- tai esinevahinkoon, eli niin sanottuja puhtaita varallisuusvahinkoja. Kun pesänhoitotehtäviä suoritetaan asianajoyhtiön lukuun, myöskään yhtiön vastuuseen ei näin ollen ole sovellettava niitä rajoituksia, jotka vahingonkorvauslain 5 luvun 1 §:ssä on säädetty puhtaan varallisuusvahingon korvaamiselle.

Edellä mainituilla perusteilla Korkein oikeus katsoo, että Asianajotoimisto F ja Suokas Oy on vastuussa F:n Muurame Oy:n konkurssipesän pesänhoitajana aiheuttamista vahingoista, Asianajotoimisto G Ky G:n I Oy:n konkurssipesän pesänhoitajana aiheuttamista vahingoista ja Asianajotoimisto H & Vanhanen Oy H:n Askel Oy:n konkurssipesän pesänhoitajana aiheuttamista vahingoista.

6. Korvausvastuun sovittelu

6.1. Asianajotoimisto B, C, D & E Oy:n vastuun sovittelu

Asianajotoimisto B, C, D & E Oy:n vastuun on edellä kohdassa 2 todettu perustuvan siihen, että A on toimiessaan yhtiön lukuun konkurssipesien pesänhoitajana aiheuttanut konkurssipesille tahallisella rikoksella vahinkoa. Yhtiön korvausvastuun sovittelu edellyttää siten vahingonkorvauslain 2 luvun 1 §:n 2 momentista ilmenevän periaatteen mukaisesti erityisiä syitä.

Yhtiö on perustellut sovitteluvaatimustaan sillä, että A on aiheuttanut vahingot tahallisilla rikoksillaan, joista on aiheutunut yhtiölle merkittävää vahinkoa ja joista saatu hyöty on mennyt A:lle. Yhtiön muilla osakkailla ei ole ollut mahdollisuutta valvoa konkurssipesien hoitoa ja niiden maksu- ja tilitapahtumia. Alempien oikeuksienkin tuomitsema 20 prosenttiin soviteltu vahingonkorvaus on määrältään niin huomattava, että se merkitsisi yhtiön koko pääoman menetystä ja yhtiön joutumista selvitystilakuntoon. Suurimpien konkurssivelkojien varallisuusasemaan vahingoilla ei ole ollut suurta merkitystä.

Vahingonkärsijät ovat konkurssipesiä, eikä sovitteluharkinnassa ole merkitystä sillä, että suurimpina konkurssivelkojina ovat sellaiset tahot, joiden varallisuusasemaan vahingoilla ei ole ollut suurta merkitystä.

Kanteissa tarkoitettujen kavalluksilla aiheutettujen vahinkojen pääomien yhteismäärä on 6 129 548,27 markkaa. On todennäköistä, että yhtiö ilmoituksensa mukaisesti ei saa A:n tahallisilla rikoksilla aiheuttamia vahinkoja korvatuiksi vastuuvakuutuksestaan. Täysi korvausvastuu A:n aiheuttamista vahingoista ylittää ilmeisesti yhtiön taloudellisen kantokyvyn. Yhtiössä ei ole näytetty olleen A:ta lukuunottamatta tietoa väärinkäytöksistä enemmälti kuin mitä kohdassa 3.2. on kerrottu, eikä yhtiön ole näytetty hyötyneen A:n rikoksista.

Yhtiön vastattavat vahingot on kuitenkin aiheutettu tahallisilla rikoksilla hoidettaessa yhtiössä tuomioistuimen määräykseen perustuneita asianajotehtäviä osana sen liiketoimintaa. Asianajotoiminnan luonne, siihen liittyvä erityinen tunnollisuusvaatimus sekä siihen kohdistuvasta valvonnasta johtuva asianajotoiminnan yleistä luottamusta herättävä asema merkitsevät sitä, että tässä toiminnassa aiheutettuja vahinkoja koskevan vastuun sovitteluun on suhtauduttava pidättyvästi. Näin ollen asianajoyhtiössä hoidettavina olevien konkurssipesien varojen kavalluksista seuraavan vastuun sovittelu voi vain erittäin poikkeuksellisesti olla perusteltua. Korkein oikeus katsoo, etteivät yhtiön kohdalla sovittelua puoltavat seikat ole niin painavia, että niitä voitaisiin pitää erityisinä syinä yhtiön korvausvastuun sovittelulle.

6.2. B:n, C:n, D:n ja E:n yhtiömiesasemaan perustuvan vastuun sovittelu

Edellä kohdassa 3.1. on todettu B:n, C:n, D:n ja E:n vastaavan Asianajotoimisto A Ky:n entisinä vastuunalaisina yhtiömiehinä niistä vahingoista, jotka A on asianajoyhtiönsä henkilöyhtiöaikana kavalluksillaan kantajakonkurssipesille aiheuttanut ja joista asianajoyhtiö on korvausvelvollinen. Näiden vahinkojen yhteismäärä on 2 367 225,71 markkaa.

