KKO:1997:103

Vakuutussopimus - Vastuuvakuutus - Vakuutuksesta korvattava vahinko
Tilintarkastaja
Diaarinumero: S94/2197
Esittelypäivä: 24.8.1995
Antopäivä: 26.6.1997
Taltio: 2249
Osakeyhtiön tilintarkastaja oli jättänyt tekemättä muistutuksen tilintarkastuskertomukseen yhtiön osakeyhtiölain vastaisesta omien osakkeiden lunastamisesta ja rahalainan antamisesta osakkeenomistajalle sekä näin aiheuttanut yhtiölle vahinkoa, joka hänet oli aikaisemmassa oikeudenkäynnissä velvoitettu korvaamaan yhtiölle. Ään.

Ks. KKO:1992:98

Tilintarkastaja vaati vastuuvakuutuksensa perusteella korvausta vakuutusyhtiöltä. Vakuutusehtojen mukaan varallisuusvahingon johdosta suoritettavaa korvausta voitiin vähentää tai se kokonaan evätä muun muassa, jos vakuutuksenottaja oli aiheuttanut vahingon törkeällä huolimattomuudellaan. Kysymys siitä, oliko tilintarkastajan menettelyä pidettävä törkeän huolimattomana. Ään.

ASIAN KÄSITTELY ALEMMISSA OIKEUKSISSA
MUUTOKSENHAKU KORKEIMMASSA OIKEUDESSA
KORKEIMMAN OIKEUDEN RATKAISU 26.6.1997
ASIAN KÄSITTELY ALEMMISSA OIKEUKSISSA
Uudenkaupungin raastuvanoikeuden päätös 5.7.1993
Tosiseikasto

Raastuvanoikeus totesi X Oy:n tilintarkastajana toimineen B:n vakuutusosakeyhtiö Pohjolaa vastaan ajaman kanteen johdosta, että Korkein oikeus oli 31.7.1992 antamassaan tuomiossa numero 2441 katsonut X Oy:n osakkeenomistajan, hallituksen jäsenen ja toimitusjohtajan A:n saaneen yhtiöltä rahalainaa. Tämä olisi osakeyhtiölain 12 luvun 7 §:n 1 momentin nojalla ollut sallittua vain yhtiön viimeksi kuluneelta tilikaudelta vahvistetun taseen osoittaman vapaan pääoman rajoissa hyväksyttävää vakuutta vastaan.

Lainaa oli kuitenkin annettu, vaikka yhtiön taseet tilikausilta 1985 ja 1986 eivät olleet osoittaneet vapaata omaa pääomaa eikä lainasta ollut annettu vakuutta. Korkein oikeus oli katsonut, että osakeyhtiölain säännösten rikkominen oli ollut B:n havaittavissa hänen vuosilta 1984 ja 1985 suorittamissaan tilintarkastuksissa. B ei ollut kuitenkaan tilintarkastuskertomuksissaan tehnyt menettelystä osakeyhtiölain 10 luvun 10 §:n 3 momentissa tarkoitettua muistutusta.

Laiminlyönnistä oli seurannut, että yhtiön velkojien ja muiden osakkaiden kuin A:n oli ollut vaikea havaita yhtiön varojen osakeyhtiölain vastaista käyttöä ja että A oli voinut jatkaa ja lisätä rahalainaa yhtiön konkurssiin saakka. Korkein oikeus oli todennut B:n kerrotulla menettelyllään tuottamuksesta osaltaan aiheuttaneen yhtiölle 265 111,71 markan vahingon, jonka hän osakeyhtiölain 15 luvun 2 §:n 1 momentin mukaan oli velvollinen korvaamaan.

Tuomiossaan Korkein oikeus oli edelleen todennut, että X Oy:n yhtiöjärjestyksen mukaan yhtiö oli voinut tarjouksesta lunastaa omia osakkeitaan. Tämä oli osakeyhtiölain 7 luvun 2 §:n mukaan saanut tapahtua vain vapaalla omalla pääomalla. Kun yhtiön varoista oli vuoden 1986 aikana, jolloin yhtiöllä ei enää ollut vapaata omaa pääomaa, suoritettu A:lle tämän omistamien yhtiön osakkeiden lunastuksesta 167 924,30 markkaa, Korkein oikeus oli katsonut A:n menettelyllään yhtiön hallituksen jäsenenä tuottamuksesta aiheuttaneen yhtiölle vahingon, jonka hän osakeyhtiölain 15 luvun 1 §:n nojalla oli velvollinen korvaamaan.

Korkein oikeus oli katsonut, että B:n oli osakeyhtiölain 10 luvun 7 §:n mukaan pitänyt hyvän tilintarkastustavan edellyttämässä laajuudessa tarkastaa tilinpäätös, kirjanpito ja yhtiön hallinto sekä tällöin havaita edellä kerrottu osakkeiden lunastaminen. Tästä hänen olisi pitänyt päätellä, että päätös osakkeiden lunastamisesta ilmeisesti oli vastoin osakeyhtiölakia ja saattoi aiheuttaa vahingonkorvausvelvollisuuden.

Tämän vuoksi B:n olisi tullut tehdä asiasta muistutus tilintarkastuskertomuksessa päätöksen täytäntöönpanon estämiseksi tai mahdollisen täytäntöönpanon peruuttamiseksi ja maksetun lunastuksen takaisinperimiseksi. Koska A:lla vielä ainakin 26.11.1987 oli ollut ulosmittauskelpoista omaisuutta, B oli laiminlyönnillään osaltaan tuottamuksesta aiheuttanut yhtiölle 167 924,30 markan vahingon, jonka B osakeyhtiölain 15 luvun 2 §:n 1 momentin nojalla oli velvollinen korvaamaan.

Edellä kerrotuilla perusteilla Korkein oikeus oli velvoittanut B:n yhteisvastuullisesti yhtiön toisena tilintarkastajana toimineen henkilön kanssa suorittamaan X Oy:n konkurssipesälle vahingonkorvauksena 265 111,71 markkaa 16 prosentin korkoineen 22.4.1988 alkaen sekä 167 924,30 markkaa 16 prosentin korkoineen 13.5.1988 alkaen. Lisäksi Korkein oikeus oli velvoittanut B:n korvaamaan konkurssipesän oikeudenkäyntikulut asiassa 22 000 markalla 16 prosentin korkoineen 31.7.1992 lukien. Korkeimman oikeuden tuomion perusteella B oli 5.2.1993 suorittanut konkurssipesälle 393 944, 60 markkaa.

