KKO:2013:49

Vahingonkorvaus - Korvausvastuun jakautuminen - Vahingon aiheuttajan vastuu
Diaarinumero: S2012/100
Esittelypäivä: 6.2.2013
Antopäivä: 19.6.2013
Taltio: 1374
E:lle oli aiheutettu vahinkoa rikoksella, joka oli luettu A:n ja B:n syyksi törkeänä pahoinpitelynä, C:n syyksi pahoinpitelynä ja D:n syyksi avunantona pahoinpitelyyn. Pelkästään sillä perusteella, että vahingonaiheuttajien osallisuus pahoinpitelyrikokseen oli arvioitu rikosoikeudellisesti eri tavoin, ei C:n ja D:n vahingonkorvausvastuuta vahingonkärsijää E:tä kohtaan voitu vahvistaa A:n ja B:n täysimääräistä vastuuta pienemmäksi. Teko oli toteutettu yksissä tuumin ja vahinko oli ollut kaikilta osin myös C:n ja D:n ennakoitavissa. Koska vahinko oli vahingonkorvauslain 6 luvun 2 §:n tarkoittamalla tavalla kahden tai useamman aiheuttama, C ja D vastasivat E:lle kaikesta vahingosta yhteisvastuullisesti A:n ja B:n kanssa. Ks. KKO:1996:47

VahL 6 luku 2 §

Asian käsittely alemmissa oikeuksissa
Muutoksenhaku Korkeimmassa oikeudessa
Korkeimman oikeuden ratkaisu
Asian käsittely alemmissa oikeuksissa
Vaatimukset ja vastaukset Etelä-Karjalan käräjäoikeudessa
E vaati käräjäoikeudessa A:lta, B:ltä, C:ltä ja D:ltä yhteisvastuullisesti vahingonkorvausta tilapäisestä haitasta, loukkauksen aiheuttamasta kärsimyksestä, pysyvästä kosmeettisesta haitasta ja muista vahingoista yhteensä 42 301,25 euroa.

E:n vahingonkorvausvaatimukset perustuivat aikaisempiin Lappeenrannan käräjäoikeuden ja Kouvolan hovioikeuden lainvoimaisiin tuomioihin, joilla A ja B oli tuomittu törkeästä pahoinpitelystä, C pahoinpitelystä ja D avunannosta pahoinpitelyyn. Vahingonkorvausvaatimukset oli erotettu erikseen käsiteltäviksi riita-asiana.

A myönsi vastauksessaan oikeutuksen yhteisvastuullisuudelle. Hän pyysi korvausvelvollisten kesken korvausmäärän jakamista vahingonkorvauslain 6 luvun 3 §:n mukaisesti.

B myönsi vaatimuksen perusteen oikeaksi sikäli, että hän oli korvausvelvollinen aiheuttamistaan vammoista. Hän kuitenkin kiisti osallistuneensa kaikkien vammojen aiheuttamiseen. Vahingonkorvauslain 6 luvun 3 §:n mukaan vastuu oli jaettava yhteisvastuullisten korvausvelvollisten kesken sen mukaan kuin harkittiin kohtuulliseksi ottaen huomioon korvausvelvollisten osuus vahingon syntymiseen.

C vastusti vaatimusta siltä osin kuin häntä oli vaadittu korvaamaan yhteisvastuullisesti koko vahingonkorvauksen määrä. Hän vaati, että hänen korvausvelvollisuutensa rajataan vahinkoihin, jotka olivat aiheutuneet hänen omasta toiminnastaan. Kaikki E:n vaikeat vammat olivat aiheutuneet vasta sen jälkeen, kun C oli lopettanut oman toimintansa ja ruvennut estelemään muita katsoen pahoinpitelyn turhan rajuksi.

D kiisti vaatimukset. Perusteinaan hän esitti, että hän ei ollut osallistunut E:n pahoinpitelyyn, eikä hän näin ollen ollut aiheuttanut vammoja.

Käräjäoikeuden tuomio 22.3.2011
Käräjäoikeus totesi, että E:lle oli riidattomasti aiheutunut henkilö- ja esinevahinkoa. Lisäksi selvää ja pääosin riidatonta oli, että E:llä oli oikeus korvaukseen loukkauksen aiheuttamasta kärsimyksestä siltä osin kuin hänen ruumiillista koskemattomuuttaan oli vakavasti loukattu.