Avoimesta yhtiöstä ja kommandiittiyhtiöstä annetussa laissa ei säädetä mahdollisuudesta sovitella yhtiön vastuunalaisen yhtiömiehen vastuuta yhtiön velvoitteista. Lain mukaan kommandiittiyhtiön vastuunlaiset yhtiömiehet vastaavat yhtiön velvoitteista niiden täyteen määrään niin kuin omasta velastaan. Tämä vastuu käsittää myös yhtiön vahingonkorvausvelvoitteet. Vastuunalaisen yhtiömiehen vastuu yhtiön velvoitteista on henkilöyhtiön, kuten kommandiittiyhtiön, velkavastuujärjestelmän ydin, ja ominaista sille on henkilökohtaisuus, rajattomuus, ensisijaisuus ja solidaarisuus, kuten lain esitöissäkin on todettu (HE 6/1987 s. 17). Johdonmukaista on, että tätä velkavastuujärjestelmän keskeistä periaatetta ei ilman painavia perusteita murenneta sovittelemalla vastuunalaisen yhtiömiehen täysimääräistä vastuuta yhtiön vahingonkorvausvelvoitteista.

Siitä, ettei yhtiömiehen maksettavaksi tulevan korvauksen sovittelusta ole laissa nimenomaista säännöstä, ei kuitenkaan voida tehdä sitä johtopäätöstä, ettei sovittelu voisi milloinkaan tulla kysymykseen. Yhtiömiehen vastuu yhtiön vahingonkorvausvelvoitteista voi johtaa kohtuuttomiin seurauksiin erityisesti tilanteissa, joissa yhtiökumppani on aiheuttanut yhtiölle määrältään huomattavan vahingonkorvausvastuun tahallisella rikollisella menettelyllään, josta toinen yhtiömies ei ole ollut eikä hänen olisi pitänytkään olla tietoinen. Korkein oikeus katsoo, että tällaisessa tilanteessa vastuunalaisen yhtiömiehen vastuuta yhtiön vahingonkorvausvelvoitteista on voitava poikkeuksellisesti sovitella vahingonkorvauslain 2 luvun 1 §:n 2 momentista ilmenevien periaatteiden mukaisesti.

Niin kuin vahingonkorvauslain 2 luvun 1 §:n 2 momentin esitöissä (HE 187/1973 s. 13) on lausuttu, kohtuuttomana voidaan pitää sitä, että yksityisen ihmisen huolimattomuuteen perustuva korvausvastuu raunioittaisi hänen ja hänen perheensä toimeentulon. B:n ja hänen myötäpuoltensa vahingonkorvausvastuu ei perustu heidän huolimattomuuteensa, vaan heidän lakiin perustuvaan vastuuseensa yhtiömiehinä. Henkilöyhtiöaikaan kohdistuvat, pääomiltaan yli 2,3 miljoonan markan yhteisvastuulliset korvaukset ovat B:n ja hänen myötäpuoltensa varallisuusasemasta esitetyn selvityksen perusteella arvioiden niin suuret, että ne ylittäisivät heidän maksukykynsä. Arvioitaessa B:n ja hänen myötäpuoltensa mahdollisuuksia suoriutua täysimääräisesti heidän vastuulleen jäävien vahinkojen korvaamisesta on lisäksi otettava huomioon se, että myös heidän omistamansa asianajoyhtiö, josta he saavat toimeentulonsa, joutuu A:n menettelyn seurauksena pääomaltaan yli kuuden miljoonan markan määräiseen ja siten taloudelliseen kantokykyynsä nähden raskaaseen korvausvastuuseen. B ja hänen myötäpuolensa eivät ole hyötyneet A:n rikollisesta menettelystä, vaan siitä on aiheutunut heille ja heidän yhtiölleen huomattavaa vahinkoa.

Edellä mainituilla perusteilla Korkein oikeus päätyy siihen, että B:n, C:n, D:n ja E:n yhtiömiesasemaan perustuva korvausvastuu täysimääräisenä muodostuisi kaikki olosuhteet huomioon ottaen kohtuuttoman raskaaksi. Toisaalta sovitteluharkinnassa on heidänkin kohdallaan otettava huomioon kohdassa 6.1. mainitut sovittelua vastaan puhuvat syyt, joiden vuoksi korvausta ei ole perusteltua sovitella siinä määrin kuin alemmat oikeudet ovat pitäneet aiheellisena. Tämän vuoksi Korkein oikeus harkitsee kohtuulliseksi sovitella korvaukset noin puoleen A:n yhtiön henkilöyhtiöaikana aiheuttamien vahinkojen määristä. B:n ja hänen myötäpuoltensa yhtiömiesaseman perusteella maksettaviksi korvauksiksi jää siten Muurame Oy:n konkurssipesälle 391 000 markkaa, I Oy:n konkurssipesälle 474 000 markkaa, Askel Oy:n konkurssipesälle 55 000 markkaa, Plan-Kaluste Oy:n konkurssipesälle 113 000 markkaa, Planwood Oy:n konkurssipesälle 95 000 markkaa, Savon Vesi ja Lämpö Oy:n konkurssipesälle 30 000 markkaa, Ekate Oy:n konkurssipesälle 7 000 markkaa, Jasec Oy:n konkurssipesälle 12 000 markkaa ja Kujanen Oy:n konkurssipesälle 4 000 markkaa.

