Vastuuvapauden myöntäminen yhtiökokouksessa ja hallituksen jäsenen vastuu?

Hallituksen jäsenet vapautuvat vahingonkorvausvastuusta jos heille myönnetään yhtiökokouksessa vastuupaus. Mutta vapautus voi koskea vain niitä asioita mistä yhtiökokoukselle on annettu päätöksenteon kannalta olennaiset tiedot. Tästä oli alla kysymys.

KO ja KKO mukaan:

"Vastuuvapaus

Vastaajat ovat vaatineet, että kanne hylätään siltä
osin kuin se perustuu vuosien 1990 ja 1991 luottopäätöksiin, koska johtokunnalle on näiltä vuosilta myönnetty vastuuvapaus. Näiltä vuosilta myönnetty vastuuvapaus kattoi myös toiminnan vuodelta 1992.

Osakeyhtiölain 15 luvun 5 §:n 2 momentin mukaan yhtiökokouksen päätös vastuuvapauden
myöntämisestä tai kanteen nostamatta jättämisestä ei estä yhtiötä nostamasta kannetta, milloin yhtiökokoukselle ei tilinpäätöksessä tai tilintarkastuskertomuksessa tai muutoinkaan ole annettu olennaisesti oikeita ja täydellisiä tietoja kanteen perusteena olevasta päätöksestä
tai toimenpiteestä.

Kun vastuuvapauden myöntämisen oikeusvaikutukset siten ovat riippuvaisia vain siitä, onko vastuuvapaudesta päättäneelle yhtiökokoukselle annettu em. tiedot, ei yhtiökokouksen tahdolla sinänsä ole tässä suhteessa merkitystä.

Selvää on, että jos yhtiökokous myöntää vastuuvapauden, yhtiö ei enää voi päättää korvauskanteen nostamisesta siltä osin, kuin asianomaisen henkilön vahinkoa aiheuttanut
menettely (toimenpide tai laiminlyönti) ja siitä syntynyt vahinko, on ollut yhtiökokouksen tiedossa. Myönnetty vastuuvapaus ei tuolloinkaan estä yhtiön konkurssipesää eikä vähemmistöosakkeenomistajaa nostamasta yhtiön puolesta korvauskannetta. Yhtiö ei ole sidottu myönnettyyn
vastuuvapauteen, jollei yhtiökokoukselle ole annettu olennaisesti oikeita ja täydellisiä tietoja kanteen perusteena olevasta päätöksestä tai toimenpiteestä.

Osakeyhtiölain uudistusta valmistelleen komitean mietinnön (komiteanmietintö A 20 1969, s 194) mukaan
vastuuvapauden myöntävällä päätöksellä on vaikutusta vain niiden seikkojen osalta, jotka ovat tulleet yhtiökokouksen tietoon ennen päätöksen tekemistä. Komitean mielestä ei ole kohtuullista, että esim. päätös vastuuvapauden myöntämisestä koskisi sellaisiakin seikkoja, joista päätöstä tehtäessä ei ole ollut lainkaan tietoa. Hallituksen jäsenten edut on otettu huomioon määräämällä kanneajat lyhyiksi.

Siitä, että yhtiökokoukselle annettujen tietojen tulee olla olennaisesti oikeat ja täydelliset seuraa, että yhtiökokouksen osanottajilla täytyy olla todelliset mahdollisuudet saada oikea kuva vastuuvapauskysymyksen perustavasta tosiseikastosta. Vaadittavan tiedon taso on asetettava varsin korkealle huomioon ottaen, että vastuuvapauspäätös merkitsee
yhtiön yksipuolista luopumista vahingonkorvausvaateesta.
Yhtiökokoukselle annettavien tietojen tulee antaa oikea kuva johtokunnan toimenpiteistä myöskin kanneperusteen muodostavien yksittäisten toimenpiteiden tai laiminlyöntien osalta. Vastuuvapauden myöntäminen estää nostamasta yksittäistä vahingonkorvauskannetta vain siltä osin,
kun toimenpide tai laiminlyönti ja vahingon aiheuttaminen on riittävän selkeästi saatettu yhtiökokouksen tietoon."


Vahingonkorvauksesta ja sen sovittelusta lausuttiin KKO perusteluissa:

"Vastaajat ovat vedonneet siihen, että heidän noudattamansa luotonantokäytäntö oli ollut pankin hallintoneuvoston ja yhtiökokouksen tiedossa ja että pankki siten oli myötävaikuttanut vahinkoon. Ei ole kuitenkaan näytetty, että pankin osakkeenomistajat tai sen hallintoneuvosto olisivat hyväksyneet sellaisten riskien ottamisen, mistä nyt on kysymys. Korvausvastuuta ei sen vuoksi ole vahingonkorvauslain 6 luvun 1 §:n mukaisesti soviteltava pankin oman myötävaikutuksen perusteella.

Vahingonkorvauslain 2 luvun 1 §:n 2 momentin mukaan vahingonkorvausta voidaan sovitella, jos korvausvelvollisuus harkitaan kohtuuttoman raskaaksi ottaen huomioon vahingon aiheuttajan ja vahingon kärsineen varallisuusolot ja muut olosuhteet. Jos vahinko on aiheutettu tahallisesti, on kuitenkin täysi korvaus tuomittava, jollei erityisistä syistä harkita kohtuulliseksi alentaa korvausta.

Jutussa on kysymys pankin johtokunnan toiminnassa tapahtuneen huolimattomuuden seurauksena aiheutuneesta vahingosta pankille itselleen. Vahinko on syntynyt pankin yritystoiminnassa otetun riskin toteutuessa. Riskien ottaminen kuuluu myös asianmukaiseen toimintaan. Liikepankin johtokunnan jäsenen asemassa olevalle voidaan asettaa korostettu huolellisuusvelvollisuus. Tässä tapauksessa on, kuten edellä on todettu, ylitetty liiketoiminnassa sallitun riskinoton raja. Vastaajien harkintaa on kuitenkin vaikeuttanut se, että päätöksenteko luottoasioissa on perustunut sellaisiin seikkoihin, jotka ovat olleet poikkeuksellisen vaikeasti arvioitavissa. Päätöksentekoon on myös vaikuttanut se, että pankkien käytännössä tuohon aikaan otettiin yleisesti varsin suuria riskejä. Nämä näkökohdat on otettava huomioon korvausvastuun sovittelua puoltavina seikkoina, etenkin kun huolimattomuus ei ole ollut törkeätä.

Liikepankin toiminnan luonteesta johtuu, että huolimattomasta luotonannosta aiheutunut vahinko voi olla määrältään huomattavan suuri riippumatta aiheuttajan huolimattomuuden asteesta. Vastuussa olevan yksityishenkilön on yleensä mahdotonta kokonaan tai edes pääosin korvata tällaisia vahinkoja.

Vahingonkorvauslain 2 luvun 1 §:n 2 momentin esitöistä (HE 187/73 s. 13) ilmenee, että lähtökohtaisesti on pidetty kohtuuttomana sitä, että yksityisen ihmisen huolimattomuuteen perustuva korvausvastuu raunioittaisi hänen ja hänen perheensä toimeentulon. Vastaajat ovat ilmoittaneet, etteivät he pysty suoriutumaan hovioikeuden tuomitsemasta korvausvelvollisuudesta. Selvitys vastaajien tuloista ja varallisuudesta on tosin jäänyt puutteelliseksi. On kuitenkin ilmeistä, että hovioikeuden tuomitsemat ja jo tuntuvasti sovittelemat korvaukset huomattavasti ylittävät vastaajien maksukyvyn, kun lisäksi otetaan huomioon korvauksille tuomitut viivästyskorot ja Korkeimman oikeuden tänään annetussa tuomiossa nro 2362 vastaajien maksettaviksi tuomitut korvaukset.

A:lla on pankin pääjohtajan aseman sekä luototukseen liittyneen henkilökohtaisen ja läheisen edun vuoksi ankarampi vastuu luotonannosta syntyneestä vahingosta kuin muilla johtokunnan jäsenillä.

C:llä on käräjäoikeuden mainitsemilla perusteilla B:tä ankarampi vastuu.

B ei ole vastuussa ensimmäisestä luottopäätöksestä johtuneesta vahingosta.

Näillä perusteilla Korkein oikeus harkitsee oikeaksi sovitella korvausta A:n osalta 5 000 000 markkaan, C:n kohdalta 3 000 000 markkaan ja B:n osalta 1 000 000 markkaan."


KKO:1997:110
Dokumentin versiot
På svenska
Pankki - Hallituksen jäsen - Hallituksen varajäsen
Vahingonkorvaus - Korvauksen sovittelu
Diaarinumero: S95/2498
Esittelypäivä: 27.6.1997
Antopäivä: 4.7.1997
Taltio: 2361
Liikepankille oli johtokunnan huolimattomasta luotonannosta aiheutunut luottotappioita. Kysymys johtokunnan jäsenten ja varajäsenen vahingonkorvausvastuusta sekä korvauksen sovittelusta. Ään.

Ks. KKO:1997:111

Ks. KKO:1997:111

TAUSTATIETOJA
TUOMIOLAUSELMA
MUUTOKSENHAKU KORKEIMMASSA OIKEUDESSA
KORKEIMMAN OIKEUDEN RATKAISU 4.7.1997
TAUSTATIETOJA
Omaisuudenhoitoyhtiö Arsenal-Silta Oy (käräjäoikeuden ja hovioikeuden tuomioissa Siltapankki Oy) on Helsingin käräjäoikeudessa vaatinut valtiotieteen maisteri A:n, valtiotieteen maisteri E:n, valtiotieteen maisteri D:n, rakennusinsinööri B:n, oikeustieteen kandidaatti C:n, kauppatieteiden maisteri G:n, kauppatieteiden maisteri H:n ja oikeustieteen kandidaatti D:n velvoittamista suorittamaan sille vahingonkorvausta. Korkeimmassa oikeudessa on ollut kysymys vain A:n, B:n, C:n ja D:n vastuusta.

ASIAN KÄSITTELY ALEMMISSA OIKEUKSISSA

Helsingin käräjäoikeuden tuomio 17.1.1995
Käräjäoikeus lausui kanteesta muun muassa seuraavan.

"KÄRÄJÄOIKEUDEN RATKAISUN PERUSTELUT

Tausta
Suomen Työväen Säästöpankki on syksyllä 1989 päätetty muuttaa liikepankiksi 1.1.1990 siten kuin laissa Suomen Työväen Säästöpankin muuttamisesta liikepankiksi (955/89) on säädetty. Valtiovarainministeriö on joulukuun 15 päivänä 1989 annetulla päätöksellään vahvistanut muodostettavan liikepankin STS-Pankki Oy:n yhtiöjärjestyksen. STS-Pankki Oy on merkitty kaupparekisteriin liikepankkina 29.12.1989 lukien.

STS-Pankki Oy:n yhtiöjärjestys sisältää määräykset varsinaisesta yhtiökokouksesta ja sen käsiteltävistä asioista. Yhtiökokous valitsee pankin hallintoneuvoston, jonka tehtävänä tammikuun 1 päivänä 1990 voimassa olleen yhtiöjärjestyksen mukaan on mm.: "Pankin hallintoneuvoston tehtävänä on valvoa, että pankkia hoidetaan varovaisesti ja huolellisesti lain, yhtiöjärjestyksen ja yhtiökokousten päätösten mukaisesti sekä hallintoneuvoston päätöksiä ja ohjeita noudattaen." Yhtiöjärjestyksen sanamuotoa on 16.4.1991 muutettu siten, että hallintoneuvoston tehtävänä oli valvoa, että "pankkia hoidetaan asiantuntevasti ja huolellisesti lain ja yhtiöjärjestyksen mukaan". Yhtiöjärjestyksen 16.4.1991 mukaan pankin hallituksena toimi johtokunta, jonka tehtävänä on pankin toiminnan johtaminen "lain, yhtiöjärjestyksen ja yhtiökokousten päätösten mukaisesti sekä hallintoneuvoston päätöksiä ja ohjeita noudattaen". Huhtikuun 16 päivänä 1991 muutetun yhtiöjärjestyksen mukaan johtokunnan tehtävänä on pankin johtaminen "lain ja yhtiöjärjestyksen mukaan".

Vastaajat A, E, F, B, C, G, H ja D ovat olleet STS-Pankki Oy:n johtokunnan varsinaisia jäseniä tai varajäseniä tilikausilla 1990 - 1992.

STS-Pankki Oy:n varsinaisessa yhtiökokouksessa 16.4.1991 on johtokunnan puheenjohtajana toimivalle toimitusjohtajalle, varatoimitusjohtajalle sekä johtokunnan muille jäsenille ja varajäsenille myönnetty vastuuvapaus tilikaudelta 1.1. - 31.12.1990. Yhtiökokouksessa oli läsnä 32 osakkeenomistajaa edustaen 30.400.266 osaketta. Pankin varsinaisessa yhtiökokouksessa 14.4.1992 on myönnetty vastaava vastuuvapaus tilikaudelta 1.1. - 31.12.1991. Yhtiökokouksessa oli läsnä 55 osakkeenomistajaa edustaen 32.640.208 osaketta. Osakkeita oli kaikkiaan 37.269.116.

Syksyllä 1992 ryhdyttiin pankkialan vaikeuksien johdosta erityisjärjestelyihin. STS-Pankki Oy ja KansallisOsake-Pankki sopivat ylikapasiteetin vähentämiseksi ja päällekkäisten toimintojen purkamiseksi muun muassa STS-Pankki Oy:n asiakassuhteiden siirrosta KOP:iin ja fuusion valmistelusta. KOP osti marraskuussa 1992 STSSäätiöltä sen omistamat 25.000.000 STS-Pankki Oy:n Kosaketta, jotka olivat yhteensä 67.1 % kaikista STS:n osakkeista ja joiden tuottama äänioikeus oli yhteensä 86 % koko äänioikeudesta. Edelleen KOP osti Suomen Työväen Opintorahastolta sen omistamat STS-Pankki Oy:n osakkeet. Oston periaatteista oli sovittu Valtion Vakuusrahaston kanssa vuoden 1992 lopulla. Erillisen sopimuksen perusteella STS-Pankin kaikki talletukset siirrettiin Kansallis-Osake-Pankkiin vuoden 1992 lopussa ja "terve" luottokanta kevään 1993 aikana. Kansallis-Osake-Pankin ja Valtion Vakuusrahaston kanssa tehtiin 24.6.1993 sopimusjärjestely, jolla STS-Pankin jäljelle jäänyt toiminta jaettiin kahteen osaan. STS-Pankki Oy:n nimi muutettiin Siltapankki Oy:ksi ja pankkiin jäivät noin 3,4 miljardin markan ongelmaluotot.

STS-Pankki Oy:n varsinaisessa yhtiökokouksessa 6.4.1993 oli saapuvilla ääniluettelon mukaisesti 12 osakkeenomistajaa edustaen 37.192.534 osaketta. Yhtiökokoukselle esitetyn Valtioneuvoston 3.12.1992 antaman päätöksen mukaisesti KOP sai äänestää STS-Pankki Oy:n yhtiökokouksissa koko omistusoikeutensa tuottamalla äänimäärällä. Ääniluettelon mukaan KOP:n osakkeiden määrä oli 36.957.011 kappaletta ja äänimäärä 587.957.011 ääntä kaikkiaan 588.192.534 äänestä. Yhtiökokouksessa päätettiin, ettei vastuuvapautta vuodelta 1992 myönnetä johtokunnan puheenjohtajana ennen 8.12.1992 toimineelle toimitusjohtajalle, varatoimitusjohtajille eikä niille johtokunnan muille jäsenille ja varajäsenille, jotka toimivat johtokunnan jäseninä tai varajäseninä ennen 8.12.1992.

Siltapankki Oy:n ylimääräisessä yhtiökokouksessa 24.9.1993 on KOP:n edustajan tekemän ehdotuksen mukaisesti päätetty nostaa Siltapankki Oy:n lukuun vahingonkorvauskanteet niitä 1.1.1990 - 7.12.1992 välisenä aikana pankin johtokuntaan kuuluneita toimitusjohtajia, varatoimitusjohtajia, johtokunnan muita jäseniä ja varajäseniä vastaan, jotka ovat liikepankkilain 60 §:n 1 momentin mukaisesti vastuussa Wayup Oy:n konsernin luototuksesta ja luottopäätöksistä..."

"Vastuuvapaus

Vastaajat ovat vaatineet, että kanne hylätään siltä osin kuin se perustuu vuosien 1990 ja 1991 luottopäätöksiin, koska johtokunnalle on näiltä vuosilta myönnetty vastuuvapaus. Näiltä vuosilta myönnetty vastuuvapaus kattoi myös toiminnan vuodelta 1992.

Osakeyhtiölain 15 luvun 5 §:n 2 momentin mukaan yhtiökokouksen päätös vastuuvapauden myöntämisestä tai kanteen nostamatta jättämisestä ei estä yhtiötä nostamasta kannetta, milloin yhtiökokoukselle ei tilinpäätöksessä tai tilintarkastuskertomuksessa tai muutoinkaan ole annettu olennaisesti oikeita ja täydellisiä tietoja kanteen perusteena olevasta päätöksestä tai toimenpiteestä. Kun vastuuvapauden myöntämisen oikeusvaikutukset siten ovat riippuvaisia vain siitä, onko vastuuvapaudesta päättäneelle yhtiökokoukselle annettu em. tiedot, ei yhtiökokouksen tahdolla sinänsä ole tässä suhteessa merkitystä.

Selvää on, että jos yhtiökokous myöntää vastuuvapauden, yhtiö ei enää voi päättää korvauskanteen nostamisesta siltä osin, kuin asianomaisen henkilön vahinkoa aiheuttanut menettely (toimenpide tai laiminlyönti) ja siitä syntynyt vahinko, on ollut yhtiökokouksen tiedossa. Myönnetty vastuuvapaus ei tuolloinkaan estä yhtiön konkurssipesää eikä vähemmistöosakkeenomistajaa nostamasta yhtiön puolesta korvauskannetta. Yhtiö ei ole sidottu myönnettyyn vastuuvapauteen, jollei yhtiökokoukselle ole annettu olennaisesti oikeita ja täydellisiä tietoja kanteen perusteena olevasta päätöksestä tai toimenpiteestä.

Osakeyhtiölain uudistusta valmistelleen komitean mietinnön (komiteanmietintö A 20 1969, s 194) mukaan vastuuvapauden myöntävällä päätöksellä on vaikutusta vain niiden seikkojen osalta, jotka ovat tulleet yhtiökokouksen tietoon ennen päätöksen tekemistä. Komitean mielestä ei ole kohtuullista, että esim. päätös vastuuvapauden myöntämisestä koskisi sellaisiakin seikkoja, joista päätöstä tehtäessä ei ole ollut lainkaan tietoa. Hallituksen jäsenten edut on otettu huomioon määräämällä kanneajat lyhyiksi.