B:llä oli vastuuvakuutus Vakuutusosakeyhtiö Pohjolassa. Vakuutusehtojen kohdan 315 mukaan vakuutuksesta korvattiin myös varallisuusvahinko siten, että vahingon johdosta suoritettavaa korvausta voitiin vähentää tai se kokonaan evätä, jos vakuutuksenottaja tai muu henkilö, jonka puolesta vakuutuksenottaja oli vahingonkorvausvastuussa, oli aiheuttanut vahingon tahallisesti, törkeällä huolimattomuudella tai törkeällä varomattomuudella.

Vakuusyhtiö oli vakuutusehtoihin vedoten katsonut olevan osoitettavissa, että B ei ollut toiminut hyvän tilintarkastustavan mukaisesti antamalla useilta vuosilta yhtiön tilintarkastuksista puhtaat tarkastuskertomukset, vaikka aihetta huomautuksiin oli ollut. Tämän vuoksi vakuutusyhtiö oli 20.11.1992 antamassaan päätöksessä kieltäytynyt korvaamasta Korkeimman oikeuden tuomiosta ilmenevää vahinkoa.

Päätöksen perustelut

Raastuvanoikeus totesi, että vakiintuneen periaatteen mukaan vakuutuksenantajan oli näytettävä vakuutuskorvauksen epäämisperuste.

Vahingonkorvausoikeudenkäynnissä alemmat oikeusasteet olivat hylänneet tilintarkastajiin kohdistetut vaatimukset ja katsoneet ainoastaan konkurssiin asetetun X Oy:n toimitusjohtaja A:n korvausvelvolliseksi. Vasta Korkein oikeus oli todennut B:n tilintarkastajana tuottamuksellaan osaltaan aiheuttaneen vahingon.

Vahingonkorvausoikeudenkäynnin aineistosta oli havaittavissa, että vähemmistöosakkaat, hallituksen muut jäsenet ja velkojat, mukaan lukien veroviranomaiset, olivat olleet passiivisia kyseisen niin sanotulla kriisialalla toimineen yhtiön toimintaan ja tulokseen nähden. Pääasiallisina syinä yhtiön konkurssiin olivat olleet yrityksen huomattava tappiollisuus ja ylivelkaantuminen. Tilintarkastajien välillisesti aiheuttama vahinko ei ollut voinut vaikuttaa merkittävästi yhtiön toimintaedellytyksiin tai varallisuusasemaan. Korkeimman oikeuden tuomittua tilintarkastajat korvausvelvollisiksi velkojat olivat päässeet parempaan asemaan kuin nämä muutoin olisivat olleet siinä tilanteessa, että tilintarkastuskertomuksissa olisi tehty asianmukaiset huomautukset. Tällöin vahinko olisi konkurssituomion perusteella jäänyt kokonaan osakkeenomistajien ja velkojien tappioksi.

Taloudellisen vahingon välittömästi aiheuttaneita X Oy:n toimitusjohtaja A:n toimia ei ollut todettu rikolliseksi menettelyksi. Yhtiön tila oli ollut todettavissa sen kirjanpidosta ja tilinpäätöksistä.

B oli ilmoittanut huomauttaneensa toimitusjohtaja A:lle havaitsemistaan epäkohdista talouden pidossa sisällyttämättä kuitenkaan huomautuksia tilintarkastuskertomuksiin. Tuolloin 1980-luvun puolivälissä tilintarkastuskäytäntö oli yleisemminkin ollut selkiintymätön sen suhteen, oliko kaikista havaituista virheistä huomautettava tarkastuskertomuksessa. Salliva luottamukseen ja vastuunkantamisolettamaan perustunut menettely oli ollut ymmärrettävää osin senkin vuoksi, että yhtiön osakeomistus oli keskittynyt toimitusjohtaja A:lle, samoin monivuotinen toimintavastuu yhtiössä, joka oli ollut paikkakunnan huomattava työllistäjä toimialalla, jolla kannattavuus oli 1980-luvulla käynyt valtakunnallisestikin heikoksi.

Näillä perusteilla raastuvanoikeus katsoi jääneen näyttämättä, että B olisi tilintarkastajana tahallaan tai törkeällä tuottamuksellaan aiheuttanut taloudellista vahinkoa sittemmin konkurssiin asetetulle X Oy:lle.

Vakuutusyhtiö oli myöntänyt B:n korvausvaatimuksen määrältään.

Tämän vuoksi raastuvanoikeus velvoitti vakuutusyhtiön maksamaan B:lle hänen X Oy:n konkurssipesälle maksamina vahingonkorvauksena, korkoina ja oikeudenkäyntikuluina yhteensä 393 944,60 markkaa korkoineen.

Turun hovioikeuden tuomio 18.10.1994
Vakuutusyhtiö valitti hovioikeuteen.

Hovioikeus totesi, että Korkein oikeus oli 31.7.1992 antamassaan tuomiossa katsonut toimitusjohtaja A:n rahankäytön koostuneen A:lle suoritetuista matkaennakoista sekä A:n ja hänen vaimonsa puolesta suoritetuista maksuista, A:n nostoista yhtiön kassasta ja tileiltä sekä yhtiön A:lta oleville saataville lasketuista koroista. Harkitessaan oliko näin tapahtunut yhtiön varojen käyttö ollut osakeyhtiölain 12 luvun 7 §:ssä tarkoitettua rahalainan antamista Korkein oikeus on kiinnittänyt huomiota yhtäältä siihen, että tuo varainkäyttö pääasiallisesti oli tapahtunut yhtiön toiminnalle vieraisiin tarkoituksiin, ja toisaalta siihen, että tämän käytön perusteella yhtiön tilinpäätöksiin oli muun muassa vuosilta 1985 ja 1986 samoin kuin konkurssitilinpäätökseen kirjattu osakkailta eri suuruisia saamisia koroista, matkaennakoista ja muusta. Näitä yhtiön saamisia ei siis ollut selvitetty kohtuullisessa ajassa eikä edes tilikausittain, vaan ne olivat jatkuneet rahalainan tavoin ja konkurssia edeltäneinä vuosina yhteismäärältään myös kasvaneet. Näin ollen kysymys ei ollut yhtiön liiketoiminnan tavanomaisista lyhytaikaisista tilisaamisista, vaan jatkuvasta velaksiannosta yhtiöltä A:lle eli rahalainan antamisesta hänelle.