6.3. D:n ja E:n tuottamusvastuun sovittelu

D:n ja E:n on edellä kohdassa 3.2. todettu asianajo-osakeyhtiön hallituksen jäseninä vastaavan osakeyhtiölain 15 luvun 1 §:n nojalla A:n 23.2.1995 tekemällä kavalluksella Askel Oy:n konkurssipesälle aiheuttamasta 221 217,10 markan vahingosta. Osakeyhtiölain 15 luvun 4 §:n mukaan vahingonkorvauksen sovittelusta on voimassa, mitä vahingonkorvauslain 2 luvussa on säädetty.

Ottaen huomioon ne kohdassa 3.2. esitetyt seikat, joiden vuoksi D:n ja E:n on katsottu olevan vastuussa yllä mainitusta määrästä, Korkein oikeus katsoo, ettei korvausvastuun sovitteluun ole tältä osin perusteita.

6.4. F:n, G:n ja H:n vastuun sovittelu

Pesänhoitajan korvausvastuuta koskevassa konkurssisäännön 70 §:ssä ei säädetä mahdollisuudesta sovitella korvausvastuuta. Korkein oikeus katsoo, että tästä huolimatta myös konkurssipesän hoitoa koskevasta asianajotehtävästä aiheutuvaa vastuuta voidaan sovitella vahingonkorvauslain 2 luvun 1§:n 2 momentista ilmenevien periaatteiden mukaisesti.

F, G ja H ovat sovitteluvaatimustensa tueksi viitanneet siihen, että A:n tahallisilla rikoksillaan aiheuttamat vahingot konkurssipesille olivat A:n henkilö huomioon ottaen ennalta-arvaamattomia, että heidän oma tuottamuksensa oli joka tapauksessa varsin vähäistä eikä heidän väitettyihin laiminlyönteihinsä liittynyt oman edun tavoittelua. Lisäksi F, G ja H ovat viitanneet siihen, että heidän ja konkurssipesien varallisuusolojen välillä oli huomattava epäsuhta ja korvausvelvollisuus johtaisi heidän taloutensa raunioitumiseen. F on todennut, että taloudellisia oloja verrattaessa huomiota on kiinnitettävä siihen, että Muurame Oy:n konkurssipesän velkojatahon todellisuudessa muodostavat etuoikeusasetuksen 4a§:n mukaiset velkojat Merita Pankki Oy, Eläkevakuutusyhtiö Ilmarinen ja valtio. H on katsonut, että A:n asianajotoimiston myötävaikuttava tuottamus tulisi ottaa huomioon H:n vastuuta vähentävänä seikkana.

Korkein oikeus toteaa, ettei se seikka, että pesänhoitokumppani on aiheuttanut vahingot tahallisella rikoksella, sellaisenaan ole peruste kanssapesänhoitajan vastuun sovittelulle. Yhteistä vastuuta jakamattomasta pesänhoidosta ja siitä seuraavaa valvontavelvollisuutta voidaan pitää perusteltuna myös siitä syystä, että väärinkäytökset pesänhoidossa mahdollisuuksien mukaan estyisivät. A:n henkilöön liittyneet seikat eivät ole poistaneet kanssapesänhoitajien huolellisuusvelvoitetta, eikä niillä ole merkitystä myöskään sovitteluharkinnassa. B:n ja hänen myötäpuoltensa ei ole näytetty omalla tuottamuksellaan myötävaikuttaneen vahinkoihin lukuunottamatta viimeistä, 23.2.1995 tapahtunutta kavallusta Askel Oy:n konkurssipesästä. Siihen liittynyt D:n ja E:n tuottamukselliseksi katsottu menettely ei kuitenkaan vähennä H:n oman tuottamuksen merkitystä, koska juuri H:n laiminlyönnit tehtäviensä hoitamisessa ovat tehneet kavallukset mahdollisiksi. Vahingonkärsijät ovat konkurssipesiä, eikä sovitteluharkinnassa ole merkitystä sillä, että konkurssipesien suurimpina velkojina ovat sellaiset tahot, joiden varallisuusasemaan vahingoilla ei ole ollut suurta merkitystä.

F:n, G:n ja H:n laiminlyönteihin ei liity oman edun tavoittelua. Edun tavoittelu ei siten muodostu heidän korvausvastuunsa sovittelun esteeksi. F:n, G:n ja H:n tuottamus on edellä kohdissa 4.2. - 4.4. todetuin tavoin ilmennyt siinä, että he eivät ole asianmukaisesti valvoneet A:n toimia pesien rahavarojen hoidossa, vaan ovat tyytyneet luottamaan pesänhoitokumppaninsa toimien asianmukaisuuteen, mikä sinänsä on saattanut olla tuolloin noudatetun yleisen käytännön mukaista. Se, että pesänhoitajat eivät ole tarkastaneet pesänhoitokumppaniensa toimia, ei kuitenkaan vapauta heitä konkurssisäännön 70 §:n mukaisesta vastuusta, eikä tällainen menettely, joka jo sellaisenaan on omiaan avaamaan mahdollisuuden väärinkäytöksiin, myöskään ole peruste vastuun sovittelulle. F:n, G:n ja H:n tuottamuksen laatu ei siten puhu sen enempää sovittelun puolesta kuin sitä vastaankaan.