Siitä, että yhtiökokoukselle annettujen tietojen tulee olla olennaisesti oikeat ja täydelliset seuraa, että yhtiökokouksen osanottajilla täytyy olla todelliset mahdollisuudet saada oikea kuva vastuuvapauskysymyksen perustavasta tosiseikastosta. Vaadittavan tiedon taso on asetettava varsin korkealle huomioon ottaen, että vastuuvapauspäätös merkitsee yhtiön yksipuolista luopumista vahingonkorvausvaateesta. Yhtiökokoukselle annettavien tietojen tulee antaa oikea kuva johtokunnan toimenpiteistä myöskin kanneperusteen muodostavien yksittäisten toimenpiteiden tai laiminlyöntien osalta. Vastuuvapauden myöntäminen estää nostamasta yksittäistä vahingonkorvauskannetta vain siltä osin, kun toimenpide tai laiminlyönti ja vahingon aiheuttaminen on riittävän selkeästi saatettu yhtiökokouksen tietoon.

STS-Pankki Oy:n yhtiökokousten 16.4.1991 ja 14.4.1992 kokouskutsussa tai kokouksen pöytäkirjassa ei ole mitään merkintöjä Wayup-konsernista tai sille myönnetyistä luotoista. Yhtiökokouksille on esitetty tilinpäätökset ja tilintarkastajien sekä hallintoneuvoston lausunto. Yhtiökokouksille esitetyissä asiakirjoissa, tilinpäätöksissä tai tilintarkastuskertomuksissa ei ole mitään mainittua yritysryhmää koskevia tietoja.

STS-Pankki Oy:n yhtiökokouksissa ei ole käsitelty Wayup-ryhmän luototuksia. Pankkisalaisuus estää asiakkaita koskevien yksityiskohtaisten tietojen antamisen. Osakeyhtiölain 15 luvun 5 §:n 2 momentti ei sääntele sitä, mistä syystä vastuuvapauden kannalta oikeita ja täydellisiä tietoja on jätetty antamatta. Pankkisalaisuus ei ole tarkoitettu suojaamaan pankin vastuullista johtoa, vaan pankin asiakkaita. Pankkisalaisuus pikemmin vähentää vastuuvapauden myöntämisen merkitystä ja on siitä syystä pankin johtokunnan osalta rajoittuneempi kuin osakeyhtiössä yleensä.

Käräjäoikeus katsoo STS-Pankki Oy:n sisäisen tarkastajan X:n ja tilintarkastajan Y:n todistajalausuntojen perusteella selvitetyksi, että Wayup-ryhmän luototus ja siihen liittyvät kanteen perusteena olevat yksityiskohdat ovat tulleet tietoon vasta yhtiökokousten jälkeen. Osakeyhtiölain 15 luvun 5 §:n 2 momentin sanamuodon mukaan olennaisesti oikeat ja täydelliset tiedot on tullut antaa nimenomaan yhtiökokoukselle. Tämän on katsottava pankin kohdalta tarkoittavan yhtiökokousta yhtiön orgaanina. Yhtiökokouksille ei ole annettu yhtiökokouksissa mitään tietoja nimenomaisesti Wayup-ryhmän luototuksesta. Sillä seikalla, onko joku osakkeenomistajista muulla tavoin mahdollisesti ollut tietoinen Wayup-ryhmän luototukseen liittyvistä seikoista, ei ole merkitystä, kun osakkeenomistajien enemmistön tietoisuutta tai edes kaikkien yhtiökokoukseen osallistuneiden osakkeenomistajien yhtiökokouksen ulkopuolella mahdollisesti saamia tietoja ei voida pitää liikepankin yhtiökokouksen tietoisuutena. Myöskään tilintarkastajien mahdollista tietoisuutta ei voimassa olevan osakeyhtiölain mukaan voida pitää yhtiökokouksen tietoisuutena.

Käräjäoikeus katsoo, että STS-Pankki Oy:n yhtiökokouksille ei ole annettu sellaisia tietoja, että niiden perusteella yhtiökokouksilla olisi ollut todelliset mahdollisuudet saada oikea kuva nyt käsiteltävänä olevan kanteen perusteena olevista päätöksistä ja toimenpiteistä. Kun lain edellyttämiä olennaisesti oikeita ja täydellisiä tietoja ei siten ole yhtiökokouksille annettu, myönnetyt vastuuvapaudet eivät estä pankkia päättämästä vahingonkorvauskanteen nostamisesta ja ajamisesta.

Käräjäoikeus hylkää vaatimuksen kanteen hylkäämisestä myönnettyjen vastuuvapauksien perusteella.

Vastaajien vahingonkorvausvastuu

Johtokunnan jäsenten vastuuta koskevat säännökset ja määräykset

Liikepankkitoimintaa säätelee liikepankkilaki. Tammikuun 1 päivästä 1991 lukien voimassa olleen liikepankkilain (1269/90) 60 §:n 1 momentin mukaan johtokunnan jäsen ja toimitusjohtaja on velvollinen korvaamaan vahingon, "jonka hän on toimessaan tahallisesti tai huolimattomuudesta aiheuttanut pankille". Lain 9 §:n 4 momentin mukaan johtokunnan varajäseneen on sovellettava, mitä johtokunnan jäsenen vastuusta on säädetty. Vastaavan aiemman liikepankkilain 90 §:n mukaan johtokunnan jäsen oli velvollinen korvaamaan vahingon, "jonka hän tehtävässään on tahallisesti tai huolimattomuudesta pankille aiheuttanut." Lain 12 §:n 3 momentissa oli varajäsenen osalta viittaus johtokunnan jäseneen.

Liikepankkilain 1 §:n 2 momentin mukaan liikepankkiin sovelletaan osakeyhtiöstä annettua lainsäädäntöä, mikäli liikepankkilaissa tai 1.1.1991 annetussa talletuspankkien toiminnasta annetussa laissa ei ole toisin säädetty.

Liikepankin johtokunnan jäsenen, toimitusjohtajan ja johtokunnan varajäsenen vahingonkorvausvastuuta pankille ei ole edellä mainittua yksityiskohtaisemmin säännelty lainsäädännössä.

Liikepankkilain 11 §:n 2 momentin mukaan johtokunnan on johdettava pankin toimintaa lain ja yhtiöjärjestyksen mukaan.

STS-Pankki Oy:n yhtiöjärjestyksen mukaan hallintoneuvoston on vahvistettava pankin toimintaa koskevat yleiset ohjeet ja johtokunnan päätösten kirjaamista koskevat ohjeet. Johtokunta on yhtiöjärjestyksen mukaan velvollinen pankin toiminnan johtamiseen lain ja yhtiöjärjestyksen mukaan.

STS-Pankki Oy:n hallintoneuvosto on 11.11.1990 vahvistanut pankin toimintaa koskevat yleisohjeet, joiden mukaan pankkia tuli hoitaa varovaisesti ja huolellisesti. Ohjeiden sanamuoto muutettiin 10.9.1991 ilmaisuksi "Pankkia on hoidettava asiantuntevasti ja huolellisesti".

Suomen Työväen Säästöpankin johtajisto on hyväksynyt 18.3.1985 päivätyn antolainausohjekirjan. Antolainausohjekirjan mukaisten yrityssektoria koskevien yleisten ohjeiden mukaan rahoitettavan yrityksen tuli olla elinkelpoinen ja yritysasiakkaan luottojen ja muiden sitoumusten tuli olla oikeassa ja tarkoituksenmukaisessa suhteessa yrityksen kokoon ja sen toimintaan nähden.

STS-Pankki Oy:n johtokunta on vahvistanut 27.8.1990 luotonanto-ohjeet 2/1990. Luotonanto-ohjeiden mukaan valuuttaluottoja käytetään pääsääntöisesti vain vakavaraisten yritysten rahoituksessa. Pääsääntöisesti bullet-luottoja ei myönnetä. Rakennus- ja kiinteistöalan (myös lomarakentaminen ja saneeraustoiminta), sekä arvopaperikaupan näkymät eivät ole parantuneet, joten uusista rahoituksista näillä toimialoilla pidättäydytään. Ohjeiden yritysluottojen vakuudet otsikolla varustetussa jaksossa mainitaan, että yritysluottoja myönnetään ensi sijassa turvaavia vakuuksia vastaan.

Vastaajien C:n ja D:n allekirjoittaman vakuusarviointia koskevan 6.2.1991 päivätyn kiertokirjeen mukaan vakuudeksi otettavien kohteiden käyvät arvot tulee arvioida sen mukaan, että ne saadaan nopeasti realisoiduiksi nykyisissäkin epävakaissa markkinaolosuhteissa.

STS-Pankki Oy:n johdon organisaatio

STS-Pankki Oy:ssä oli 1.1.1990 voimaan tulleen ja 16.4.1991 muutetun yhtiöjärjestyksen mukaan hallintoneuvosto, johon varsinaisen yhtiökokouksen päätöksen mukaan tuli valita vähintään 15 ja enintään 21 (vuonna 1991 24) jäsentä.

Hallintoneuvoston tehtävä oli työjärjestyksen mukaan valvoa, että pankkia hoidettiin varovaisesti (vuonna 1991 asiantuntevasti) ja huolellisesti lain ja yhtiöjärjestyksen mukaan. Hallintoneuvoston tehtävänä oli mm. päättää johtokunnan jäsenten ja varajäsenten lukumäärästä sekä valita ja vapauttaa johtokunnan puheenjohtaja ja toimitusjohtaja sekä johtokunnan muut jäsenet ja varajäsenet sekä määrätä heidän palkkaetunsa.

STS-Pankki Oy:n yhtiöjärjestyksen mukaan pankin hallituksena toimi määräämättömäksi ajaksi valittu johtokunta, jonka tehtävänä oli pankin toiminnan johto lain ja yhtiöjärjestyksen mukaan. Johtokuntaan kuului puheenjohtajan lisäksi vähintään kolme ja enintään kuusi muuta jäsentä. Johtokunnan puheenjohtaja oli pankin pääjohtaja. Johtokunnan jäsenten lisäksi johtokunnassa voi olla yksi tai useampia määräämättömäksi ajaksi valittuja varajäseniä, kuitenkin enintään kuusi.

Yhtiöjärjestyksen 1.1.1990 mukaan johtokunnan puheenjohtajan, toimitusjohtajan, varatoimitusjohtajan ja johtokunnan muiden jäsenten sekä varajäsenten toimivaltuudet ja työnjako tuli vahvistaa johtokunnan työjärjestyksessä, josta johtokunta päätti itse hallintoneuvoston vahvistamien yleisten ohjeiden pohjalta. Tätä yhtiöjärjestyksen määräystä muutettiin 16.4.1991 yhtiöjärjestyksessä siten, että johtokunnan puheenjohtajan, toimitusjohtajan, varatoimitusjohtajan ja johtokunnan muiden jäsenten ja varajäsenten välisestä tehtäväjaosta päätti johtokunta. Viittaus johtokunnan työjärjestykseen poistettiin.

Vastaaja A on ollut STS-Pankki Oy:n pääjohtaja ja johtokunnan puheenjohtaja tilikausilla 1990 -1992. A on eronnut johtokunnasta 1.11.1992 ja pääjohtajan tehtävästä 1.12.1991. Vastaajat E, F, B ja C ovat tilikausilla 1990 - 1992 olleet johtokunnan varsinaisia jäseniä. Heistä F on jäänyt sairaseläkkeelle 1.10.1992.

Vastaajat G, H ja D ovat tilikausilla 1990 - 1992 olleet STS-Pankki Oy:n johtokunnan varajäseniä. Johtokunnan työkokouksen 28.11.1989 muistiopöytäkirjan mukaan joka neljänteen johtokunnan kokoukseen osallistuivat myös varajäsenet. Asiassa kuultujen todistajien mukaan varajäsenet kutsuttiin kokoukseen lisäksi tarvittaessa erikseen.

Johtokunta oli 19.12.1989 vahvistanut STS-Pankki Oy:n johtokunnan organisaation 1.1.1990 alkaen. Pääjohtaja A:n tehtäviin kuuluivat yrityssuunnittelu, keskushallinto, yhteiskuntasuhteet, sisäinen tarkastus ja tiedotus. Vuoden 1990 organisaatiokaavion mukaan varatoimitusjohtaja E vastasi laskennasta ja taloudesta alaisenaan varajäsen H sekä varainhallinnasta sekä rahakeskus ja ulkomaantoiminnoista ja sijoituspankista. F:n vastuualue oli henkilöstöhallinto ja sisäinen palvelu ja hänen alaisenaan toimi johtokunnan varajäsen vastaaja G. F vastasi lisäksi tietojärjestelmistä. B:n vastuualue oli kiinteistöpankki ja C:n vastuualue yrityspankki. C:n alaisena oli varajäsen D. C vastasi lisäksi yksityispankista ja lakiasioista.

A:n erottua pääjohtajan tehtävästä hän jäi johtokunnan jäseneksi ja E siirtyi pääjohtajaksi. C tuli tällöin varatoimitusjohtajaksi. Vastuualueissa toteutettiin eräitä muutoksia.

STS-Pankki Oy:n johtokunnan päätöksenteko luotonannossa

STS-Pankki Oy:n luotonanto oli vuonna 1990 luottomääristä riippuen määritelty neljään eri suuruusluokkaan. Korkein luotonmyöntämisraja oli johtokunnan päätösten mukaisesti luottoryhmällä, jolla esim. 1.6.1990 voimaan tulleen päätöksen mukaan oli oikeus myöntää 10 miljoonan markan luotto reaalivakuutta vastaan. Luottoryhmän rajan ylittävät luotot, mm. kanteessa tarkoitetut luotot, käsiteltiin johtokunnassa. Luottoryhmän ratkaisuvallan raja vaihteli johtokunnan ohjeiden mukaan. Suurten luottojen lisäksi johtokunnassa käsiteltiin mm. eräät henkilökuntaluotot.

Johtokunnan käsiteltävät luottohakemukset valmisteltiin yleensä jossain pankin konttorissa. Sieltä johtokunnan käsiteltävä luottohakemus toimitettiin luottoryhmälle. Luottoryhmään kuului esim. 1.6.1990 lukien viisi ja 1.1.1991 lukien kuusi henkilöä, ja sillä oli käytettävänään teknisenä henkilöstönä yritysrahoitusyksikkö, joka mm. suoritti yritystutkimuksia. Luottoryhmän puheenjohtajana vuodesta 1990 lähtien oli C. D oli luottoryhmän varapuheenjohtaja ja jäsen samoin vuodesta 1990 lähtien.

Wayup Oy

Wayup Oy:n yhtiöjärjestys on hyväksytty perustamiskokouksessa 1.11.1989. Yhtiö on merkitty kaupparekisteriin 24.1.1990 toimialanaan kiinteistöjen ja arvopapereiden omistaminen, hallinta ja myynti. Kaupparekisterimerkinnän mukaan yhtiö suorittaa myös kiinteistöjen kehittämiseen liittyviä konsultointitehtäviä sekä harjoittaa sijoitustoimintaa. Yhtiön osakepääoma oli 15.000 markkaa.

Wayup Oy:n omisti yhtiötä perustettaessa vuonna 1990 puoleksi Uudenmaan Vuokrakone Oy, jonka omisti kokonaisuudessaan vastaaja A:n veli P. Puolet Wayup Oy:stä omisti eräs toinen taho.

Wayup Oy ei ollut ennestään STS-Pankki Oy:n asiakas. Wayup Oy:n ensimmäinen luottohakemus tuli pankille marraskuussa 1990.

Wayup-ryhmän luototus

Luottopäätös 22.11.1990

STS-Pankki Oy:n johtokunnan päätöksellä on Wayup Oy:lle myönnetty 20 miljoonan markan kolmen vuoden kertalyhenteinen valuuttaluotto Lomametsä Oy:n osakekannan ja lomahuoneistojen ostoa varten.

A:n ja P:n kokonaan omistaman Lomametsä Oy:n taseen 30.9.1990 mukaan yhtiön oma pääoma oli noin 323.000 markkaa ja vieras pääoma noin 5,6 Mmk. Lomametsä Oy omisti tuolloin mm. Ellivuoren Pujottelukeskus Oy:n, Salra Oy:n ja kuuden Sallassa sijaitsevan kiinteistöosakeyhtiön osakkeita. Lomametsä Oy:n osakkeiden kauppahinta on ollut 10 miljoonaa markkaa, josta P:lle on maksettu 8,5 miljoonaa markkaa ja A:lle 1,5 miljoonaa markkaa.

Mm. vastaaja C:n ja vastaaja D:n 12.2.1993 allekirjoittaman ja johtokunnalle osoitetun selvityksen mukaan Wayup Oy:n ensimmäistä luottohakemusta on valmisteltu seuraavasti:

"Asia: Wayup Oy:n luottopäätöksen valmistelu ja käsittely luottoryhmän näkökulmasta

Luottoryhmän jäsenten muistikuvan mukaan Wayup Oy:n luottoasia tuli vireille marraskuun alussa, jolloin sitä käsiteltiin alustavasti luottoryhmässä. Luottoryhmä suhtautui hankkeeseen kielteisesti.

Johtokunnan 22.11.1990 hyväksymän luottohakemuksen varsinainen valmistelu alkoi perjantaina 16.11.1990, jolloin D kävi keskustelun pankin silloisen pääjohtajan A:n kanssa. A informoi esille tulevasta asiasta ja sen nopeasta käsittelytarpeesta. A totesi myös, että hän halusi eroon Lomametsä Oy:stä, koska ei pitänyt sitä rooliinsa sopivana.

Seuraavana maanantaina, eli 19.11.1990 klo 12.00 D tapasi P:n ja klo 13.00 alkaneessa luottoryhmän kokouksessa asia otettiin käsittelyyn.

Päätöksenteon pohjana olivat W:n 31.10.1990 päiväämä muistio sekä P:n 14.11.1990 päiväämä muistio. Muita selvityksiä ei aikataulullisista seikoista johtuen ehditty tehdä. Toisaalta mainittuja muistioita oltiin valmiit pitämään, taustahenkilöt huomioon ottaen, riittävän luotettavina päätöksenteon kannalta.

Luoton vakuuksien arvostukseen liittyvä problematiikka odotusarvoineen toki tiedostettiin, mutta esillä olleessa materiaalissa taustatietoineen ei ollut mitään sellaista, mikä olisi synnyttänyt epäilyn virheellisistä tiedoista. Sikäli kuin kohteita on rasittanut kiinnityksiä, on olettama ollut, ettei tällaisia rasitteita ole. Mainitunlaisten asioiden selvittely muutoinkin tapahtuu muualla kuin luottoryhmässä.

C ja D vahvistavat, että johtokunnan tietoon saatettiin kaikki asiaan liittyvä informaatio."

Selvityksessä mainitun 31.10.1990 päivätyn muistion mukaan Wayup Oy:n toimintamallina on ollut kyseessä olevalla 20 miljoonan markan luotolla hankittavan omaisuuden realisointi 1 - 5 vuoden kuluessa. Toisen eli 14.11.1990 päivätyn muistion mukaan Lomametsä Oy:n osakekannan arvo oli 10 miljoonaa markkaa vastaten substanssia, joka muodostui yhtiön omistamien edellä mainittujen osakkeiden ja yhtiöiden omistuksesta. Tämä substanssi perustui osaksi oletettuihin myyntivoittoihin ja rakennusoikeuden käyttämiseen ja myyntiin.