Korkein oikeus oli edelleen lausunut, että A oli ollut X Oy:n osakkeenomistaja ja hallituksen jäsen. Rahalainan antaminen hänelle oli osakeyhtiölain 12 luvun 7 §:n 1 momentin nojalla ollut sallittua vain yhtiön viimeksi kuluneelta tilikaudelta vahvistetun taseen osoittaman vapaan oman pääoman rajoissa ja edellyttäen, että häneltä oli saatu hyväksyttävä vakuus. Yhtiön taseet tilikausilta 1985 ja 1986 eivät olleet osoittaneet vapaata omaa pääomaa. Kysymyksessä olleesta rahalainasta ei ollut annettu vakuutta. Antamalla rahalainaa A oli siten yhtiön hallituksen jäsenenä rikkonut osakeyhtiölakia. Rikkominen oli ollut havaittavissa B:n vuosilta 1984 ja 1985 suorittamissa tilintarkastuksissa. Hänen olisi osakeyhtiölain 10 luvun 10 §:n 3 momentin nojalla tullut tehdä siitä muistutus tilintarkastuskertomuksessa. Tämän hän oli laiminlyönyt. Laiminlyönnistä oli seurannut, että yhtiön velkojien ja muiden osakkeenomistajien kuin A:n oli ollut vaikea havaita rahalainaa antamalla tapahtunutta yhtiön varojen osakeyhtiölain vastaista käyttöä ja että A oli siten voinut lisätä ja jatkaa rahalainaa yhtiön konkurssiin asti. B oli siten tilintarkastajana tuottamuksestaan osaltaan aiheuttanut, että yhtiön rahalaina A:lle oli vuodesta 1985 yhtiön konkurssiin saakka kasvanut yhteensä 265 111,71 markalla. A oli todettu varattomaksi tai ainakin maksukyvyttömäksi eikä hän ollut suorittanut velkojaan konkurssipesälle. B oli osakeyhtiölain 15 luvun 2 §:n 1 momentin mukaan velvollinen korvaamaan tuottamuksesta aiheuttamansa vahingon.

B oli edellä mainitussa jutussa katsonut, etteivät A:n kyseiset velat olleet osakeyhtiölain 12 luvun 7 §:ssä tarkoitettua rahalainan antamista, vaan ne oli luettava kirjanpitolain mukaisiin siirtyviin eriin. Hän ei siten ollut menetellyt virheellisesti jättäessään muistutuksen tekemättä. Huomioon ottaen ne perusteet, joilla Korkein oikeus oli katsonut A:n menettelyn muodostuneen mainitun lainkohdan mukaiseksi rahalainan antamiseksi, sen arvioiminen, oliko kyseessä ollut rahalainan antaminen, oli ollut ainakin jossain määrin tulkinnanvaraista. Näissä olosuhteissa ei voitu katsoa, että B olisi tahallaan tai törkeästä huolimattomuudesta laiminlyönyt muistutuksen tekemisen. B:n ei voitu myöskään katsoa mieltäneen muistutuksen tekemättä jättämisestä hyvin todennäköisesti seuraavan vahinkoa tai menettelyllään ilmeisen välinpitämättömästi suhtautuneen vahingon syntymiseen. Näillä perusteilla hovioikeus katsoi, ettei B ollut aiheuttanut vahinkoa tahallaan tai törkeällä huolimattomuudellaan. Siten vakuutusyhtiöllä ei ollut vakuutusehtojen mukaista perustetta evätä korvausta.

Osakkeiden lunastamisen osalta Korkein oikeus oli tuomiossaan lausunut, että X Oy:n yhtiöjärjestyksen mukaan yhtiö oli voinut tarjouksesta lunastaa omia osakkeitaan, mikä osakeyhtiölain 7 luvun 2 §:n mukaisesti oli saanut tapahtua vain vapaalla omalla pääomalla. Vuodelta 1984 vahvistetun tilinpäätöksen mukaan yhtiöllä oli tosin ollut vapaata omaa pääomaa 28.12.1985 päätettyyn A:n osakkeiden lunastamiseen. Sitä vastoin yhtiön tilinpäätös 31.12.1985, josta B:n allekirjoittama tilintarkastuskertomus oli päivätty 19.9.1986, oli osoittanut 98 981,31 markaksi kirjatun vapaan oman pääoman menetetyksi tilikauden 691 983,36 markan tappion johdosta. Näin ollen oli ollut ilmeistä, ettei yhtiöllä myöskään 28.12.1985 ollut enää ollut vapaata omaa pääomaa eikä sellaista ollut myöhemminkään kertynyt yhtiölle tilinpäätöksen vuodelta 1986 samoin kuin konkurssitilinpäätöksen ajalta 1.1. - 24.8.1987 osoittaessa suuria tappioita. Suorittamalla tästä huolimatta vuoden 1986 aikana lunastusmaksusta 167 924,30 markkaa A oli yhtiön hallituksen jäsenenä tuottamuksesta aiheuttanut yhtiölle saman suuruisen vahingon.

Osakeyhtiölain 10 luvun 7 §:n 1 momentin mukaan B:n oli pitänyt hyvän tilintarkastustavan edellyttämässä laajuudessa tarkastaa tilinpäätös ja kirjanpito sekä yhtiön hallinto. Näin tehdessään tilikaudelta 1985 hänen oli pitänyt havaita sekä vapaan oman pääoman puute 31.12.1985 että hallituksen kokouspöytäkirjaan 28.12.1985 merkitty ja tilinpäätöksen taseesta ja sen lisätiedoista ilmenevä päätös osakkeiden lunastamisesta. Tästä hänen olisi pitänyt päätellä, että tuo päätös ilmeisesti oli vastoin osakeyhtiölakia ja saattoi aiheuttaa vahingonkorvausvelvollisuuden ja sen vuoksi tehdä muistutus tilintarkastuskertomuksessa päätöksen täytäntöönpanon estämiseksi tai mahdollisen täytäntöönpanon peruuttamiseksi ja maksetun lunastuksen takaisin perimiseksi A:lta. Koska A:lla ainakin vielä 26.11.1987 oli ollut ulosmittauskelpoista omaisuutta B oli Korkeimman oikeuden mukaan laiminlyömällä sanotun velvollisuutensa tuottamuksesta aiheuttanut X Oy:lle 167 924,30 markan vahingon.

B oli mainitussa jutussa katsonut, ettei hän ollut menetellyt virheellisesti, koska lunastukseen käytettävän vapaan oman pääoman määrä oli arvioitava edellisen tilinpäätöksen mukaan. X Oy:n vapaa oma pääoma oli 31.12.1984 ollut 309 396,31 markkaa. Korkeimman oikeuden tuomiossaan mainitsemien seikkojen perusteella oli kuitenkin ollut ilmeistä, ettei lunastuksen tapahtumisen aikaan ollut ollut jäljellä enää omaa pääomaa. B:n oli täytynyt tämä käsittää. X Oy:n taloudellinen asema oli tilinpäätöksen valossa ollut heikko. B:n oli siten täytynyt ymmärtää, että lunastuksen toteuttaminen aiheutti ilmeisen vahingonvaaran. B oli siten laiminlyömällä muistutuksen tekemisen menetellyt niin, että hänen huolimattomuuttaan oli pidettävä törkeänä. Kohtuullisena ei kuitenkaan voitu pitää sitä, että vakuutusyhtiö tällä perusteella kokonaan voisi evätä korvauksen. Hovioikeus katsoi, että vakuutusyhtiön oli korvattava puolet B:n maksettavaksi näin tulleesta korvauksesta 83 962,15 markan pääomasta ja 63 550,02 markan koroista eli 73 756,09 markkaa.