Sovittelun edellytyksiä arvioitaessa huomioon on erityisesti otettava se, että F:n, G:n ja H:n vastattavat vahingot on aiheutettu tuomioistuimen määräykseen perustuvassa konkurssipesänhoitajan tehtävässä. Tähän tehtävään liittyvien velvollisuuksien laiminlyönnistä seuraavan vastuun sovittelu vaatii varsin vahvat perusteet. Myös asianajotoiminnan luonne, siihen liittyvä erityinen tunnollisuusvaatimus sekä siihen kohdistuvasta valvonnasta johtuva asianajotoiminnan yleistä luottamusta herättävä asema merkitsevät sitä, että sovitteluun on suhtauduttava torjuvasti, jollei täysimääräistä vastuuta ole pidettävä selvästi kohtuuttomana.

Aiheutetun vahingon pääomamäärä on F:n osalta 1 425 440 markkaa, G:n osalta 826 000 markkaa ja H:n osalta 2 535 014,60 markkaa. Näistä vahingoista vastaavat edellä kerrotuin tavoin yhteisvastuullisesti paitsi F:n, G:n ja H:n asianajoyhtiöt myös Asianajotoimisto B, C, D & E Oy sekä edellä ilmenevin tavoin eräiltä osin B ja hänen myötäpuolensa. F:n, G:n ja H:n korvausvastuun sovitteluharkinnassa on huomioon lisäksi otettava se, että asianajajan vastuuvakuutusta koskevien Suomen Asianajajaliiton ohjeiden mukaan asianajajan on vakuutettava asianajotoiminnassa toiselle aiheutettu varallisuusvahinko. Korvausvastuun sovitteluun ei ole aihetta siltä osin kuin korvausvelvollisten vastuuvakuutukset kattavat heidän vahingonkorvausvastuunsa. F, G ja H eivät ole esittäneet luotettavaa selvitystä siitä, missä määrin heidän asianajotoimistojensa vastuuvakuutus kattaa ne vahingot, joista he ovat vastuussa. Konkurssipesien esittämän selvityksen perusteella voidaan kuitenkin päätellä, että F ja G saavat ainakin aiheuttamiensa vahinkojen pääomat suurimmalta osaltaan katetuiksi toimistonsa vastuuvakuutuksen perusteella ja H:kin ainakin huomattavalta osalta.

Edellä mainituilla perusteilla Korkein oikeus katsoo, ettei F:n, G:n tai H:n korvausvastuuta ole sen peruste ja siitä heidän vastattavakseen jäävä määrä huomioon ottaen perusteltua aihetta sovitella. Sillä seikalla, että H:n korvausvastuu on siirtynyt hänen kuolinpesälleen, ei ole sovitteluharkinnassa merkitystä.

6.5. Asianajotoimisto F ja Suokas Oy:n, Asianajotoimisto G Ky:n ja Asianajotoimisto H & Vanhanen Oy:n vastuun sovittelu

Edellä kohdassa 5 on todettu Asianajotoimisto F ja Suokas Oy:n, Asianajotoimisto G Ky:n ja Asianajotoimisto H & Vanhanen Oy:n korvausvastuun perustuvan siihen, että F:n, G:n ja H:n pesänhoitotoiminta on tapahtunut heidän asianajoyhtiöidensä lukuun. Näin ollen asianajoyhtiöiden vastuun sovittelua on arvioitava samoin perustein kuin kyseisten pesänhoitajien vastuun sovittelua. Korkein oikeus katsoo siten kohdassa 6.4. mainituin perustein, ettei myöskään Asianajotoimisto F ja Suokas Oy:n, Asianajotoimisto G Ky:n ja Asianajotoimisto H & Vanhanen Oy:n korvausvastuita ole perusteltua aihetta sovitella.

7. Korvausvastuun jakaminen vastaajien kesken

G ja Asianajotoimisto G Ky ovat vaatineet korvausvastuun jakamista pääluvun mukaisesti niin, että kunkin vastaajan maksettava määrä olisi pääluvun mukainen seitsemäsosa riippumatta siitä, onko korvausvelvollisuus yhteisvastuullinen vai ei. H ja Asianajotoimisto H & Vanhanen Oy ovat vaatineet, että korvausvastuu jaetaan vastaajien kesken määräämättä vastuuta yhteisvastuulliseksi tai että ainakin määrätään, miten vastuu vastaajien keskinäisessä suhteessa jakaantuu. H ja hänen yhtiönsä ovat vaatineet vastuun jakamista niin, että vahingonkorvausvastuu pääasiallisesti määrätään A:n entiselle asianajotoimistolle ja että H:n ja hänen yhtiönsä vastuulle jää pieni murto-osa vahingon määrästä. Asianajotoimisto B, C, D & E Oy ja B myötäpuolineen ovat sovitteluvaatimustaan perustellessaan katsoneet, että tässäkin tapauksessa tulisi noudattaa vahingonkorvauslain 6 luvun 3 §:ssä säädettyä periaatetta korvauksen määrän jakamisesta korvausvelvollisten kesken. Viimeksi mainitut vastaajat ovat G:n ja H:n sekä näiden asianajoyhtiöiden esittämien edellä mainittujen vaatimusten johdosta katsoneet, että mikäli myös pesänhoitajan asianajoyhtiön katsottaisiin vastaavan konkurssipesälle aiheutuneesta vahingosta, korvausvastuu olisi jaettava pesänhoitajien pääluvun mukaisesti.