Marraskuun 22 päivänä 1990 STS-Pankki Oy:n johtokunnan kokouksessa ovat olleet läsnä vastaajat E, F, B, C, H ja D. C on ollut esittelevä johtokunnan jäsen. Wayup Oy:n 20 miljoonan markan määräisen luottohakemuksen mukaan luoton käyttötarkoituksena oli Lomametsä Oy:n osakekannan ja lomahuoneistojen osto. Luottoaika oli 3 vuotta ja luottomuoto oli kertalyhenteinen (bullet) valuuttaluotto.

Luottohakemuksen mukaan luotolle tuli käyvältä arvoltaan reaalivakuutta 17 miljoonaa markkaa, jonka vakuusarvoksi oli merkitty 13,6 miljoonaa markkaa sekä erikseen vakuutena STS-talletus, joka sekä käyvän arvon että vakuusarvon osalta oli 2 miljoonaa markkaa. Lisäksi vakuutena olivat kahden osakeyhtiön takaukset. Näin luottohakemukseen on kirjattu reaalivakuuksina 15,6 miljoonaa markkaa ja takausvakuuksina 4,4 miljoonaa markkaa eli vakuuksia yhteensä 20 miljoonaa markkaa eli lainan määrä.

Luottoryhmän puolto po. luottohakemukseen on päivätty 19.11.1990.

Luottohakemuksen suullisesta esittelystä tai käsittelystä johtokunnan kokouksessa ei ole esitetty selvitystä. Ainoana ulkopuolisena paikalla ollut johtokunnan sihteeri U on todistajana kuultuna kertonut, ettei hän tarkemmin muista, mitä johtokunnassa oli luoton myöntämisestä keskusteltu. Sihteerin muistaman mukaan pääjohtajan henkilökohtainen intressi ei ollut ollut johtokunnassa esillä. Asian johtokunnassa esitellyt vastaaja C on kertonut informoineensa A:n henkilökohtaisesta intressistä johtokuntaa, minkä vastaaja F on puolestaan kiistänyt.

Luotosta on ensin nostettu 10 miljoonaa markkaa ja vakuudeksi ovat aluksi tulleet 2 miljoonan markan STStalletus ja Lomametsä Oy:n osakkeet, minkä lisäksi käyttämättä jäänyt luoton osa on ollut alkuvaiheessa pankilla vakuutena. Se on sittemmin käytetty ainakin osittain muiden luotolla hankittujen kohteiden hankintaan. Vastaaja D on lisäksi ilmoittanut, että yhtiöllä olleet talletukset oli käytetty korkojen maksuun pankille sekä vakuuksien realisointiarvojen parantamiseen.

Lomametsä Oy:n omistamien viiden kiinteistöyhtiön kiinteistöt ovat luoton myöntämisajankohtana olleet kiinnitetyt yhteensä 1 270 000 markan pääomista. Niiden arvoksi on luottohakemuksen perusteena olleessa 31.10. ja 14.11.1990 muistioissa merkitty 2 miljoonaa markkaa. Ne on sittemmin 3.6.1993 myyty pakkohuutokaupalla Suomen Säästöpankki - SSP Oy:lle. Kuudenteen eli Sallan Helmi Oy:n kiinteistöihin ovat kohdistuneet 500 000 markan kiinnitykset ja muistiossa 14.11.1990 yhtiön arvo on ollut arvioituna myyntivoittona miljoona markkaa. P:n 4.8.1989 allekirjoittaman panttaussitoumuksen mukaan Lomametsä Oy on antanut Sallan Helmi Oy:n osakkeet yleispantiksi Koillis-Suomen Säästöpankkiin. Salra Oy:n kiinteistöihin on kohdistunut 3,3 miljoonan markan kiinnitykset. Lomametsä Oy on omistanut Salra Oy:n osakkeista 25 % ja niiden arvoksi on merkitty laskelmassa 2 miljoonaa markkaa. Myös Ellivuoren Pujottelukeskus Oy:n ja Ellivuoren Tanssilava Oy:n kiinteistöihin ovat kohdistuneet huomattavat kiinnitykset. Lomametsä Oy:n omat vastuut ovat Suomen Säästöpankki Oy:n todistuksen mukaan olleet 22.11.1990 yhteensä 5.945.000 markkaa.

Lomametsä Oy on asetettu konkurssiin 9.12.1993.

Käräjäoikeus katsoo jääneen näyttämättä, että luototettavasta kohteesta olisi hankittu muita tietoja kuin edellä ilmenevät 31.10. ja 14.11.1990 päivätyt muistiot. Luotto on myönnetty kokonaan luotonsaajan antamien tietojen pohjalta tarkempia selvityksiä vaatimatta ja oletuksin, ettei ostettaviin kohteisiin kohdistunut rasitteita. Kohteisiin ovat kuitenkin kohdistuneet edellä esitetyt rasitteet.

Johtokunnan 27.8.1990 antamien luotonanto-ohjeiden (2/1990) mukaan rakennus- ja kiinteistöala (myös lomarakentaminen ja saneeraustoiminta) olivat riskitoimialoja, joiden uudesta rahoituksesta tuli pidättäytyä. Yritysluottoja tuli myöntää ensi sijassa turvaavia vakuuksia vastaan ja yrityskiinnitys oli täytevakuus, joka vain erityisestä syystä voitiin hyväksyä vakuudeksi. Bullet-luottoja ei tullut pääsääntöisesti myöntää. Valuuttaluottoja tuli pääsääntöisesti käyttää vain vakavaraisten yritysten rahoituksessa ja niiden osuus sai olla enintään 40 % vieraan pääoman määrästä. Pankin vuoden 1990 tilinpäätöksen toimintakertomuksesta, Suomen Pankin Rahoitusmarkkinat -julkaisusta 12.9.1994 ja todistajana kuullun Suomen Pankkiyhdistyksen toimitusjohtajan T:n kertomuksesta toisaalta ilmenee, että valuuttaluotot olivat po. ajankohtana varsin tavanomaisia.

Johtokunnan antamat luotonanto-ohjeet eivät sinänsä voi sitoa johtokuntaa itseään, mutta ne osoittavat kuitenkin STS-Pankki Oy:ssä suositeltuja luottojen myöntämisestä noudatettavia yleisiä periaatteita. Wayup Oy:n luotto on myönnetty ohjeista ilmenevien periaatteiden vastaisesti. Johtokunnan päätettäviksi oli jätetty suurimmat luotot. Mitä suuremmasta luotosta on kysymys, sitä tärkeämpää on noudattaa huolellisuutta sekä varmistautua riittävästä ja oikeasta informaatiosta. Erityisen huolelliseen harkintaan nyt kyseessä olevassa tapauksessa on ollut aihetta sen vuoksi, että pääjohtaja on katsonut itsensä esteelliseksi osallistumaan luoton käsittelemiseen johtokunnassa. Tällaiseen harkintaan on ollut syytä myös siksi, että Pohjois-Suomen ja erityisesti Sallan kunnan alueen kiinteistö- ja lomarakentamismarkkinat ovat olleet luoton myöntämisajankohtana lähes täysin pysähdyksissä, mikä seikka todistajana kuultujen S:n ja R:n ja osaltaan myös vastaajien todistajana kuulustuttamien Q:n ja Z:n kertomusten perusteella on tullut näytetyksi. Todistajana kuultu pankin lakimies O on kertonut käyneensä läpi johtokunnan tekemät luottopäätökset 28.8.1990 - 28.2.1991 väliseltä ajalta ja todenneensa, ettei nyt kyseessä olevan luoton lisäksi uusille asiakkaille ollut tuona ajanjaksona myönnetty luottoja lomarakentamiseen ja kiinteistösijoittamiseen.

Vastaajat eivät ole näyttäneet, että Lomametsä Oy:n osakkeilla olisi yhtiöön kohdistuneet rasitteet ja kiinteistö- ja lomarakentamisen markkinatilanne huomioon ottaen, ollut vakuusarvoa. Luotto on sen jäätyä maksamatta ja vakuuksienkaan sitä kattamatta jäänyt pankin vahingoksi.

Käräjäoikeus katsoo, että 20 miljoonan markan valuuttaluoton myöntämiseen ilman asianmukaisia vakuuksia 15 000 markan pääomalla toimivalle uudelle yhtiölle, jolla ei ollut tulorahoitusta ja joka toimi johtokunnan riskitoimialaksi määrittelemällä alalla, olisi edellä mainituissa olosuhteissa tullut olla perusteltu ja pankin edun mukainen hyväksyttävä syy, ja että mitään tällaista syytä ei ole selvitetty. Sen vuoksi luoton myöntämisessä on menetelty huolimattomasti.

Luottopäätökset 28.5.1991

STS-Pankki Oy:n johtokunnan päätöksillä on Wayup Oy:lle myönnetty 4,8 miljoonan markan luotto Skipatrol Oy:n osake-enemmistön ostoa varten ja Skipatrol Oy:lle 19 miljoonan markan valuuttaluotto toiminnan rahoitukseen.

Skipatrol Oy oli urheiluvälineiden maahantuontia ja tukkukauppaa harjoittava yhtiö, jonka liikevaihto vuoden 1990 välitilinpäätöksen mukaan on ollut noin 23 miljoonaa markkaa. Skipatrol Oy:n osake-enemmistön oston syy on ollut se, että maaliskuussa 1991 oli käynyt selväksi, ettei Wayup Oy kykenisi realisoimaan omaisuuttaan eikä suorittamaan edes aiemman 20 miljoonan lainan korkoja. Sen vuoksi Wayup Oy tarvitsi yhteistyökumppanin, jolla oli säännöllinen positiivinen kassavirta, varmistaakseen korkojen maksun ja muiden luottoehtojen noudattamisen.

Luottoja on valmisteltu maaliskuusta 1991 lukien STSPankin Hakaniemen konttorissa. Valmistelijoina ovat olleet rahoituspäällikkö N ja ekonomi M.

Todistajina kuultuina N ja M ovat kertoneet, että luottopäätöstä valmisteltiin perusteellisesti. Skipatrol Oy:stä oli hankittu kaksi yritystutkimusta ja tilintarkastajan lausunto. M on kertonut, että tilintarkastajan tapaamisen jälkeen hänellä oli ollut se käsitys, ettei Skipatrol Oy olisi senkaltainen yritys, joka ratkaisi Wayup Oy:n ongelmat. M oli tämän jälkeen erään työpäivän päätteeksi keskustellut pääjohtaja A:n kanssa asiasta tämän autossa, jolloin A oli halunnut kuulla perusteet, joihin kielteinen kanta oli perustunut. Keskustelussa oli todettu, että Wayup Oy:lle tuli löytää joku ratkaisu, ja pääjohtaja oli tiedustellut todistajalta, oliko asia "ymmärrettävä niin, että yrityspankin riskinottokyky on loppunut". N on puolestaan kertonut, että selkeä riski oli tiedostettu, mutta myönteiseen päätökseen oli päädytty pitkällisen harkinnan jälkeen.

STS-Pankki Oy:n johtokunnan kokouksessa 28.5.1991 on esitelty Wayup Oy:n ja Skipatrol Oy:n luottohakemukset. Esittelevä johtokunnan jäsen on ollut C ja johtokunnan kokoukseen ovat osallistuneet kaikki vastaajat. Kummassakin luottohakemuksessa on merkintä "Luottoryhmä puoltaa yksimielisesti 27.5.1991" sekä merkintä, jonka mukaan vastaaja A ei osallistunut päätöksentekoon.

Wayup Oy:n luottohakemus on ollut määrältään 4,8 miljoonaa markkaa, ja luoton käyttötarkoitukseksi on merkitty Skipatrol Oy:n osakekannan osto. Luottoaika on 5 vuotta merkinnöin: "1 v. lyh.v." ja haettu luotto on merkitty johtokunnan pöytäkirjanotteeseen myönnettynä lainana. Skipatrol Oy:n luottohakemuksessa on haettu 19 miljoonan markan määräistä bullet-valuuttaluottoa Skipatrol Oy:n toiminnan rahoitukseen luottoajoiltaan 3, 3, 5 ja 2 vuoden pituisina 8, 3, 3 ja 5 miljoonan markan erinä. Myös tämä luotto on myönnetty haetun mukaisena ja se on merkitty johtokunnan pöytäkirjan otteeseen myönnettynä ulkomaan rahan määräisenä luottona.

Johtokunnan kokouspöytäkirjaan 28.5.1991 ei ole kirjattu muita luottoja tai takauksia kuin mainitut luotot. Luottohakemukset on päivätty 23.5.1991 ja niiden liitteenä on 20.5.1991 päivätty KHT-tilintarkastajan sivun mittainen lausunto sekä 28.5.1991 päivätyt kauppakirja, osakassopimus ja sopimus, jotka liittyvät Skipatrol Oy:n enemmistöosakkuuden siirtymiseen Wayup Oy:lle.

Wayup Oy:n luottohakemuksen mukaan Wayup Oy:n yhteensä 24,8 miljoonan markan vastuiden vakuutena on luottopäätöksen jälkeen ollut reaalivakuutta 6,8 miljoonaa markkaa ja takausvakuutta 18 miljoonaa markkaa. Skipatrol Oy:n 19 miljoonan markan luottohakemuksen mukaan Wayup Oy:n vastuut STS-Pankki Oy:lle ovat yhteensä 43,8 miljoonaa markkaa sekä reaalivakuudet 23 miljoonaa markkaa, takausvakuudet 18 miljoonaa markkaa ja yrityskiinnitykset 3 miljoonaa markkaa eli vakuudet yhteensä 44 miljoonaa markkaa.

Todistajana kuultuna N on kertonut, että ennen luoton myöntämistä oli herännyt epäilys, että Lomametsä Oy:n substanssi ei pitänyt mitään sisällään ja ettei vakuuslaskelmassa ollut enää annettu Lomametsä Oy:n osakkeille reaalivakuuden arvoa. Skipatrol Oy:n 19 miljoonan markan luottoa koskevassa vakuuserittelyssä, jonka todistaja N on kertonut osoittavan käypiä arvoja, on vakuuksien arvoksi ilmoitettu 3 miljoonan markan yrityskiinnityksen lisäksi 12,9 miljoonaa markkaa, mikä on koostunut Suomutunturilla olevista kohteista ja Skipatrol Oy:n osakkeenomistajan ja toimitusjohtajan L:n henkilökohtaisesta vakuudesta.

Todistaja N on lisäksi kertonut, että vielä luottoa nostettaessakaan Skipatrol Oy:llä ei ollut ollut käytettävissään mitään reaalivakuutta. Tämän vuoksi oli vaadittu Wayup Oy:n takaus. Skipatrol Oy:n 13.1.1992 päivätyn kirjeen mukaan 3 miljoonan markan yrityskiinnitykset ja Suomu Kiinteistö Oy:n osakkeet ovat vielä tuolloinkin olleet KOP:ssä vakuutena.

Käräjäoikeus katsoo jääneen näyttämättä, että Wayup Oy:lle myönnetyn uuden 4,8 miljoonan markan lainan vakuudeksi olisi edellytetty tai saatu mitään uutta reaalivakuutta. Näyttämättä on myös jäänyt, että Skipatrol Oy:lle toiminnan rahoitukseen myönnetyn 19 miljoonan markan luoton reaalivakuudeksi olisi saatu muuta kuin nimellisarvoltaan 2 miljoonan markan kiinnitykset ja 376 000 markan talletus. Kumpikin luotto on jäänyt kokonaisuudessaan maksamatta ja pankin vahingoksi.

Luottoja myönnettäessä johtokunnan jäsenten tiedossa on täytynyt olla, että Wayup Oy ei kykene selviytymään aiemmista vastuistaan pankille, koska Skipatrol Oy:n osakkeiden oston syynä oli nimenomaan kassavirran saaminen Wayup Oy:öön. Myös se seikka, että Lomametsä Oy:n osakkeille ei enää uutta luottohakemusta valmisteltaessa annettu vakuusarvoa, on ilmennyt luottohakemuskaavakkeesta.

Wayup Oy on ollut luotonsaaja, jolla on ollut vaikeuksia suoriutua aiemmista vastuistaan, joiden vakuuksissa lisäksi oli olennaisia puutteita. Johtokunnan kokoukseen, jossa luotot Wayup Oy:lle ja Skipatrol Oy:lle myönnettiin osallistuivat kaikki samat johtokunnan jäsenet, jotka olivat osallistuneet jo Wayup Oy:n edellisen luoton myöntämiseen. Wayup Oy:lle myönnetty laina on annettu ilman uutta vakuutta ja jo aikaisemman vakuuden puuttumisesta tietoisena. Skipatrol Oy:lle toiminnan rahoitukseen myönnetty luotto on annettu edellä 22.10.1990 tehdyn luottopäätöksen kohdalla mainituista ohjeista ilmenevien periaatteiden vastaisesti ja ilman riittävää vakuutta. Myönnetyillä luotoilla Wayup-ryhmän vastuut pankille on yli kaksinkertaistettu. Luottojen myöntämiseen olisi tullut edellä mainitut seikat huomioon ottaen olla erityinen ja pankin edun mukainen hyväksyttävä syy, jollaista ei ole näytetty.

Käräjäoikeus katsoo, että luottojen myöntämisessä on menetelty huolimattomasti.

Luottopäätös 27.9.1991

Kantaja on valmisteluistunnossa 3.10.1991 luopunut kanteesta tämän luoton osalta.

Luottoryhmän päätös 5.11.1991

Kantaja on väittänyt C:n ja D:n ylittäneen valtuutensa myöntäessään Kipla Oy:lle 2,1 miljoonan markan luoton Skipatrol Oy:n luottolimiitistä ilman johtokunnan päätöstä. Kantaja on kuitenkin vaatinut saman luoton perusteella vahingonkorvausta johtokunnalta sen 30.4.1992 tekemän luottopäätöksen perusteella.

Johtokunnan on uudistamalla po. luoton katsottava hyväksyneen luottoryhmän ja sen jäsenten menettelyn.

Käräjäoikeus katsoo kantajan vaatimuksen olevan perusteeton sikäli, kun se on perustunut väitettyyn valtuuksien ylitykseen.

Luottopäätökset 30.4., 7.5. ja 5.11.1992

STS-Pankki Oy:n johtokunnan päätöksellä 30.4.1992 on myönnetty Kipla Oy:lle 2,1 miljoonan markan pankkitakaus. Luottohakemuksessa on merkintä, että luotto on myönnetty Skipatrol Oy:n 19 miljoonan markan luottopäätöksestä. Luottohakemuksen esitellyt johtokunnan jäsen on tässäkin tapauksessa ollut C. Johtokunnan kokoukseen ovat osallistuneet kaikki muut vastaajat paitsi H. Luottohakemus- ja päätöslomakkeessa on merkintä "A ei osallistunut asian käsittelyyn". Hakemuksen mukaan tällä päätöksellä Wayup-ryhmän vastuut ovat kasvaneet yhteensä 54,7 miljoonaan markkaan.