Näillä perusteilla hovioikeus velvoitti vakuutusyhtiön suorittamaan B:lle raastuvanoikeuden tuomitseman 393 944,60 markan asemesta 320 188,52 markkaa korkoineen.

Asian ovat ratkaisseet hovioikeuden jäsenet Aarola, Aarnio ja Hurme. Esittelijä Markku Nieminen.

MUUTOKSENHAKU KORKEIMMASSA OIKEUDESSA
Vakuutusyhtiölle ja B:lle myönnettiin valituslupa.

Valituksessaan vakuutusyhtiö vaati hovioikeuden tuomion muuttamista siten, että rahalainankin antamisen osalta yhtiö velvoitetaan suorittamaan B:lle enintään puolet vahingonkorvausasiassa hänen maksettavakseen tuomitusta määrästä.

Valituksessaan B vaati, että hovioikeuden tuomio kumotaan ja asia jätetään raastuvanoikeuden päätöksen varaan.

B ja vakuutusyhtiö vastasivat toistensa valituksiin.

KORKEIMMAN OIKEUDEN RATKAISU 26.6.1997
Perustelut
Ratkaistavana oleva kysymys

B:n KHT-yhdistys ry:n jäsenenä ja vakuutusyhtiön solmiman vastuuvakuutusta koskevan sopimuksen ehdon 315.3 mukaan varallisuusvahingon johdosta suoritettavaa korvausta voidaan vähentää tai se kokonaan evätä, jos vakuutuksenottaja tai muu henkilö, jonka puolesta vakuutuksenottaja on vahingonkorvausvastuussa, on aiheuttanut vahingon tahallisesti, törkeällä huolimattomuudella tai törkeällä varomattomuudella.

Vakuutusyhtiö on katsonut B:n aiheuttaneen vahingot vähintään törkeällä huolimattomuudella perustellen tätä muun muassa seuraavasti. Vahinkoa aiheuttaneet tapahtumat ovat olleet juuri sellaisia, joita koulutetun tilintarkastajan tulee erityisesti seurata. Kun B on vuonna 1981 yhtiön hallitukselle osoittamassaan huomautuksessa maininnut osakaslainojen määrästä ja niiden kasvusta, hän on jo tuolloin osannut kiinnittää huomiota toimitusjohtaja A:n ja yhtiön välisiin suhteisiin. A:n kokonaisvelka yhtiölle on seuraavina vuosina vain kasvanut. Tämän vuoksi B:llä olisi vuositilintarkastusten yhteydessä ollut erityistä aihetta seurata yhtiön ja sen toimitusjohtaja A:n välisiä suhteita. Lainsäätäjän suhtautumista tilintarkastuskertomukseen ja sen merkitykseen osoittaa, että osakeyhtiölain 16 luvun 8 §:n 3-kohdassa oli osakeyhtiörikoksena säädetty rangaistavaksi se, että lain säännöksiä tilintarkastuskertomuksen laatimisesta rikotaan. Vastaava säännös sisältyy nyttemmin tilintarkastuslain 7 luvun 43 §:n 1 momenttiin (936/1994). B:n on KHT-tilintarkastajana täytynyt tietää, että muistutuksen tekemättä jättämisen seurauksena oli välttämättä uhkaamassa vaara siitä, että yhtiö kärsii vahinkoa. B oli jättäessään muistutuksen tekemättä suhtautunut vahinkoseuraamusten mahdolliseen ilmenemiseen välinpitämättömästi.

B puolestaan on kiistänyt menetelleensä törkeän huolimattomasti. Kysymys osakaslainoiksi katsottujen erien luonteesta on Korkeimman oikeuden aikaisemman ratkaisun perustelujenkin mukaan ollut erittäin tulkinnanvarainen. Mitä tuli omien osakkeiden lunastamiseen A:lta 28.12.1985, on huomattava että yhtiön viimeinen 31.12.1984 vahvistettu tilinpäätös osoitti yhtiöllä olleen vapaata omaa pääomaa käytettäväksi lunastukseen. Lain ja käytännön mukaan vapaan oman pääoman määrä oli arvioitava viimeisen vahvistetun tilinpäätöksen mukaisesti. Ainakin asia oli tulkinnanvarainen.

Yleistä

Korkein oikeus toteaa, että törkeä tuottamus sekä rajanveto esimerkiksi tuottamuksen ja törkeän tuottamuksen välillä eivät ole yksiselitteisesti määriteltävissä. Rajanveto edes vakuutussopimuslain eri säännöksiä sovellettaessa ei välttämättä määräydy samojen perusteiden mukaan.

Vahingonkorvausoikeudessa on huolimattomuutta pidetty törkeänä usein silloin, kun toiminta on ollut lähellä tahallista menettelyä ja siten häikäilemätöntä ja välinpitämätöntä seurausten suhteen. Esimerkiksi hallituksen esityksessä 1.7.1995 voimaan tulleeksi vakuutussopimuslaiksi (HE n:o 114/1993 vp. s. 43) katsotaan, että törkeä huolimattomuus on lähellä tahallisuutta.

Vakuutuskorvauksen epäämistä tai vähentämistä harkittaessa on otettava yhtäältä huomioon, että vakuutusyhtiöt tarjoavat vakuutuksia liiketoimintanaan ja että vastuuvakuutus otetaan juuri sen kaltaisten vahinkojen varalta, joista nyt on kysymys. Toisaalta vakuutus ei saa johtaa vakuutuksenantajan kustannuksella tapahtuvaan tietoiseen riskinottoon. Vastuuvakuutuksen tarkoitus ammatinharjoittajan virheellään aiheuttamien vahinkojen korvaamisessa vaatii siten, että törkeän huolimattomana pidetään vain tekoa tai laiminlyöntiä, joka osoittaa ammatinharjoittajassa selvää piittaamattomuutta menettelyssään.