Korvausmäärien arvioinnissaan käräjäoikeus tukeutui henkilövahinkoasian neuvottelukunnan suosituksiin. Loukkauksen aiheuttaman kärsimyksen osalta todettiin, että A:n ja B:n syyksi teko oli luettu törkeänä pahoinpitelynä ja C:n syyksi tavallisena pahoinpitelynä. E:n henkilökohtaista koskemattomuutta oli A:n ja B:n toimesta tahallaan vakavasti loukattu, mistä syystä E:llä oli oikeus saada A:lta ja B:ltä korvaus myös kärsimyksestä. Kärsimyksen korvaamista koskeva vaatimus hylättiin C:n ja D:n osalta, koska heidän ei ollut todettu vakavasti loukanneen E:n ruumiillista koskemattomuutta.

Käräjäoikeus totesi, että lähtökohtaisesti vahingonkorvauslain 6 luvun 2 §:n mukaan vastaajat vastaavat yhteisvastuullisesti E:lle aiheuttamastaan vahingosta, ellei vastuuta vahingosta ole jaettu vastaajien kesken.

Hovioikeuden rikosasiassa antaman tuomion mukaan A ja B olivat olleet yksimielisiä pahoinpitelytarkoituksesta mennessään tapaamaan E:tä ja he olivat myös yksituumaisesti pahoinpidelleet E:n. Tällä perusteella he vastasivat yhteisvastuullisesti koko vahingonkorvauksesta.

C oli tuomittu pahoinpitelystä eikä törkeästä pahoinpitelystä kuten A ja B. C:n viaksi jäävää syyllisyyden määrää oli pidetty vahingonkorvauslain 6 luvun 3 §:ssä tarkoitetulla tavalla vähäisempänä kuin A:n ja B:n. C:n oli syyllisyytensä määrän mukaisesti vastattava puolesta E:n vahingosta yhteisvastuullisesti A:n ja B:n kanssa.

D oli tuomittu avunannosta E:n pahoinpitelyyn. Avustettua pahoinpitelyä ei ollut pidetty törkeänä. Hänen viakseen jäänyttä syyllisyyden määrää oli pidetty selvästi vähäisempänä kuin A:n ja B:n ja vähäisempänä kuin C:n. D:n oli syyllisyytensä mukaisesti vastattava yhdestä kymmenesosasta vahingosta yhteisvastuullisesti A:n, B:n ja C:n kanssa.

Käräjäoikeus velvoitti A:n ja B:n suorittamaan yhteisvastuullisesti vahingonkorvauksena E:lle kivusta ja särystä sekä muusta tilapäisestä haitasta 7 300 euroa, pysyvästä kosmeettisesta haitasta 2 000 euroa ja muista vahingoista 701,25 euroa. C velvoitettiin osallistumaan yhteisvastuullisesti A:n ja B:n kanssa puoleen ja D yhteen kymmenesosaan edellä mainittujen vahinkojen korvaamisesta. A ja B velvoitettiin lisäksi suorittamaan yhteisvastuullisesti loukkauksen aiheuttamasta kärsimyksestä 3 000 euroa.

Asian on ratkaissut käräjätuomari Ulla Mäkinen.

Kouvolan hovioikeuden tuomio 30.11.2011
E valitti hovioikeuteen ja vaati tuomittujen vahingonkorvausten korottamista sekä niiden tuomitsemista yhteisvastuullisesti kaikkien vastaajien osalta.

Hovioikeus hyväksyi käräjäoikeuden ratkaisun tuomittujen korvausten määrien osalta.

Hovioikeus totesi, että vahingonkorvauslain 6 luvun 2 §:n mukaan vahingon aiheuttajien korvausvastuu vahingonkärsijää kohtaan oli yhteisvastuullista. Tämä ei kuitenkaan tarkoittanut, että pahoinpitelyyn osallistuneiden yhteisvastuullisen korvausvelvollisuuden määrän tulisi olla aina samansuuruinen riippumatta kunkin tekijän syyksi luetun osallisuuden asteesta ja teon syy-yhteydestä aiheutettuun vahinkoon.