Vastaajat eivät ole näyttäneet, että tälle luotolle olisi edellytetty tai saatu mitään sellaisia vakuuksia, joilla olisi ollut vakuusarvoa. STS-Pankki Oy on pankkitakauksen perusteella joutunut maksuvelvolliseksi, ja suoritus on jäänyt pankin vahingoksi.

STS-Pankki Oy:n johtokunnan päätöksellä 7.5.1992 Skipatrol Oy:lle on myönnetty 0,39 miljoonan markan määräinen remburssi. Johtokunnan kokoukseen ovat osallistuneet E, C, F, B ja D. Luottohakemuksen mukaan luotto on myönnetty omaa sitoumusta vastaan eli vakuudetta. Remburssi on jäänyt pankin vahingoksi.

STS-Pankki Oy:n johtokunnan päätöksellä 5.11.1992 on Skipatrol Oy:lle vielä myönnetty 1,5 miljoonan markan pankkitakaus tavarantoimituksille. Esittelevä johtokunnan jäsen on ollut tässäkin tapauksessa C. Johtokunnan kokoukseen ovat osallistuneet C, B, G ja D. F ja A eivät ole tätä luottoa myönnettäessä olleet enää pankin palveluksessa. Luottohakemuksessa on merkintä "liiket. jatkumisen kannalta välttämätön, tak: L, P". Vastuiden yhteismäärä on luottohakemuksen mukaan ollut 57,8 miljoonaa markkaa. Skipatrol Oy on asetettu konkurssiin jo tammikuussa 1993.

Vastaajat eivät ole näyttäneet, että tälle takaukselle olisi edellytetty tai saatu mitään vakuuksia. Pankin suorituksen jälkeen määrä on jäänyt pankin vahingoksi.

Mainituista aiemmista 22.11.1990 ja 28.5.1991 luottopäätöksistä huolimatta Wayup-ryhmälle on edellä mainituilla uusilla johtokunnan päätöksillä myönnetty lisäluottoa vaatimatta ja saamatta asianmukaisia vakuuksia. Päätöksiin osallistuneiden johtokunnan jäsenten on täytynyt tietää, että Wayup-ryhmän vastuiden jatkuva kasvattaminen merkitsi pankin edun vastaista riskin lisääntymistä. Aiemmassa luoton myöntämisessä on menetelty huolimattomasti ja asianmukaisia vakuuksia vaatimatta, mistä johtuen myös vastuiden edelleen kasvattamista on pidettävä huolimattomana menettelynä.

Käräjäoikeus katsoo, että luottojen myöntämisessä on menetelty huolimattomasti.

Vastaajien vastuun oikeudellinen arviointi
Oikeuskirjallisuudessa on vakiintuneesti katsottu, että jo lievä tuottamus riittää aiheuttamaan yhtiöoikeudellisen vahingonkorvausvastuun. Huolellisuuden arvioinnin tulee olla objektiivista, jolloin huolellisen menettelyn mittapuuna on se, mitä vastaavassa asemassa olevalta henkilöltä voidaan ko. tilanteessa objektiivisesti arvioiden vaatia, kun edellytetään hänen toimivan yhtiön edun mukaisesti.

Johtokunnan jäsenten ja varajäsenten vahingonkorvausvastuuta ja sen edellytyksiä tulee oikeuskirjallisuuden ja oikeuskäytännön mukaan arvioida yksilöllisesti kunkin osalta erikseen.

Liikepankkitoiminnan olennainen osa on luotonanto. Se edellyttää ratkaisuja, joihin kuuluu myös riskien ottaminen. Liikepankki voi antaa luottoja myös ilman vakuuksia.

Luotonannon riskit on tiedostettava ja otettava huomioon päätöksenteossa, mutta riskejä otettaessa on meneteltävä huolellisesti.

Kantaja ei ole kanteensa perusteena vedonnut siihen, että pankin vakavaraisuutta koskevia säännöksiä olisi rikottu. Käräjäoikeus katsoo, ettei pankin vakavaraisuutta koskevien säännösten noudattaminen vielä sinänsä osoita, että luotonannossa olisi menetelty huolellisesti.

Se seikka, että pankin valvojat, joiden toimenpiteiden asianmukaisuudesta ei ole tässä oikeudenkäynnissä kysymys, eivät ole huomauttaneet Wayup-ryhmän luototuksesta, ei sinänsä vaikuta vastaajien huolellisuusvelvollisuuden sisältöön, eikä vielä osoita, että luotonannossa olisi menetelty huolellisesti.

Johtokunnan varsinaiset jäsenet E, C, B ja F

STS-Pankki Oy:n luotonanto-organisaation ja ohjeiden mukaan Wayup-ryhmän luottojen myöntäminen on jo ensimmäisen luoton suuruuden vuoksi kuulunut yksinomaan johtokunnan päätösvaltaan. Johtokunta ei ollut miltään osin delegoinut suurten luottojen päätösvaltaansa muulle elimelle tai joillekin jäsenistään. Johtokunta on esittelyn perusteella kollegiona tehnyt luottopäätöksen. Johtokunnan tekemistä päätöksistä vastaavat pääsääntöisesti päätöksentekoon osallistuneet johtokunnan jäsenet ja varajäsenet.

Todistajana kuultu sisäinen tarkastaja X on kertonut, että pankin sinänsä asianmukaisesti järjestetyn luotto-organisaation toiminnassa oli ollut puutteita yrityssektorin luottojen valmistelun osalta johtokunnan alapuolella olevilla tasoilla. Tämä ilmeni ainakin pankin sisäisen tarkastuksen 11.9.1989 ja 16.10.1990 päivätyistä raporteista. X:n mukaan sisäisen tarkastuksen raportit oli saatettu pääjohtajan ja johtokunnan jäsenten tietoon.

Johtokunnan päätös, jolla Wayup Oy:lle on myönnetty ensimmäinen luotto, on perustunut luotonsaajalta saatuihin puutteellisiin ja virheellisiin tietoihin. Luotonsaajan antamien lähinnä kahden lyhyen muistion sisältämien tietojen oikeellisuutta ei ole selvitetty. Vaikka johtokunnan jäsenten tehtäviin ei ole kuulunut konkreettisten selvitysten hankkiminen yksittäisestä luototettavasta hankkeesta, heidän velvollisuutenaan on ollut huolehtia siitä, että heidän käytettävissään on johtokunnassa tehtävien päätösten edellyttämät riittävät ja oikeat tiedot ja että se organisaatio, jonka tehtävänä on näiden tietojen tuottaminen, toimii luotettavasti ja asianmukaisesti.

Johtokunnan jäsenten tiedossa on ollut, että pankin pääjohtaja oli esteellisenä jäävännyt itsensä päätöksenteosta. Luoton myöntäminen on poikennut johtokunnan itsensä antamista ohjeista ilmenevistä periaatteista ilman mitään perusteltua syytä. Johtokunta on tehnyt luottopäätöksen 22.11.1990 pelkästään luottohakemukseen kirjattujen ylimalkaisten ja osaksi virheellisiksi osoittautuneiden tietojen perusteella. Kukaan johtokunnan jäsenistä ei ole näyttänyt pyrkineensä täydentämään tietoja tai varmistautumaan tietojen oikeellisuudesta tai riittävyydestä. Vaikka johtokunnan jäsenillä ei olisikaan ollut syytä epäillä sitä, että sen alapuolella oleva luotto-organisaatio ei yleensä hoitaisi tehtäviään asianmukaisesti, Wayup-ryhmän luottohakemukseen olisi kuitenkin tullut edellä ilmenevistä syistä suhtautua erityisellä huolellisuudella ja varovaisuudella.

Luottopäätöksiä 28.5.1991 tehtäessä johtokunnan käytettävissä ei ole selvitetty olleen luottohakemusten lisäksi mitään muuta asiakirjaselvitystä kuin 23.5.1991 päivättyyn luottohakemukseen liitetty tilintarkastajan muistio ja sopimusluonnokset. Suullisesti esitetystä informaatiosta ei ole esitetty luotettavaa näyttöä. Nämäkin luotot on annettu vaatimatta johtokunnan luotonanto-ohjeiden edellyttämiä turvaavia vakuuksia, vaikka Wayup Oy:ltä on ollut vaikeuksia selviytyä aiemmista vastuistaan, joiden vakuuksissa oli lisäksi olennaisia puutteita.

Vastuita on näiden luottojen jälkeen tehdyillä luottopäätöksillä vielä kasvatettu asianmukaisia vakuuksia vaatimatta.

F ei ole ollut enää 5.11.1992 tehtyä luottopäätöstä tehtäessä pankin palveluksessa. Siten hän ei ole vastuussa tästä luottopäätöksestä aiheutuneesta vahingosta.

Myöskään E ei ole osallistunut sanotun luottopäätöksen tekemiseen. E on tosin osallistunut muiden kanteen perusteena olevien luottopäätösten tekemiseen ja hänellä on ollut johtokunnan jäsenelle kuuluva yleinen valvontavelvollisuus myös pankin luotonannosta. Käräjäoikeus katsoo kuitenkin, että E ei ole tämän perusteella vastuussa 5.11.1992 tehdystä luottopäätöksestä pankille aiheutuneesta vahingosta seuraavin perustein; kysymyksessä on ollut Wayup-ryhmän viimeinen kokonaisvastuisiin nähden markkamäärältään vähäinen pankkitakauksen uudistaminen, eikä kantaja ole näyttänyt, että E olisi osallistunut nyt uudistetun pankkitakauksen myöntämiseen aikaisemmin. Johtokunnan esittelylistan 5.11.1992 merkintöjen mukaan esittelylistaa ei ole annettu E:lle tiedoksi. Asiassa ei ole ilmennyt, että E olisi muutoinkaan ollut tietoinen po. pankkitakauksen uudistamisesta. Näyttämättä on jäänyt, että kerrotuissa olosuhteissa E:lle olisi ollut yleisen valvontavelvollisuutensa puitteissa käytännössä mahdollisuutta vaikuttaa po. päätöksen tekemiseen.

STS-Pankki Oy:n johtokunnan varsinaiset jäsenet ovat kaikki olleet pankin palveluksessa olleita päätoimisia ammattijohtajia. Tämä korostaa heidän huolellisuusvelvoitettaan päätöksenteossa.

Käräjäoikeus katsoo, että johtokunnan varsinaiset jäsenet ovat laiminlyöneet velvollisuutensa huolehtia siitä, että heidän käytettävissään olisivat olleet huolellisen päätöksenteon edellyttämät riittävät ja oikeat tiedot ja että luotoille olisi ollut asianmukaiset vakuudet. Wayup-ryhmän luototuksessa on ylitetty liikepankkitoimintaan sinänsä sisältyvän hyväksyttävän riskinoton raja. Siksi kaikki päätöksiin osallistuneet johtokunnan varsinaiset jäsenet ovat menetelleet huolimattomasti ja ovat vastuussa pankille luotoista aiheutuneista vahingoista.

Vastaaja C:n vastattavana olleeseen tehtäväalueeseen on kuulunut pankin yritysluotonanto. C on myös ollut johtokunnan käsittelemien luottojen valmistelusta vastanneen luottoryhmän puheenjohtaja, ja hän on johtokunnan kokouspöytäkirjojen mukaan esitellyt kaikki po. luotot johtokunnassa. Päätöksentekomateriaalin asianmukaisuudesta huolehtiminen on siten ollut johtokunnan varsinaisista jäsenistä ennen kaikkea C:n tehtävä, jolla olisi organisaation puitteissa myös ollut siihen parhaat mahdollisuudet.

Kantaja on vastaaja F:n vastuun perusteeksi vedonnut myös siihen, että F on ollut vastuussa pankin atk-järjestelmien toimivuudesta ja että jos rekisterit olisivat olleet toimivat, Ellivuoren vastuut olisivat tulleet esiin, mikä puolestaan olisi johtanut siihen, että luotolta olisi jo tällä perusteella pudonnut pohja pois. Käräjäoikeus katsoo, ettei asiassa ole esitetty luotettavaa selvitystä siitä, että kantajalle aiheutunut vahinko olisi syy-yhteydessä atk:n väitettyihin puutteellisuuksiin.

Vastaaja B:n vastuun perusteeksi kantaja on vedonnut lisäksi siihen seikkaan, että B on pankin kiinteistötoiminnasta vastaavana omannut erityistä tietoa kiinteistösijoittamisen ongelmista ja että hän on tästä syystä ollut velvollinen selvittämään luototuksen perusteita. Käräjäoikeus katsoo, ettei B:llä ole ollut erityistä velvollisuutta väitetyllä perusteella huolehtia päätöksentekomateriaalin asianmukaisuudesta.

C:n osalta sanotuilla perusteilla C:n vastuu on E:n, B:n ja F:n vastuuta ankarampi.

Pääjohtaja A

A ei ole osallistunut luottopäätösten tekemiseen. Hän on katsonut itsensä esteelliseksi. Menettely on ollut luottopäätöksen 22.11.1990 osalta osakeyhtiölain 8 luvun 10 §:n mukainen, koska A:lla on ollut luottoasian käsittelystä odotettavana olennaista etua saadessaan itselleen osan luotolla maksettavasta kauppahinnasta.

Asiassa on selvitetty, että luotonsaajan antamat tiedot ovat olleet puutteellisia ja harhaanjohtavia. A on kaupparekisteriotteen mukaan ollut Lomametsä Oy:n hallituksen varajäsen 10.2.1993 saakka. Hän on omistanut osan yhtiön osakkeista.

Aikaisemmin mainitusta 12.2.1993 päivätystä johtokunnalle osoitetusta selvityksestä ilmenee, että A on 16.11.1990 keskustellut Wayup Oy:n luotosta luottoryhmään kuuluneen D:n kanssa. A on maininnut mm. asian nopeasta käsittelytarpeesta. Luottoryhmä, joka aikaisemmin oli suhtautunut kielteisesti luoton myöntämiseen, on 19.11.1990 puoltanut luoton myöntämistä.

A ei ole osallistunut myöskään Wayup-ryhmää koskevien 22.11.1990 jälkeen tehtyihin luottopäätöksiin, koska hän on katsonut itsensä edelleen esteelliseksi.

Pääjohtaja A on keskustellut ennen 28.5.1991 tehtyjä luottopäätöksiä luottoja valmistelleen todistaja M:n kanssa ja todennut tälle "onko yrityspankin riskinottokyky loppunut". A on tiennyt luoton valmistelussa vielä tuolloin esillä olleen kielteisen käsityksen, että Skipatrol Oy voisi ratkaista Wayup Oy:n ongelmat. Hänen on täytynyt tietää, että luottoja koskevien luottohakemusten perusteena ovat olleet Wayup Oy:n aiemman luoton maksuvaikeudet.

Pankin pääjohtajan ja hallituksen puheenjohtajan tulee kaikin tavoin edistää pankin etua. Pankin pääjohtajana A on ollut vastuussa siitä, että luotonvalmistelu ja luottopäätösten täytäntöönpano on asianmukainen myös tapauksissa, joissa hän on esteellinen. Erityisesti tilanteessa, jossa kysymyksessä on henkilökohtainen etu, pääjohtajalla on lojaliteettivelvollisuus pankkiin nähden. Tuota lojaliteettivelvollisuutta on vielä korostanut se, että hän on muodollisesta jääväämisestään huolimatta edellä sanotuin tavoin puuttunut luottojen valmisteluun. Lojaliteettivelvollisuus edellä kerrotuissa olosuhteissa edellyttää aktiivista selonottoa ja tietojen antamista johtokunnalle. A on laiminlyönyt tuon lojaliteettivelvollisuutensa.

A on eronnut STS-Pankki Oy:n johtokunnasta 1.11.1992, johon saakka hänen lojaliteettivelvollisuutensa on jatkunut.

Käräjäoikeus katsoo, että A on laiminlyönyt pääjohtajana pankin etujen valvonnan Wayup-ryhmän luototuksen yhteydessä ja menetellyt lojaliteettivelvollisuutensa vastaisesti. Sen vuoksi A on velvollinen korvaamaan Wayup-ryhmän luototuksesta pankille aiheutuneen vahingon, paitsi 5.11.1992 tehdyn päätöksen osalta, mihin päätökseen perustuvasta vaatimuksesta kantaja on A:n osalta luopunut.

Johtokunnan varajäsenet G, H ja D

STS-Pankki Oy:n johtokunnassa on ollut hallintoneuvoston valitsemat viisi varsinaista jäsentä ja kolme varajäsentä. Varajäsenet eivät ole olleet varsinaisten jäsenten henkilökohtaisia varamiehiä. Yhtiöjärjestyksen mukaan johtokunta on ollut päätösvaltainen, kun saapuvilla on ollut vähintään puolet jäsenistä, joista vähintään kahden on tullut olla varsinaisia jäseniä.

Yhtiön hallituksen tai johtokunnan kokouksen päätösvaltaa käyttävät varsinaiset jäsenet. Varajäsen on yleensä oikeutettu ja velvollinen osallistumaan päätöksentekoon hallituksen jäsenenä vain silloin, kun hallituksen varsinainen jäsen on estynyt hoitamasta jäsenyyteen liittyvää tehtävää. STS-Pankki Oy:n johtokunta on ollut päätösvaltainen ilman varajäseniä kaikissa muissa kanteen perusteena olevissa johtokunnan kokouksissa paitsi kokouksessa 5.11.1992, johon ovat kahden varsinaisen jäsenen lisäksi osallistuneet G ja D.

Johtokunnan työkokouksen 28.11.1989 muistiopöytäkirjan mukaan johtokunnan varajäsenet osallistuivat joka neljänteen kokoukseen. Käytännössä varajäsenet on kutsuttu kokoukseen tarvittaessa erikseen.

Hallintoneuvosto on vuonna 1990 vahvistanut johtokunnan päätösten kirjaamista koskevat ohjeet. Ohjeiden mukaan johtokunnan kokouksessa pidettiin pöytäkirjaa, johon merkittiin kokouksen osanottajat ja tehdyt päätökset. Ohjeiden mukaan, mikäli päätös syntyi äänestyksen tuloksena, pöytäkirjaan tuli merkitä, ketkä äänestivät päätöksen puolesta ja ketkä sitä vastaan. Sillä, joka ei yhtynyt tehtyyn päätökseen, oli oikeus merkityttää eriävä mielipide pöytäkirjaan. Pöytäkirjan allekirjoittivat kokouksen osanottajat ja pöytäkirjan pitäjä.