A:n osakaslainat yhtiölle

A:lla on vuonna 1980 ollut yhtiöltä rahalainaa, joka on merkitty osakaslainana yhtiön kirjanpitoon ja taseen liitetietoihin. B on yhtiön hallitukselle vuonna 1981 osoittamassaan huomautuksessa kiinnittänyt yhtiön johdon huomiota pääasiassa siihen, että 1.1.1980 voimaantullut osakeyhtiölaki edellytti tällaisilta lainoilta muun muassa riittäviä vakuuksia ja lainojen häviämistä kokonaan vuoteen 1990 mennessä. Vuodesta 1984 lukien yhtiön muille tileille on kirjattu A:n erilaisia nostoja ja menoja. Tämä rahainkäyttö on koostunut muun muassa matkaennakoista sekä A:n ja hänen vaimonsa puolesta suoritetuista maksuista, A:n nostoista yhtiön kassasta ja tileiltä ja yhtiön A:lta oleville saataville lasketuista koroista. Korkein oikeus oli aikaisemmalla tuomiollaan katsonut, että myös tämä varainkäyttö oli rahalainaa. Eräitä A:n nostoja yhtiöstä on tosin vuodelta 1984 toimitetussa jälkiverotuksessa vuonna 1985 käsitelty osakaslainana. Se, että kysymyksessä on ollut osakeyhtiölain 12 luvun 7 §:ssä tarkoitettu rahalaina, ei ole B:n antaessa tilintarkastuskertomuksensa vuodelta 1984 ja 1985 kuitenkaan ollut niin selvää, että muistutuksen tekemättä jättäminen olisi johtunut B:n törkeäksi huolimattomuudeksi katsottavasta menettelystä. B, joka lisäksi on useaan otteeseen huomauttanut suurimman osan yhtiön osakkeista omistaneelle A:lle osakaslainojen kasvusta, ei siten törkeällä tuottamuksellaan ole aiheuttanut yhtiölle vahinkoa.

Yhtiön omien osakkeiden lunastaminen

Yhtiöllä on vuoden 1984 tilikauden päättyessä ollut omaa vapaata pääomaa. Yhtiön hallitus on 28.12.1985 päättänyt lunastaa kysymyksessä olevat osakkeet yhtiölle. Yhtiön 31.12.1985 päivätyn taseen mukaan yhtiöllä ei kuitenkaan ole ollut jäljellä vapaata omaa pääomaa. B:n on 19.9.1986 laatiessaan vuotta 1985 koskevan tilintarkastuskertomuksen hovioikeuden tuomiosta ilmenevin tavoin täytynyt havaita, ettei yhtiöllä ole omien osakkeiden lunastuksesta päätettäessä ollut enää jäljellä vapaata omaa pääomaa. Tulkinta, jonka mukaan osakeyhtiön oikeutta lunastaa omia osakkeitaan voidaan arvioida vain viimeisen vahvistetun tilinpäätöksen mukaisen tilanteen perusteella, ei perustu lakiin. Yhtiön taloudellinen asema on ollut heikko. B:n on pitänyt ymmärtää, että lunastuksen toteuttaminen aiheuttaa ilmeisen vahingonvaaran. Tapahtuma-aikana voimassa olleen osakeyhtiölain 10 luvun 10 §:n 3 momentin mukaan, jos tilintarkastuksessa havaitaan, että yhtiön hallituksen jäsen tai toimitusjohtaja on syyllistynyt tekoon tai laiminlyöntiin, josta saattaa seurata vahingonkorvausvelvollisuus, taikka muutoin rikkonut tätä lakia tai yhtiöjärjestystä, on tilintarkastuskertomuksessa tehtävä siitä muistutus. B on laiminlyönyt tämän lakiin perustuvan velvollisuutensa ja hän on siten menetellyt törkeän huolimattomasti.

Hovioikeuden mainitsemalla perusteella ja sen toteamin tavoin vakuutuskorvausta ei B:n menettelyn johdosta ole kuitenkaan evättävä kokonaan.

Tuomiolauselma
Hovioikeuden tuomion lopputulosta ei muuteta.

Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Portin, Tulenheimo-Takki, Krook (eri mieltä), Wirilander ja Palaja. Esittelijä Lea Nousiainen.

Eri mieltä olevan jäsenen lausunto
Oikeusneuvos Krook:

Kysymyksenasettelu

Korkein oikeus on tuomiollaan 31.7.1992 osakeyhtiölain 15 luvun 2 §:n 1 momentin (734/1978) nojalla velvoittanut B:n maksamaan 24.8.1987 konkurssiin X Oy:n (yhtiö) konkurssipesälle alla mainituista kahdesta erästä koostuvaksi vahingonkorvaukseksi yhteensä 433 036,01 markkaa korkoineen ja oikeudenkäyntikuluineen sen johdosta, että hän oli yhtiön - jonka osakkeista noin 2/3 kuului yhtiön pääosakkaalle, hallituksen jäsenelle ja toimitusjohtaja A:lle ja noin 1/3 suunnilleen 30 pienosakkaalle - tilintarkastajana yhdessä yhtiön toisen tilintarkastajan kanssa tilivuosia 1984 ja 1985 koskevien tilintarkastusten yhteydessä vastoin osakeyhtiölain 10 luvun 10 §:n 3 momentin (734/1978) säännöstä laiminlyönyt tilintarkastuskertomuksissa tehdä muistutuksen tarkastuksissa havaittavissa olleista yhtiölle vahingonvaaraa aiheuttaneista seuraavista osakeyhtiölain vastaisista teoista,

1) 24.4.1985 ja 19.9.1986 päivätyissä tarkastuskertomuksissa siitä, että A yhtiön hallituksen jäsenenä oli osakeyhtiölain 12 luvun 7 §:n 1 momentin (248/1981) säännöstä rikkoen antanut itselleen rahalainaa ilman hyväksyttävää vakuutta ja vaikka yhtiön taseet tilikausilta 1985 ja 1986 eivät olleet osoittaneet vapaata omaa pääomaa, mistä oli aiheutunut yhtiölle 265 111,71 markan vahinko, ja

2) 19.9.1986 päivätyssä tarkastuskertomuksessa siitä, että yhtiö oli, hallituksen päätettyä 28.12.1985 A:n puheenjohdolla lunastaa häneltä 135 kappaletta yhtiön osakkeita 202 500 markan hinnasta, vuoden 1986 aikana osakeyhtiölain 7 luvun 2 §:n (687/1983) säännöstä rikkoen toteuttanut lunastuksen suorittamalla osakkeista 167 924,30 markkaa, vaikka yhtiöllä ei päätöksentekohetkellä 28.12.1985 eikä myöhemminkään ollut vapaata omaa pääomaa omien osakkeiden lunastamiseen, mistä oli aiheutunut yhtiölle 167 924,30 markan vahinko.

Näin vahvistettu maksuvelvollisuus B:n tuli täyttää yhteisvastuullisesti yhtiön toimitusjohtaja A:n ja yhtiön toisen tilintarkastajan kanssa siten, että maksettavaksi tuomittu korvausmäärä korkoineen jakautui tilintarkastajien kesken niin, että kumpikin vastasi puoleksi siitä, mitä he korvauksen suoritettuaan eivät saaneet perittyä takaisin heihin nähden ensisijaisessa vastuussa olleelta A:lta, joka 20.5.1988 toimitetussa ulosmittausyrityksessä oli todettu varattomaksi.