Vahingonkorvauslain 6 luvun 2 §:n mukaan milloin vahinko on kahden tai useamman aiheuttama taikka he muuten ovat velvolliset korvaamaan saman vahingon, vastaavat he yhteisvastuullisesti. Se, jota ei ole tuomittu maksamaan täyttä korvausta, vastaa kuitenkin vain tuomitusta määrästä. Sanottu säännös huomioon ottaen tai muutoinkaan ei ole perustetta G:n, H:n ja heidän asianajoyhtiöidensä vaatimin tavoin määrätä, että heidän korvausvastuunsa konkurssipesiin nähden ei olisi yhteisvastuullinen niiden vahingonkorvausvelvollisten kanssa, jotka ovat vastuussa saman vahingon korvaamisesta. Näin ollen G:n (kohta 4.3.) ja Asianajotoimisto G Ky:n (kohta 5) on yhteisvastuullisesti osallistuttava 826 000 markalla Asianajotoimisto B, C, D & E Oy:n (kohta 2) 948 270 markan korvausvastuuseen I Oy:n konkurssipesälle. B:n, C:n, D:n ja E:n (kohta 6.2.) on yhteisvastuullisesti osallistuttava sanotun vahingon korvaamiseen 474 000 markalla. B:n, C:n, D:n ja E:n (kohta 6.2.) on yhteisvastuullisesti osallistuttava 55 000 markalla Asianajotoimisto B, C, D & E Oy:n (kohta 2) 111 863,04 markan määräiseen, kavallukseen 24.11.1992 perustuvaan korvausvastuuseen Askel Oy:n konkurssipesälle. Asianajotoimisto B, C, D & E Oy:n (kohta 2) sekä H:n ja Asianajotoimisto H & Vanhanen Oy:n (kohta 4.4.) 2 535 014,60 markan korvausvastuu Askel Oy:n konkurssipesälle, joka perustuu 31.3.1994 ja sen jälkeen tehtyihin kavalluksiin, on yhteisvastuullinen. D:n ja E:n (kohta 6.3.) on yhteisvastuullisesti osallistuttava sanotun vahingon korvaamiseen 221 217,10 markalla.

Asianajotoimisto B, C, D & E Oy:n sekä B:n ja hänen myötäpuoltensa keskinäinen vastuu, G:n ja Asianajotoimisto G Ky:n keskinäinen vastuu sekä H:n ja Asianajotoimisto H & Vanhanen Oy:n keskinäinen vastuu määräytyy puolestaan yhtiöoikeudellisten periaatteiden mukaan. Näin ollen tässä tuomiossa jää määrättäväksi se, miten yhteisvastuullinen korvausvastuu I Oy:n konkurssipesälle ja Askel Oy:n konkurssipesälle jaetaan eri vastuutahojen eli Asianajotoimisto B, C, D & E Oy:n ja sen myötäpuolten sekä yhtäältä G:n ja hänen yhtiönsä ja toisaalta H:n ja hänen yhtiönsä kesken.

Vahingonkorvauslain 6 luvun 3 §:n mukaan korvausvelvollisten kesken korvausmäärä on jaettava sen mukaan kuin harkitaan kohtuulliseksi ottaen huomioon kunkin korvausvelvollisen viaksi jäävä syyllisyyden määrä, vahinkotapahtumasta ehkä saatu etu ja muut seikat.

Asianajotoimisto B, C, D & E Oy, B ja hänen myötäpuolensa, G, H sekä heidän asianajoyhtiönsä eivät ole saaneet etua vahinkotapahtumista. Asianajotoimisto B, C, D & E Oy:n sekä B:n ja tämän myötäpuolten vastuu perustuu siihen, että A on aiheuttanut konkurssipesille vahinkoa toimiessaan yhtiön lukuun. A on pesänhoitajan tehtävässään aiheuttanut kyseiset vahingot tahallisilla rikollisilla teoilla. Asianajotoimisto G Ky:n ja G:n samoin kuin Asianajotoimisto H & Vanhanen Oy:n ja H:n vastuu perustuu puolestaan siihen, että G ja H ovat yhtiöidensä lukuun toimineet A:n kanssapesänhoitajina ja tässä tehtävässään laiminlyöneet valvoa konkurssisäännön 70 §:n edellyttämällä huolellisuudella A:n toimia.

Ottaen huomioon se moitittavuuden aste, joka sanottujen vastuutahojen puolella on konkurssipesille aiheutettuun vahinkoon johtaneen menettelyn yhteydessä esiintynyt, Korkein oikeus harkitsee kohtuulliseksi jakaa yhteisvastuullisen korvausvelvollisuuden sanottujen vastuutahojen keskinäisessä suhteessa niin, että Asianajotoimisto B, C, D & E Oy sekä B myötäpuolineen vastaavat yhdessä kolmesta neljäsosasta sekä G ja Asianajotoimisto G Ky yhdessä yhdestä neljäsosasta I Oy:n konkurssipesälle tulevasta vahingonkorvauksesta. Vastaavasti Asianajotoimisto B, C, D & E Oy sekä B myötäpuolineen vastaavat yhdessä kolmesta neljäsosasta sekä H:n kuolinpesä ja Asianajotoimisto H & Vanhanen Oy yhdessä yhdestä neljäsosasta Askel Oy:n konkurssipesälle tulevasta vahingonkorvauksesta.