STS-Pankki Oy:lle on valmisteltu uutta johtokuntaa ja sen kokouksia koskevaa ohjetta. Huhtikuun 10 päivänä 1992 päivätyn ohjeluonnoksen mukaan johtokunnan varajäsenillä olisi johtokunnan kokouksissa läsnäolo- ja puheoikeus. Luonnoksen mukaan päätösvaltaa johtokunnan kokouksissa olisivat käyttäneet varsinaiset jäsenet, joita päätösvaltaisuuden niin vaatiessa olisi täydennetty varajäsenillä. Täydentämisjärjestyksen olisi määrännyt johtokunta. Pöytäkirjan olisivat allekirjoittaneet päätöksentekoon osallistuneet varsinaiset jäsenet ja tarvittaessa varajäsen ja puheenjohtaja.

Asiassa on kuultu henkilötodistajana johtokuntaan varajäseneksi tammikuussa 1992 tullutta K:ta. Todistaja oli nimenomaisesti tiedustellut sitä, onko hänellä oikeus äänestää varajäsenenä ja tähän oli vastattu kieltävästi.

Todistajana kuultu johtokunnan sihteeri U on kertonut, että jos johtokunnan kokouksissa oli paikalla sekä varsinaiset jäsenet että varajäsenet, varajäsenet olivat läsnä tarkkailijoina.

Kun kanteessa kyseessä olevana aikana voimassa olleiden hallintoneuvoston vahvistamien johtokunnan päätösten kirjaamista koskevien ohjeiden mukaan pöytäkirjan ovat allekirjoittaneet kaikki kokouksien osanottajat riippumatta siitä, ketkä ovat osallistuneet päätöksentekoon, käräjäoikeus katsoo, ettei pelkästään johtokunnan kokousten pöytäkirjojen allekirjoittaminen osoita johtokunnan varajäsenten osallistuneen päätöksentekoon johtokunnassa. Myös edellä mainittujen todistajien kertomukset tukevat käsitystä, etteivät varajäsenet ole olleet oikeutettuja osallistumaan päätöksentekoon johtokunnassa, mikäli johtokunta on ilman heitäkin ollut päätösvaltainen. Selvittämättä on jäänyt, kumpi G vai D on päätösvaltaisuuden sitä edellytettyä varsinaisen jäsenen tilalla osallistunut luottopäätöksen tekemiseen 5.11.1992. Asiassa ei ole näytetty, että johtokunnan varajäsenistä G tai H olisivat muutoinkaan osallistuneet luottopäätösten tekoon tai myötävaikuttaneet luottopäätöksiin.

Käräjäoikeus katsoo, etteivät G ja H ole vastuussa kanteessa tarkoitetusta vahingonkorvauksesta.

Myös vastaaja D on ollut johtokunnan varajäsen. Hän on osallistunut kaikkiin niihin johtokunnan kokouksiin, joissa on päätetty kanteen perusteena olevien luottojen myöntämisestä. D:kään ei ole näytetty osallistuneen johtokunnan luottopäätösten tekoon varsinaisen jäsenen tilalla edes 5.11.1992.

D on ollut luottoryhmän varapuheenjohtaja, ja hän on C:n alaisena vastannut pankin yritysluotonannosta.

D on osallistunut Wayup Oy:lle 22.10.1990 myönnetyn 20 miljoonan markan luoton valmisteluun. Luotto on käräjäoikeuden edellä toteamin tavoin valmisteltu puutteellisesti, eikä johtokunnalle ole annettu riittävää luoton myöntämisen perusteena olevaa tietoa. D:n olisi pitänyt olla luoton valmistelijana erityisen hyvin perillä luoton myöntämiseen liittyvistä riskeistä. Hänen on täytynyt myös tietää, että luotto on ollut johtokunnan omista ohjeista ilmenevien periaatteiden vastainen.

D on ollut mukana myös Wayup Oy:lle 28.5.1991 myönnetyn 4,8 miljoonan markan ja Skipatrol Oy:lle samana päivänä myönnetyn 19 miljoonan markan luoton valmistelussa. Hänen on täytynyt olla tietoinen myös Wayup Oy:n maksuvaikeuksista, ja hänen ainakin olisi pitänyt olla tietoinen Wayup-ryhmän luottojen perusteista ja luotonantoon liittyvistä riskeistä.

D on ollut läsnä kummassakin em. johtokunnan kokouksessa, joissa Wayup Oy:lle ja Skipatrol Oy:lle on myönnetty yhteensä 43,8 miljoonan markan luotot. D:llä on ollut puheoikeus johtokunnan kokouksissa. Luottojen valmisteluun osallistunut D on ollut luottoryhmän varapuheenjohtaja. Hänen tehtäviinsä ovat kuuluneet yritysluotonantoasiat. Tämän vuoksi D:llä olisi ollut johtokunnan varajäsenen ominaisuudessa erityinen velvollisuus tarpeellisessa määrin selvittää johtokunnalle kaikki luottojen myöntämisen kannalta olennaiset seikat.

D on ollut läsnä muissakin kanteen perusteena olevissa johtokunnan kokouksissa, eikä hän ole niissäkään täyttänyt edellä sanottua velvollisuuttaan johtokunnan varajäsenenä.

Käräjäoikeus katsoo, että D, jonka vastuualueeseen on kuulunut yritysluotonantoasiat, on johtokunnan varajäsenenä laiminlyönyt hankkia luottojen myöntämisen kannalta riittävät ja oikeat tiedot sekä esittää ne johtokunnalle. Sen vuoksi D on johtokunnan varajäsenenä menetellyt hänelle kuuluvan huolellisuusvelvoitteen vastaisesti, ja hän on vastuussa luottopäätöksistä pankille aiheutuneiden vahinkojen korvaamisesta.

Wayup-ryhmän luototuksesta aiheutunut vahinko
Kantaja on ilmoittanut, että Wayup-ryhmän luototuksesta on aiheutunut kokonaisvahinkoa 68.500.292,72 markkaa. Kantaja on vaatinut koko vaatimukselle viivästyskorkoa haasteiden tiedoksiannoista lukien. Sillä seikalla, sisältääkö vaatimus viivästyskorkoa, ei ole jäljempänä mainittu korvausvastuun sovittelu huomioon ottaen merkitystä.

Kantaja on esittänyt kirjallisen selvityksen Wayup-ryhmän luototuksesta aiheutuneesta vahingosta luottopäätöksittäin. Vahingonkorvauslaskelma on näytetty oikeaksi KHT-tilintarkastaja J:n todistajanlausunnolla.

Vahingonkorvauksen sovittelu ja vastaajien keskinäinen vastuu
Liikepankkilain (1969/540) 91 §:n mukaan, jos vahingonkorvauksen velvollisen syyksi jää vain lievä huolimattomuus, voidaan korvauksen määrää alentaa, milloin se vahingon suuruuteen ja muihin seikkoihin nähden harkitaan kohtuulliseksi.

Liikepankkilain (1990/1269) 63 §:n mukaan vahingonkorvauksen sovittelusta sekä korvausvastuun jakautumisesta kahden tai useamman korvausvelvollisen kesken on voimassa, mitä vahingonkorvauslain 2 ja 6 luvussa on säädetty.

Vahingonaiheuttajan korvausvastuun lähtökohtana on vahingonkorvauslain 2 luvun 1 §:n mukaan se, että tahallisesti tai tuottamuksesta toiselle aiheutettu vahinko on täysimääräisesti korvattava.

Vahingonkorvausta voidaan saman 1 §:n 2 momentin mukaan sovitella, jos korvausvelvollisuus harkitaan kohtuuttoman raskaaksi ottaen huomioon vahingonaiheuttajan ja vahingon kärsineen varallisuusolot ja muut olosuhteet.

Vahingonkorvauslain 6 luvun 1 §:n mukaan vahingonkorvausta voidaan kohtuuden mukaan sovitella, jos vahingonkärsineen puolelta on myötävaikutettu vahinkoon tai jos joku muu vahingon aiheuttaneeseen tekoon kuulumaton seikka on myös ollut vahingon syynä.

Tällaisina sovittelun syinä ei voida pitää, kun on kysymys pankkitoiminnasta, vastaajien esilletuomia yleisissä taloudellisissa olosuhteissa tapahtuneita muutoksia, kuten valuuttojen kurssimuutokset, korkotason muutokset, konkurssit ja kiinteistöjen arvojen alenemiset.

Vahingonkorvauslain 6 luvun 3 §:n mukaan korvausvelvollisten kesken korvausmäärä on jaettava sen mukaan kuin harkitaan kohtuulliseksi ottaen huomioon kunkin korvausvelvollisen viaksi jäävä syyllisyyden määrä, vahinkotapahtumasta ehkä saatu etu ja muut seikat.

Hallituksen esityksessä vahingonkorvauksen sovittelusta (HE 187/1973 vp. s. 13) on muun muassa lausuttu, että sovittelusäännöstöä olisi lähinnä käytettävä silloin, kun halutaan estää sellaisen lopputuloksen syntyminen, joka olisi vahingonkorvausvelvollisen kannalta selvästi loukkaava ja kohtuuton. Toisaalta kohtuullistuttamista ei olisi suoritettava, jos huolimattomuuteen on johtanut taloudellisen edun tavoittelemiseen tähdännyt toisen edun vaarantaminen. Myös vahingonaiheuttajan syyllisyyden aste olisi otettava huomioon sovittelusäännöstä sovellettaessa.

Käräjäoikeus katsoo, että tässä tapauksessa vahingonkorvauslaista ilmeneviä yleisiä sovittelua koskevia periaatteita voidaan soveltaa myös ennen liikepankkilain (1269/1990) voimaantuloa 1.1.1991 tehtyyn luottopäätökseen, kun otetaan huomioon, että kysymys on luottopäätöskokonaisuudesta, josta aiheutunut vahinko on ilmennyt sanotun lain voimaantulon jälkeen.

Vahingonkorvauksen sovittelun edellytyksiä harkitessaan käräjäoikeus katsoo, että vastaajien ja Siltapankki Oy:n taloudelliset ja muut olosuhteet huomioon ottaen vastaajien velvoittaminen täyden korvauksen suorittamiseen merkitsisi heille kohtuuttoman raskasta velvoitetta.

Pääjohtaja A:lla on pankin pääjohtajan aseman sekä henkilökohtaisen ja läheisensä edun tavoittelun vuoksi ankarampi vastuu luotonannosta syntyneestä vahingosta kuin muilla johtokunnan varsinaisilla jäsenillä ja D:llä. Hänen kohdallaan tuottamuksen aste on suurempi kuin muiden korvausvelvollisten vastaajien.

C:llä on johtokunnan jäsenenä ollut keskinäisen työnjaon perusteella erityisenä vastuualueenaan pankin antolainaus. Hän on esitellyt luottohakemukset ja kuulunut luottopäätöksiä valmistelleeseen luottoryhmään D:n ohella. C:n tuottamuksen aste on suurempi kuin muiden johtokunnan varsinaisten jäsenten ja alaisensa D:n.

E:n, F:n ja B:n tuottamuksen aste ja korvausvastuu on käräjäoikeuden mielestä arvioitava saman mittapuun mukaan. D, vaikka hän ei olekaan ollut johtokunnan varsinainen jäsen, on osallistunut edellä kerrotuin tavoin johtokunnan kokouksiin, ollut luottoryhmän jäsen ja valmistellut luottohakemuksia. Hänen vastuutaan on näillä perusteilla arvioitava samoin kuin po. muiden varsinaisten jäsenten. Huolimatta siitä, että F ja E eivät vastaa 5.11.1992 tehdystä luottopäätöksestä aiheutuneesta vahingosta, käräjäoikeus katsoo, että heidän korvausvelvollisuutensa on sama kuin E:n ja B:n korvausvelvollisuus ottaen huomioon tästä luottopäätöksestä aiheutuneen vahingon vähäinen osuus pankin kokonaisvahingosta ja se, että vastaajien korvausvastuuta on jäljempänä ilmenevin tavoin soviteltu.

Sovitellessaan vahingonkorvauslain 2 luvun 1 §:n 2 momentista ilmenevän oikeusohjeen perusteella A:n, C:n, E:n, F:n, B:n ja D:n korvausvastuuta Siltapankki Oy:lle käräjäoikeus on ottanut huomioon vastaajien taloudelliset olot, kunkin tuottamuksen asteen ja A:n kohdalla vahinkotapahtumasta saadun edun.

Näillä perusteilla käräjäoikeus katsoo, että

A:n korvausvastuu pankille on 20 miljoonaa markkaa,

mistä määrästä A:n ja C:n yhteisvastuullinen korvausvastuu pankille on 5 miljoonaa markkaa

ja mistä 20 miljoonan markan määrästä A:n, C:n, E:n, F:n, B:n ja D:n yhteisvastuullinen korvausvastuu pankille on 3 miljoonaa markkaa.

Sikäli kuin vastaajien korvausvastuu pankille on edellä todettu olevan yhteisvastuullinen, vastaajien keskinäinen vastuu määräytyy pääluvun mukaisesti..."

TUOMIOLAUSELMA
"Vahingonkorvaus
A velvoitetaan suorittamaan Siltapankki Oy:lle 20 miljoonaa markkaa 16 prosentin korkoineen 12.1.1994 lukien,

mistä kahdenkymmenen (20) miljoonan markan määrästä C:n on yhteisvastuullisesti A:n kanssa suoritettava Siltapankki Oy:lle viisi (5) miljoonaa markkaa 16 prosentin korkoineen 17.1.1994 lukien,

ja mistä kahdenkymmenen (20) miljoonan markan määrästä E:n, F:n, B:n ja D:n on keskenään ja A:n ja C:n kanssa yhteisvastuullisesti suoritettava Siltapankki Oy:lle kolme (3) miljoonaa markkaa 16 prosentin korkoineen E ja B 11.1.1994 lukien, F 13.1.1994 lukien ja D 17.1.1994 lukien.

Sikäli kuin vastaajien edellä todettu korvausvelvollisuus Siltapankki Oy:hyn nähden on yhteisvastuullinen, heidän keskinäinen vastuunsa määräytyy pääluvun mukaisesti."

Asian ovat ratkaisseet käräjäoikeuden jäsenet Huttunen, Kuningas ja Salminen.

Helsingin hovioikeuden tuomio 23.11.1995
A, E, C, F, B ja D ovat valittaneet hovioikeuteen. E on peruuttanut valituksensa.

Hovioikeus on perusteluinaan esittänyt seuraavan.

"Vastuualuejaon merkitys F:n ja B:n osalta
STS-Pankki Oy:n johtokunta ei ole Siltapankki Oy:n kanteessa tarkoitettujen luottojen osalta miltään osin delegoinut päätösvaltaansa joillekin jäsenistään, minkä vuoksi päätöksentekoon osallistuneen johtokunnan jäsenet ja varajäsenet ovat vastuussa näistä päätöksistä pankille aiheutuneista vahingoista. Johtokunnassa toteutetun sisäisen vastuualuejaon mukaan valtiotieteen maisteri F:lle on kuulunut pankin henkilöstöhallinto, sisäinen palvelu ja tietojärjestelmät ja kiinteistöinsinööri B:lle kiinteistöpankki. Työnjaosta johtuen heidän tehtäviinsä johtokunnan jäseninä ei ole kuulunut osallistuminen kysymyksessä olevien luottopäätösten valmisteluun ja täytäntöönpanoon. Heillä on ollut sinänsä oikeus luottaa luottopäätöksiä valmistelleiden ja esitelleiden henkilöiden johtokunnalle antamiin tietoihin ja siltä pohjalta ilman omatoimisia lisäselvityksiä tehdä osaltaan luottoja koskevia päätöksiä johtokunnassa ainakin siinä tapauksessa, että luottojen valmisteluorganisaatio pankissa on ollut asianmukaisesti järjestetty ja toimiva. Tätä luottamusta on voinut lisätä se, että luottopäätösten esittelijällä eli C:llä ja ainakin kahden ensimmäisen luoton valmisteluun osallistuneella D:llä on ollut lakimieskoulutus, se että C oli F:n mukaan palkattu johtokuntaan riskien hallinnan asiantuntijana sekä se, että johtokunnassa käsitellyt luottohakemukset oli valmisteltu suuriin luottoasioihin keskittyneessä erityisessä luottoryhmässä. Myös johtokunnassa käsiteltyjen luottohakemusten määrä, joita hakemuksia on ollut vuosittain satoja, on vaikuttanut F:n ja B:n tosiasiallisiin mahdollisuuksiin perehtyä johtokunnassa esiteltyihin asioihin.

Johtokunnassa toteutetusta työnjaosta huolimatta johtokunnan jäsenillä on aiheen siihen ilmaantuessa velvollisuus valvoa, että työnjaon piiriin kuuluva tehtävä tulee johtokunnassa pankin edun kannalta asianmukaisesti hoidetuksi ja ettei siitä aiheudu pankille vahinkoa, sekä ryhtyä asian ehkä vaatimiin toimenpiteisiin. Jo luottoa 22.11.1990 myönnettäessä johtokunnan jäsenten tiedossa on täytynyt käräjäoikeuden katsomin tavoin pankin sisäisen tarkastuksen raporttien perusteella olla, että pankin yritysluottojen valmisteluorganisaation toiminnassa oli ollut puutteita johtokunnan alapuolella olevilla tasoilla. Tästä on osaltaan seurannut, että johtokunnan jäsenillä ei voida katsoa olleen oikeutta luottaa poikkeuksettomasti luotonanto-organisaation käytännön toimivuuteen. Erityisesti 22.11.1990 koskevaa Wayup Oy:lle Lomametsä Oy:n osakekannan ja lomahuoneistojen ostoa varten myönnettyä 20 miljoonan markan kertalyhenteistä valuuttaluottoa koskevasta luottohakemuksesta on ilmennyt sen sisältäneen useita olennaisia riskielementtejä käräjäoikeuden toteamin tavoin. Näissä olosuhteissa myös F:llä ja B:llä on ollut työnjaosta huolimatta velvollisuus huolehtia siitä, että ennen luottopäätösten tekemistä heidän käytettävissään ovat olleet pankin edun mukaiset huolellisen päätöksenteon edellyttämät riittävät ja oikeat tiedot erityisesti luototettavista kohteista ja vakuuksista sekä niihin liittyvistä riskeistä. F ja B eivät ole edes väittäneet pyrkineensä täydentämään heille luotoista esitettyjä tietoja, jotka ovat ainakin 22.11.1990 myönnetyn luoton osalta perustuneet lähes pelkästään luotonsaajan edustajien ilmoittamiin puutteellisiin ja virheellisiin tietoihin. Laiminlyömällä mainitun huolellisuusvelvollisuutensa ja sen edellyttämän selonottovelvollisuuden F ja B ovat osaltaan vastuussa luottopäätöksistä ja menettelystään pankille aiheutuneista vahingoista. Heidän vastuutaan myös työnjaon kannalta on korostanut se, että he ovat olleet päätoimisia ammattijohtajia.