B:llä on KHT-tilintarkastajana ja KHT-yhdistys ry:n jäsenenä ollut työssään aiheuttamansa vahingon varalta vastuuvakuutus Vakuutusosakeyhtiö Pohjolassa (vakuutusyhtiö). Vakuutusyhtiö on päätöksellään 20.11.1992 kieltäytynyt korvaamasta B:lle tämän korvattavaksi tuomittua vahinkoa. Ratkaisunsa tueksi vakuutusyhtiö on viitannut vakuutukseen liittyvien yleisten vakuutusehtojen rajoituslausekkeeseen 315.3, jonka mukaan varallisuusvahingon johdosta suoritettavaa korvausta voidaan vähentää tai se kokonaan evätä, jos vakuutuksenottaja tai muu henkilö, jonka puolesta vakuutuksenottaja on vahingonkorvausvastuussa, on aiheuttanut vahingon tahallisesti, törkeällä huolimattomuudella tai törkeällä varomattomuudella.

B:n ja yhtiön toisen tilintarkastajan maksettua kummankin 5.2.1993 konkurssipesälle oman osuutensa eli 393 944,60 markkaa heidän maksettavikseen tuomituista vahingonkorvauksista ja oikeudenkäyntikuluista korkoineen ja perimiskuluineen B on vakuutusyhtiölle 8.3.1993 tiedoksi annetun haasteen nojalla Uudenkaupungin raastuvanoikeudessa tässä asiassa muun ohella vaatinut vakuutusyhtiön velvoittamista suorittamaan hänelle vakuutuskorvauksena hänen konkurssipesälle maksamansa korvauksen 393 944,60 markkaa 16 prosentin korkoineen 5.2.1993 lukien. Vakuutusyhtiön vastustettua kannetta vakuutusehtojen rajoituslausekkeeseen vedoten raastuvanoikeus on päätöksellään 5.7.1993 hyväksynyt B:n kanteen ja siten velvoittanut vakuutusyhtiön suorittamaan hänelle 393 944,60 markkaa korkoineen 5.2.1993 lukien. Vakuutusyhtiön valituksesta Turun hovioikeus on puolestaan tuomiossaan 18.10.1994 yhtiön omien osakkeiden lunastamista koskevalta osalta katsonut, että B oli törkeällä huolimattomuudella aiheuttanut edellä 2) kohdassa mainitun vahingon, että vakuutuskorvauksen epäämistä kokonaan tällä perusteella ei kuitenkaan voitu pitää kohtuullisena ja että vakuutusyhtiön oli korvattava puolet B:n näin maksettavaksi tulleen korvauksen 83 962,15 markan pääomasta ja 63 550,02 markan koroista eli 73 756,09 markkaa. Tällä perusteella hovioikeus on alentanut vakuutusyhtiön B:lle maksettavan vakuutuskorvauksen 320 188,52 markkaan 16 prosentin korkoineen 5.2.1993 lukien.

Valituksissaan Korkeimpaan oikeuteen B ja vakuutusyhtiö ovat vaatineet, B hovioikeuden tuomion kumoamista ja asian jättämistä raastuvanoikeuden päätöksen varaan sekä vakuutusyhtiö hovioikeuden tuomion muuttamista siten, että vakuutusyhtiö myös 1) kohdassa tarkoitetun rahalainan antamisen osalta velvoitetaan suorittamaan B:lle enintään puolet vahingonkorvausasiassa hänen maksettavakseen tuomitusta määrästä.

Kysymys on näin ollen enää siitä, onko B menetellyt törkeän huolimattomasti vai ei aiheuttaessaan 1) ja 2) kohdassa tarkoitetut vahingot ja, jos vastaus on myönteinen, missä määrin vakuutuskorvausta on vähennettävä ottaen huomioon tutkimisrajoitukset, jotka johtuvat vakuutusyhtiön valituksesta ja hovioikeuden tuomiosta.

Tuottamusarvostelun lähtökohdat

Edellä 1) ja 2) kohdassa mainituilla teoilla - rahalainan antamisella osakkeenomistajalle ja omien osakkeiden lunastamisella - on siis rikottu osakeyhtiölain 12 luvun 7 §:n 1 momentin (248/1981) ja 7 luvun 2 §:n (687/1983) säännöksiä. Näistä lainkohdista edellinen ilmaisee lähtökohtaisen kiellon rahalainan antamisesta osakkeenomistajalle, hallituksen jäsenelle ja toimitusjohtajalle. Luvallinen tällainen lainananto on vain edellytyksin, että se tapahtuu viimeksi kuluneelta tilikaudelta vahvistetun taseen osoittamaan vapaan oman pääoman rajoissa ja hyväksyttävää vakuutta vastaan. Jälkimmäinen lainkohta puolestaan on lain 7 luvun 1 §:ssä (734/1978) ilmaistun omien osakkeiden hankkimiskiellon poikkeussäännös, joka sallii yhtiöjärjestyksen määräykseen perustuvan omien osakkeiden lunastamisen vapaalla omalla pääomalla osakepääomaa alentamatta. Yhteistä ja tunnusomaista näille säännöksille on, että ne yhtäältä ovat oleellisia osia osakeyhtiön velkojainsuojajärjestelmästä ja toisaalta palvelevat osakkeenomistajien yhdenvertaisuuden noudattamista, kuin myös, että niiden rikkomisesta aiheutuva vahingonvaara yhtiölle ja viime kädessä sen velkojille usein on ilmeinen.

Tilintarkastuksen toimittamisen tavasta ja laajuudesta ei ole laissa yksityiskohtaisia ohjeita, vaan tämä määräytyi asiassa esillä olevien tilintarkastusten aikaan voimassa olleen osakeyhtiölain 10 luvun 7 §:n 1 momentin (734/1978) mukaan seuraavasti: "Tilintarkastajan tulee hyvän tilintarkastustavan edellyttämässä laajuudessa tarkastaa tilinpäätös ja kirjanpito sekä yhtiön hallinto." Tähän joustavaan toimintaohjeeseen, hyvään tilintarkastustapaan, liittyi läheisesti saman luvun 10 §:n 3 momentin (734/1978) melko ehdottoman muotoinen säännös siitä, että tilintarkastukseen oli tehtävä merkintä, jos tarkastuksessa havaittiin, että yhtiön hallituksen jäsen tai toimitusjohtaja oli syyllistynyt tekoon tai laiminlyöntiin, josta saattoi seurata vahingonkorvausvelvollisuus, taikka muutoin rikkonut osakeyhtiölakia tai yhtiöjärjestystä. On luonnollista, että näiden säännösten tulkintaan ja soveltamiseen -sekä siten tilintarkastuksessa noudatettavalle huolellisuudelle asettaviin vaatimuksiin - ei voi olla vaikuttamatta se, että tilintarkastus ensisijaisesti on yhtiön osakkeenomistajien ja muiden sidosryhmien, kuten velkojien intressissä tapahtuva yhtiön johtoon kohdistuva laillisuusvalvonta ja että lain esitöissä on nimenomaisesti ilmaistu lain tavoitteena olevan tilintarkastuksen kehittäminen entistä tehokkaammaksi ja luotettavammaksi (HE 27/1977 s. 9).