Tuomiolauselma

Muutokset hovioikeuden tuomioon

Asianajotoimisto B, C, D & E Oy:n henkilöyhtiöajalta Muurame Oy:n konkurssipesälle maksettava vahingonkorvaus korotetaan 782 259,40 markaksi, minkä määrän korvaamiseen B:n, C:n, D:n ja E:n on yhteisvastuullisesti yhtiön kanssa ja keskenään osallistuttava hovioikeuden tuomitseman määrän sijasta 391 000 markalla ja minkä määrän korvaamiseen velvoitetaan lisäksi samalla tavalla yhteisvastuullisesti osallistumaan F sekä Asianajotoimisto F ja Suokas Oy 485 400 markalla. Lisäksi Asianajotoimisto B, C, D & E Oy:n osakeyhtiöajalta Muurame Oy:n konkurssipesälle maksettava vahingonkorvaus korotetaan 940 040 markaksi. F sekä Asianajotoimisto F ja Suokas Oy velvoitetaan yhteisvastuullisesti keskenään ja edellä mainitun yhtiön kanssa korvaamaan Muurame Oy:n konkurssipesälle sanottu määrä 940 040 markkaa.

Asianajotoimisto B, C, D & E Oy:n I Oy:n konkurssipesälle maksettava vahingonkorvaus korotetaan 948 270 markaksi, minkä määrän korvaamiseen B:n, C:n, D:n ja E:n on yhteisvastuullisesti yhtiön kanssa ja keskenään osallistuttava hovioikeuden tuomitseman määrän sijasta 474 000 markalla, ja minkä määrän korvaamiseen velvoitetaan lisäksi samalla tavalla yhteisvastuullisesti osallistumaan G ja Asianajotoimisto G Ky 826 000 markalla.

Asianajotoimisto B, C, D & E Oy:n henkilöyhtiöajalta Askel Oy:n konkurssipesälle maksettava vahingonkorvaus korotetaan 111 863,04 markaksi, minkä määrän korvaamiseen B:n, C:n, D:n ja E:n on yhteisvastuullisesti yhtiön kanssa ja keskenään osallistuttava hovioikeuden tuomitseman määrän sijasta 55 000 markalla. Lisäksi Asianajotoimisto B, C, D & E Oy:n Askel Oy:n konkurssipesälle osakeyhtiöajalta maksettava vahingonkorvaus korotetaan 2 535 014,60 markaksi. H:n kuolinpesä ja Asianajotoimisto H & Vanhanen Oy velvoitetaan yhteisvastuullisesti keskenään ja edellä mainitun yhtiön kanssa korvaamaan Askel Oy:n konkurssipesälle sanottu määrä 2 535 014,60 markkaa, ja sen korvaamiseen velvoitetaan D ja E osallistumaan 221 217,10 markalla yhteisvastuullisesti keskenään sekä mainittujen yhtiöiden ja H:n kuolinpesän kanssa.

Asianajotoimisto B, C, D & E Oy:n Plan-Kaluste Oy:n konkurssipesälle maksettava vahingonkorvaus korotetaan 226 332 markaksi, minkä määrän korvaamiseen B:n, C:n, D:n ja E:n on yhteisvastuullisesti yhtiön kanssa ja keskenään osallistuttava hovioikeuden tuomitseman määrän sijasta 113 000 markalla.

Asianajotoimisto B, C, D & E Oy:n Planwood Oy:n konkurssipesälle maksettava vahingonkorvaus korotetaan 190 900 markaksi, minkä määrän korvaamiseen B:n, C:n, D:n ja E:n on yhteisvastuullisesti yhtiön kanssa ja keskenään osallistuttava hovioikeuden tuomitseman määrän sijasta 95 000 markalla.

Asianajotoimisto B, C, D & E Oy:n Suur-Savon Auto Oy:n konkurssipesälle maksettava vahingonkorvaus korotetaan 250 000 markaksi.

Asianajotoimisto B, C, D & E Oy:n Savon Vesi ja Lämpö Oy:n konkurssipesälle maksettava vahingonkorvaus korotetaan 60 000 markaksi, minkä määrän korvaamiseen B:n, C:n, D:n ja E:n on yhteisvastuullisesti yhtiön kanssa ja keskenään osallistuttava hovioikeuden tuomitseman määrän sijasta 30 000 markalla.

Asianajotoimisto B, C, D & E Oy:n Ekate Oy:n konkurssipesälle maksettava vahingonkorvaus korotetaan 15 236,50 markaksi, minkä määrän korvaamiseen B:n, C:n, D:n ja E:n on yhteisvastuullisesti yhtiön kanssa ja keskenään osallistuttava hovioikeuden tuomitseman määrän sijasta 7 000 markalla.

Asianajotoimisto B, C, D & E Oy:n Jasec Oy:n konkurssipesälle maksettava vahingonkorvaus korotetaan 24 347 markaksi, minkä määrän korvaamiseen B:n, C:n, D:n ja E:n on yhteisvastuullisesti yhtiön kanssa ja keskenään osallistuttava hovioikeuden tuomitseman määrän sijasta 12 000 markalla.