Tekijöiden osallisuus tekoon oli arvioitu eri tavoin. Vastaajien yhteisvastuullista vahingonkorvausvastuuta ei ollut perustetta ulottaa heidän rikosvastuutaan pidemmälle, vaan yhteisvastuullinen korvausvelvollisuus määräytyi kullekin tekijälle syyksi luetun teon mukaisesti ja ottaen huomioon teon syy-yhteys sillä aiheutettuun vahinkoon nähden.

Näillä lisäyksillä hovioikeus hyväksyi käräjäoikeuden ratkaisun perusteluineen yhteisvastuullisuuden osalta.

Hovioikeus ei muuttanut käräjäoikeuden tuomiota.

Asian ovat ratkaisseet hovioikeuden jäsenet Sakari Pasila, Tuomo Kurki ja Helena Metso. Esittelijä Antti Ryynänen (mietintö).

Viskaali Ryynänen totesi mietinnössään, että vahingonkorvauslain 6 luvun 2 § koskee useiden vahingonaiheuttajien korvausvelvollisuuden yhteisvastuullisuutta suhteessa vahingonkärsijään. Säännöksessä ilmaistun pääperiaatteen mukaan useamman aiheuttamasta vahingosta jokainen oli vastuussa koko vahingosta vahingon kärsinyttä kohtaan. Vahingonkorvauslain 6 luvun 3 § koski ainoastaan korvausmäärän jakamista korvausvelvollisten kesken eikä kyseisessä pykälässä harkintaperusteena mainittua syyllisyyden määrää voitu ottaa huomioon määrättäessä korvausvelvollisuuden yhteisvastuullisuudesta vahingon kärsijään nähden. Kun asiassa ei ollut ilmennyt perusteita poiketa vahingonkorvauslain 6 luvun 2 §:n pääsäännöstä, oli C:n ja D:n korvausvelvollisuus määrättävä yhteisvastuulliseksi A:n ja B:n kanssa kaikkien E:lle maksettavaksi tuomittujen korvausten ja niiden määrien osalta.

Muutoksenhaku Korkeimmassa oikeudessa
E:lle myönnettiin valituslupa rajattuna koskemaan kysymystä, voitiinko hovioikeuden tavoin katsoa, että vahingonaiheuttajien yhteisvastuullinen korvausvelvollisuus E:lle aiheutuneista vahingoista määräytyi kullekin tekijälle syyksi luetun teon mukaisesti ja ottaen huomioon teon syy-yhteys sillä aiheutettuun vahinkoon nähden.

Valituksessaan E vaati, että hovioikeuden tuomio kumotaan ja vastaajat velvoitetaan suorittamaan hänelle tuomitut korvaukset yhteisvastuullisesti.

C ja D eivät vastanneet valitukseen. A:lta ja B:ltä ei pyydetty vastauksia.

C:lle ja D:lle varattiin vielä erikseen mahdollisuus lausua vahingonaiheuttajien keskinäisen vastuunjaon vahvistamisesta. He eivät antaneet lausumaa.

Korkeimman oikeuden ratkaisu
Perustelut
Mistä asiassa on kysymys

1. A ja B on tuomittu lainvoiman saaneella Kouvolan hovioikeuden 3.6.2010 antamalla tuomiolla törkeästä pahoinpitelystä sekä C ja D puolestaan lainvoiman saaneella Lappeenrannan käräjäoikeuden 16.12.2009 antamalla tuomiolla, C pahoinpitelystä ja D avunannosta pahoinpitelyyn. Nyt on kysymys asianomistajan E:n rikosasiassa esittämistä vahingonkorvausvaatimuksista, jotka oli rikosasian oikeudenkäynnissä erotettu käsiteltäväksi erikseen riita-asiana. E on esittänyt korvausvaatimukset tilapäisestä haitasta, loukkauksen aiheuttamasta kärsimyksestä, pysyvästä kosmeettisesta haitasta ja muusta vahingosta sekä vaatinut, että A, B, C ja D velvoitetaan yhteisvastuullisesti korvaamaan hänelle pahoinpitelyrikoksesta aiheutuneet vahingot.