A:n asema
A on ollut poissa johtokunnan kokouksesta 22.11.1990 ja hän on käräjäoikeuden katsomin tavoin ollut esteellinen päättämään tuolloin myönnetystä luotosta. Muista kanteen tarkoittamista luotoista päätettäessä hän on kertonut pidättäytyneensä päätöksenteosta sinä aikana kun hän on ollut pankin palveluksessa veljensä P:n ja Wayup Oy:n välisen läheisen yhteyden vuoksi. Wayup Oy:n osakkeista on puolet omistanut Uudenmaan Vuokrakone Oy, jonka osakekanta on ollut P:n omistuksessa. P on ollut myös Lomametsä Oy:n toimitusjohtaja ja hallituksen varsinainen jäsen. A ja P ovat omistaneet Lomametsä Oy:n osakkeet. Kaupparekisteriotteen mukaan P on ollut Lomametsä Oy:n hallituksen varajäsen 10.2.1993 saakka ja hän on saanut 22.11.1990 Wayup Oy:lle myönnettyyn luottoon liittyvässä Lomametsä Oy:n osakkeiden myynnissä kauppahintana 1,5 miljoonaa markkaa.

Hovioikeus katsoo, että sisaruussuhdetta ei voida sinänsä pitää sellaisena osakeyhtiölain 8 luvun 10 §:ssä tarkoitettuna olennaisena etuna, jonka perusteella A:lla olisi ollut velvollisuus pidättäytyä 22.11.1990 jälkeen myönnettyjen luottopäätösten käsittelystä ja päätöksenteosta johtokunnassa. Ottaen huomioon sisaruussuhteen lisäksi edellä mainitut taloudelliset yhteydet P:n kanssa hänellä on ollut kuitenkin sinänsä oikeus mainittuun pidättäytymiseensä. Johtokunnan päätöksentekoa hänen pidättäytymisensä ei ole kohtuuttomasti vaikeuttanut, koska johtokunta on ollut päätösvaltainen ilman häntäkin.

Tilanteissa, joissa pankin johtokunnan jäsen tai toimitusjohtaja esteellisenä pidättäytyy asian käsittelystä, ei hänelle lähtökohtaisesti synny asian johdosta vastuuta pankkia kohtaan. Osakeyhtiölakia koskevan hallituksen esityksen (1977 vp. n:o 27) mukaan osakeyhtiön hallituksen ja toimitusjohtajan edellytetään hyvän liiketavan mukaisesti ja kaikin tavoin edistävän yhtiön parasta. Tästä yleisestä lojaliteettivelvollisuudesta johtuu, että A:n on tullut toimia kaikin tavoin tehtävässään pankin edun mukaisesti. Lojaliteettivelvollisuus edellyttää myös aktiivisuutta pankin etujen valvomiseksi. Toisaalta aktiivisuutta koskeva vaatimus pitkälle vietynä esteellisyystilanteissa saattaisi aiheuttaa esteellisyyttä koskevien säännösten merkityksen osittaisen vähenemisen. Tästä huolimatta aktiivisuutta ja siihen liittyvää selonottovelvollisuutta voidaan edellyttää ainakin tilanteissa, joissa kysymyksessä olevalla henkilöllä on perusteltua syytä epäillä johtokunnan päätöksenteosta aiheutuvan pankille vahinkoa ja hänellä on mahdollisuus toiminnallaan estää tuon vahingon syntyminen.

Esillä olevassa asiassa on ilmeistä, että A on ollut luottoja myönnettäessä Lomametsä Oy:n hallituksen varajäsenenä, osakkeiden omistajana ja myyjänä muita pankin johtokunnan jäseniä paremmin tietoinen Lomametsä Oy:n taloudellisesta tilanteesta ja todellisesta vakuusarvosta pankille. Kaupparekisterimerkintöjen mukaan hän on ollut lisäksi Ellivuoren Pujottelukeskus Oy:n hallituksen jäsen 20.5.1987 - 5.12.1990 ja Ellivuoren Tanssilava Oy:n hallituksen jäsen 20.5.1987 -21.11.1990. W:n 31.10.1990 päivätyn ja P:n 14.11.1990 päivätyn muistion mukaan Lomametsä Oy on omistanut näiden yhtiöiden osake-enemmistön ja myös niiden omistamiin kiinteistöihin on kohdistunut huomattavia kiinnityksiä. Todennäköisenä ei voida myöskään pitää, että A olisi ollut kokonaan tietämätön muiden Wayup-ryhmään liittyvien yhtiöiden taloudellisesta tilasta.

Edellä esitetyn perusteella, huomioon ottaen kanteessa tarkoitettujen luottojen määrä ja käyttötarkoitus, A:lla pankin pääjohtajana, toimitusjohtajana ja johtokunnan puheenjohtajana sekä 1.12.1991 jälkeen johtokunnan jäsenenä on ollut perusteltua syytä epäillä luottopäätöksistä aiheutuvan pankille vahinkoa. Lojaliteettivelvollisuus pankkiin nähden on mainituissa olosuhteissa edellyttänyt häneltä esteellisyydestään ja luottopäätöksistä pidättäytymisistään huolimatta aktiivista tietojen antamista johtokunnalle tiedossaan olleista tai selonottoa saatavissaan olevista pankin edun kannalta olennaisista luottopäätöksiin vaikuttaneista seikoista. Tätä velvollisuutta on korostanut erityisesti se, että A on käräjäoikeuden tuomiosta ilmenevin tavoin puuttunut kahden merkittävimmän eli 22.11.1990 ja 28.5.1991 myönnettyjen luottojen valmisteluun ja saanut edellisen luoton osalta osakkeiden kauppahintana henkilökohtaista etua sekä ollut läsnä kanteessa mainituissa johtokunnan kokouksissa 28.5.1991 ja 30.4.1992. Laiminlyömällä mainitun velvollisuutensa A on osaltaan vastuussa kanteessa tarkoitetuista luottopäätöksistä pankille aiheutuneista vahingoista lukuun ottamatta 5.11.1992 myönnettyä luottoa, jolloin hän ei ole enää ollut pankin palveluksessa. A:n menettelyn ja pankille aiheutuneiden vahinkojen välillä on syy-yhteys.

Pankin pääjohtajana, toimitusjohtajana ja johtokunnan puheenjohtajana A:lla on ollut korostunut lojaliteettivelvollisuus pankkia kohtaan asemansa perusteella 1.12.1991 saakka, jolloin hän on asiassa esitetyn selvityksen mukaan eronnut näistä tehtävistä. A:n kokonaisvastuun kannalta tällä eroamisella ei kuitenkaan ole asiassa ratkaisevaa merkitystä, koska markkamääräisesti suurin osa ja pankin vahinkojen kannalta merkittävimmät luotot on myönnetty jo ennen mainittua ajankohtaa ja koska A on ollut johtokunnan jäsen 1.11.1992 saakka.

D:n asema
Pankin johtokunnan varajäsen D on toiminut STSPankki Oy:ssä yrityspankin kenttäjohtajana C:n alaisuudessa. Heidän vastuualueeseensa on kuulunut pankin yritysluotonanto. Luotonanto Wayup-ryhmälle on kuulunut luottojen suuruuden vuoksi johtokunnan päätettäviin asioihin. Pääkonttoriin perustetussa luottoryhmässä, jonka puheenjohtajana C ja varapuheenjohtajana D on ollut, on valmisteltu lopulliset ehdotukset johtokunnan luottopäätöksiksi myös Wayup-ryhmän luottojen osalta ja näitä luottopäätöksiä koskevat ehdotukset johtokunnassa on esitellyt C. D on osallistunut kaikkiin johtokunnan kokouksiin, joissa on päätetty kanteen perusteena olevien luottojen myöntämisestä.

D on myöntänyt osallistuneensa käräjäoikeuden tuomiosta ilmenevin tavoin Wayup Oy:lle 22.11.1990 myönnetyn luoton valmisteluun. Hän on ollut mukana Wayup Oy:lle ja Skipatrol Oy:lle 28.5.1991 myönnettyjen luottojen valmistelussa. D:n mainittu toiminta on liittynyt välittömästi päätöksentekoon johtokunnassa, jonka varajäsen hän on ollut. Ottaen myös huomioon D:n osallistuminen kaikkiin Wayup-ryhmän luottoja koskeviin johtokunnan kokouksiin, joissa hänellä on ollut puheoikeus, D:n on katsottava olevan toiminnastaan vastuussa pankille johtokunnan varajäsenenä eikä vain työsuhteisena pankinjohtajana.

Käräjäoikeuden tuomiosta ilmenevin tavoin luottojen valmistelussa on ollut puutteellisuuksia koskien erityisesti luototettavia kohteita ja luottojen vakuuksia. Esillä olevissa olosuhteissa johtokunnan varajäsenenä D:llä on ollut velvollisuus estää johtokuntaa tekemästä pankille vahingollisia päätöksiä. Luottoryhmän varapuheenjohtajana sekä merkittävimpien luottojen valmisteluun ja kaikkiin johtokunnan kokouksiin osallistuneena D:llä on ollut tähän myös mahdollisuus. Laiminlyömällä hankkia luottojen myöntämisen kannalta riittävät ja oikeat tiedot sekä esittää ne johtokunnalle D on käräjäoikeuden katsomin tavoin johtokunnan varajäsenenä menetellyt hänelle kuuluvan huolellisuusvelvollisuuden vastaisesti ja on myötävaikutuksensa perusteella osaltaan vastuussa luottopäätöksistä aiheutuneiden vahinkojen korvaamisesta pankille.

Huolellisuuden arvioinnista
Liikepankkien luotonantotoimintaan kuuluu myös riskien ottaminen. Yleinen huolellisuusvelvollisuus kuitenkin edellyttää, että luottopäätökset valmistellaan huolellisesti ja että ne voidaan perustella liiketaloudellisin perustein. Huolellisuutta arvioitaessa ratkaisevana ajankohtana on pidettävä luottopäätöksiä tehtäessä vallinnutta tilannetta. Jo ensimmäisestä eli 22.11.1990 myönnetystä luotosta päätettäessä tiedotusvälineissäkin olleiden tietojen perusteella valittajien on täytynyt olla tietoisia muun muassa suhdannenäkymien heikentymisestä, asuntojen hintojen edelleen laskemisesta ja lomarakennuskaupan pysähtymisestä erityisesti KoillisSuomen alueella, jossa Lomametsä Oy:llä on ollut lomarakennuksia. Mikään ei ole luottoja myönnettäessä viitannut tilanteen olennaiseen ja nopeaan paranemiseen. Mainitut yleistaloudelliset tekijät, joiden kehittymiseen valittajat eivät sinänsä ole voineet vaikuttaa, eivät ole olleet luottoja myönnettäessä ennalta-arvaamattomia eikä niillä siten ole olennaista merkitystä valittajien menettelyn huolellisuuden arvioinnin ja korvausvastuun sovittelun kannalta.

F ja B ovat kiistäneet C:n lausuman siitä, että hän olisi informoinut johtokuntaa pääjohtaja A:n henkilökohtaisesta intressistä luottoa 22.11.1990 myönnettäessä. Todistajana käräjäoikeudessa kuullun U:n muistaman mukaan pääjohtajan henkilökohtainen intressi ei ollut ollut johtokunnassa esillä. Asiassa on jäänyt selvittämättä, onko pääjohtajan intressi asiassa tuolloin tullut F:n ja B:n tietoon johtokunnassa. Heidän mahdollisella tietämättömyydellään sanotusta seikasta ei kuitenkaan ole heidän huolellisuutensa kannalta ratkaisevaa merkitystä ottaen huomioon jo luottohakemuksesta ilmenneet pankin sisäisissä luotonanto-ohjeissakin mainitut olennaiset riskielementit, joiden perusteella hakemuksesta päättämiseen on tullut suhtautua erityisellä huolellisuudella ja varovaisuudella.

Hovioikeus katsoo, että kanteessa tarkoitettuja luottoja STS-Pankki Oy:ssä valmisteltaessa ja niistä johtokunnassa päätettäessä on käräjäoikeuden tuomiossa selostetuin tavoin menetelty huolimattomasti ja että luottojen myöntämiseen ei ole ollut pankin edun kannalta hyväksyttävää liiketaloudellista perustetta. Valittajat ovat siten ylittäneet liikepankkitoimintaan kuuluvan riskinotto-oikeuden rajat. Heidän on täytynyt luotoista päätettäessä ottaa huomioon se mahdollisuus, että luotoista aiheutuu pankille vahinkoa. Heidän menettelynsä ja pankille aiheutuneiden vahinkojen välillä on syy-yhteys.

Korvausvelvollisuus
Syytä käräjäoikeuden valittajien maksettavaksi tuomitsemien vahingonkorvausten ja niille maksettavien korkojen alentamiseen, edelleen sovitteluun tai kohtuullistamiseen tai yhteisvastuullisuutta koskevien lausumien poistamiseen ei ole."

Hovioikeus ei muuttanut käräjäoikeuden tuomion lopputulosta. Lausunnon antaminen E:n valituksesta raukesi.

Asian ovat ratkaisseet hovioikeuden jäsenet Metsä-Vähälä, Möller ja Lattunen. Esittelijä Markku Laine.

MUUTOKSENHAKU KORKEIMMASSA OIKEUDESSA
Valituslupa on myönnetty 22.5.1996.

A on valituksessaan vaatinut, että kanne hylätään tai että hänen maksettavakseen tuomitun vahingonkorvauksen määrää ja sen korkoa sekä oikeudenkäyntikulujen korvausta ainakin sovitellaan ja kohtuullistetaan.

C on vaatinut, että kanne hylätään tai että vahingonkorvausta ja sille maksettavaa korkoa ainakin sovitellaan ja kohtuullistetaan.

D on vaatinut, että kanne hylätään tai että vahingonkorvausta ja sille maksettavaa korkoa ainakin sovitellaan ja kohtuullistetaan.

B on vaatinut, että kanne hylätään tai että vahingonkorvausta ja sille tuomittua korkoa ainakin sovitellaan.

Vastauksessaan Omaisuudenhoitoyhtiö Arsenal-Silta Oy on vaatinut valitusten hylkäämistä.

KORKEIMMAN OIKEUDEN RATKAISU 4.7.1997
Perustelut
Vastuuvapaus

Korkein oikeus viittaa siihen, mitä käräjäoikeus on perusteluissaan lausunut vastuuvapauden myöntämisen merkityksestä, ja toteaa lisäksi seuraavan.

A:lle, C:lle, B:lle ja D:lle on myönnetty vastuuvapaus vuosilta 1990 ja 1991 STSPankki Oy:n yhtiökokouksissa, jotka on pidetty 16.4.1991 ja 14.4.1992. He ovat väittäneet, että vastuuvapaus koskee myös Wayup-ryhmän luottoja.

Osakeyhtiölain 15 luvun 5 §:n 2 momentin mukaan yhtiökokouksen päätös vastuuvapauden myöntämisestä tai kanteen nostamatta jättämisestä ei estä yhtiötä nostamasta kannetta, milloin yhtiökokoukselle ei tilinpäätöksessä tai tilintarkastuskertomuksessa taikka muutoinkaan ole annettu olennaisesti oikeita ja täydellisiä tietoja kanteen perusteena olevasta päätöksestä tai toimenpiteestä. Yhtiökokouksen vastuuvapauspäätöksen vaikutuksen kannalta on siis keskeistä, ovatko nimenomaan yhtiökokoukselle annetuista tiedoista ilmenneet ne seikat, joihin vahingonkorvauskanne perustuu.

Liikepankin yhtiökokouksella ei tosin pankkisalaisuuden vuoksi voi yleensä olla käytössään yksityiskohtaisia tietoja pankin yksittäisille asiakkaille myönnetyistä luotoista. Pankkisalaisuuden tarkoitus ei kuitenkaan ole suojata pankin vastuullista johtoa, vaan pankin asiakkaita. Pankkisalaisuuteen vetoamalla pankin johto ei siten voi vapautua vastuusta sellaisista päätöksistä tai toimenpiteistä, joista yhtiökokouksella ei ole ollut tietoa, kun vastuuvapaus myönnettiin.

STS-Pankki Oy:n yhtiökokouksille esitetyissä tilinpäätöksissä, tilintarkastuskertomuksissa taikka hallintoneuvoston tai tilintarkastajien lausunnoissa ei ole ollut yleisemmässäkään muodossa sellaisia tietoja, että yhtiökokouksilla niiden perusteella olisi ollut mahdollisuus saada oikea kuva kanteessa kysymyksessä olevasta luotonannosta ja siinä otetuista riskeistä. Yhtiökokouksille ei tällaisia tietoja ole annettu muullakaan tavalla. Joidenkin kokouksiin osallistuneiden osakkeenomistajien tiedoilla ei tässä suhteessa ole merkitystä. Yhtiökokousten päätökset vastuuvapauden myöntämisestä eivät näin ollen ole estäneet kysymyksessä olevan vahingonkorvauskanteen nostamista.

Wayup-ryhmää koskevat luottopäätökset

Kaupparekisteriin 24.1.1990 merkityn Wayup Oy:n toimialaan on kuulunut kiinteistöjen ja arvopaperien omistaminen, hallinta ja myynti. Yhtiö on myös voinut suorittaa kiinteistöjen kehittämiseen liittyviä konsultointitehtäviä ja harjoittaa sijoitustoimintaa. Yhtiön osakepääoma on ollut 15 000 markkaa eikä sillä ole ollut säännöllistä tulorahoitusta. Wayup Oy:n osakkeista puolet on omistanut A:n veljen P:n omistuksessa ollut Uudenmaan Vuokrakone Oy. Skipatrol Oy oli urheiluvälineiden tukkukauppaa harjoittava yhtiö, jonka osakekannasta Kipla Oy omisti 49 prosenttia.

Luottopäätös 22.11.1990

Wayup Oy:lle on myönnetty kolmeksi vuodeksi 20 miljoonan markan kertalyhenteinen valuuttaluotto lomahuoneistojen sekä P:n ja A:n yhdessä omistaman Lomametsä Oy:n osakekannan ostamiseksi. Saadulla luotolla Wayup Oy on maksanut Lomametsä Oy:n osakkeista P:lle 8,5 miljoonaa markkaa ja A:lle 1,5 miljoonaa markkaa. Luottohakemuksen mukaan vakuuksiksi on tarjottu reaalivakuuksia 15,6 miljoonan markan ja takauksia 4,4 miljoonan markan arvosta. Luottopäätös on perustunut luotonhakijan antamiin tietoihin, joita ei ole tarkastettu. Vakuudet eivät ole, kuten käräjäoikeuden tuomiosta ilmenee, kattaneet luoton määrää. Luotosta on pankin ilmoituksen mukaan aiheutunut noin 31,5 miljoonan luottotappio, mihin määrään sisältyvät luottojen korot per 31.1.1994. Pankin tappiolaskelmassa on vähennyksinä otettu huomioon realisoiduista vakuuksista saadut määrät noin 0,9 miljoonaa markkaa ja realisoimattomista vakuuksista saatavat määrät noin 2,2 miljoonaa markkaa.

Luottopäätöksen tekemiseen ovat STS-Pankki Oy:n hallituksen jäsenistä osallistuneet muun muassa C ja B. Myös D on ollut läsnä johtokunnan kokouksessa. A on ilmoittanut olevansa esteellinen käsittelemään asiaa eikä hän ole osallistunut johtokunnan kokoukseen.