Asianajotoimisto B, C, D & E Oy:n Messilän Lomakeskus Oy:n konkurssipesälle maksettava vahingonkorvaus korotetaan 37 268 markaksi.

Asianajotoimisto B, C, D & E Oy:n Kujanen Oy:n konkurssipesälle maksettava vahingonkorvaus korotetaan 8 017,77 markaksi, minkä määrän korvaamiseen B:n, C:n, D:n ja E:n on yhteisvastuullisesti yhtiön kanssa ja keskenään osallistuttava hovioikeuden tuomitseman määrän sijasta 4 000 markalla.

Muilta osin hovioikeuden tuomion lopputulosta ei muuteta.

Korkein oikeus vahvistaa, että korvausvelvollisten keskinäisessä suhteessa Asianajotoimisto B, C, D & E Oy sekä B myötäpuolineen vastaavat yhdessä kolmesta neljäsosasta sekä G ja Asianajotoimisto G Ky yhdessä yhdestä neljäsosasta yhteisvastuullisesti I Oy:n konkurssipesälle maksettavaksi tuomitusta vahingonkorvauksesta.

Korkein oikeus vahvistaa, että korvausvelvollisten keskinäisessä suhteessa Asianajotoimisto B, C, D & E Oy sekä B myötäpuolineen vastaavat yhdessä kolmesta neljäsosasta sekä H:n kuolinpesä ja Asianajotoimisto H & Vanhanen Oy yhdessä yhdestä neljäsosasta yhteisvastuullisesti Askel Oy:n konkurssipesälle maksettavaksi tuomitusta vahingonkorvauksesta.

Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Lasse Nikkarinen, Kati Hidén, Kari Kitunen (eri mieltä), Liisa Mansikkamäki ja Pauliine Koskelo. Esittelijä Jukka Sippo.

Eri mieltä olevan jäsenen lausunto

Oikeusneuvos Kitunen: Erimielisyyteni koskee D:n ja E:n tuottamusvastuun (Korkeimman oikeuden tuomion kohta 7.3.), F:n, G:n ja H:n (kohta 7.4.) sekä viimeksi mainittujen asianajoyhtiöiden (kohta 7.5.) vastuun sovittelua.

Kohta 7.3.

D:n ja E:n on kohdassa 3.2. katsottu asianajo-osakeyhtiön hallituksen jäseninä vastaavan osakeyhtiölain 15 luvun 1 §:n nojalla A:n 23.2.1995 tekemällä kavalluksella Askel Oy:n konkurssipesälle aiheuttamasta 221 217,10 markan vahingosta. Saman luvun 4 §:n mukaan vahingonkorvauksen sovittelusta on voimassa, mitä vahingonkorvauslain 2 luvussa on säädetty.

D:n ja E:n tuottamus on ilmennyt siinä, että he ovat perusteettomaksi osoittautuneella tavalla luottaneet A:n oma-aloitteisesti selvittävän väärinkäytöksensä sen sijaan, että he olisivat ryhtyneet asianmukaisiin toimenpiteisiin enempien vahinkojen estämiseksi, mihin heillä on ollut osakeyhtiön hallituksen jäseninä velvollisuus. D:n ja E:n viaksi jäävää tuottamusta ei kuitenkaan voida pitää törkeänä ottaen huomioon ne väärinkäytösten odottamattomuudesta johtuvat olosuhteet, joiden vallitessa he ovat joutuneet tekemään ratkaisunsa A:n menettelyn vaatimista välittömistä toimenpiteistä. Tuottamuksen aste puoltaa siten vahingonkorvauksen sovittelua.

Tämän vuoksi ja muutoin tuomion kohdassa 7.2. mainituilla perusteilla katson, että D:n ja E:n vastattavaksi jäävää vahingonkorvausta on myös nyt kysymyksessä olevilta osin soviteltava noin puoleen vahingon määrästä. Siten D:n ja E:n vastuu Askel Oy:n konkurssipesälle A:n kavalluksesta 23.2.1995 aiheutuneesta vahingosta on 110 000 markkaa.

Kohta 7.4.

Yhdyn tuomiosta ilmeneviin perusteluihin siltä osin kuin on kysymys A:n henkilöön liittyvien seikkojen huomioon ottamisesta, D:n ja E:n tuottamuksellisen menettelyn vaikutuksesta H:n korvausvastuuseen sekä siltä osin kuin on torjuttu sovitteluperusteena se, ettei F:n, G:n ja H:n laiminlyönteihin ole liittynyt oman edun tavoittelua.

Vahingonkorvauksen sovittelu on sitä perustellumpaa, mitä lievempää on korvauksen perusteena oleva tuottamuksellinen menettely. Sillä seikalla, että A on aiheuttanut tahallisilla kavallusrikoksillaan ne vahingot, joista hänen kanssapesänhoitajansa F, G ja H edellä kerrotuin tavoin ovat korvausvastuussa, on merkitystä arvioitaessa heidän viakseen jäävää tuottamuksen määrää. Kanssapesänhoitajan tekemiin konkurssipesän rahavarojen kavalluksiin varautuminen ei kuulu niihin tyypillisiin pesänhoitajien keskinäiseen valvontaan liittyviin tehtäviin, jotka ovat pesänhoitajan velvollisuutena. Kavalluksilla aiheutettavien mittavienkin vahinkojen torjuminen on tekojen yllättävyydestä johtuen käytännössä vaikeaa. Tähän nähden F:n, G:n ja H:n viaksi jäävää tuottamusta voidaan pitää lievänä, mikä puoltaa vahingonkorvauksen sovittelua.