Tässä valossa on ilmeistä, että (1) rahalainan antaminen kielletylle henkilöpiirille ja (2) omien osakkeiden lunastaminen laadultaan ja vahinkoriskiltään tyypillisesti ovat sellaisia tekoja, joiden lainmukaisuuteen on hyvän tilintarkastustavan mukaisessa tarkastuksessa kiinnitettävä erityistä huomiota ja joiden lainvastaisuudesta on tehtävä merkintä tilintarkastuskertomukseen. Selvän ilmauksen tämä on saanut lain esitöissä maininnassa, että tilintarkastaja muistuttamisvelvollisuutta koskevan säännöksen perusteella on velvollinen valvomaan muun muassa, ettei yhtiön johto riko sellaisia pakottavia oikeusnormeja, jotka on säädetty yhtiön velkojien suojaamiseksi taikka laajemman yleisen edun turvaamiseksi, esimerkiksi säännöksiä, jotka rajoittavat omien osakkeiden hankkimista ja lainan antamista tai velvoittavat rekisteri-ilmoitusten tekemiseen (HE 27/1977 s. 77).

Asettaessaan tavoitteekseen tilintarkastuksen luotettavuuden ja tehokkuuden kohentamisen lainsäätäjä on erikoisesti painottanut tilintarkastajien ammattipätevyyden merkitystä ja sen mukaisesti ilmaissut lisäävänsä ammattitilintarkastajan käyttämisen vaatimusta olosuhteiden sallimissa rajoissa (HE 27/1977 s. 9). Näin korostuu yhä selvemmin se, että tällaisen tilintarkastajan ammattipätevyydelle ja tarkastustyölle, etenkin jos hän on KHT-tutkinnon suorittanut, voidaan asettaa hyvin korkeat vaatimukset. Tästä puolestaan seuraa, että ammattitilintarkastajan, kuten ammattimaisen elinkeinoharjoittajan yleensä, vastuuta toiminnastaan on lähtökohtaisesti arvioitava ankarasti.

Ainoa tieto asiassa esillä olevien tilintarkastusten suorittamisesta ilmenee B:n oikeudelle jättämästä jäljennöksestä hänen toiminnastaan pidetystä tarkastuspäiväkirjasta. Sen mukaan hän on käyttänyt tarkastuksiin neljä tuntia vuonna 1985 ja kolme tuntia vuonna 1986. Sitä vastoin hän ei ole esittänyt työpapereita, joista olisi ilmennyt, miten hän on päätynyt tarkastusten perusteella antamiinsa lausuntoihin. Tällaiset hänen olisi KHT-tilintarkastajana tullut keskuskauppakamarin 14.12.1983 vahvistamien KHT-tilintarkastajasääntöjen mukaan laatia ja, tarkastuspäiväkirjan ja siihen liittyvän muun aineiston ohella, säilyttää 10 vuotta.

Rahalainan antaminen

A:lla on vuodesta 1975 lähtien, jolloin yhtiö oli osallistunut hänen yhtiön osake-enemmistöä koskevan kauppansa rahoittamiseen, ollut yhtiöltä rahalainaa, joka on ollut merkittynä osakaslainana yhtiön kirjanpitoon ja taseen liitetietoihin. B on yhtiön hallitukselle 31.3.1981 osoittamassaan huomautuksessa kiinnittänyt hallituksen huomiota siihen, - että A:n velan yhtiölle oli hallituksen kokouksessa 27.2.1981 todettu olleen 365 369,96 markkaa, - että yhtiöllä lisäksi oli siirtosaamisissa saatavaa häneltä 49 125,60 markkaa, - että hänen velkansa yhtiölle siten oli yhteensä 414 495,56 markkaa, - että velka edellisessä tilinpäätöksessä oli ollut 298 724,48 markkaa, joten se oli vuoden 1980 aikana lisääntynyt 115 771,08 markalla, ja - että 1.1.1980 voimaan tullut osakeyhtiölaki edellytti rahalainoilta muun muassa riittäviä vakuuksia ja niiden häviämistä kokonaan vuoteen 1990 mennessä.

Vuodesta 1984 lukien yhtiön eräille muille tileille on kirjattu A:n erilaisia nostoja ja menoja. Tämä varainkäyttö on koostunut matkaennakoista sekä A:n ja hänen vaimonsa puolesta suoritetuista maksuista, A:n nostoista yhtiön kassasta ja tileiltä sekä yhtiön A:lta oleville saataville lasketuista koroista siten, että yhtiön saatavat A:lta tältä osalta ovat konkurssitilinpäätöksen ja eri tileistä laaditun selvityksen mukaan olleet yhteensä 265 111,71 markkaa yhtiön konkurssiin asettamishetkellä 24.8.1987.

Näitä yhtiön saamisia ei ollut selvitetty kohtuullisessa ajassa eikä edes tilikausittain, vaan ne olivat jatkuneet rahalainojen tavoin ja konkurssia edeltäneinä vuosina yhteismäärältään myös kasvaneet. Kysymys ei näin ollen ole ollut yhtiön liiketoiminnan tavanomaisista lyhytaikaisista tilisaamisista, vaan saamisten tilinpidollisista nimityksistä ja käsittelytavoista riippumatta jatkuvasta velaksiannosta A:lle ja siten ilmeisestä osakeyhtiölain 12 luvun 7 §:n 1 momentissa (248/1981) tarkoitetusta rahalainan antamisesta, mikä on ollut kielletty hyväksyttävän vakuuden ja yhtiön vapaan oman pääoman puuttumisen vuoksi.