2. Korkeimmassa oikeudessa on kysymys ensiksikin siitä, ovatko alemmat oikeudet voineet määrätä vahingonaiheuttajien korvausvastuun yhteisvastuullisuudesta vahingonkärsijään nähden siten, että huomioon on otettu kunkin syyllisyys ja osallisuus pahoinpitelyrikokseen. Lisäksi kysymys on vahingonaiheuttajien keskinäisen korvausvastuun jakaantumisesta.

Korvausvastuun sääntelystä

3. Vahingonkorvauslain korvausvastuun jakaantumista koskevaan 6 lukuun kuuluvasta 2 §:n säännöksestä ilmenee, että milloin vahinko on kahden tai useamman aiheuttama taikka he muuten ovat velvolliset korvaamaan saman vahingon, vastaavat he yhteisvastuullisesti. Se, jota ei ole tuomittu maksamaan täyttä korvausta, vastaa kuitenkin vain tuomitusta määrästä.

4. Saman luvun 3 §:n 1 momentin mukaan korvausvelvollisten kesken korvausmäärä on jaettava sen mukaan kuin harkitaan kohtuulliseksi ottaen huomioon kunkin korvausvelvollisen viaksi jäävä syyllisyyden määrä, vahinkotapahtumasta ehkä saatu etu ja muut seikat.

5. Vahingonaiheuttajien korvausvastuu vahingonkärsijää kohtaan on pääsääntöisesti täysimääräistä ja yhteisvastuullista. Kunkin vahingonaiheuttajan tuottamuksen tai syyllisyyden määrä ei vaikuta yhteisvastuullisuuteen, jos korvausvastuun syntymisen edellytykset täyttyvät. Oikeuskäytännössä myös avunannosta rikokseen tuomitun on katsottu olevan velvollinen korvaamaan rikoksella aiheutetun vahingon kokonaisuudessaan yhteisvastuullisesti muiden vahingonaiheuttajien kanssa, jos vahinko on ollut myös avunantoon syyllistyneen ennakoitavissa (esim. KKO 1996:47).

6. Vahingonaiheuttajan velvollisuutta korvata vahingonkärsijälle tuottamuksellaan tai tahallaan aiheuttamansa vahinko voidaan alentaa vain, jos edellytykset vahingonkorvauslain 2 luvun 1 §:n 2 momentista ilmenevälle korvauksen sovittelulle tai kohtuullistamiselle taikka muualla laissa säädetylle kohtuullistamiselle täyttyvät. Tällaisesta korvausvastuun alentamisesta johtuu, että kyseisen vahingonaiheuttajan yhteisvastuullinen korvausvastuu vahingonkärsijään nähden on muiden vahingonaiheuttajien vastuuta suppeampi, niin kuin vahingonkorvauslain 6 luvun 2 §:n toisesta virkkeestä ilmenee. Korvausvastuun kohtuullistaminen ei vaikuta samasta vahingosta vastuussa olevien muiden vahingonaiheuttajien vahingon täysimääräiseen ja yhteisvastuulliseen korvausvastuuseen vahingonkärsijään nähden. Sen sijaan alennettuun vahingonkorvaukseen tuomitun korvausvastuun yhteisvastuullisuus vahingonkärsijään nähden rajoittuu alennettuun korvaukseen.

7. Vahingonkorvauslain 6 luvun 3 § koskee puolestaan vahingonaiheuttajien keskinäistä vastuunjakoa ja sitä voidaan soveltaa sen korvausmäärän osalta, josta vahingonaiheuttajat vastaavat yhteisvastuullisesti. Niissä tilanteissa, joissa vastuu vahingonkärsijää kohtaan on pääsäännön mukaisesti täysimääräistä, yhden vahingonaiheuttajan lopullinen maksuosuus voi säännöksen mukaan jäädä korvausvelvollisten keskinäisessä suhteessa muita pienemmäksi, jos esimerkiksi hänen syyllisyytensä on ollut vähäisempää kuin muilla vahingonaiheuttajilla. Jos yhteisvastuullisesti korvausvelvollinen vahingonaiheuttaja on maksanut korvausta omaa maksuosuuttaan enemmän, hän voi periä tätä määrää muilta samasta rahamäärästä vastuussa olevilta.