Luottopäätökset 28.5.1991

Wayup Oy:lle on myönnetty 4,8 miljoonan markan luotto Skipatrol Oy:n osake-enemmistön ostamiseksi ja Skipatrol Oy:lle on myönnetty 19 miljoonan markan valuuttaluotto toiminnan rahoitukseen. Skipatrol Oy:n osakeenemmistön oston syy on ollut se, että maaliskuussa 1991 oli käynyt selväksi, ettei Wayup Oy kyennyt myymään omaisuuttaan eikä tuloillaan suorittamaan edes 22.11.1990 myönnetyn luoton korkoja. Johtokunnan jäsenten on täytynyt uusista luotoista päättäessään olla tietoisia näistä seikoista.

Wayup Oy:n luottohakemuksen mukaan sen reaalivakuudet 22.11.1990 myönnetyn luoton vakuudet mukaanluettuina ovat olleet 6,8 miljoonaa markkaa ja takaukset 18 miljoonaa markkaa. Skipatrol Oy:n luottoa koskevassa vakuuserittelyssä on vakuuksien arvoksi ilmoitettu 3 miljoonan markan yrityskiinnitykset ja lisäksi yhteensä 12,9 miljoonan markan vakuudet, jotka ovat koostuneet osaksi reaalivakuuksista ja osaksi Skipatrol Oy:n toimitusjohtajan talletuksesta.

Wayup Oy:n ei, kuten käräjäoikeuskin on todennut, ole näytetty tämän luoton yhteydessä todellisuudessa antaneen STS-Pankki Oy:lle lainkaan lisää reaalivakuuksia. Näyttämättä on myös jäänyt, että Skipatrol Oy:lle myönnetyn luoton reaalivakuudeksi olisi saatu muuta kuin nimellisarvoltaan 2 miljoonan markan kiinnitykset ja 376 000 markan talletus.

Skipatrol Oy:n toiminnan rahoittamiseen suurella valuuttaluotolla on silloisessa taloudellisessa tilanteessa liittynyt huomattava luottotappion uhka. Wayup Oy:lle myönnetty luotto on korkoineen aiheuttanut pankille noin 5,9 miljoonan markan luottotappion. Skipatrol Oy:lle myönnetty, useassa erässä nostettu luotto on korkoineen aiheuttanut noin 26,6 miljoonan markan luottotappion. Vähennyksinä on otettu huomioon realisoiduista vakuuksista saadut 0,5 miljoonaa markkaa ja realisoimattomista vakuuksista saatavat 0,6 miljoonaa markkaa.

Luoton myöntämiseen ovat johtokunnan jäsenistä osallistuneet muun muassa C ja B. Myös A ja D ovat olleet läsnä kokouksessa. Pöytäkirjamerkinnän mukaan A ei ole osallistunut puheena olevista luotoista päättämiseen.

Luottopäätös 30.4.1992

Päätöksellä on uusittu Kipla Oy:lle 5.11.1991 myönnetty 2,1 miljoonan markan pankkitakaus. Takaus on luottopäätöksen mukaan myönnetty johtokunnan Skipatrol Oy:lle 28.5.1991 myöntämästä 19 miljoonan markan luottolimiitistä. Takauksesta on aiheutunut noin 2,6 miljoonan markan luottotappio.

Johtokunnan kokoukseen ovat varsinaisista jäsenistä osallistuneet muun muassa C ja B sekä varajäsenistä D. Pöytäkirjaan tehdyn merkinnän mukaan A, joka on ollut kokouksessa läsnä, ei ole ottanut osaa asian käsittelyyn.

Luottopäätös 7.5.1992

Skipatrol Oy:lle on vakuudetta myönnetty 0,39 miljoonan markan remburssi. Luottoa ovat johtokunnan jäsenistä olleet myöntämässä muun muassa C ja B. Myös D on osallistunut kokoukseen. Luotto on korkoineen aiheuttanut noin 180 000 markan luottotappion.

Luottopäätös 5.11.1992

Skipatrol Oy:lle on vakuuksia vaatimatta myönnetty 1,5 miljoonan markan pankkitakaus tavarantoimituksia varten. Skipatrol Oy on asetettu konkurssiin tammikuussa 1993. Takauksesta on aiheutunut pankille noin 1,7 miljoonan markan luottotappio.

Johtokunnan kokoukseen ovat osallistuneet varsinaisista jäsenistä muun muassa C ja B sekä varajäsenistä muun muassa D. Kuten käräjäoikeuskin todennut, D:n ei kuitenkaan ole näytetty ottaneen osaa tämänkään luottopäätöksen tekemiseen kenenkään varsinaisen jäsenen tilalla.

Luottotappio

Edellä mainituista luottopäätöksistä pankille on käräjäoikeudelle esitetyn laskelman mukaan aiheutunut yhteensä noin 68,5 miljoonan markan luottotappio.

Huolellisuusarviointi ja johtokunnan jäsenten vastuu pankille

Liikepankkilain (540/69) 90 §:n 1 momentin ja sanotun lain kumonneen, 1.1.1991 voimaan tulleen liikepankkilain (1269/90) 60 §:n 1 momentin mukaan pankin johtokunnan jäsen ja toimitusjohtaja on velvollinen korvaamaan vahingon, jonka hän on toimessaan tahallaan tai huolimattomuudesta aiheuttanut pankille. Pankin vakavaraisuudesta on ollut säännöksiä ensiksi mainitussa laissa sekä 1.1.1991 voimaan tulleessa talletuspankkien toiminnasta annetussa laissa (1268/90), jonka 33 §:n 1 momentin mukaan talletuspankki ei saanut toiminnassaan ottaa niin suurta riskiä, että siitä olisi aiheutunut olennaista vaaraa pankin vakavaraisuudelle. Riskinoton rajoista ei laissa eikä myöskään STS-Pankki Oy:n yhtiöjärjestyksessä ole ollut tätä tarkempia määräyksiä. Jutussa ei ole väitettykään, että Wayup-ryhmän luototuksessa olisi rikottu vakavaraisuutta koskevia säännöksiä. Kuten käräjäoikeuskin on todennut, ei näiden säännösten noudattamisesta sinänsä voida päätellä, että luotonannossa olisi menetelty huolellisesti.

Huolellisessa luotonannossa voidaan pitää itsestään selvänä lähtökohtana kohtuullista varmistautumista siitä, että luoton perintä on turvattu. Liikepankin toimintaan kuuluu kuitenkin myös riskien ottaminen. Käytännössä pankit saattavat ilman vakuuksia myöntää luottoja asiakkaille, joiden maksukyvystä ei ole täyttä varmuutta. Tämä ei vielä sinänsä ole osoitus huolimattomuudesta. Toimenpiteellä on kuitenkin oltava pankin edun kannalta hyväksyttävä syy. Huolimattomana voidaan siten yleensä pitää ilman asianmukaista vakuutta tapahtuvaa, suuruusluokaltaan merkittävää luotonantoa asiakkaalle, jonka takaisinmaksukykyä on käytettävissä olevien selvitysten perusteella syytä vakavasti epäillä.

STS-Pankki Oy:n johtokunta oli 27.8.1990 vahvistanut pankin toiminnassa noudatettaviksi luotonanto-ohjeet 2/1990. Niiden mukaan valuuttaluottoja saatiin käyttää vain vakavaraisten yritysten rahoitukseen. Kertalyhenteisiä eli bullet-luottoja ei pääsääntöisesti tullut myöntää. Ohjeissa todettiin, että rakennus- ja kiinteistöalan, johon kuuluivat myös lomarakentaminen ja saneeraustoiminta, sekä arvopaperikaupan näkymät eivät olleet parantuneet, joten uusista luotoista näillä toimialoilla tuli pidättäytyä. Yritysluottoja saatiin ohjeiden mukaan myöntää ensi sijassa turvaavia vakuuksia vastaan.

Luotonanto-ohjeet eivät ole muodollisesti sitoneet johtokuntaa. Ne sisälsivät kuitenkin johtokunnan arvion siitä, minkälaisiin luottoihin silloisessa taloudellisessa tilanteessa tyypillisesti liittyi huomattava luottotappion riski. Näin ollen myös pankin johtokunnan jäsenillä on sanotunlaisten luottojen myöntämisestä päättäessään ollut erityinen syy varmistautua siitä, että luotonsaaja oli maksukykyinen ja vakuudet riittäviä.

Korkein oikeus arvioi päätöksentekoa Wayup-ryhmän yhtiöille myönnettyjen luottojen osalta seuraavasti. Aloitettaessa ryhmän luototusta marraskuussa 1990 eivät silloin jo alkaneen laman poikkeuksellinen kesto ja syvyys eivätkä siihen liittyneet markan arvon muutokset ole olleet täysin ennakoitavissa. Kiinteistöjen myynti oli kuitenkin jo pysähtynyt tai pysähtymässä ja kiinteistöjen hinnat laskusuunnassa. Wayup Oy on toiminut riskitoimialana pidetyllä rakennus- ja kiinteistöalalla. Luottojen takaisinmaksu samoin kuin korkojen maksu on ollut tarkoitus hoitaa hankittavien kiinteistöjen edelleen myynnillä ja odotetuilla myyntivoitoilla. Yrityksestä jo luototusta aloitettaessa hankittavissa olleiden tietojen ja havaittavissa olleiden seikkojen perusteella sen kykyä selviytyä luottojen takaisinmaksusta on ollut aihetta vakavasti epäillä. Luottojen vakuudetkin ovat olleet täysin riittämättömät. Myöhempien luottojen tarve on johtunut siitä, ettei kiinteistöjä onnistuttu myymään eikä yhtiö tuloillaan pystynyt selviytymään edes ensimmäisen luoton koroista.

Luototuksen aloittamiseen ja jatkamiseen ei ole ollut liiketaloudellisia perusteita. Liikepankkitoimintaan kuuluvan sallitun riskinoton raja on pankin edun vastaisesti ylitetty ja luotonannossa on siten menetelty käräjäoikeuden ja hovioikeuden lausumin tavoin huolimattomasti ja aiheutettu pankille vahinkoa.

Pankin johdolla ei kuitenkaan ole kollektiivista vastuuta edellä selostetuin tavoin aiheutuneesta vahingosta, vaan kunkin johtokunnan jäsenen vastuuta on lisäksi arvioitava yksilöllisesti.

C:n vastuu

C:n vastuualueeseen on kuulunut yritysluotonanto. Hän on ollut myös johtokunnan käsittelemien luottojen valmistelusta vastanneen luottoryhmän puheenjohtaja. Hän on johtokunnan jäsenenä esitellyt johtokunnan kokouksissa kaikki edellä mainitut luottoasiat ja osallistunut luottopäätösten tekemiseen. C on siten ennen muita ollut velvollinen huolehtimaan siitä, että luotonhakijoista ja tarjotuista vakuuksista on ollut käytettävissä oikeat ja riittävät tiedot. Hän on tämän laiminlyönyt.

B:n vastuu

B:n vastuualueena STS-Pankki Oy:n pääkonttorin organisaatiossa on ollut kiinteistöpankki. Hän ei ole osallistunut johtokunnan käsittelemien luottoasioiden valmisteluun.

Johtokunnan kokouksessa 22.11.1990 on käsitelty Wayup Oy:n ensimmäistä STS-Pankki Oy:lle osoitettua luottohakemusta. Johtokunnan jäsenille on yleensä kokousta edeltävänä päivänä jaettu käsiteltävien asioiden esittelylista sekä pankin lomakkeelle laaditut luottohakemukset, joissa on lyhyesti ilmoitettu hakijan nimi, luoton tarkoitus ja määrä sekä vakuuksien laji ja arvo. Hakemuksiin on lisäksi merkitty valmistelijan esitys. Jutussa ei ole selvitetty, että johtokunnan kokouksessa olisi kysymyksessä olevaa luottohakemusta esiteltäessä ja käsiteltäessä poikettu tavanomaisesta käytännöstä. Wayup Oy:n hakemuksesta ovat käyneet ilmi luoton käyttötarkoitus ja tarjotut vakuudet.

B vastaa kuten muutkin johtokunnan jäsenet siitä, että pankin toiminta yleensä ja myös siinä keskeinen luottoasioiden käsittely on asianmukaisesti järjestetty. Pankin sisäinen tarkastus on huomauttanut pankin konttoreissa tässä suhteessa olleista puutteista. Wayup Oy:n luottohakemus on kuitenkin käsitelty johtokunnan alaisessa luottoryhmässä, josta tällaisia huomautuksia ei ole esitetty. Luottohakemuksesta on tosin ilmennyt, että luottoa on hakenut yritys, joka on toiminut johtokunnan vahvistamissa luotonanto-ohjeissa tarkoitetulla riskitoimialalla, ja että haettu luotto on ollut kertalyhenteinen valuuttaluotto. B:llä ei ole kuitenkaan ollut syytä epäillä, etteikö luottoa hakeneesta yrityksestä, sen taloudellisesta tilanteesta ja esitetyistä vakuuksista olisi luottoryhmässä asiaa valmisteltaessa hankittu hakemuksen ratkaisemisen kannalta tarpeellisia tietoja. Hän on siten voinut luottaa myös vakuuksista ilmoitettuihin arvoihin. Hän ei näin ollen ole osallistumalla 22.11.1990 johtokunnassa kysymyksessä olevan luoton myöntämiseen luottoryhmän esityksen mukaisesti menetellyt huolimattomasti eikä hän ole vastuussa tästä luotosta STS-Pankki Oy:lle aiheutuneesta vahingosta.

Osallistuessaan muiden edellä selostettujen luottopäätösten tekemiseen B:n on jo täytynyt olla selvillä Wayup Oy:n ja muiden samaan yritysryhmään kuuluneiden luotonhakijoiden maksuvaikeuksista ja epäillä tarjottujen vakuuksien riittävyyttä. Kannattamalla tästä huolimatta lisäluottojen myöntämistä ilman turvaavia vakuuksia B on menetellyt huolimattomasti. Hän on siten vastuussa 28.5.1991 ja sen jälkeen Wayup-ryhmän yhtiöille myönnetyistä luotoista STS-Pankki Oy:lle aiheutuneista vahingoista.

D:n vastuu

D on toiminut STS-Pankki Oy:n johtokunnan varajäsenenä. Yhtiöjärjestyksen mukaan johtokunta on ollut päätösvaltainen, kun saapuvilla on ollut vähintään puolet jäsenistä, joista ainakin kahden on tullut olla varsinaisia jäseniä.

Liikepankkilain (540/69) 12 §:n 3 momentin (966/79) ja tämän lain kumonneen, 1.1.1991 voimaan tulleen liikepankkilain 9 §:n 4 momentin mukaan johtokunnan varajäseneen on vastaavasti sovellettava, mitä sanotuissa laeissa on säädetty johtokunnan jäsenestä. Näin ollen varajäsenenkin vahingonkorvausvastuu pankille määräytyy ensiksi mainitun lain 90 §:n 1 momentin ja jälkimmäisen lain 60 §:n 1 momentin mukaan.

Korkein oikeus toteaa, että johtokunnan varajäsen vastaa tuossa ominaisuudessaan johtokunnan päätöksestä yleensä vain, jos hän on sitä kannattanut ottaessaan osaa päätöksentekoon varsinaisen jäsenen asemesta. Varajäsen voi kuitenkin joutua korvausvastuuseen päätöksestä yhtiölle aiheutuneesta vahingosta silloinkin, kun hän ei ole osallistunut päätöksentekoon, jos hän on laiminlyönyt huolellisuusvelvollisuutensa esimerkiksi jättämällä ilmoittamatta tiedossaan olevia päätöksenteon kannalta olennaisia seikkoja.

D on edellä selostetulla tavalla osallistunut johtokunnan kokouksiin, joissa on päätetty Wayup-ryhmän luototuksesta. Hänellä on näissä kokouksissa ollut puheoikeus, mutta hän ei ole osallistunut päätöksentekoon eikä hänellä ole ollut erityistä vastuualuetta johtokunnan varajäsenenä. Luottoryhmän varapuheenjohtajana D on ottanut osaa luottopäätösten valmisteluun. Nämä tehtävät ovat kuitenkin kuuluneet D:n työhön pankinjohtajana. Kanne on perustunut hänen asemaansa johtokunnan varajäsenenä. Luottohakemukset on johtokunnalle esitellyt luottoryhmän puheenjohtaja C. D:n ei tämän vuoksi voida katsoa olevan vastuussa siitä, että johtokunnalle mahdollisesti on jäänyt ilmoittamatta sellaisia seikkoja, jotka olisivat estäneet kyseessä olevien luottohakemusten hyväksymisen. Näin ollen D ei ole mainittujen liikepankkilakien säännösten nojalla korvausvastuussa luottopäätöksistä pankille aiheutuneesta vahingosta.

A:n vastuu

A on ilmoittanut olevansa esteellinen käsittelemään Wayup Oy:n ensimmäistä STS-Pankki Oy:lle tekemää luottohakemusta eikä hän ole osallistunut johtokunnan 22.11.1990 pidettyyn kokoukseen, jossa on päätetty tuosta luotosta. Esteellisyyden perusteena on ollut se, että osa luotosta on käytetty Lomametsä Oy:n osakkeiden ostamiseen A:lta ja P:ltä. Sen sijaan A on osallistunut johtokunnan 28.5.1991 ja 30.4.1992 pidettyihin kokouksiin, joissa on päätetty P:n intressipiiriin kuuluvan Wayup-ryhmän yhtiöiden luototuksesta. Pöytäkirjamerkintöjen mukaan A ei ole kuitenkaan ottanut osaa näistä luotoista päättämiseen.

Jutussa on selvitetty, että luottoryhmä on aluksi suhtautunut Wayup Oy:n luottohakemukseen kielteisesti. Suhtautuminen on muuttunut sen jälkeen, kun A on keskustellessaan asiasta D:n kanssa kiirehtinyt luottohakemuksen käsittelyä ja todennut haluavansa päästä eroon Lomametsä Oy:n osakkeista. Vaikkei keskustelussa ilmeisestikään ole käsitelty luoton yksityiskohtia, voidaan A:n lausumasta kuitenkin päätellä, että hän on edellyttänyt johtokunnan nopeasti tekevän luottohakemuksesta myönteisen päätöksen. Tämän keskustelun jälkeen luottoryhmä on uudelleen käsitellyt luottohakemusta ja saanut käräjäoikeuden tuomiossa mainitut muistiot. Muistiot oli laadittu Wayup Oy:n toimesta eikä niissä olevia tietoja tarkastettu. Näiden lisäselvityksiksi hyväksymiensä asiakirjojen perusteella luottoryhmä on päätynyt puoltamaan hakemuksen hyväksymistä.