Yhtiön hallitukselle 31.3.1981 osoitetusta huomautuksesta ilmenevät seikat, joiden joukossa yhtiön siirtosaamiset A:lta näyttää rinnastetun hänen rahavelkoihinsa, ovat antaneet B:lle erityisen syyn jatkuvasti tarkkailla A:n ja yhtiön välisen velkasuhteen kaikinpuolista kehitystä. Lisäaihetta tähän on antanut se, että yhtiön eräitä vuosia 1978 - 1983 koskevia saamisia A:n puolesta maksetuista menoista sekä tämän nostoista yhtiön shekkitililtä ja kassasta on jälkiverotukseen johtaneessa verotarkastuskertomuksessa 15.11.1984 käsitelty osakaslainoina, jollaisina yhtiökin on pitänyt niitä alustavaan verotarkastuskertomukseen T 51/84 antamassaan vastineessa.

Omien osakkeiden lunastaminen

Yhtiön 31.12.1984 päivätty tilinpäätös, joka on ollut sen viimeksi kuluneelta tilikaudelta vahvistettu tilinpäätös lunastuspäätöstä tehtäessä 28.12.1985, on tosin osoittanut vapaata omaa pääomaa 309 396,31 markkaa. Osakeyhtiölain 6 luvun 4 §:n 3 momentista (734/1978) sekä 12 luvun 2 §:n 1 momentista (734/1978) ja 7 §:n 1 momentista (248/1981) ilmenevän oikeusohjeen mukaan lähtökohtana onkin, että myös vapaan oman pääoman olemassaoloa koskeva lunastusedellytys, josta saman lain 7 luvun 2 §:ssä (687/1983) ei ole määräämisperustetta, ratkeaa viimeksi kuluneelta tilikaudelta vahvistetun tilinpäätöksen perusteella. Pitkälti osakepääoman ja muun sidotun oman pääoman koskemattomuuteen nojautuva velkojien suoja vaatii kuitenkin, ettei omien osakkeiden lunastamisen luvallisuutta voida ratkaista yksinomaan mainittuihin tilinpäätöstietoihin pitäytyen vaan on otettava huomioon myös tilinpäätösajankohdan jälkeen syntyneet tappiot ja siten varmistauduttava vapaan oman pääoman riittävyydestä lunastushetkellä. Korostetusti näin on asia, jos tappiot ovat merkitykselliset yhtiön toimintaedellytysten kannalta ja toiminnan tuottavuusnäkymät lisäksi huonot.

Asiassa onkin ilmennyt, että yhtiön toiminta on vuonna 1985 ollut raskaasti tappiollista siten, että sen vapaa oma pääoma on 31.12.1985 päivätyn tilinpäätöksen mukaan ollut 593 002,45 markkaa negatiivinen, vaikka yhtiö oli tuloksensa parantamiseksi ja maksuvaikeuksiensa helpottamiseksi myynyt, paitsi elokuussa 1985 asuinkiinteistön 375 000 markan hinnasta, joulukuussa 1985 perustamalleen yhtiölle 2 800 000 markan hinnasta erilaisia koneita, joiden kirjanpitoarvo 1.1.1985 oli ollut noin 830 000 markkaa. Yhtiön toiminnan tappiollisuus on edelleen jatkunut vuoden 1986 aikana siten, että sen vapaa oma pääoma on 31.12.1986 päivätyn, mutta tarkastamatta ja vahvistamatta jääneen tilinpäätöksen mukaan ollut 3 485 799,99 markkaa negatiivinen. Näin ollen on ilmeistä, ettei yhtiöllä ole ollut vapaata omaa pääomaa yhtiön hallituksen päättäessä 28.12.1985 omien osakkeiden lunastamisesta eikä vuonna 1986 yhtiön toteuttaessa lunastuksen ja ettei edellytyksiä osakkeiden lunastamiselle siten ole ollut.

Yhteenveto ja johtopäätökset

Yhtiölle vahinkoa aiheuttaneet teot ovat tyypillisesti sellaisia, joita ammattitilintarkastajan kuuluu erityisesti tarkkailla. Aivan erityistä aihetta A:n ja yhtiön välisten velkasuhteiden kehityksen seuraamiseen ovat antaneet yhtäältä B:n vuonna 1981 tästä tekemät omat havainnot ja huomautukset sekä toisaalta yhtiön A:n puolesta suorittamien maksujen ja hänen yhtiöstä tekemiensä nostojen käsitteleminen osakaslainoina vuonna 1984 suoritettujen verotarkastusten perusteella toimitetussa jälkiverotuksessa. Tekojen osakeyhtiölain vastaisuus ja niistä yhtiölle aiheutuneen vahingonvaaran ilmeisyys ovat olleet vaikeuksitta havaittavissa hyvän tilintarkastustavan vaatimukset täyttävässä tilintarkastuksessa. Asiassa esillä olevien tilintarkastusten suorittamisen tavasta ja laajuudesta, sen enempää kuin annettujen tilintarkastuskertomusten perusteista, ei ole varsinaista selvitystä, kun B:n laatimis- ja säilyttämisvelvollisuuteen kuuluvia työpapereita ei ole esitetty.

Näissä olosuhteissa katson, että B, jonka yhtiön tilivuosia 1984 ja 1985 koskeneissa tilintarkastuksissa olisi pitänyt havaita kysymyksessä olevat osakeyhtiölain vastaiset teot ja niistä aiheutunut ilmeinen vahingonvaara yhtiölle sekä sen vuoksi tehdä niistä muistutus edellä 1) ja 2) kohdan mukaisesti 24.4.1985 ja 19.9.1986 päivätyissä tilintarkastuskertomuksissa, on laiminlyöneillään osoittanut selvää piittaamattomuutta ja siten törkeällä huolimattomuudella osaltaan aiheuttanut Korkeimman oikeuden tuomiossa 31.7.1992 hänen korvattavakseen määrätyt vahingot. Tätä arviointia ei muuta se, että B on useaan otteeseen huomauttanut A:lle osakaslainojen kasvusta, koska tilintarkastuskertomukseen tehtävän muistutuksen tarkoitus nimenomaan on, että muistuttamisvelvollisuuden käsittämät hallituksen ja toimitusjohtajan teot ja laiminlyönnit on tarkastuskertomuksen välityksellä saatettava ennen muuta yhtiön osakkeenomistajien mutta myös sen muiden sidosryhmien tietoon.

Edellä mainituilla perusteilla katson, että B:n vaatimaa vakuutuskorvausta on rahalainaa koskevan vahingonkin osalta vähennettävä hovioikeuden omia osakkeita koskevan vahingon osalta määräämin tavoin ja että vakuutusyhtiön siten on korvattava B:lle puolet hänen maksettavakseen jääneestä osuudesta koko vahingonkorvauksen pääomasta ja koroista, joka osuus on ollut yhteensä 381 635,27 markkaa.

Sen vuoksi muutan hovioikeuden tuomiota siten, että alennan vakuutusyhtiön B:lle maksettavaksi tuomitun vakuutuskorvauksen 203 126 markkaan 97 penniin hovioikeuden tuomiossa mainittuine korkoineen.