8. Yhteisvastuullisen korvausvastuun edellytyksenä on, että useammat ovat aiheuttaneet saman vahingon. Tämä edellyttää, että kaikkien korvausvelvollisten teot tai laiminlyönnit ovat syy-yhteydessä aiheutuneeseen vahinkoon. Yhteistuumin tehtyä pahoinpitelyä on pidetty tyypillisesti rikoksena, jonka osalta aiheutuneita vahinkoja on vaikea jakaa tekoon osallisten kesken. Pahoinpitelyyn osallistuneen vahingonkorvausvastuu saattaa kuitenkin muodostua muita tekijöitä vähäisemmäksi, jos tapahtumainkulku on ollut hänen kannaltaan esimerkiksi täysin ennakoimaton.

Vastuun yhteisvastuullisuuden arviointiin vaikuttavista seikoista tässä tapauksessa

9. Edellä kohdassa 1 tarkoitetuissa rikostuomioissa on katsottu, että A, B ja C olivat yksituumaisesti päättäneet pahoinpidellä E:n. He olivat tätä varten matkustaneet Imatralta Joutsenoon ja varustautuneet noin metrin mittaisella, läpimitaltaan yli viisisenttisellä neliskulmaisella puulla, jossa oli ollut useita rautanauloja joko läpilyötyinä ja taittuneina tai osittain puun sisään lyötyinä. He olivat etsineet E:n käsiinsä ja aloittaneet tämän pahoinpitelemisen siten, että B oli ensin lyönyt mukanaan olleella puulla E:tä päähän, jolloin E oli kaatunut lattialle. Tämän jälkeen A ja C olivat lyöneet E:tä useita kertoja nyrkillä päähän ja vielä lopuksi A oli hypännyt E:n jalan päälle tarkoituksenaan katkaista tämän jalka. Vaikka pahoinpitelyssä mahdollisesti oli ollut taukoa, se on syyksi luettaessa katsottu yhdeksi teoksi.

10. D:n on todettu kuljettaneen A:n ja B:n sekä C:n asunnolle, jossa näiden tarkoituksena oli D:n tieten ollut antaa opetus E:lle. D oli ollut tietoinen myös tekovälineeksi mukaan otetusta edellä kuvatusta naulaisesta puukapulasta. Näiden seikkojen perusteella D:n on kyseessä olevassa rikostuomiossa katsottu olleen tietoinen kuljettamiensa henkilöiden aikeesta pahoinpidellä E:tä.

11. Pahoinpitelyn seurauksena E:lle on aiheutunut leikkaushoitoa vaatineet sääri- ja pohjeluun murtumat, silmänpohjan murtuma, silmän kudosten ruhje ja eri kudosten pinnallisia vammoja sekä traumaperäinen stressihäiriö, pysyvä kosmeettinen haitta ja loukkauksen aiheuttamaa kärsimystä.

12. Vaikka C on tuomittu törkeän pahoinpitelyn sijasta tavallisesta pahoinpitelystä, A:n, B:n ja C:n on katsottu yhteistuumin pahoinpidelleen E:n. Tekoa on pidetty yhtenä tekona. C:n teon moitittavuuden on tosin rikosoikeudellisessa kokonaisarvioinnissa katsottu jääneen muita pahoinpitelijöitä vähäisemmäksi, mutta hän on kuitenkin osallistunut pahoinpitelyyn käyttämällä myös itse väkivaltaa E:tä kohtaan. E:lle aiheutuneet vahingot, mukaan lukien kärsimys, eivät ole siten olleet C:n kannalta ennakoimattomia.

13. D:n on katsottu olleen tietoinen paitsi siitä, että hänen kuljettamansa kolme henkilöä olivat olleet aikeissa yhteistuumin pahoinpidellä E:tä, myös näiden mukana olleesta tekovälineestä. Näiden seikkojen perusteella E:lle aiheutuneita vammoja ja kärsimystä ei voida pitää myöskään D:n kannalta ennakoimattomina.

Johtopäätös

14. Edellä esitetyn perusteella Korkein oikeus katsoo, että C:n ja D:n teot ovat A:n ja B:n tekojen tavoin olleet syy-yhteydessä kaikkiin E:lle aiheutuneisiin vahinkoihin. Vahinkojen syntyminen on ollut niin A:n ja B:n kuin myös C:n ja D:n ennakoitavissa. Korkein oikeus toteaa, että asiassa ei ole kenenkään vastaajan osalta esitetty korvausvastuun sovittelua edellyttäviä seikkoja tai perusteita. Näistä perusteista seuraa, että A ja B sekä C ja D yhdessä vastaavat yhteisvastuullisesti kaikista E:lle tuomituista vahingonkorvauksista ja siten kaikkiaan 13 001,25 euron korvauksista.