A:n on täytynyt ymmärtää, että hän keskustelemalla D:n kanssa saattoi vaikuttaa luottohakemuksen valmisteluun ja ratkaisemiseen. Erityisesti tämän vuoksi hänen olisi pankin pääjohtajana ja johtokunnan puheenjohtajana tullut vastaavasti huolehtia myös siitä, että Wayup Oy:n luottohakemus tutkitaan asianmukaisesti ja että luoton vakuuksien riittävyys selvitetään. Näiden seikkojen tarkastaminen on ollut tärkeää myös sen vuoksi, että pienellä osakepääomalla ja vailla omaa tulorahoitusta toimineen Wayup Oy:n ja Lomametsä Oy:n toiminta oli keskittynyt kiinteistöalalle, joka pankin omien luotonanto-ohjeidenkin mukaan on ollut riskitoimiala. A on ollut Lomametsä Oy:n hallituksen varajäsen sekä kahden Lomametsä Oy:n omistaman yhtiön hallituksen jäsen. Hänen on siten täytynyt ainakin pääpiirteissään olla muita johtokunnan jäseniä paremmin selvillä siitä, että yhtiöillä, joiden osakkeita Wayup Oy marraskuussa 1990 tarjosi vakuudeksi, oli myös omia velkoja ja etteivät vakuuksien arvot siten vastanneet luottojen määriä.

Muutamia päiviä ennen 28.5.1991 pidettyä johtokunnan kokousta A on keskustellut Wayup Oy:n ja Skipatrol Oy:n luottohakemuksista niitä valmistelleen M:n kanssa. M:n todistajankertomuksen mukaan A on tiedustellut, miksi M:n kanta hakemukseen oli kielteinen. A on myös kysynyt, oliko yrityspankin riskinottokyky tai päätöksentekokyky loppunut. M:n kanssa käyty keskustelu osoittaa, että A on menettelyllään ollut vaikuttamassa myös 28.5.1991 myönnettyjen luottojen valmisteluun. A on siten myös ollut velvollinen kiinnittämään huomiota siihen, että luottopäätökset valmistellaan perusteellisesti ja vakuuksien kattavuuteen kiinnitetään erityistä huomiota. Näin on etenkin kun hän on ollut läsnä johtokunnan kokouksissa sen päättäessä luottojen myöntämisestä.

A on edellä selostetuin tavoin puuttunut luottojen valmisteluun ja ollut 28.5.1991 ja 30.4.1992 myös läsnä johtokunnan päättäessä luottojen myöntämisestä. Hän ei kuitenkaan ole asemansa edellyttämällä tavalla varmistautunut siitä, että luottohakemuksissa, joista ensimmäisessä on ollut kysymys myös hänen omasta taloudellisesta edustaan, on johtokunnalle annettu riittävät ja oikeat tiedot luotonhakijoiden taloudellisesta asemasta ja tarjotuista vakuuksista. Hän ei ole myöskään antanut tietoja luottohakemusten valmistelijoille tai johtokunnan jäsenille Lomametsä Oy:n ja sen tytäryhtiöiden taloudellisesta tilanteesta, vaikka hänen on, kuten edellä on mainittu, täytynyt olla siitä selvillä. Näillä perusteilla Korkein oikeus katsoo, että A on vastuussa 22.11.1990 ja 28.5.1991 tehdyistä luottopäätöksistä STS-Pankki Oy:lle aiheutuneista vahingoista siitä huolimatta, että hän on esteellisyytensä vuoksi pidättäytynyt päätöksenteosta.

Johtokunnan kokouksissa 30.4.1992 ja 7.5.1992 myönnetyt luotot ovat asiallisesti liittyneet Skipatrol Oy:lle 28.5.1991 myönnettyyn valuuttaluottoon. Sen vuoksi A on vastuussa myös näiden luottojen myöntämisestä.

Vahingonkorvauksen määrä ja sovittelu

Edellä mainituista luottopäätöksistä pankille aiheutuneen yhteensä noin 68,5 miljoonan markan luottotappion määrään ovat osaltaan vaikuttaneet vakuuksien arvojen aleneminen ja etenkin valuuttaluottojen osalta Suomen markan arvon heikentyminen. Luotonannossa pitää varautua tällaisiinkin muutoksiin. Taloudellisen laman kesto ja syvyys ovat kuitenkin olleet ennalta-arvaamattomia. Osa vahingosta on sen vuoksi johtunut muusta syystä kuin vastaajien huolimattomuudesta. Korkeimman oikeuden arvion mukaan A ja C ovat huolimattomuudellaan aiheuttaneet pankille suuruusluokaltaan 50 miljoonan markan ja B 30 miljoonan markan vahingon.

Vastaajat ovat vedonneet siihen, että heidän noudattamansa luotonantokäytäntö oli ollut pankin hallintoneuvoston ja yhtiökokouksen tiedossa ja että pankki siten oli myötävaikuttanut vahinkoon. Ei ole kuitenkaan näytetty, että pankin osakkeenomistajat tai sen hallintoneuvosto olisivat hyväksyneet sellaisten riskien ottamisen, mistä nyt on kysymys. Korvausvastuuta ei sen vuoksi ole vahingonkorvauslain 6 luvun 1 §:n mukaisesti soviteltava pankin oman myötävaikutuksen perusteella.

Vahingonkorvauslain 2 luvun 1 §:n 2 momentin mukaan vahingonkorvausta voidaan sovitella, jos korvausvelvollisuus harkitaan kohtuuttoman raskaaksi ottaen huomioon vahingon aiheuttajan ja vahingon kärsineen varallisuusolot ja muut olosuhteet. Jos vahinko on aiheutettu tahallisesti, on kuitenkin täysi korvaus tuomittava, jollei erityisistä syistä harkita kohtuulliseksi alentaa korvausta.

Jutussa on kysymys pankin johtokunnan toiminnassa tapahtuneen huolimattomuuden seurauksena aiheutuneesta vahingosta pankille itselleen. Vahinko on syntynyt pankin yritystoiminnassa otetun riskin toteutuessa. Riskien ottaminen kuuluu myös asianmukaiseen toimintaan. Liikepankin johtokunnan jäsenen asemassa olevalle voidaan asettaa korostettu huolellisuusvelvollisuus. Tässä tapauksessa on, kuten edellä on todettu, ylitetty liiketoiminnassa sallitun riskinoton raja. Vastaajien harkintaa on kuitenkin vaikeuttanut se, että päätöksenteko luottoasioissa on perustunut sellaisiin seikkoihin, jotka ovat olleet poikkeuksellisen vaikeasti arvioitavissa. Päätöksentekoon on myös vaikuttanut se, että pankkien käytännössä tuohon aikaan otettiin yleisesti varsin suuria riskejä. Nämä näkökohdat on otettava huomioon korvausvastuun sovittelua puoltavina seikkoina, etenkin kun huolimattomuus ei ole ollut törkeätä.

Liikepankin toiminnan luonteesta johtuu, että huolimattomasta luotonannosta aiheutunut vahinko voi olla määrältään huomattavan suuri riippumatta aiheuttajan huolimattomuuden asteesta. Vastuussa olevan yksityishenkilön on yleensä mahdotonta kokonaan tai edes pääosin korvata tällaisia vahinkoja.

Vahingonkorvauslain 2 luvun 1 §:n 2 momentin esitöistä (HE 187/73 s. 13) ilmenee, että lähtökohtaisesti on pidetty kohtuuttomana sitä, että yksityisen ihmisen huolimattomuuteen perustuva korvausvastuu raunioittaisi hänen ja hänen perheensä toimeentulon. Vastaajat ovat ilmoittaneet, etteivät he pysty suoriutumaan hovioikeuden tuomitsemasta korvausvelvollisuudesta. Selvitys vastaajien tuloista ja varallisuudesta on tosin jäänyt puutteelliseksi. On kuitenkin ilmeistä, että hovioikeuden tuomitsemat ja jo tuntuvasti sovittelemat korvaukset huomattavasti ylittävät vastaajien maksukyvyn, kun lisäksi otetaan huomioon korvauksille tuomitut viivästyskorot ja Korkeimman oikeuden tänään annetussa tuomiossa nro 2362 vastaajien maksettaviksi tuomitut korvaukset.

A:lla on pankin pääjohtajan aseman sekä luototukseen liittyneen henkilökohtaisen ja läheisen edun vuoksi ankarampi vastuu luotonannosta syntyneestä vahingosta kuin muilla johtokunnan jäsenillä.

C:llä on käräjäoikeuden mainitsemilla perusteilla B:tä ankarampi vastuu.

B ei ole vastuussa ensimmäisestä luottopäätöksestä johtuneesta vahingosta.

Näillä perusteilla Korkein oikeus harkitsee oikeaksi sovitella korvausta A:n osalta 5 000 000 markkaan, C:n kohdalta 3 000 000 markkaan ja B:n osalta 1 000 000 markkaan.

Tuomiolauselma
Hovioikeuden tuomiota muutetaan.

D:tä vastaan ajettu kanne hylätään ja hänet vapautetaan kaikesta korvausvelvollisuudesta Omaisuudenhoitoyhtiö Arsenal-Silta Oy:lle.

A:n yhtiölle maksettavaksi tuomittu vahingonkorvaus alennetaan 5 000 000 markkaan, C:n maksettavaksi tuomittu vahingonkorvaus 3 000 000 markkaan ja B:n maksettavaksi tuomittu vahingonkorvaus 1 000 000 markkaan.

A:n on siten suoritettava yhtiölle vahingonkorvauksena 5 000 000 markkaa käräjäoikeuden tuomiossa määrättyine korkoineen. Tästä määrästä on maksettava yhtiölle, C:n yhteisvastuullisesti A:n sekä jutussa myös korvausvelvollisiksi tuomittujen E:n ja F:n kanssa 3 000 000 markkaa ja B:n yhteisvastuullisesti A:n, C:n, E:n ja F:n kanssa 1 000 000 markkaa, kaikki määrät käräjäoikeuden tuomiosta ilmenevine korkoineen.

Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Lindholm, Tulenheimo-Taki, Suhonen (eri mieltä), Raulos (eri mieltä) ja Pellinen. Esittelijä on ollut esittelijäneuvos Wiklund.

Eri mieltä olevien jäsenten lausunnot
Oikeusneuvos Raulos: A on ilmoittanut olevansa esteellinen käsittelemään Wayup-ryhmää koskevia luottoasioita, koska niihin on alempien oikeuksien tuomioista ilmenevin tavoin liittynyt sekä hänen omaansa että hänen veljensä P:n olennaista taloudellista etua, joka on saattanut olla ristiriidassa pankin edun kanssa. Hyväksyn tämän käsityksen. Esteellisyytensä vuoksi A:lla ei ilman poikkeuksellisia, painavia syitä ole ollut oikeutta eikä velvollisuutta puuttua Wayup-ryhmän luottoja koskevaan valmisteluun tai päätöksentekoon. Samasta syystä hänellä ei ilman erityistä aihetta ole ollut velvollisuutta edes seurata valmistelua. A:n velvollisuudet pankin pääjohtajana ja sen johtokunnan puheenjohtajana olisivat ilmeisesti vaatineet häntä esteellisyydestä huolimatta ryhtymään toimenpiteisiin esimerkiksi silloin, jos hän olisi havainnut luottopäätösten perustuvan olennaisesti virheellisille tosiseikoille ja luototuksen siksi muodostuvan pankille vahingolliseksi. Näin poikkeuksellisesta tilanteesta ei mielestäni ole kuitenkaan ollut kysymys. A:lla on ollut oikeus luottaa pankin luotonvalmisteluorganisaation asiantuntemukseen ja huolellisuuteen niin, että se ylipäänsä ja myös kiireellisenä pidetyssä tapauksessa, jollaisesta on 22.11.1990 tehdyn luottopäätöksen kohdalla ilmeisesti ollut kysymys, hankkii riittävät selvitykset ennen asian viemistä johtokunnan ratkaistavaksi. Johtokunta on puolestaan ollut ilman A:takin päätösvaltainen ja kykenevä arvioimaan kysymystä siitä, onko pyydetyllä luototuksella hyväksyttävät liiketaloudelliset perusteet. Jutun vastaajien esittämien lausumien perusteella on ilmeistä, että johtokunnan jäsenet tiedostivat Wayup-ryhmän luototukseen liittyvät riskit. Mielestään tarpeelliset selvitykset hankittuaan ja asiaa riittävästi harkittuaan johtokunta kuitenkin päätti myöntää kysymyksessä olevat luotot. Luotonannossa otetut riskit toteutuivat, kun hankkeen perusteena olleet yleistä taloudellista kehitystä koskeneet odotukset eivät toteutuneet.

Asiakirjoista ei ilmene, onko A niin läheisesti seurannut Wayup-ryhmää koskevien luottopäätösten valmistelua, että hän olisi yksityiskohtaisesti tuntenut hankittujen selvitysten sisällön ja tiennyt, millaisten selvitysten nojalla johtokunta päätöksensä teki. Ilman hankittujen selvitysten riittävää tuntemusta A:lla ei ole ollut mahdollisuuttakaan puuttua päätöksentekoon. Wayup-ryhmän luototuksesta päätettäessä on ollut keskeisesti kysymys pankille aiheutuvan riskin suuruudesta. Niissä taloudellisissa oloissa, joissa päätökset tehtiin, kysymys riskin suuruudesta on arvioni mukaan joka tapauksessa ollut siinä määrin harkinnanvarainen asia, etteivät A:n velvollisuudet pankkia kohtaan ole vielä vaatineet, että hänen olisi esteellisyydestään huolimatta pitänyt ryhtyä joihinkin toimenpiteisiin luototuksen estämiseksi.

A voi kuitenkin olla korvausvelvollinen, jos hän on esteellisyydestään huolimatta tosiasiallisesti pyrkinyt aikaansaamaan myönteiset luottopäätökset. Tässä suhteessa jutusta on saatavissa eri suuntiin menevää selvitystä.

Mitä ensin tulee johtokunnan kokouksiin, hakemus- ja päätöslomakkeille tehtyjen merkintöjen mukaan A on ollut niissä saapuvilla 28.5.1991 ja 30.4.1992. Merkintöjen mukaan hän ei edellisellä kerralla osallistunut päätöksentekoon eikä jälkimmäisellä kerralla asian käsittelyyn. Näyttöä ei ole siitä, että A olisi näissä johtokunnan kokouksissa pyrkinyt vaikuttamaan jäsenten kannanottoihin.

Johtokunnan kokousten ulkopuolella A on käräjäoikeuden tuomiossa kerrotuin tavoin 16.11.1990 eli muutamaa päivää ennen 22.11.1990 tehtyä luottopäätöstä maininnut D:lle asian nopeasta käsittelytarpeesta sekä keskustellut ennen 28.5.1991 tehtyjä luottopäätöksiä valmistelijana toimineen ekonomi M:n kanssa ja tiedustellut tältä, miksi M:llä oli kielteinen kanta kysymyksessä olevaan luototukseen ja oliko yrityspankin "riskinottokyky" tai "päätöksentekokyky" loppunut. Ei ole esitetty seikkoja, joiden perusteella ensin mainittua yhteydenottoa olisi oikeudellisesti arvioitava muuna kuin asian kiirehtimisenä. Jälkimmäisestä lausumasta on kenties ollut pääteltävissä, että A:n oma kanta luototukseen oli myönteinen. Näitä yhteydenottoja voidaan kylläkin pitää jonkinasteisena puuttumisena luottopäätösten valmisteluun. Pelkästään asian kiirehtiminen tai oman mielipiteen epäsuora ilmaiseminen valmistelijalle ei kuitenkaan voi perustaa vastuuta johtokunnan myöhemmistä luottopäätöksistä.

Jutussa todistajana kuultu tilintarkastaja I on kertonut C:n ja D:n kanssa tammikuussa 1993 käymistään keskusteluista. I:n kertomuksesta ilmenee, että C ja D olivat tuolloin antaneet I:n ymmärtää, että Wayup-ryhmän luototukseen päädyttiin A:n painostuksesta. Toisaalta C ja D itse ovat pankin hallintoneuvoston maaliskuussa 1993 toimittamissa haastatteluissa samoin kuin tässä jutussa antamissaan lausumissa nimenomaisesti torjuneet sen käsityksen, että A olisi painostanut johtokunnan jäseniä myöntämään puheena olevat luotot ja ilmoittaneet, että luototukseen päädyttiin hankittujen selvitysten ja liiketaloudellisten seikkojen perusteella.

Pankin johtokunta on ollut velvollinen itsenäisesti, omalla vastuullaan ratkaisemaan Wayup-ryhmää koskevat luottoasiat. Jotta johtokunnan päätöksentekosta sivuun vetäytynyt A voisi joutua johtokunnan ratkaisuista vastuuseen, edellytetään, että hän olisi etenkin suoraan johtokunnan jäseniin mutta myös epäsuorasti luottojen valmisteluun vaikuttamalla selvästi pyrkinyt aikaansaamaan myönteiset luottopäätökset. Asiassa esitetyn selvityksen perusteella arvioin kuitenkin A:n puuttumisen Wayup-ryhmän luottojen käsittelyyn oikeudelliselta merkitykseltään niin vähäiseksi, ettei se perusta vastuuta johtokunnan päätöksistä. Sen vuoksi harkitsen oikeaksi hylätä A:ta vastaan ajetun kanteen ja vapauttaa hänet kaikesta jutussa tuomitusta korvausvelvollisuudesta.

Muilta osin yhdyn enemmistön lausuntoon.

Oikeusneuvos Suhonen: Vahingonkorvauksen määrän ja sovittelun osalta lausun A:n kohdalta seuraavan.

Korkeimman oikeuden tuomiossa lausutulla tavalla A on puuttunut Wayup-ryhmälle myönnettyjen luottojen valmisteluun sekä jättänyt varmistumatta siitä että luottohakemuksissa on annettu riittävät ja oikeat tiedot hakijoiden taloudellisesta asemasta ja tarjotuista vakuuksista sekä jättänyt myös antamatta hakemusten valmistelijoille tai johtokunnan jäsenille tietoja Lomametsä Oy:n ja sen tytäryhtiöiden taloudellisesta tilanteesta, josta hänen on täytynyt olla selvillä.

A:n korvausvastuu perustuu hänellä pääjohtajana, toimitusjohtajana sekä johtokunnan puheenjohtajana ja jäsenenä pankkia kohtaan olleen lojaliteettivelvollisuuden vastaiseen menettelyyn. Päätökseen osallistuneiden johtokunnan jäsenten huolimattomuus ei lisää A:n vastuuta, eikä hänkään ole tahallisesti tai törkeän huolimattomasti aiheuttanut pankin vahinkoa. Velvollisuuden vastainen menettely on kuitenkin liittynyt hänen henkilökohtaiseen sekä läheisensä etuun. Tällöin pankin yritystoiminnan ja sen riskien luonne eivät puolla korvausvastuun sovittelemista siten kuin johtokunnan jäseninä luottopäätöksiin osallistuneiden kohdalla. Näissä olosuhteissa sekä ottaen A:n aseman ja menettelyn luonteen lisäksi toisaalta huomioon korvausvastuun raskauden, mikä johtuu vahingon suuruudesta, sovittelen vahingonkorvauksen A:n osalta 7 000 000 markkaan. Muutoin olen samaa mieltä kuin enemmistö.