Konkurssipesien varallisuudesta ei ole esitetty niin varmaa selvitystä, että yhtäältä niiden ja toisaalta F:n, G:n ja H:n kuolinpesän varallisuusasemia voitaisiin arvioida korvausten sovitteluun johtavalla tavalla.

Aiheutetun vahingon pääomamäärä on F:n osalta 1 425 440 markkaa, G:n osalta 826 000 markkaa ja H:n osalta 2 535 014,60 markkaa. Näin suuret korvausmäärät johtavat sellaisenaan yksityishenkilön kannalta kohtuuttoman raskaaseen korvausvelvollisuuteen. F:n, G:n ja H:n korvausvastuun sovitteluharkinnassa on kuitenkin huomioon otettava se, että asianajajan vastuuvakuutusta koskevien Suomen Asianajajaliiton ohjeiden mukaan asianajajan on vakuutettava asianajotoiminnassa toiselle aiheutettu varallisuusvahinko. Korvausten sovitteluun ei ole aihetta siltä osin kuin korvausvelvollisten vastuuvakuutukset kattavat heidän vahingonkorvausvastuunsa. F ja G eivät ole esittäneet luotettavaa selvitystä siitä, missä määrin heidän asianajotoimistojensa vastuuvakuutukset kattavat ne vahingot, joista he ovat vastuussa. Konkurssipesien esittämän selvityksen perusteella voidaan kuitenkin päätellä, että F ja G saavat ainakin aiheuttamiensa vahinkojen pääomamäärät suurimmalta osaltaan katetuiksi toimistonsa vastuuvakuutuksen perusteella. H:n osalta esitetyn selvityksen perusteella voidaan puolestaan päätellä, että hänen vastattavakseen jää vielä vastuuvakuutuksen vaikutuskin huomioon ottaen vähintään noin 500 000 markan korvausvastuu. Sille, ettei H ollut varautunut nyt syntyneisiin vahinkoihin nähden riittävän kattavaan vahinkojen vakuuttamiseen, ei voida antaa merkitystä tässä tapauksessa, jossa on kysymys kanssapesänhoitajan tahallisilla rikoksilla aiheuttamista vahingoista. Sille, että H:n korvausvastuu on siirtynyt hänen kuolinpesälleen, voidaan puolestaan tässä tapauksessa antaa sovittelun kokonaisarvioinnissa merkitystä. Korvausvastuusta selviämistä vaikeuttaa ratkaisevasti se, ettei H:n työstä saatavat varat ole enää käytettävissä korvauksen suorittamiseen. H:n kuolinpesän varallisuudesta esitetyn selvityksen perusteella on selvää, ettei kuolinpesän varoista pystytä maksamaan lähellekään vahingonkorvauksen koko määrää. Varteenotettavana vaarana on tällöin muun muassa se, että H:n leski menettää korvaustuomion täytäntöönpanon johdosta puolisoilla olleen asunnon. Näissä olosuhteissa korvauksen täysimääräinen suorittaminen johtaa H:n kuolinpesän osalta kohtuuttomaan lopputulokseen.

Näillä perusteilla katson, ettei F:n ja G:n osalta ole aihetta sovitella vahingonkorvauksia. Sitä vastoin katson perustelluksi sovitella H:n kuolinpesän osalta korvausta siten, että kuolinpesän vastattavaksi jää Askel Oy:n konkurssipesälle aiheutetusta vahingosta 1 200 000 markkaa.

Kohta 7.5.

Tuomiosta ilmenevillä perusteilla katson, ettei Asianajotoimisto F ja Suokas Oy:n eikä Asianajotoimisto G Ky:n osalta ole aihetta vahingonkorvausten sovitteluun. Ottaen huomioon mainitut perusteet ja myös sen, ettei Asianajotoimisto H & Vanhanen Oy:llä ole enää käytettävissään H:n työpanoksesta saatavia tuloja, katson perustelluksi sovitella tämän yhtiön vastattavan vahingonkorvauksen 1 200 000 markaksi.

Muilta osin hyväksyn Korkeimman oikeuden tuomiosta ilmenevät perustelut.

Päädyn myös Korkeimman oikeuden tuomiolauselmasta ilmenevään lopputulokseen kuitenkin vahingonkorvausten sovittelua koskevan erilaisen kantani johdosta seuraavin poikkeuksin:

Velvoitan H:n kuolinpesän ja Asianajotoimisto H & Vanhanen Oy:n suorittamaan Askel Oy:n konkurssipesälle yhteisvastuullisesti keskenään ja Asianajotoimisto B, C, D & E Oy:n kanssa tuomiossa ilmenevästä 2 535 014,60 markan vahingonkorvauksesta 1 200 000 markkaa tuomiosta ilmenevine korkoineen. Velvoitan D:n ja E:n osallistumaan mainitun vahingonkorvauksen suorittamiseen 110 000 markalla tuomiosta ilmenevine korkoineen yhteisvastuullisesti keskenään sekä mainittujen asianajoyhtiöiden ja H:n kuolinpesän kanssa.