Vahingonaiheuttajien keskinäinen vastuunjako

15. A ja B sekä C ovat vastauksissaan käräjäoikeudessa vaatineet vahingonaiheuttajien keskinäisen vastuunjaon vahvistamista. Käräjäoikeus on asian ratkaistessaan soveltanut vahingonkorvauslain 6 luvun 3 §:n keskinäistä vastuunjakoa koskevaa säännöstä, mutta kuitenkin vahvistaessaan vahingonaiheuttajien murto-osaiset vastuut käräjäoikeus on määrännyt ne nimenomaan suhteessa vahingonkärsijään. Käräjäoikeuden tuomion lopputuloksen perusteella ei siten voida suoraan todeta, mitkä ovat vahingonaiheuttajien osuudet vahingosta heidän keskinäisessä vastuunjaossaan. Koska vahingonaiheuttajia ei ole tuomittu yhteisvastuulliseen vaan vain murto-osaiseen korvausvastuuseen vahingonkärsijää kohtaan, on heidän vastuunsa muodostunut samojen perusteiden mukaisesti rajoitetuksi myös heidän keskinäisessä suhteessaan. Näin ollen heillä ei ole ollut tarvetta hakea muutosta käräjäoikeuden tuomioon, vaikka heidän keskinäinen vastuunjakonsa ei ole tullutkaan heidän käräjäoikeudessa esittämistään vaatimuksista huolimatta vahvistetuksi lain edellyttämällä tavalla. Hovioikeus ei ole muuttanut käräjäoikeuden tuomiota mainituilta osin.

16. Korkein oikeus on edellä päätynyt katsomaan, että A, B, C ja D ovat yhteisvastuullisessa korvausvastuussa vahingonkärsijää E:tä kohtaan. Tältä pohjalta asiassa on nyt vahvistettava heidän keskinäinen vastuunjakonsa. A ja B sekä C eivät olleet valittaneet käräjäoikeuden tuomiosta hovioikeuteen, joten käräjäoikeuden tuomio on heidän kannaltaan jäänyt pysyväksi. Näistä syistä käräjäoikeuden vahvistamat vahingonaiheuttajien suhteelliset osuudet koko vahingosta otetaan Korkeimmassa oikeudessa keskinäisen vastuunjaon vahvistamista koskevan laskelman perustaksi.

17. Vahingonaiheuttajat vastaavat yhdessä vahingon yhdestä kymmenesosasta, jolloin D:n vastattavaksi jäävä osuus on yksi neljäskymmenesosa vahingosta. C vastaa oman neljäskymmenesosansa lisäksi yhdessä A:n ja B:n kanssa neljästä kymmenesosasta vahingosta, josta osuudesta siis C:n vastattavaksi jää yksi kolmasosa. A ja B vastaavat C:n ja D:n osuuksia vastaavien osuuksien lisäksi lopusta vahingosta kumpikin puoliksi.

Tuomiolauselma
Hovioikeuden tuomiota muutetaan.

C ja D velvoitetaan yhteisvastuullisesti alemmissa oikeuksissa myös yhteisvastuulliseen korvausvelvollisuuteen keskenään tuomittujen A:n ja B:n kanssa suorittamaan kaikki hovioikeuden tuomiollaan pysyttämässä käräjäoikeuden tuomiossa E:lle määrätyt vahingonkorvaukset yhteensä 13 001,25 euroa.

Korkein oikeus vahvistaa vahingonaiheuttajien keskinäisen vastuunjaon koko tuomitusta vahingonkorvauksesta siten, että A:n vastattavaksi jää 5 308,84 euroa, B:n vastattavaksi jää 5 308,84 euroa, C:n vastattavaksi jää 2 058,53 euroa ja D:n vastattavaksi jää 325,03 euroa.

Muilta osin hovioikeuden tuomiota ei muuteta.

Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Kati Hidén, Pertti Välimäki, Soile Poutianen, Marjut Jokela ja Jarmo Littunen. Esittelijä Juha Mäkelä.